sutra 1:16

Posted on

tat paraṁ puruṣa-khyāter guṇa-vaitr̥ṣṇyam 16

16. Korkeimmillaan se on purushan tuntemisen janoamattomuutta laatuihin.

Purushan tuntemisella viitataan vapautumiseen. Vapautuminen ja täydellinen takertumattomuus ovat erottamattomia, toteaa tiivistetysti Vyasa. Tällöin luonnon laadut eivät enää ”janota” eli herätä kaipuuta. Broo (2010) kirjoittaa tästä, että ”siinä harjoittaja ei takerru edes laatujen (guna) hienojakoisiin ilmentymätömiin muotoihin”. Nyt ”takerrun” sanalliseen muotoiluun; nimittäin, on kyseenalaista voiko johonkin ilmentymättömään takertua. Ilmentymätön (unmanifested) viittaa määritelmän mukaisesti, johonkin jota ei voi tajunnassaan havainnoida minkäänlaisena ilmiönä, missään muodossa, koskaan. Klassisessa samkhya-filosofiassa purushan lisäksi prakriti puhtaassa muodossaan ovat ilmentymättömiä. Purusha on siis aina puhdas ja muuttumaton, mutta yleensä se on elon kiertokulussa samaistunut erilaisiin prakritin eli luonnon ilmentymiin. Eli prakriti ilmentyy kolmen laadun (sattva, rajas ja tamas) erilaisina yhdistelminä, josta syntyvät kaikki sekä materiaaliset että mentaaliset ilmiöt. Mentaalinenhan on materiaalin tavoin prakritin ilmentymä, mutta vain hienjakoisempi sellainen. ”Ilmiöllä” viittaan nyt koko ajan johonkin, jonka voi havainnoida edes potentiaalisesti joskus, vaikka ei välttämättä juuri nyt. Näin ollen, myös mikä tahansa muuntunut tajunnantila, jossa on jonkinlainen tajunnan sisältö, vaikka kuinka hienojakoinen, on prakritin ilmentymä eli osa luontoa, osa luonnollista. Eli hienojakoinen ja ilmentymätön eivät ole synonyymeja. Entäs purusha? Miten sen voi löytää, jos se on ilmentymätön?

Elämän aikana ainoastaan nirbija samaadhi on mahdollinen kokemus, jossa ei ole tajunnan sisältöjä eli ilmentymiä. On vain puhdas tietoisuus, joka on samalla purushan eli näkijän se ominaisuus, jonka avulla näkijä näkee. Mutta suurimman osan aikaa näkijä kokee tajunnan sisältöjä eli ilmentyneitä muotoja. Ilmentyneet muodot voivat olla joko pelkästään mentaalisia tai materiaalisen ja mentaalisen yhteisvaikutuksia.  Pelkästään mentaalisesta voisi sanoa esimerkkinä hallusinaatiot ja unet (sillä ehdolla, että unet eivät tapahdu jossain toisessa luonnon rinnakkaistodellisuudessa, joka on mahdollisuus, jota ei voi sulkea pois laskuista). Toisena vaihtoehtona on siis materaalisen ja mentaalisen – objektiivisen ja subjektiivisen – yhteisvaikutus. Täten, puhtaasti objektiivista kokemusta ei sanan varsinaisessa merkityksessä voi olla, koska myös objektit eli materiaalinen maailma nähdään aina oman subjektiivisen eli mentaalisen kokemuksen kautta, joka värjää kokemukset aina sekä yksilöllisesti että lajikohtaisesti (jokaisella eliölajilla on tietynlainen ”hardware” ja ”software”, joilla maailmaa aistitaan). Samkhya-joogafilofiassa se on buddhi tai citta, jonka muodossa kaikki tajunnan sisällöt esittäytyvät näkijälle, joka koko ajan kaiken aikaa näkee kaikki kokemuksesi, vaikka olisitkin samaistunut olemaan se persoona, joka luulet olevasi. Eli purusha ei koskaan esiinny ilmentymänä, mutta se voidaan oivaltaa omana todellisena ja perimmäisenä olemuksena – ”ultimaattisena näkijänä”, joka näkee kaikki ilmentymät.

Purushan tuntemisen vaikeuteen Broo (2010) viittaa toteamalla, että ”älyn yläpuolelle ei voi päästä älyllä. Se olisi kuin yrittäisi nostaa itseään hiuksista”. Usein sitä kuinka näkijä ei voi nähdä itseään kuvataan kielikuvilla kuten ”silmä voi nähdä kaiken muun, mutta ei itseään; veitsi voi leikata kaikkea muuta, mutta ei itseään; vaaka voi punnita kaikkea muuta, mutta ei itseään; sormenpää voi koskettaa kaikkea muuta, mutta ei itseään”. Varsinkin Vedanta-perinteessä pyritään havainnollistamaan tämänkaltaisilla lausahduksilla ”itsetiedustelu”-harjoitusta (self-enquiry), jossa tavoitteena on selvittää ”Kuka minä pohjimmiltani olen”? Myös buddhalaisessa perinteessä käytetään samankaltaisia ”tienviittoja”, vaikka ”minuuden” pohjimmainen luonne selitetäänkin yleensä hyvin eri tavalla kuin veedisessä perinteessä. Joka tapauksessa, premissinä eli lähtöoletuksena ei ole se, että älyllä yritettäisiin ymmärtää näkijä, vaan pyritään pikemminkin tekemään itseoivalluksen välähdyksen sisältävä huomio, että se näkijä on jo läsnä, ja on ollut aina läsnä, se on se joka koko ajan näkee, ilman sitä ei ylipäätään voisi nähdä mitään. Usein siitä puhutaan vertauskuvallisesti ”tietoisuuden valona” (esim. Venkateshananda YS I:16).  Ja siitä voi saada välähdyksen jo ennen kaikkien häiriöiden häviämistä. Joskus tehdäänkin jaottelu progressiivisiin ja suoriin henkisiin polkuihin. Suorissa poluissa pyritään heti alusta asti saamaan tämä oivallus aikaiseksi, vaikka sen vakiinnuttaminen vaatiikin aina harjoitusta. Progressiivisissa poluissa taas luodaan tasoittain etenevä harjoitusten polku. Mutta nämä kaksi lähestymistapaa eivät missään nimessä sulje toisiaan pois, vaan voivat pikemminkin tukea toisiaan. (ks. myös esim. Vyasan kommentaari YS III:35.)

Niin, tämä on itse asiassa sopiva kohta pienelle välitilinpäätökselle ja yhteenvedolle. Yoga-Sutrassa on nähtävissä ”tårta på tårta”-ilmiötä. Ensimmäisen luvun alussa Patanjali märittelee joogan. Nyt sutrassa 16 noin kolmenneksen kohdalla hän jo viittaa purushan tuntemiseen, sarjan sutria päätteeksi, jonka voi jo nähdä vapautumisen kannalta jopa täydellisenä kokonaisuutena. Ja tämän osuuden voi lukea nimenomaan ”suoran” tien näkökulmasta hyvinkin advaita vedanta, zen ja kashmir shaiva-hengessä. Sitten hän jatkaa enemmän progressiivisessa hengessä kuljettaen meidät kirjallisin keinoin erilaisten tasojen ja harjoitusten kautta samaadhiin luvun lopussa. Joka tapauksessa, ensimmäisessä luvussa hän luo filosofisen viitekehyksen systeemilleen. Toinen luku alkaa taas uudella joogan määritelmällä. Ja noin puolessa välissä hän puhuu lopullisesta ymmärryksestä, joten taas voidaan nähdä tässä täydellinen draaman kaari valaistumiseen.

Tämän jälkeen heti määritellän jooga uudestaan, tavalla joka voi olla ainakin astangajogeille erittäin tuttu, vaikka ei olisi koskaan itse Patanjalin kirjaan tarttunut (ks. YS II:29). Tällä kertaa Patanjali antaa odottaa valon näkemistä kolmannen luvun puolelle, mutta sieltä se tulee heti alussa (YS III:3). Suurin osa kolmannesta luvusta tunnetaan teoksen mystisimpänä osuutena, siinä nimittäin käsitellään erityisiä parapsyykkisiä kykyjä, käyttääkseni modernia länsimaista termiä, josta  taas Patanjali tietenkin käyttää oman kulttuuripiirinsä, oman aikansa termejä. Tässä luvussa käytetään teknistä termiä kiinnityyminen (samyamah), erotuksena synvetymiselle (samaadhi) ja uppoutumiselle (samaapattih). Siinä missä syventymisessä ja/tai uppotumisessa on tarkoitus saavuttaa kohteeton puhtaan tietoisuuden tila, vaikka ehkä aloitetaankin kohteellisella keskittymisharjoituksella, niin kiinnittymisessä nimensä mukaisesti pyritään säilyttämään valittu kohde tietoisuuden havaintokentässä riittävän kauan, jotta voidaan saada ”poikkeuksellisia ja erityisiä” kykyjä liittyen kohteeseen, tai sen ominaisuuksiin. Eli tässä voi nähdä egoistisen agendan ja mahdollisen takertumisen vaaran saavutettuihin kykyihin ja sen tuomiin lieveilmiöihin. Mutta silti kolmas lukukin päättyy kuvaukseen täydellisestä takertumattomuudesta puhtaana tietoisuutena (YS III:55). Ja ihmettelyä herätteneeseen sanaan: loppu. Nimittäin, Yoga-Sutrassa on vielä neljäskin luku, joka on tosin lyhyempi kuin muut, ja monen mielestä se on myös liitteenomainen. Joka tapauksessa sekin tarjoaa meille taas yhden kuvauksen itseoivalluksesta eli purushan tuntemisesta, josta siis joogasta on filosofian mukaan pohjimmiltaan kyse.

Omin sanoin tämän astisen voisi tiivistäen tulkita päivitetyssä hengessä näin: Jooga on tajunnallisiin tiloihin samaistumisten lakkauttamista. Silloin näkijä lepää omana itsenään, omassa olemuksessan. Muulloin se on samaistunut tajunnallisiin muunnelmiin. Muunnelmat voi jakaa esimerkiksi viiteen ryhmään, jotka ovat joko häiritseviä tai häiritsemättömiä: Tietäminen, erehtyminen, kuvittelminen, syvä uni ja muisteleminen eli, yhdellä käsitteellä ilmaistuna, tajunnalliset tilat. Tietämistä, ainakin jossakin suhteellisessa mielessä, ovat aistihavainto, päättely ja arvovaltaiset lausunnot. Erehtyminen, puolestaan, on aistihavainnon vääristymä, tai epäonnistunut päättely, tai väärään henkilöön tai kirjaan, tai kirjan kohtaan, uskominen. Kuvittelemisella ei välttämättä ole mitään kohdetta ulkomaailmassa, joten itse asiassa, mikä tahansa ajatusrakennelma voisi olla sellainen. Syvässä unessa iso osa mielen toiminnoista lepää, mutta näkijällä on silloinkin abstrakteja yksinkertaisia tajunnansisältöjä. Muistaminen on enemmän tai vähemmän epäluotettava kuvajainen jostakin aiemmin koetusta. Tajunnan toimintoihin lakataan samaistumasta harjoituksella ja takertumattomuudella. Harjoitus on aktiivista pyrkimystä päästä tilaan, jossa näkijä on samaistunut vain varsinaiseen itseensä. Harjoituksia kannattaa tehdä pitkään, usein ja hartaasti. Takertumattomuus taas on tietoisuutta siitä, että kaikesta voi päästää irti, tietoisuuden itsessään häiriintymättä. Kun varsinainen itse on selvillä, luonnonoikuilla ei ole enää viekoittelevaa valtaa tietoisuudesta. Peace.

Text & foto:: Marko Mikkilä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *