sutra 1:18

Posted on

virāma-pratyayābhyāsa-pūrvaḥ saṁskāra-śeṣo ‘nyaḥ 18

18. Toinen seuraa pysähtyneisyyden havaitsemisen harjoitusta; siinä on vain painaumia jäljellä.

”Toinen” tässä yhteydessä tarkoittaa toista syventymistä (samādhi), kun muistamme Patanjalin käyttämän pääjaottelun siemenelliseen ja siemenettömään syventymiseen. Edellisessä sutrassa Patanjali käytti sanaa samprajnātah, jonka Broo (2010) on kääntänyt sanalla ”tiedostava”, ja tämä on siis siemenellisen syventymisen (sabija) synonyymi. Tässä sutrassa Patanjali täten puhuu vain ”siitä toisesta”, jonka lähes kaikki kommentaattorit katsovat viittaavan siihen vielä syvempään eli asamprajnātah, jota taas suurin osa pitää siemenettömän syventymisen (nirbija) synonyymina.

Tuo a-etuliite on negaatio, eli jos seuraa johdonmukaisesti käännöstä ”tiedostava”, niin silloin tässä puhuttaisiin ei-tiedostavasta, tai sujuvammin sanottuna tiedostamattomasta syventymisestä, kuten Broo tekeekin. Mutta koska asamprajnātah samādhi on puhtaan tietoisuuden tila, niin ei ole kovin selkeää sanojen käyttöä kutsua sitä ”tiedostamattomaksi”. Tuota voisi jopa kutsua loogiseksi ristiriidaksi.

Esimerkiksi Maehle (2006) esittää kannan, että paras käännös sanalle samprajnātah olisi kognitiivinen eli tiedollinen; ja tässä tämä sana on nyt ymmärrettävä sen laajimmassa mahdollisessa merkityksessä eli laajemmin kuin nykypsykologiassa yleensä. Tässä yhteydessä, kognitiivisella voidaan tarkoittaa subjektiivista tietämistä, siinä mielessä, että kaikki mistä olen tietoinen tajunnassani havainnon, päättelyn tai intuition kautta on tiedollista minulle sillä hetkellä.

Myös esimerkiksi Bangali Baba (2010) käyttää sanaa ”kognitiivinen” Vyāsa-käännöksessään. Jos käytämme tätä sanaa, niin silloin asmaprajnātah sanatarkasti olisi ei-kogntiivinen. Eli se on myös hieman epäjohdonmukainen sana kuvaamaan puhtaan tietoisuuden tilaa; paitsi, jos kognitiivisen määrittelyä vielä hieman tarkentaa nimenomaisesti tarkoittamaan jotain, jolla on aina joku kohde (object). Siten, ei-kognitiivinen tietoisuuden tila olisi tietoisuuden tila ilman kohdetta eli puhdas tietoisuus, ja olemme asian ytimessä. Tosin sekä Maehle että Bangali Baba kiertävät tämän ongelman käyttämällä hieman mystifioivaan sävyyn sanoja ”superkognitiivinen” ja ”ultrakognitiivinen” tuon ei-alkuisen tarkan käännöksen sijaan.

Maehle päätyykin toteamaan, että koska sanojen ”kognitiivinen” ja ”superkognitiivinen” käyttö saattaa tuntua hieman liian tekniseltä ja sen takia vieraannuttavalta, niin hän käyttää mieluummin niiden sijaan hieman helpommin lähestyttäviä, mutta silti hyvin osuvasti kuvaavia, sanoja ”kohteellinen” (objective) ja ”kohteeton” (objectless) syventyminen. Kohteellisessa sanan mukaisesti on yhä se kohde tietoisuudessa, joka on alkujaankin otettu keskittymisharjoituksessa kohteeksi. Kohteettomassa syventymisessä taas kohde on jäänyt spontaanisti pois tietoisuudesta, jolloin on kyseessä sitten sanan mukaisesti puhtaan tietoisuuden tila.

Asmaprajnātah samādhi ymmärretään toisinaan pysyvänä valaistumisena (esim. Iyengar 1993), tämä ei kuitenkaan ole johdonmukainen tulkinta, kun lukee Patanjalin teosta kokonaisuutena. Ja syytä siihen avaavat paremmin syventymisen vaihtehtoiset termit eli siemenellinen (sabija) ja siemenetön (nirbija). Se ei ole pysyvä ”valaistuminen” tai vapautuminen, koska alitajunnassa on yhä painaumia (samskāra), eikä yksi samādhi vie niitä kaikkia pois. Painaumat nimenomaan käynnistävät mielen modifikaatiot uudelleen. Toisin sanoen, nämä painaumat itsessään ovat potentiaalisia ”siemeniä” mielen modifikaatioille. Syventymisessä on yhä jäljellä painaumia eli siemeniä.

Siemenellinen syventyminen myös itsessään voi muiden tajunnan modifikaatioiden tavoin synnyttää uusia painaumia, mutta ne ovat hyväenteisiä painaumia (sillä ehdolla, että on valinnut keskittymisen kohteen viisaasti). Siemenettömän syventymisen tilassa, puolestaan, ei synny uusia siemeniä. Sen sijaan, tämä tila tehokkaasti puhdistaa alitajuntaa niistä ”siemenistä”. Täten, siemenetön syventyminen on viimeisen päälle henkilökohtaisesti itselle annettua laatuaikaa, jossa vietetty aika kaiken aikaa vie henkilöä ”valtoimenaan virtaavalla kohinalla” kohti pysyvää vapautta. Tällaiselle henkilölle onkin Intiassa osuva lempinimi eli mr/mrs/miss Roasted Seed eli ”paahdettu siemen”, josta ei enää synny uusia luonnon modifikaatioita, vaan hän elää intialaisen ajattelun mukaan viimeistä reinkarnaatiotaan.

Mainitsin alussa, että suurin osa kommentaattoreista lukee tämän sutran kohteettoman eli siemenettömän kuvaukseksi, mutta ei tosiaan kaikki. B.K.S. Iyengar (1993) tulkitsee tämän hyvin eri tavalla. Hänen mielestään tässä puhutaan jonkinlaisesta välitila-samādhista, jota Patanjali ei katsonut nimeämisen arvoiseksi. Iyengar ei kuitenkaan saa tukea tietääkseni miltään suunnalta, enkä itsekään koe hänen tulkintaansa mielen filosofisesti mielenkiintoisena liikkeenä. Pikemminkin tuntuu turhalta luoda lisää abstrahoituja tajunnan tiloja ja/tai tietoisuudena tasoja, jo muutenkin vaikeasti järjesteltävään ja järkeiltävään tietoisuuden tilojen kuvaukseen. Joka tapauksessa, tällaiset tasot perustuvat aina alkujaan subjektiivisiin kokemuksiin, jotka eivät välttämättä esiinny juuri sellaisena kaikilla muilla yksilöillä. Eli ai kannatakaan sinänsä yrittää väkisin vääntää omia kokemuksiaan jonkun toisen ajattelun mukaisiksi. Koska ajattelusta tosiaan on siinä vaiheessa kyse, kun niitä esitetään verbaalisesti. Alkuperäiset kuvaukset siis perustuvat subjektiivisin koettuihin ensimmäisen persoonan kokemuksiin. Mutta tulkinnat ja kommentaarit eivät välttämättä sitä tee! Ja tässä on petollinen villakoiran ydin: lukija ei voi koskaan varmuudella tietää, milloin kirjoittaja on ”pelkkä teoreetikko”, milloin taas puhuu omasta kokemuksesta?

Monesti sanotaankin, että puhtaan tietoisuuden tila on jotain josta ei voi puhua, koska sille ei ole sanoja. Minä kyseenalaistan tuon yleisen näkemyksen, jota hoetaan usein vailla ajatusta. Sille on olemassa sanoja, esim. ”puhdas tietoisuus”. Kuvaako sanat ”puhdas tietoisuus” tajunnan tilaa, niin että kaikki ymmärtävät? Ei tietenkään, yhtään sen enempää kun vaikkapa sanat ”punainen” tai ”vihreä” – tai mikä tahansa muu sana! Syy mielestäni harhaanjohtavaan väittämään, ”ettei siitä voi puhua” lienee ennemminkin sen harvinaisuus verrattuna vaikka tavallisempaan värien näkemiseen. Minulla on suurimman osan ihmisistä kanssa riittävästi yhteistä intersubjektiivisuutta, että voimme puhua esimerkiksi vihreästä ja punaisesta ollen asioista yhtä mieltä. Mutta värisokea taas näkee ne eri tavalla. Ja mekin kaikki punaisesta ja vihreästä yksimielisesti puhuvat luultavasti näemme hieman eri määrän eri sävyjä kullekin värille. Eli toisilla on tarkempi värinäkö, kuin toisilla. Sen sijaan, ihmiselle, jolla ei ole ollenkaan värinäköä (akromatopsia), olisi hyvin vaikea kuvata punaista ja vihreää niin, että hän ymmärtäisi (esim. Revonsuo 2004).

Sama pätee puhtaan tietoisuuden tilaan. Ihmiset, jotka ovat olleet siinä tilassa voivat puhua siitä keskenään niin, että molemmat ymmärtävät, vaikka ovatkin kokeneet asian mitä luultavimmin hieman eri tavalla. Puhdasta tietoisuutta on, sen sijaan, vaikeampi kuvata ihmiselle, joka on aina koko elämänsä ajan samaistunut johonkin mielen modifikaatioon. Toisaalta tätä voi ymmärtää myös älyllisesti eri tasoilla, ilman kovin suuria mystisiä kokemuksia, koska toisilla ihmisillä on suurempi kyky ajatella abstrakteja asioita kuin toisilla. Summa summarum: kaikelle keksitään kyllä sanat viittaamaan niihin, kunhan tarpeeksi moni ihminen kokee asian, mutta koskaan sanat eivät identtisesti kuvaa itse asiaa, oli se sitten tavallinen tai epätavallinen asia.

Itse asiassa, myös Hariharānanda (1983) tekee kommentaarissaan tässä kohtaa eroa puolestaan kohteettoman ja siemenettömän syventymisen välille. Hänen mukaansa nirbija samādhi ei ole aina välttämättä asamprajnātah samādhi, mutta ilmeisesti toisin päin kyllä! Eli hänelle kohteettomalla on suppeampi, mutta joogan kannalta tärkeämpi, merkitys. Hänen mukaansa nirbija samādhi ei välttämättä johda lopulliseen vapautumiseen, toisin kuin tuo ”jooginen” syventyminen. Ja se ero mikä tekee hänen mukaansa toisesta nimenomaan ”joogisen” on, että asamprajnātah on tulosta tietoisesta, jatkuvasta ”reseptin mukaisesta” harjoittelusta, kun taas nirbija voi osua kohdalle myös suotuisten edellisten elämien takia, joka on jättänyt syventymisen kannalta hyödyllisiä painautumia. Mutta tosiaan hänen mukaansa Patanjali kuvaa pääasiallisesti joogista metodia, joka siis vaatii tietoista harjoittelua. Sinänsä tämän eron tekeminen on erikoista, koska Patanjali itse käyttää nimenomaisesti sanaa nirbija tämän samaisen luvun viimeisessä sutrassa.

Mainittakoon aiheesta vielä, että neljännen luvun alussa myös itse Patanjali tekee hieman saman tyylisen erottelun, mutta liittyen kolmannen luvun käsittelemiin täydellistymiin eli enemmän ja vähemmän tavallisesta poikkeaviin psyykkisiin kykyihin. Hän sanoo, että täydellistymiä voi saavuttaa syventymisen lisäksi joko synnynnäisesti, yrteillä, loitsuilla tai itsekurilla (tapas, joka sinänsä on osa Patanjalin joogistakin metodia, ks. YS II.)

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *