sutra 1:20

Posted on

śraddhā-vīrya-smr̥ti samādhi-prajñā-pūrvaka itareṣām 20

20. Muiden seuraa uskoa, voimaa, muistoa, syventymistä ja ymmärrystä.

Broo (2010) ottaa kannan, että tavalliset elävät olennot voivat saavuttaa kohteettoman syventymisen näiden viiden menetelmän kautta. Toinen näkökulma asiaan on, että tässä ei puhuta ”tavallisista ihmisistä” vaan pikemminkin nimenomaan joogisesta menetelmästä, eli joogin tie kohteettomaan syventymiseen (asamprajnātah) yleensä kysyy näitä menetelmiä (ks. esim. Vāchaspati Mishra). Toisin sanoen, esimerkiksi itse Patanjali puhuu neljännen luvun alussa, että täydellistymiä, ja näin ollen kohteellisen syventymisen (samprajnātah), voi saavuttaa syventymisen lisäksi joko synnynnäisesti, yrteillä, loitsuilla tai itsekurilla. Mutta näillä tavoin ei siis pääse kohteettomaan eli siihen ”korkeampaan tai syvempään” samādhiin, mutta tämän sutran menetelmät ovat tie siihen. Ja yksi astinlaudoista kohteettomaan puhtaan tietoisuuden tilaan on (kohteellinen) samādhi. Muut neljä ovat siis shraddhā, vīrya, smr̥ti ja prajñā, ja analysoin näitä sanoja hieman nyt yksitellen, koska jokainen näistä sanoista on moniuloitteinen.

Śraddhā: Sanan voi kääntää vain yksinkertaisesti sanoillla ”usko”, ”vakaumus” tai ”luottamus”, mutta hyvin kuvaavaa ja avaavaa voi olla tuoda esille tarkempia kuvauksia sanalle eri kommentaattorien kautta. Usko tai yksikohteinen antaumus, joka tapahtuu kiihkeän pyrkimyksen tai tavoitteellisuuden vallassa (josta lisää seuraavassa sutrassa). Tässä tulee esille sanan läheinen yhteys bhaktiin, jonka myös voi kääntää tarkoittamaan uskoa. Vyāsan kommentaarin englanniksi kääntänyt Bangali Baba avaa sanojen eroa selittämällä, että bhakti viittaa tilaan, jossa ollaan jo jonkin korkeamman antaumuksellisen kunnioituksen vallassa. Tämän sutran usko taas, on se mielen taipumus, joka on ennakkoehto bhaktin syntymiselle.

Iyengar puolestaan antaa sanalle käännöksen ”luottamus, joka tulee ilmestyksen, uskon ja kunnioituksen kautta”. Hän vielä painottaa erikseen, että se ei tarkoita mitä tahansa uskoa, vaan sanaan sisältyy ”mentaalinen ja intellektuaalinen vakaus”. Maehle tuo esiin filosofian ymmärtämisen tärkeyden tässä yhteydessä. Nimenomaan, filosofian lukeminen ja ymmärtäminen on se tekijä, joka alkutilassa voi antaa uskoa ja luottamusta joogan metodiin ja päämäärään – eli lukeminen kannattaa aina! Hariharānanda puolestaan tulkitsee sanaa hieman toiseen sävyyn eli ”kunnioituksen sävyttämä mielen rauhallisuus”. Hän osaltaan painottaa, että kohteeton syventyminen ei voi olla vain uteliaisuuden tyydyttämistä. Tämä onkin yksi mielenkiintoinen näkökulma kohteellisen ja kohteettoman samādhin eroihin. Lähes koko kolmas luku on omistettu ns. täydellistymille, joiden ennakkoehtona on kohteellinen syventyminen, eli kiinnittyminen johonkin kohteeseen, jotta saisi siihen kohteeseen liittyviä kykyjä. Tosiaan, hyvällä syyllä voi sanoa, että täydellistymiä kohti voi innostua pyrkimään, ja niitä voi ilmeisesti myös jopa saavuttaa, pelkästä uteliaisuudesta. Sen sijaan, kohteettomaan syventymiseen se ei yleensä riitä – tai ei edes voi riittää.

Vīrya: Käännettäessä tämä vain yhdellä sanalla niin eri vaihtoehtoja, joita on käytetty, ovat esimerkiksi voima, energia, rohkeus, innostus ja eloisuus. Mutta Hariharānanda painottaa, että tälle(kin) sanalle on vaikea löytää hyvää ja kattavaa yhden sanan käännöstä. Hän toteaa sen olevan yhdistelmä energiaa, luonteenlujuutta ja kestävyyttä. Hän avaa sanaa selityksellä, että se on ”innostusta, joka johtaa pitkäaikaiseen yritykseen” (vrt. YS I:14). Hän, jatkaa, että mieli voi joskus olla väsynyt säännöllisen harjoituksen ylläpitämiseen, mutta usko ja innostus tuovat mielen takaisin antaumuksellisen harjoituksen pariin. ”Missä on uskoa siellä on innostusta” (Hariharānanda). Tosin tässä on hyvä muistaa, että uskolla ja siihen liittyvällä innostuksella on pimeä kääntöpuolensa eli ahdasmielinen fundamentalismi. Siksi nämä kaksi eivät missään nimessä riitä.

 

Smr̥ti: Sanalla yleensä ymmärretään muistamista, mutta tässä yhteydessä se vaatii ehdottomasti avaamista, jotta sana saa asiayhteydeen sopivat konnotaatiot. Bangali Baba on kääntänyt sanan muotoon ”hyvä muistiinpalauttamisen voima”; josta tulee mielleyhtymä Platoniin, jonka mukaan oppiminen yleensäkin on oikeastaan aina mieleenpalauttamista, koska kaikki tarpeellinen on jo ihmisen sisällä. Hariharānanda tapansa mukaan avaa käsitettä hyvinkin laajasti ja asiayhteyteen sopivasti. Hän aloittaa toteamalla, että toistuva muistaminen on olennainen periaate antaumuksellisessa harjoituksessa (smrtisādhana). Intialaisessa perinteessä tämä ”toistuvan muistamisen” kohde useimmiten on joku mantra, jonka avulla pyritään terottamaan mieli yksikohteiseksi. Hänen mukaansa kuitenkin korkein harjoitus on purushan ja prakrtin, hengen ja materian, näkijän ja nähdyn, subjetkin ja objektin eron jatkuva muistaminen eli sen tuikitärkeän huomion tekeminen, että ”minä olen tämä subjekti, enkä tuo objekti” (eli esim. keho, ajatus tai tunne). Tämä on ensisijainen ja tehokkain menetelmä mielen puhdistamiseen ylimääräisestä kuonasta. Tämähän on, itse asiassa, käytännössä samalla kuvaus Vedanta-perinteen ”kuka minä olen?”-itseoivallusharjoituksesta, vaikka Hariharānanda ei käytäkän samaa terminologiaa sāmkhya-miehenä.

Vāchaspati Mishra puolestaan tuo esille tähän liittyen ensisijaisesti yhteyden buddhalaisuuteen. Buddha puhui samasta viisikosta pālin kielen sanoilla saddhā, viriya, sati, samādhi ja pannja (ks. Dhammapaada). Noista sanoista ainoa selkeästi erin kuuloinen sana on nimenomaan tämä kolmas, joka buddhalaisuudessa usein käännetään, länsimaissa hyvin tunnetulla sanalla, ”mindfulness”. J.H. Woods on V. Mishran kommentaarin käännöksessään käyttänyt tuota tuttua termiä smrti-sanan käännöksenä. Suomeksihan sana kääntyy nykyään muotoon ”tietoisuutaidot”, jossa on pohjimmiltaan kyse samasta, kuin miten Hariharānanda tätä käsitettä yllä tulkitsee. Mutta tämä ei välttämättä avaudu kaikille kahdeksan viikon standardoidulla mindfulness-kurssilla, vaikka sellaisella yleensä oppii suhtautumaan vähintäänkin hieman uudella tavalla oman mielen ilmiöihin, joka on sinänsä hyvä alku.

Myös Hariharānanda jatkaa aiheesta tuoden esille tämän buddhalaisyhteyden. Tietoisuustaidoissahan ei yleensä pyritä keskittymään yhteen asiaan, vaan pikemminkin ollaan tietoisia kaikista subjektiivista kokemuksista ilman, että keskitytään eli takerrutaan yhteenkään yksittäiseen ilmiöön. Hän tuo esille mahdollisen vastalauseen, että ”eihän se ole yksikohteisuutta, vaan monikohteisuutta”. Tässä kohtaa se yksi kohde on vain paikannettava hieman eri kohtaan havainnointiprosessia. Sen sijaan, että olisi yksi objekti kohteena kaiken aikaan, niin on oltava tietoinen näkemisen aktista, eli ”minä olen tämä-joka-näkee, mutta minä en ole mikään nähty” eli tuo on samalla vastaus Vedantan-perinteen kysymykseen ”kuka minä olen?”.

Samādhi: Tuossa edellä mainitussa perspektiivin vaihtamisessa objektin huomioimesta jatkuvaan tietoiseen läsnäoloon subjektina ollaan myös tekemisessä sen kanssa mitä tapahtuu prosesissa dhārana-dhyāna-samādhi, kun yksi vaihe transendenttoituu harjoituksen kuluessa seuraavaan eli seuraava vaihe menee aina edellisen vaiheen ”tuolle puolen” (ks. esim. kolmannen luvun alku). Ja tässä on siis kyseessä samprajnātah eli sabija samādhi (kohteellinen syventyminen).

Prajñā: Erottelukykyinen ja/tai intuitiivinen todellinen tietäminen tahi viisaus, jonka voi saavuttaa intensiivisen keskittymisen ja/tai tietoisena subjektina olemisen kautta. Tällekään sanalle ei ole (yllätys, yllätys!) olemassa hyvää yhden sanan käännöstä, joten tuossa yhteen virkkeeseen vapaasti tulkiten puristettuna usean kommentaattorin käännökset. Maehle muistuttaa, että tämä prajñā esiintyy myös samādhin etuliitteessä (a)sam-prajnā-tah. Broo on kääntänyt tämän sanalla ”ymmärrys”, joka on hyvä sanaa kuvaamaan sitä, mikä erottaa tajuisen olennon ns. tekoälystä (ks. Penrose 1994). Mutta ymmärrystä voi olla tietysti monentasoista, sitä kuvaa hyvin myös Platonin legendaarinen luolavertaus. Ja puhtaan tietoisuuden tilaan tosiaankin vaaditaan Patanjalin mukaan jo aika korkean tason ymmärrystä.

Summa summarum: Ranganathan painottaa tämän olevan erityisen tärkeä sutra, joka on pääteltävissä siitä, että tässä on niin monta painokkaan monimerkityksistä sanaa peräkkäin. Ja sutran yksi merkitys on painottaa näitä asioita nimenomaan, sellaisille yksilöille, jotka ovat kokeneet kohteellisia syventymisiä, mutta eivät ole vakiintuneet kohteettomassa sellaisessa. Eli kohteellinen samādhi saattaa tuudittaa joogin liikaa harhaiseen uskomukseen, että kaikki on jo saavutettu. Mutta tämän sutran jälkeen alkaa pitkä luvun loppuun kestävä sarja, jossa kuvaillan joogan tiellä menestymisen syitä, esteitä, keinoja ja seurauksia. Tätä nyt käsillä olevaa sutraa voi pitää kaikkien tämän luvun loppupään sutrien pohjavireenä ja taustakankaana!

Text & foto: Marko Mikkilä

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *