sutra 1:3

Posted on

tadā draṣṭuḥ svarūpe ‘vasthānam 3

3. Silloin näkijä lepää omassa olemuksessaan.

Kun samādhi eli syventyminen, niin silloin näkijä lepää omassa olemuksessaan. Patanjalilla on ns. dualistinen ontologia taustakehyksenään. Ontologia on perinteinen filosofian osa-alue, joka tutkii olemassolon ja todellisuuden perimmäistä laatua? Mistä kaikki pohjimmiltaan tulee? Ja mitä tämä kaikki oikeasti on? Muodostuuko kaikki jostain yhdestä alkulähteestä, vai kahdesta? Ontologiset olettamukset tämän suhteen on jaetavissa nimenomaan näihin kahteen vaihtoehtoon eli näkemyksemme on todellisuuden perimmäisen laadun suhteen joko dualistinen tai monistinen, toiselta nimeltään nondualistinen. (Tosin fyysikko Roger Penrose mainostaa itseään ”trialistina”, eli hänen mielestään matematiikka muodostaa oman kolmannen kategoriansa!)

Ilmeisesti Patanjalilla on taustallaan Samkhya-filosofian dualistinen näkemys asioiden perimmäisestä tilasta. Täten, hänen filosofiassaan on kaksi perustekijää, josta kaikki mitä tiedämme ja koemme, tai kaikki mitä on yleensäkään mahdollista tietää ja kokea, muodostuu eli Purusha ja Prakriti. Patanjali käyttää sanaa ”näkijä” nimenomaan Purushan havainnollistavana synonyymina. Voisi myös puhua havainnoijasta, jolloin emme liitä Purushaan, jota on käännetty sanoilla Henki, Sielu, Puhdas Tietoisuus tai Todellinen Itse, vain yhtä aistia, vaan kaikki aistit. Prakriti taas käännetään usein sanalla Luonto, mutta siitä voi myös käyttää esim. käsitteitä Fysikaalinen Maailmankaikkeus tai Kosmos (sisältäen kaikki olemassaolevat universumit ja ulottuvuudet, riippumatta siitä onko meillä niistä tietoa). Pähkinänkuoressaan pelin henki on kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä: Tietoisuus havainnoi Kosmosta. Ja meidän oma mieli/keho on osa tuota havannoittavaa Kosmosta. Mieli ei siis ole havainnoija, vaan havainnoittava.

Patanjali näyttää omaavan Samkhya-taustan, mutta luodessaan klassista joogan filosofiaa, hän eroaa klassisesta Samkhyasta joissakin asioissa. Tärkeimpänä tämän päivän ihmisten  kannalta voisi pitää meditatiivisten harjoitusten sekä niiden vaikutusten nostamista keskiöön. Patanjali pyrkii piirtämään tarkan kartan mielen toiminnoista, ja hän kuvaa yleisellä tasolla erilaisia metodeja, kuinka ihminen voi vapautua mielen toimintoihin liittyvästä tyyttmättömyydestä, jopa suoranaisesta kärsimyksestä. Toisena tärkeänä erona on yhden ainutlaatuisen ja muista poikkeavan Kaikkitietävän Purushan nostaminen tärkeäksi tekijäksi tässä, hänen näkemyksensä mukaan, dualistisessa kaikkeudessa. Kaikkitetävän Purushan uskonnollinen nimi länsimaissa on tietysti Jumala, mutta Patanjali käyttää termiä Ishwara, joka viittaa ylivertaiseen olentoon.

Samkhya-filosofiassa Purusha yleensä kuvataan passiivisena, joka vain on tietoinen siitä mitä hän havainnoi, mutta hän ei toimi aktiivisena olentona. Patanjaliin yhdistetään kommentaareissa usein sama näkemys (esim. Broo 2010). Mutta sen voi kyseenalaistaa meditatiivisten harjoitusten painottamisen näkökulmasta käsin. Harjoitusten tavoitteena on lakata samaistumasta mihinkään ilmiöön luonnossa, mukaan lukien se oma mieli/keho. Kun Tietoisuus lakkaa samaistumasta mieli/kehoon, hän ”lepää omassa olemuksessaan”. Tässä voi hyvällä syyllä olettaa, että tulee vastaan ainakin jonkin verran aktiviteettia. Vähintäänkin voi olettaa, että Tietoisuuden täytyy ensin tehdä huomio omasta todellisesta luonteestaan; ja sen jälkeen asemoitua olemaan ensisijaisesti se Tietoisuus, joka ei ole sanan varsinaisessa merkityksessä täydellistä passiivisuutta. Tietoisuuden täytyy tehdä akti päästää irti aina uudestaan ja uudestaan erilaisista tajunnanvirroista. Toinen tapa, jolla voi johdonmukaisesti tuoda aktiivisuuden mukaan kuvioihin tässä asiayhteydessä on, että Tietoisuus päättää mihin suuntaa huomionsa. Huomio nousee Tietoisuudesta, ja Tietoisuus päättää mihin hän sen suuntaa. Niin kauan, kuin Tietoisuus on samaistunut mieli/kehoon, mieli/kehon ehdollistumat vaikuttavat siihen, mihin huomio suuntautuu. Mutta, kun samaistuminen lakkaa, Tietoisuus on vapaa suuntamaan huomiota oman olemuksensa mukaisesti. Ja huomion suuntaaminen vaikuttaa siihen, minkälaiset ilmiöt hänen havaintokentässään alkavat painottua, minkälaisia asioita mieli/kehossa nousee pintaan? Esimerkiksi huomion suuntaaminen hengitysharjoitukseen johtaa toisenlaiseen tajunnavirtaan kuin huomionsuutaaminen televisioruutuun.

Tähän väliin minun on tehtävä tärkeä erottelu sanojen ”tietoisuus” ja ”tajunta” välille: Tajunta, joka on aiheena toisessa sutrassa, on kaikkien subjektiivisesti koettujen ilmiöiden summa hetkestä hetkeen. Tietoisuus on SE, jonka havaintokentässä tuo tajunnanvirta esiintyy. Toisin sanoen, tajunta on se minkälaisena ilmentynyt Prakriti esiintyy Purushan eli näkijän silmissä. Näin ollen, pelkästään kauneus ei ole katsojan silmässä, vaan kaikki ilmiöt sellaisena kuin näkijä ne näkee ovat sellaisenaan vain ko. näkijän ”silmässä” eli siis oikeastaan tajunnassa.

Måns Broon (2010) mukaan toinen sutra viittaa sekä sabija että nirbija samaadhiin, kun taas tämä kolmas sutra vain nirbija syventymiseen. Tuo on mielestäni epäjohdonmukainen ajatus, jonka voisi esittää muodollisesti näin: Kun A tai B, niin vain B:n lopputulos. Olettaisin, että jos tajunnan liikkeiden lakkaaminen johtaa ”samaadhiin kuin samaadhiin”, niin silloin näkijä voi levätä omassa olemuksessaan ”samaadhissa kuin samaadhissa”. Kuten mainitsin toisen sutran kohdalla, niin usein tässä ensimmäisen luvun kohdalla puhutaan vain kahdesta samaadhista. Ja nämä syventymiset kuvausten perusteella viittaavat tilaan, johon voi päätyä meditaatioharjoituksessa. Joko niin, että keskittyminen yhteen kohteeseen on onnistunut niin hyvin, että se on johtanut täydelliseen syventymiseen, jolloin tajunna täyttää vain tuo yksi kohde, joka otettiin harjoituksen aluksi keskittymisen kohteeksi (sabija). Tai kaikki kohteet ovat kadonneet, ja vain puhdas tietoisuus on läsnä (nirbija). Tällöin harjotukseksi muodostuu tuossa tilassa pysyttely, joka on siis samaadhi-harjoitus. Samaadhi ei ole Patanajalille valaistuminen tai vapautuminen, kuten usein tulkitaan (esim. Kassila 2015), vaan harjoitus. Mutta se ei ole harjoitus, jota voi alkaa tekemään kuten asento-, hengitys- tai keskittymisharjoitusta, vaan siihen tilaan voi päätyä noiden harjoitusten kautta, ja silloin harjoitukseksi muodostuu tuossa tilassa pysyminen – esim. valppauden kautta.

Neljännessä luvussa puhutaan kuitenkin myös dharma meegha samaadhista, joka liitetään täydelliseen erottelukykyyn. Ramana Maharshi teki tunnetuksi käsitteen sahaja samaadhi. Siinä missä sabija ja nirbija ovat ohimeneviä meditaatiotiloja, joiden vallassa ei voi elää normaalia elämää, sahaja viittaa tilaan, jossa henkilö normaalissa valvetilassa tunnistaa itsensä puhtaana Tietoisuutena. Eli hän on samaistunut omaan perimmäiseen olemukseensa, tehdessään mitä tahansa asioita valvetilassa. Sahaja-käsitteen alkuperä on Sahayana-buddhalaisuudessa 800-luvulla, ja käsitteen omaksui nopeasti myös esim. Kashmir Shaivismi ja myöhemmin, myös ainakin yksi Vaishnava-perinne – em. tantrisia perinteitä yhtä kaikki. Ramana Maharshin popularisoima kuvaus sahajasta viittaa nimenomaan täydellisen erottelukyvyn läsnäoloon, koska henkilö kykenee koko ajan näkemään eron itsensä puhtaan Tietoisuteena ja mieli/kehon ilmiöiden välillä. Tällöin voi jo hyvällä syyllä puhua vapautumisesta. Näkemyskeni mukaan, siis Patanjali saattaa viitata nimeomaan tällaiseen neljännessä luvussaan. Ja silloinkin nimomaan näkijä lepää omassa olemuksessaan, koska hän on vakiinnuttanut oman sisäisen asemansa puhtaana Tietoisuutena samaistumatta kuin korkeintaan hetkellisesti mieli/kehon ilmiöihin.

Sutran viimeisessä luvussa Broo (20109 luo eroa joogassa käytettävän käsitteen Purusha ja  Vedantassa käytettävän Aatman välille. Patanjalihan käyttää myös itse käsitettä Aatman (esim. II:5, ja tässä selvästi synonyymina todelliselle Itselle eli Purushalle). Termit Aatman ja Purusha viittaavat puhtaaseen Tietoisuuteen, jonka voi kokea ”samaadhin kuin samaadhin” kautta. Kokemus on olennaisesti sama sekä Vedantassa että joogassa, tai missä tahansa perinteessä, mutta sihen liitetään erilaiset metafyysiset olettamukset ja uskomukset tai päätelmät. Esimerkiksi Advaita Vedantassa ajatellaan, että puhtaan Tietoisuuden tilassa koettava Tietoisuus on yhtä kuin Brahman eli Absoluutti, ja fysikaalinen maailmakin on vain illuusio. Patanjali taas näytti ajattelevan, että puhtaan Tietoisuuden tilassa koettava Tietoisuus on yksilöllinen olento ja erillinen todellisesta fysikaalisesta maailmasta, ja muista Purusha-yksilöistä. Tai sitten Patanjali, vain halusi tehdä ensisijaisesti introspektiivista mielen filosofiaa, jättäen metafysiikan muille, mutta meillä kaikilla on väkisin joitakin metafyysisiä olettamuksia, jotka väistämättä paistavat läpi luodessamme filosofista systeemiä. Joka tapauksessa, näyttää siltä, että tässä ovat vastakkain nondualistinen ja dualistinen ontologia. Mutta mielestäni on ensiarvoisen tärkeä huomata, että puhtaan Tietoisuuden tila eli nirbija samaadhi, jossa ei ole mitään ilmiöitä on määritelmän mukaisesti nondualistinen kokemus. Kirjaimellisesti, läsnä vain Tietoisuus – ei-kaksi (a-dvaita, non-dual).

Text & foto: Marko Mikkilä.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *