sutra 1:35

Posted on

viṣayavatī vā pravr̥ttir utpannā manasaḥ sthiti-nibandhinī 35॥

35. Tai ajatuksen pysyvyys saavutetaan kohteellisen aistitoiminnan ilmaannuttua.

Broo (2010) seuraa tässä Vyasaa, jonka mukaan viṣayavatī pravr̥tti viittaa ”yliluonnollisiin aistihavaintoihin”, joista puhutaan kolmannessa luvussa enemmältikin (III:32-36). Patanjalin sutrassa ei kuitenkaan ole suoraa viitettä mihinkään ”yliluonnolliseen”, mikä terminä on joka tapauksessa harhaanjohtava sana kuvaamaan siddhi-ilmiöitä, jotka ovat kuitenkin myös prakritin eli luonnon ilmiöitä. Pikemminkin tässä puhutaan jostakin paljon tavanomaisemmasta liittyen meditaatioon tai keskittymiseen. Tässä(kin) täytyy ottaa huomioon konteksti. Tämä on osa listaa, joka sisältää ohjeita ”mielen hämmentäjien”, ja niiden ulkoisten merkkien, vähentämiseen. Suora hyppäys ”yliluonnollisiin” kokemuksin voi olla omiaan vain hämmentämään mieltä entisestään, jos se on ensinkään tahdonalaisesti mahdollista ilman psykedeelisiä aineita (joihin viittaus myös Patanjalin toimesta neljännen luvun alussa). Ja siddhit ovat kolmannen luvun mukaan kiinnittymisen tulos – eli keskittymisen, meditaation ja syventymisen jatkumon yksi mahdollinen vaikutus. On epäjohdonmukaista alkaa puhumaan tämän listan keskellä yhdestä menetelmästä pelkästään ”yliluonnollisina aistihavaintoina”.

Sutraa on käännetty ja kommentoitu muillakin tavoilla. Varsinkin pravr̥tti sanalle on olemassa monta eri merkitystä. (Ranganathan tuo esille sanan yhteyden kaikista tunnetuimpaan sutraan (I:2), jossa esiintyy sana vr̥tti ilman pra-etuliitettä – yhdessä nuo sanat voi vapaasti kääntää ”kohti tajunnanliikkeitä”.) Tässä muutamia esimerkkejä käännöksistä, joiden yhteydessä ei puhuta ”yliluonnollisista asioista”: ”Tai suuntaamalla mielenkiinto kohteeseen, joka helpottaa mielen keskittyneisyydessä” (Iyengar 2005). ”Tai sitomalla mieli pysyvyyteen voimme havainnoida mielen sisältöjä, kun ne nousevat” (Ranganathan 2008). ”Tai huomio aistihavainnoista nousevissa mielen aktiviteeteissa voi toimia mielen hämmentäjien sitovana voimana” (Venkateshananda 2011). ”Tai pysyvä tiedustelu aistien rooleihin voi vähentää mielen hämmentäjiä” (Desikachar 2010). Tai ”mielen voi hiljentää keskittymällä johonkin kohteeseen” (Kassila 2015). En tiedä ovatko kaikki kieliopillisesti oikeaoppisia käännöksiä(?), mutta nämä kaikki kuvaavat meditatiivisia harjoituksia, jotka sopivat tähän kontekstiin paremmin kuin hyvin.

Näistä Iyengarin ja Kassilan käännökset ovat ehkä helpoimmin ymmärrettäviä, eli niissä puhutaan selkeästi meditaatiosta, jossa kohdistetaan mieli yhteen kohteeseen. Tai arkipäiväisen elämän tasolla ei tarvitse edes puhua muodollisesta meditaatiosta, vaan keskittymisestä kulloiseenkin toimintaan (vrt. mindfulness). Ranganathanin käännöksestä löytyy psyvyyteen keskittyminen ja meissä on Patanjalin mukaan pysyvää Purusha eli se todellinen itse. Täten, kun katsoo pelkkänä tarkkailijana kaikkia nousevia ja laskevia ilmiöitä, niin voi alkaa erottamaan purushan itsessään puhtaana tietoisuutena. Venkateshanadan käännöksen voi taas lukea ohjeena katsoa nimeomaan miten kaikki ilmiöt tajunnassamme nousevat jostakin ja laskeutuvat johonkin. Usein ”tätä jotakin” kutsutaan hiljaisuudeksi tai tyhjyydeksi. Tämäkin voi viedä syvällisten oivallusten juurelle tässä ja nyt. Desikacharin huomio aistien rooleihin syventymisestä voi myös auttaa tietoiseksi tulemisessa siitä pysyvästä olemuksestamme. Ja tässä kannattaa muistaa, että intialaisessa ajattelussa mieli luetaan yleensä aistiksi. Aistit antavat meille informaatiota ja kaikki informaatio tulee sekä menee, Sen-joka-havainnoi – eli  Patanjalin terminologiassa Näkijän – havaintokentässä

Venkateshanada tekee tähän yhteyteen sopivan ja erittäin mielenkiintoisen analyysin ”Vedanttisen” ja ”tantrisen” lähestymistavan eroista. Tantrisessa lähestymistavassa kaikki on sallittua. Tarkoittaen, että myös kaikki aistinautinnot on täysin siemauksin nautittavissa, mutta se tehdään tietyllä asenteella ja tarkoituksella. Kyseessä ei siis ole itsen hedonistinen hemmottelu, vaan kun nautitaan, niin katsotaan tarkkaan, että mistä kaikki nautinnotkin nousevat? Mikä on todella sen kokemuksen sisältö, koostumus ja luonto? Tällä tavoin, tarkkailemalla sisäisiä aistikokemuksia voi päätyä samaan itseoivallukseen, kuin vaikkapa asketismilla. Vedantaan pohjautuva lähestymistapa taas on useammin nimenomaan askeettinen. Mutta tavallista, ei-niin-askeettista, elämää elävien ihmisten kohdalta Vedanta lähestymistavassa olennaista on tietoisuudesta tietoisena oleminen tietoisesti kaiken aikaa. Tästä on syntynyt esimerkiksi ns. neti-neti-prosessi, eli vain katsotaan, havainnoidaan, ja kaikista havainnoista, kaikista ilmiöistä voidaan sanoa samaa: ”minä en ole tuo, minä en ole tuo” (neti, neti). Siinä missä tantrisen lähestymistavan vaarana on hedonismiin vajoaminen, on Vedantan vaarana taas itsensä tukahduttaminen. ”Joogisesta” näkökulmasta katsottuna tarkoituksena ei ole kumpikaan, vaan kaikkien nousevien tuntemusten ja kokemusten salliminen ja pelkkä tarkkailu, takertumatta, samaistumatta yhteenkään. Ja kyllä; siihen voi tosiaan pyrkiä sekä ”maailmaan uppoutumatta” askeettisesti että ”maailmaan syleillen” nautiskellen; tai jotain siltä väliltä; tai välillä tehden enemmän toista, sitten taas enemmän toista.

Tässä on hyvä huomata, että vaikka perinne olisi ei-dualistinen (esim. Advaita Vedanta), niin silti käytetään usein subjekti-objekti dualismin sisältäviä harjoitteita, eli tässä tapauksessa pyritään tekemään selkeä jako, sen joka havainnoi (subjekti) ja sen joka havainnoidaan (objekti) välille. Kun tämä jako onnistutaan vakiinnuttamaan, tai vahvistamaan, tai osoittamaan riippuen henkilöstä, niin siirrytään seuraavaan vaiheeseen. Sitä seuraa sen osoittaminen, että kaikki objektit, jotka havainnoidaan, ovat oikeastan osa subjektia, eli subjektin sisällä, jolloin päädytään ei-dualistiseen oivallukseen. Ja sitten taas päinvastoin, dualistisessa perinteesä kuten Samkhya-yoga puhutaan nirbija samaadhista (esim. I:51), jossa on vain puhdas tietoisuus läsnä, eli määritelmän mukaisesti tämä on itsessään ei-dualistinen tila – on läsnä vain yksi, ei kahta. Ja sen jälkee viimeistään vahvistetaan, että kaikkien tietoiseten olentojen perusolemus on sama, eli ei-erilainen. Täten, subjektiivisen kokemuksen kannalta dualistisen ja ei-dualistisen perinteen tulokset parhaimmillaan eivät ole pohjimmiltaan kokemuksina erilaisia. Ainoastaan metafyysiset johtopäätökset eli teoriat, olettamukset ja uskomukset, joita niiden pohjalta syntyy voivat erota paljonkin.

Maehle (2006) menee tässä aika pitkälle lukiessaan Vyasan sanoja Patanjalin sanoiksi, väittäessään, että ”Patanajali ehdottaa tiettyihin energiapisteisiin keskittymistä”. Vyasa puhuu siis näistä ”jumalaisista aistimuksista”. Englanniksi tässä yhteydessä on käytetty sanoja supernatural ja supersensuous. Super– on etuliite, joka viittaa siihen että jokin on ”enemmän kui tavallinen” tai jopa se suurin, korkein, tai tarkin mahdollinen, mutta se käänetään useimmin epätarkasti ”yli”-etulitteellä. Tässä asiayhteydessä, ehkä täsmällisin ilmaus olisi puhua ”tarkimmista mahdollisista aistimuksista”. Vyasa tosiaankin puhuu pääasiassa näistä ”muuntuneista aistihavainnoista”, ja Hariharaananda Aaranya (1983) vielä selittää aihealuetta tarkemmin: näköhermo on kitalaen yläpuolella, sen takia siihen energiapisteeseen keskittyminen tuo ”supernäön”. Kielessä tuntohermot ovat herkimillään, sen takia sen keskellä olevaan energiapisteeseen keskittyminen tuo ”superherkän” tuntoaistin. Kielen juuri on läheisesi yhteydessä korvaan artikulaation kautta, ja siihen keskittyminen taas tuo ”superkuulon”. Kielen päällä maistellaan, joten siihen pisteeseen keksittymine tuo ”supermakuaistin”. Nenäpäähän keskittyminen tuo puolestaan ”superhajuaistin”. Usein meditaation yhtyedessä puhutaan ”asioiden näkemisestä sellaisena kuin ne todella ovat” (yathaabhuuta), ja ”tarkimmilla mahdollisilla aisteilla” se nimenomaan on mahdollista. Mutta se on aina menetelmän tulos ei alkuasetus. J.H. Woodsin (2007) tässä käytetty terminologia laittaa huomioimaan taas buddhalaisuuden ja joogafilosofian läheisen yhteyden.

H. Aaranya lupaa, että keskittymällä yhteen näistä pisteistä taukomatta ja häiriöttä vähintään pari päivää ja paastoten samalla, niin koet ”superaistimuksia”. H. Aaranya oli askeetikko jo eli välillä luolissa, ja elämänsä lopun perustmassaan ashramissa luolaa simuloivassa sementtimökissä, josta hän kommunikoi oppilaidensa kanssa pienen aukon kautta. Kuka tahansa, joka tietää kuinka aistideprivaatiotankki toimii, niin ymmärtä, että ei ole mikään suuri yllätys tai välttämättä suuri saavutus sellaisissa oloissa alkaa kokemaan muuntuneita tajunnantiloja liittyen aistimuksiin meditoitaessa ankarasti. Mitä vähemmän aisti-informaatiota, sitä herkemmin mieli voi kehitellä kaikkea – ja tekee sen itse asiassa joka yö unennäön tilassa (uniin palaamme I:38). Onko sillä välttämättä paljoakaan tekemistä itseoivalluksen kanssa, josta joogassa on kyse, onkin sitten toinen juttu? Arvioisin, että siitä saatta olla apua, siitä saatta olla haittaa; riippuu tilanteesta ja taustasta. Joka tapauksessa, kirjassa joka tarkoitettu kaikille joogan harjoittajille – ja varsinkin kommentaarissa, jota oletettavasti aika harvat askeetikot lukevat, mikä lienee lähes kaikkien postmodernin ajan kommentaarien kohdalla asian laita – kannattaa aina kuin mahdollista tuoda esille myös tulkintoja, jotka sopivat sekä munkeille tai nunnille että maailmallisille.

 

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *