sutra 1:36

Posted on

viśokā vā jyotiṣmatī 36

36. Tai tyynen ja valoisan.

Tätä ja edellistä sutraa voi hyvin käsitellä suhteessa nykyaikaiseen meditaatiotutkimukseen. Yleisin jako eri meditaatiotekniikoiden suhteen on kahtiajako keskittymisharjoituksiin (focused attention) ja tietoisuustaitoharjoituksiin (detached awareness) – lyhentäen FA ja DA. Edellisen sutran voi hyvin perustein lukea focused attention-harjoituksen kuvaukseksi. Näiden harjoitusten yhteisenä tekijänä on, että otetaan jokin kohde – ulkoinen tai sisäinen – johon keskitytään; ja sitten keskitytään. Tässä sutrassa taas puhutaan sisäisestä valosta (jyotiṣmatī), tai vapaasti ja tulkitsevasti käännettynä ”tyyni intentio (matī) siinä, joka valaisee (jyotiṣ) kaiken”.

Me emme näkisi yhtään mitään ilman tietoisuutta. Toisin sanoin, emme voi kokea mitään tietoisuuden ulkopuolelta. Tietoisuus on kaikkien kokemusten SE yhteinen tekijä. Tietoisuus on siis aina läsnä kaikissa subjektiivisissa kokemuksissa. Tämän takia puhutaankin usein vertauskuvallisesti ”tietoisuuden valosta”. Tietoisuus valaisee kaikki kokemukset, eli tekee mahdolliseksi kokemisen ylipäätään. Voimme ehkä kuvitella maailman, jossa ei olisi tietoisuutta (tosin idealisti-filosofi T.L.S. Sprigge argumentoi nokkelasti tämän olevan mahdotonta). Mutta emme voi kuvitella yhdenkään objektin kokemista ilman subjektia. Subjekti on siis aina jokin tietoinen olento tai entiteetti. Näin ollen, tämän sutran voi lukea detached awareness-harjoitusten kuvauksena. Tavoitteena olla vain tietoisena kaikista nousevista, aikansa kestävistä ja sitten katoavista kokemuksista tyyneyden vallassa eli samaistumatta sokeasti eli ”pimeyden vallassa” yhteenkään ilmiöön.

Englanniksi viśokā yleensä käännetään sanoilla ”kärsimyksestä tai surusta vapaa” (free from suffering, free from sorrow, painless). ”Tyyni” ei ihan tarkoita samaa, mutta tavoittaa kyllä ydintarkoituksen, ehkä jopa paremmin kuin ilmaus ”kärsimyksestä vapaa”. Tällä viitataan siis siihen, että voin kokea mentaalista surua tai fyysistä kipua ilman, että oikeasti pohjimmiltani kärsin. En sanan varsinaisessa merkityksessä kärsi, jos en ole samaistunut ”kärsivään” mieli-kehooni, vaan olen samaistunut olemaan se tietoisuuden valo, jonka sisällä myös kärsimys joko mieli-kehossani tai sitä ympäröivässä maailmassa esiintyy eli tulee koetuksi. Toisin sanoin, tällöin tiedän olevani se tietoisuuden valo. Olen tietoinen, että olen tietoinen.

Buddhalaiset ovat popularisoineet harjoituksissaan juuri tämän tyylisiä harjoituksia esimerkiksi zenin ja vipassanan muodoissa. Ja nyky-psykologiasta löytyy mindfulness, joka perustuu siis enimmäkseen buddhalaiseen psykologiaan. Mutta se kaikki sama on löydettävissä myös joogafilosofiasta. Olennaisena erona on, mikä status tuolle tietoisuudelle annetaan?

Joogafilosofiassa tuo tietoisuus on se todellinen Itse. (Buddhalaisuudessa usein Itsen olemassaolo olo kiellettään.) Tämän sutran kommentaareissa puhutaan kuitenkin enemmän puhtaasta minätunnosta (asmitā), joka sekin on Hariharānandan (1983) mukaan vain ja ainoastaan subjekti, eli se-joka-havaitsee; ei ole koskaan objekti eli jotain-jonka-voi-havaita. Samaan tapaan monet nykyajan nondualistiset opettajat käyttävät termejä todellinen itse (ātman) ja puhdas minätunto (Minä Olen, I Am) usein jopa synonyymeina. Tämä lienee osoitus siitä, että purushan ja puhtaan asmitān ero on hyvin, hyvin hienovarainen. Ja mitä enemmän kykenee olemaan vain se puhdas havainnoiva subjekti, sitä hienovaraisempia asioita voi nähdä.

Tämän sutran kommentaareissa pyydetään usein visualisoimaan valo eli otetaan kohtalaisen hienovarainen objekti eli visualisaatio keskittymisen kohteeksi. Samalla ollen tietoinen omasta itsestä tietoisena tarkkailijana. Täten, tässä ikään kuin yhdistyy nuo kaksi edellä mainittua meditaation kategoriaa eli keskitetty huomio (FA) visualisaatiossa tietoisena tarkkailijana (DA) (ks. esim. Hariharānanda). Vāchaspati Mishra (2007) puolestaan kuvailee harjoituksen, jossa keskitytään ”sydämen lotukseen” eli visualisoidaan kukka sydämen korkeudelle. Näiden molempien tyylisiä harjoituksia on tukuittain nimenomaan tantrisissa perinteissä (ks. esim. Vijnānabhairava), josta osa modernin joogan käytännön harjoituksista tulee suoraan tai välillisesti, koska Patanjali tahi Bhagavad Gita eivät juurikaan kuvaile tarkkoja harjoituksia.

Mutta Venkateshānanda (2011) varoittaa objektivoimasta ”valoa” liikaa. Tarkoittaen, että on oivallettava, että kyse ei ole hienovaraisten objektien tai kokemusten metsästyksestä, joita voi nähdä vain omalla ”sisäisellä silmällään”. Kaikki visualisaatiotekniikat ovat vain apuvälineitä. Hän jatkaa, että ”sisäinen valo” on todellisuudessa oma todellinen itsesi. Se-joka-näkee kaikki ajatukset, kaikki mielikuvat, kaikki tunteet, kaikki muistot, kaikki unet, kaikki muuntuneet tajunnantilat, kaikki mystiset kokemukset, kaiken sanoinkuvaamattoman kaiken aikaa. Se on SE, joka näkee – ainoa joka näkee yhtään mitään jokaisessa tietoisessa olennossa. Ja kyllä, se on tietysti myös kärsimyksen ja surun ”tuolla puolen”.

Joka tapauksessa, näillä harjoituksilla sanotaan noustavan ”itsetunnon tasolle” (Broo 2010). Tällaiseen kuvaukseen sisältyy mielestäni meditaativisten harjoitusten osittaista väärinymmärrystä. Mikä tahansa meditaatiotekniikka, joita tässä listassa esimerkiksi esitellään, voi johdattaa ihmisen pratyāhāra – dhārana – dhyāna – sabiija samādhi – nirbiija samādhi-jatkumon läpi. Aina, kun käännämme huomion tavalla tai toisella sisäänpäin tapahtuu pratyāhāra, jossain määrin. Aina, kun keskitymme johonkin edes hetkellisesti tapahtuu dhārana, jossain määrin. (Toki näiden teho ja syvyys voi vaihdella, riippuen kuinka ”vaiheessa” kokonaisprosessi on?!) Mutta sitten on yksilöstä ja tilanteesta kiinni, tapahtuuko dhyāna eli keskittymisen tai takertumattomana-tietoisuutena-olemisen katkeamattomuus? Tapahtuuko täydellinen oman persoonallisen minuuden unohtaminen ja uppoutuminen toiminnan alla olevaan prosessiin tai huomion kohteena olevaan objektiin? Tai tapahtuuko jopa objektien katoaminen ja puhtaana tietoisuuden ei-dualistisessa tilassa eli ”absoluuttisena subjektina” oleminen? Ei ole välttämättä kyse siitä, että tietty tekniikka vie vain tietylle tasolle, vaikka toki tietyt tekniikat voivat helpommin viedä ihmisen johonkin tiettyyn pisteeseen. Mutta viime kädessä on aina kyse ihmisyksilön valmiudesta. Vapaus tulee, jos olet valmis!

Koska sutran kommentaareissa viitataan selkeästi johonkin, mitä nykyään kutsutaan sydän chakraksi, Broo päättää kommentaarinsa sanomalla, että Patanjalin käsitys ihmiskehosta sisältää nykytieteelle tuntemattomia ulottuvuuksia. Tuota voisi hieman tarkentaa: Kun puhutaan fyysisestä ihmiskehosta, jota luonnotieteetellisin keinoin tutkitaan, niin sen vastine intialaisessa ajattelussa on annamaya kosha. Sekä Vedantassa että (Shaiva) tantroissa ihminen jaetaan viiteen kerrokseen, mutta näissä kahdessa perinteessä tuo jako tehdään hieman eri tavoin. Mutta tästä he ovat yhtä mieltä, että se karkein taso on fyysinen keho, ja se on se mitä nyky-luonnontiede tutkii.

Sen sijaan, energikeskukset (chakra) kuuluvat ns. hienovaraisempien kerrosten alueelle. Ja toinen asia mistä Vedanta ja (Shaiva) tantra ovat yhtä mieltä on se, että karkeampi taso aina sisältyy sitä hienovarisempaan tasoon. Näin ollen fyysinen keho sisältyy hienovaraiseen kehoon (sūkshma sharīra), eikä toisin päin. (Todettakoon, että Vedantan ja Shavismin hienovaraisessa kehossa mieli eli manas- ja energia eli prāna-kerrokset tulevat eri järjestyksessä.) Täten, jos tutkitaan fyysistä kehoa, ei sieltä koskaan tulla löytämäänkään chakroja, koska ne eivät ole siellä! Toki on huomattu, että usein chakrojen kohdalla on jokin rauhanen, ja niistä rauhasista tiedetään aika paljonkin nimenoman nykytieteen ansiosta. (Huom! Tässä on paikallaan huomata, että prakriti ei ole yhtä kuin ”materiaalinen maailma”, kuten se joskus käännetään, vaan materiaalinen maailma on vain osa prakritia, joka on ”kaikki, mikä voi jollain tavalla ilmentyä”.)

Sen sijaan, chakrat ovat enemmänkin fenomenologinen ilmiö, eivät luonnontieteellisesti mitattavissa oleva asia! Toisin sanoin, chakrat on koettavissa vain subjektiivisesti, mutta ei todennettavissa objektiivisesti. (Tosin aina on mahdollisuus, että tulevaisuudessa jokin on mahdollista, mikä ei vielä tänään ole mahdollista.) Eli on lukuisia eri chakra-järjestelmiä; itse asiassa jokaisella merkittävällä tantrisella perinteellä oli/on oma chakra-systeeminsä. Kaikista yleisin perinteinen systeemi on 5-chakrainen, mutta nekin voivat sisältää osin eri paikkoihin sijoitettuja chakroja.

Monimutkaisista historiallisista sysistä 7-chakra-systeemi sai hegemonian modernissa joogassa. Joka tapauksessa, nämä chakrat ovat subjektiivisesti introspektion avulla koettavissa olevia asioita, ja usein ne tieten tahtoen visualisoidaan alueella, jossa ihminen joka tapauksessa kokee voimakkaita emotionaalisia tuntemuksia ja/tai henkisiä kokemuksia. Kaikille chakra-järjestelmillä tuntuu kuitenkin olevan myös yhteistä ”aluetta” eli kolme chakraa: napa, sydän ja kruunu. (Wallis 2015, ks. www.hareesh.org) Chakrajärjestelmät ovat siis fenomenologisen itsetutkiskelun tuloksia, ja itse asiassa, myös länsimaisen filosofian parissa tehdään tällaista tutkimusta. Olenpa jopa lukenut filosofisen väitöskirjan, jossa viitataan ”intialaisen joogan mystiseen anatomiaan” (Koski 2000).

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *