sutra 1:8

Posted on

viparyayo mithyā-jñānam atad-rūpa-pratiṣṭham 8

  1. ”Erehtyminen” on epätodelliseen asianlaitaan perustuvaa väärää tietämistä.

”Tietämiselle” on siis todella monta käännosvaihtoehtoa. Viparyayah, joka on tässä käännetty ”erehtymisenä”, tarkoittaa myös ”vastakohtaa”. Miten hyvänsä pramaana-sanan sitten kääntääkin, niin viparyayah tässä asiayhteydessä on sen vastakohta.

Tieto-sanan merkittävyyttä ihmiskulttuureissa kuvastaa se, että sana löytyy jokaisesta kielestä. On arvioitu, että on vain noin sata sanaa, joista voi sanoa samaa. Länsimaisessa filosofiassa käytettin tiedosta pitkään antiikin aikaista Platonin määritelmää: ”oikeutettu tosi uskomus”. Mutta filosofit rakastavat ajatusleikkejä, ja 1960-luvulla eräs Gettier keksi nokkelia vastaesimerkkejä tuolle määritelmälle. Esimerkki: olet vieraassa paikassa, vilkaiset nopeasti seinäkelloa, ja sen viisarit osoittavat kello 3. Et tiedä, että kello on pysähtynyt jo aikaa sitten, mutta kello sattuu olemaan sillä hetkellä oikeastikin 3. Kysymys kuuluu; sinulla on oikeutettu tosi uskomus, että kello on 3, mutta voiko sanoa, että sinulla oikeasti tietoa, kun se perustuu epäluotettavaan tiedonlähteeseen? Tämä sai aikaan kriisin länsimaisessa tietoteoriassa, ja tietoteoriasta kiinnostuneet filosofit alkoivat kuumeisesti kehittelemään aukotonta tietämisen määritelmää. Kehitystyö on yhä kesken, mutta  mahdollisen tiedon lähteiksi mainitaan usein aistihavainto, päätelmä ja todistusaineisto eli käytännöllisesti katsoen samat kuin Patanjalilla.

Tämä kehitystyön tuoksinassa filosofi Linda Zagzebski on osoittanut, että mistä tahansa ”tietämisestä” voidaan keksiä edellä mainitun kaltainen Gettier-vastaisku. Monet liputtavat yhä oikeutetun tosi uskomuksen puolesta, vaikka ei ole ollenkaan päivänselvää, että mikä on ”oikeutettu uskomus”, joka siis sitten on tietoa, koska se on uskomuksena oikeutettu? Ja joka tapauksessa, arkielämässä ei tarvita aukotonta tiedon määritelmään kuten filosofiassa. Arkielämässä riittää, kun se on ”riittävän totta”  lainatakseni Wittgensteinia.

Tieto, tiede ja tietoisuus ovat suomen kielessä samasta lähteestä. Olemme tietoisia aistihavinnoistamme sellaisina kuin ne meille tulevat. Voi siis sanoa, että tiedämme omat aistihavaintomme, mutta kuten edellisen sutran kohdalla tuli todettua, aistihavaintomme eivät välttämättä palvele asioiden näkemistä sellaisenaan vaan pikemminkin evoluutiota. Näin se on suhteellista tietoa, joka on ”riittävän totta”. Joka tapauksessa, suurin osa neurotieteilijöistä ja tajunnantutkijoista kuitenkin ajattelee, että näkemällämme on aina jokin vastine ulkomaailmassa, eli sillä tavalla tieteellinen näkemys sopii yhteen Patanjalin realismin kanssa. Tässä mielessä voisikin sanoa, että tietäminen on evolutiivisesti vanhempaa laatua kuin uskomukset. Yksinkertaisimmat olennot tuskin uskovat mihinkään. Ne vain ”tietävät”, mitä niiden täytyy tehdä säilyäkseen hengissä ja lisääntyäkseen. Uskomukset ovat tulleet jossain myöhemmässä vaiheessa aivojen ja mielten monimutkaistuessa – ja ihmisillä varsinkin uskomuksia tuppaa olemaan paljon. Esimerkiksi tällä hetkellä maailmalla on kasvava liike, joka uskoo, että maapallo on litteä. Uskomus perustuu paljolti aistihavaintoon, ja varmaan myöskin joihinkin arvovaltaisina pidettyihin lausuntoihin.

Toisinaan tämän sutran kohdalla otetaankin ainoaksi esimerkiksi aistihavainnot, kun puhutaan erehdyksestä. Tällöin erehdyksellä viitataan johonkin jolla on vastine ulkomaailmassa, mutta emme havainnoi sitä edes ”riittävän todenmukaisesti”. Esimerkiksi koska emme näe pimeässä yhtä hyvin kuin kissat, niin valojen laittaminen päälle saattaa poistaa monta erheellistä havaintoa. Tämän katsotaan eroavan toisen luvun tietämättömyydestä (II: 3-5) juuri siten, että erehtymisen poistaa välittömästi oikean informaation saaminen tai esille paneminen. Kun taas tietämättömyys on asenteellinen ja emotionaalinen ongelma psyykkeessä. Yksi Broon (2010) tässä yhteydessä käyttämä esimerkki on nimenomaan ennemmin tietämättömyyttä, ja valitettavan ajankohtaista sellaista: ”…harhaiset käsitykset vaikkapa ihmisrotujen arvosta perustuvat epätodelliseen, vanhentuneeseen tietoon”. Yleensä rasismiin liittyy voimakkaita asenteita ja tunteita, joita ei poisteta vain esittämällä näille ihmisille tutkittua tietoa. Toki näin voi käydä joissakin harvoissa tapauksissa, ja toki tietämättömyyden ja erehdyksen raja on jossain määrin veteen piirretty viiva. Esimerkiksi Patanjalin vanhin kommentaattori Vyasa puhuu tässä sutrassa myös tietämättömyydestä. Tietämättömyys poikii erehdyksiä, ja erehdykset voivat vahvistaa tietämättömyyttä. Joka tapauksessa, jos tiedon käsitettä tosiaankin analysoidaan, niin voidaan kyseenlaistaa onko esimerkiksi ihmisrotujen arvottaminen koskaan ollutkaan ”tietoa”, vai onko se vain ollut uskomuksia, joita on vahvistettu vähemmän oikeutetusti (pseudo)tieteellisin erehdyksin? Platonin mukaan Sokrates sanoi, että kukaan ei tee väärin muuta kuin tietämättömyyttään. Väittämässä lienee edelleen viisautta, vaikka ei pädekään kaikkiin tapauksiin.

Päätelmät tiedonlähteenä ovat helppoja silloin kuin on kyse esimerkiksi tietokoneiden käyttämästä logiikasta, jossa aina asiantila on joko 1 tai 0. Eli asioilla on aina totuusarvo: portti on joko auki tai kiinni; minä joko olen nyt tietokoneen ääressä, tai en ole. Kaikki kuitenkin tietävät, että suurin osa elämän ongelmista ei ole yhtä mustavalkoisia. Hyväksi esimerkiksi sopii jooga-anatomia. Usein tutustumme joogaan liittyvään anatomiaan aluksi vain yhden asiantuntijan kautta. Kun olemme lukeneet yhden asiantuntijan kirjan tai käyneet yhden workshopin luulemme tietävämme monta asiaa, koska asintuntija on esittänyt asiat tietyllä tavalla. Mutta jos tutustuu aihealueeseen useamman asiantuntijan kautta, niin huomaa, että he voivat olla todella eri mieltä anatomisesti järkevän toiminna suhteen. Enää en tiedäkään mikä on oikein ja väärin kuten luulin. Vaikka anatomia on joogan projektissa sitä pinnallisempa osuutta, niin siitäkin on todella vaikea sanoa, mikä on tietoa, mikä ei?

Näihin eriäviin näkemyksiin vaikuttaa varmasti monta seikkaa: asiantuntijoiden joogatyyli; taustakoulutus; aikaisempi liikuntahistoria; oman kehon ominaisuudet ja omituisuudet; omien oppilaiden kehojen ominaisuudet ja omituisuudet; oma vammahistoria; vammat, joita on nähnyt paljon – ja omat päättelykyvyt. Lisäksi, jos yhtälöön ottaa vielä mukaan psykosomatiikan, mitä harvoin tehdään, niin se muuttuu todella monimutkaiseksi. Nimittäin, jos psyko-emotioaaliset ominaisuudet ja omituisuudet vaikuttavat myö siihen, mitä jonkun kannattiasi tehdä tietyssä tilanteessa, niin tietäminen alkaa olla jo aika vaikeaa! Varman tiedon hankaluutta voi kuvastaa tietoteoreettisesti myös näin: Jokaisella asiantuntijalla(kin) on uskomuksia, joista osaa hän pitää tietona. Kenenkään ihmisen kaikki ”oikeutetut tosi uskomukset” eivät ole tietoa. Kaikkien uskomuksista osa tulee osoittautumaan erehdykseksi. Mutta tällä hetkellä emme voi varmuudella sanoa, mitkä tiedon nimellä kulkevista oikeutetuista tosi uskomuksista todetaankin jonakin päivänä erehdykseksi. Eri tieteenaloilla on omat filosofiansa, ja jos jooga kasvaa riittävän suureksi ilmiöksi, niin jonain päivänä meillä on jooga-anatomian filosofiaa erikseen. Sille olisi ehkä jo tarvetta!

Yksi tietoteroian uusimmista aukottomuuteen pyrkivistä tiedon määrittelyn yrityksistä kuuluu näin: ”Tieto on vastustuskykyistä harhaanjohtavalle vastatodistusaineistolle” (Williamson 2000). Tämä vaatii tietysti tuktimustyötä, johon ei aina tavallisessa elämässä ole aikaa, kun päätös täytyy tehdä. Modernissa tietoteoriassa todistusaineistolla viitataankin nimenomaan tieteelliseen toimintaan. Tieteen filosofi Karl Popper kuvasi osuvasti myös tiedon luonnetta määritellessään tiedettä. Tiede pyrkii falsifioimaan eli siinä missä pseudotiede pyrkii vain vahvistamaan omia uskomuksia, niin ”aito” tiede pyrkii etsimään myös aineistoa, jolla voisi todistaa oman hypoteesinsa tai teoriansa vääräksi. Jos aineistoa ei löydy, niin silloin teoriaan voi luottaa. Tämä vaatii,  että tuloksista tehdään julkisia, jotta kuka tahansa voi harjoittaa asioiden uudelleen testaamista, ja tulosten varmistamiseksi. Tällä hetkellä joillakin tieteen aloilla, kuten psykologiassa, onkin uusintamisongelma. Yhdessä ns. meta-analyysissa todettiin, että vain 37% psykologisista tukimuksista onnistutaan uusintamaan samoin tuloksin, joka tarkoittaa sitä, että tiede ei aina tuota tietoa.

Joogassa arvovaltaiset lausunnot tulevat yleensä klassikkokirjoista ja opettajalta. ”Guru” tarkoittaa sanatarkasti ”raskas”, ja viittaa siihen, että siinä on henkilö, joka on raskaasti tietämisellä varustettu. Onko meille hyötyä joogan polulla saada opetusta tietävältä ihmiseltä? Totta kai! Kannattaako uskoa kaikkea mitä hän sanoo? Se olisi mielestäni erehdys. Hierarkisissa sosiaalisssa tilanteissa käy helposti salakavalasti niin, että pikkuhijaa alamme uskoa kaiken, mitä opettaja sanoo. Se käy vähän samalla tavalla kuin tottuminen uusiin silmälaseihin. Ensin olet koko ajan tietoinen uusista silmälaseista, joiden läpi katsot uutuuden hohtavaa maailmaa. Mutta et huomaa hetkeä, jolloin olet niihin niin tottunut, että et huomaa katsovasi maailmaa silmälasien kautta, jotka eivät oikeasti ole osa sinua.

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *