sutra 1:47

Posted on

nirvicāra-vaiśāradye ‘dhyātmāprasādaḥ 47

47. Ei-pohtivassa menestyttyä sisäisen itsen kirkkaus.

Tässä sutrassa tuntuu taas olevan poikkeuksellisen paljon tulkinnan varaa; ja se kulminoituu sanoihin adhyātma-prasādaḥ, jotka Broo (2010) on kääntänyt ”sisäisen itsen kirkkaudeksi”. Tässä siis esiintyy Vedanta-perinteessä yleisemmin käytetty ātma, jolla Vedantassa viitataan siihen ”varsinaiseen itseen”, joihin Patanjali yleensä viittaa sanoilla purusha tai näkijä; mutta myös hänellä esiintyy sana ātma vielä joitakin kertoja toisessa luvussa, jossa puolestaan purusha ei esiinny kertaakaan.

Tässä joitakin tapoja miten tuo on käännetty eri kommentaariessa: ”Subjective luminosity” eli subjektiivinen kirkkaus (Rāma Prasāda 2014); ”Chitta is firmly fixed” eli sisäinen aisti on lujasti kiinnitetty (Vivekananda 2010); ”tranquility to the real self” eli todellisen itsen tyyneys (Ranganathan 2008); ”spiritual enlightenment of self-awareness” eli itsetietoisuuden henkinen valaistuminen; ”the spiritual light of the self” eli itsen henkinen valo (Iyengar 1983); ”the Spiritual transparency appears” eli henkinen läpikuultavuus ilmenee (Bangali Baba 2010); ”purity in the inner instruments” eli sisäisen instrumentin puhtaus (Hariharānanda 1983 ja Maehle 2006); ”internal undisturbed calm” eli sisäinen häiritsemätön tyyneys (Woods 2007); ”to truly know himself” eli todella tuntea itsensä (Desikachar 2010); ja tietoisuus loistaa puhtaana (Kassila 2015). En listaa näitä, ajatellen, että kaikki ovat yhtä hyviä versioita, vaan haluan tuoda esiin käännösten, tai oikeammin tulkintojen, monikirjavuuden. Osasta on nähtävissä, että nyt kirjoitetaan New Age-ajan länsimaisille ihmisille.

Nämä voi jakaa kahteen luokkaan eli sisäinen itse tulkitaan joko todelliseksi itseksi (purusha), joka on puhdasta tietoisuutta; tai se nähdään sisäisenä aistina (anthakaarana) eli mielenä/tajuntana (chitta), tahi yhtenä sen kolmesta komponentista. Ja jos se nähdään yhtenä sen komponenttina, niin se on buddhi. Tämä jälkimmäinen ei käy ilmi suoraan yhdestäkään sutrakäännöksestä per se, mutta muutamasta kommentaarista kyllä (esim. Broo). Tajunnan komponenteista pyritään perinteisen samkhya-joogafilosofian mukaan nimenomaa vapauttamaaan buddhi sakeudesta (tamas) ja intohimoista (rajas). Täten, prakritin kolmesta laadusta sattva eli kirkkaus ja selkeys on vallitsevana. Näin ollen, on johdonmukaista ajatella, että tuossa viitataan buddhiin.

Tähän liittyen, Iyengar on tehnyt tähän kohtaan (taas) taulukon syventymisen eri tasoista, ja miten ne korreloivat luonnon perusperiaatteiden (tattva) ja ihmisen eri kerrostumien (kosha) kanssa. Hänen mukaansa buddhi liittyy nimenomaan ānandaan; ja toinen mielne komponentti eli asmitā on siitä korkeampi taso, ollen ”synkassa” sutran 17 syventymisluettelon kanssa.

Toisaalta, kun sutrassa on sana ”(sisäinen) itse”, niin se se herättää ymmärrettävästi myös toisenlaisia tulkintoja, ja moni onkin tulkinnut sen tosiaan viittaavan itse näkijään – todelliseen itseen eli purushaan. Mielenkiintoinen perspektiivi tähän on ottaa huomioon Hariharānandan kommentaari sutrasta 45, jossa hän esittää, että asmitā on nimenomaan Mahat-tattvan (”Suuren Periaatteen”) eli prakritin ensimmäinen ja hienovaraisin manifestaatio. Yleensä tähän tattvaan liitetään nimenomaan buddhi tajunnan osa-alueista (ks. Broo 2010, 109).  Valitettavasti Hariharānanda, ei tämän sutran 47 kohdalla sitten mainitse tuota asmitā lainkaan vaan puhuu vain buddhista. Toisin sanoen, ei ole ihan selvää kumpi on perustavnalaatuismepi tai hienovairaisempi komponentti mielessä, asmitā vai buddhi?

Mieleni tekee tässä vetää jonkinlainen vertaus sutrien 29 ja 47 välille. Sutrassa 29 puhutaan sisäisestä tajunnasta, jonka katsotaan viittavan purushaan, kun päätetään jumalalle omistautumisen ja sen vaikutusten käsittely. Siellä puhutaan nimenomaan ”sisäisen tajunnan löytämisestä” eli itseoivalluksesta, ja tarkemmin sanoen prakritin keskellä tapahtuvasta sellaisesta. Tässä sutrassa 47 taas puhutaan ”sisäisestä itsestä” ja sen kirkkaudesta siemenellisten syventymisten käsittelyn päätteeksi. Niin tai näin, joka tapauksessa, vaikka purushan ja prakritin näkisikin substanssidualsimin linssien läpi eli kategorisesti aina erillisinä ja sekoittumattomina, niin ei ole olemassa mitään, mitä voisi kutsua ”yksilömieleksi” ilman purushaa. Mieli on se jonka kautta purusha eli näkijä näkee, mutta mieli on tieysti myös samalla yksi nähdyistä objekteista.

 

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *