sutra 2:3

Posted on

avidyāsmitā-rāga-dveṣābhiniveśaḥ kleśāḥ 3

Häiriöitä” ovat tietämättömyys, minätunto, kaipaus, inho ja elämänjano (2.3).

Tässä sutrassa on pientä variaatiota sen kirjoitusmuodon suhteen, eli toiset sisällyttävät itse sutraan lukusanan ”viisi”  eli pancha (esim. Broo 2010), kun taas toiset jättävät sen pois (esim. Ranganathan 2008). Itse olen oppinut resitoimaan sutran Mysoressa vaikuttavan Jayashreen äänitallenteelta ilman ”vitosta”, joten jätän sen nyt pois, etten sekoita itseäni.

Broo on kääntänyt  kleśāḥ-sanan ”häiriöksi”. Sanalle voisi antaa monta muutakin käännöstä, kuten on annettukin, ja osa niistä voi tuoda sanan tähän asiayhteyteen sopivat eri konnotaatiot paremmin esille – osa taas huonommin. Joka tapauksessa, tässä eri käännösvaihtoehtoja englanniksi, ja sanojen mahdollisia suomennoksia:

affliction: kärsimys, tuska;

burden: kuorma, taakka, kantamus, rasite;

hindrance: este, haitta;

trouble: vaikeus, hankaluus, harmi, huoli, levottomuus, ongelma;

sorrow: suru, murhe.

Noista sanoista esimerkiksi Hariharaananda Aaranyan (1983) ja Iyengarin (1993) käyttämä affliction – ja  Iyengarin lisäsanastossa antama yksi vaihtoehto eli sorrow – ovat liian suppeita tähän yhteyteen. Varsinkin kun ”kärsimys ja tuska” liittyvät elimellisesti nimenomaisesti yhteen käsittelyn alla olevista viidestä ”häiriöstä” (ks. II:8, kuinka duhkha (tuska) ja dveṣa (inho) kulkevat käsi kädessä). Pohjimmiltaanhan kleśāḥ on painauma (samskāra), joka on sinänsä luonnollinen ilmiö –  prakritin tavanomainen ilmiö – jonka takia ”häiriö” ei ole välttämättä paras mahdollinen käännös. Varsinkin, kun on kyse ”mielen häiriöstä”, jolloin se tuo helposti mielleyhtymän psyykkisiin ongelmiin, joista ei ole pelkääästn kyse, vaan myös ”tavallisista takertumisista”. Sinänsä minätunto, kaipaus, inho ja elämänjano ovat kaikki erottamaton osa biologisen organismin – ja eritoten ihmisen kuin ihmisen – ”normielämää”.

(Niin, jatkan ensimmäisen luvun linjaa eli käytän ennemmin sanaa ”minätunto”, kuin Broon alkujaan valitsemaa ”itsetuntoa”; ja minätunto tässä yhteydessä tarkoittaa siis muuta kuin ”itsetietoisuus”, jota ei taas ole välttämättä yksinkertaisemmilla eliölajeilla, mutta palaan asiaan, kun asmitā on käsitteyn alla sutrassa 6.)

Samskārat eli painaumat, sen sijaan, voivat ola sekä huonompia että parempia. Ne voidaan jaotella hyviin, huonoihin ja neutraaleihin; ensinnäkin kaikessa yksinkertaisudessaan elämän jatkumisen kannalta, ja toisaalta ihmisenä henkisen kehittymisen, inhimillisen kasvun ja ”joogisen matkan” kannalta. Yhtä kaikki, nimenomaan lopullisen vapautumisen näkökulmasta kaikki samskārat ovat jotain ylimääräistä, jotain johon samaistuminen on lakkautettava ennen pitkää. Tältä pohjalta ajateltuna ”taakka” tai ”este” voisivat olla parempia käännöksiä sanalle kleśāḥ.

Vaachaspati Mishra (2014) vahvistaa, että nämä esteet tai häiriöt nimenomaan ovat jälleensyntymien syy, eli ne ovat painaumia tajunnassa (chitta). Mutta hän tekee mielestäni kategoriavirheen, kun hän kommentaattoreista wanhinta eli Vyaasaa seuraten esittää, että nämä häiriöt ovat synonyymisia ensimmäisessä luvussa (sutra 8) esitellyn erehtymisen (viparyayaḥ; yksi viidestä tajunnan modifikaatiosta eli ”mielen toiminnosta”), kanssa (ks. myös Maehle 2006). Maehlen mukaan myös Shankara – jota sivumennen sanoen Broo ei pidä alkuperäisenä ādi Shakarana – on kommentaarissaan muotoillut, että ”vapaus häriöiden (kleśāḥ) epäpuhtauksista seuraa erehtymisten (viparyayaḥ) loistaessa poissaolollaan”. Maehle jatkaa, ”jos erehtymiset korvataan oikealla tiedolla, niin uutta karmaa ei tuoteta”. Sanoisin, että tämä ei ihan pidä paikkansa Patanjalin filosofian kontekstissa. Sekä erehtymsiet että oikea tieto voivat tuottaa uutta karmaa eli lisää tekoja ja uusia painaumia. Uuden karman ja uusien painaumien tuottaminen loppuu, kun identifikaatio eli samaistuminen prakritiin eli luontoon, tai māyāan Shankaran ”absoluuttisen nondualistisesta” näkökulmasta katsottuna, loppuu.

Broo selventää tätä asiaa sutran viisi kommentaarissaan. Patanjalin ja Shankaran terminologia eroaa jossain määrin toisistaan, eli he ovat määrittelleet joitakin sanoja eri tavoin. Täten, aina ei voi suoraan tulkita yhden filosofin tarkoittaneen samaa kuin toinen vaikka käyttää samaa termiä. Tai vaihtoehtoisesti he saattavat tarkoittaa samaa vaikka termi on eri. Merkitysyhteydet on aina ratkaistava asiatyhteyden perusteella. Tässä menee eri kommentaareissa iloisesti kolme termiä sekaisin eli kleśāḥ (häiriö), viparyayaḥ (erehtyminen) ja avidyā (tietämättömyys). Ja tämän takia erehtymisiä tapahtuu… Pähkinänkuoressaan, erehtymisen voi hyvässä tapauksessa poistaa toisesta ihmisestä, vain yksinkertaisesti osoittamalla asioiden oikea tila – mutta ei tietenkään aina, koska kognitiivisessa, jopa täysin puhtaasti rationaalisena pidetyssä, on aina emotionaalinen aspekti mukana. Mutta, joka tapauksessa, tietämättömyyden muuttaaminen vaatii aina syvällisemmän sisäisen muutoksen. Ja nuo häiriöt tahi esteet tuottavat tietämättömyyttä Patanjalin filosofian mukaan.

Ensimmäisen luvun viittä mielen toimintoa ja tämän toisen luvun viittä mielen häiriötä voisikin suhteuttaa toisiinsa sanomala, että ensimmäsien luku on enemmän ”kognitiivista psykologiaa”, kun taas tämä toinen luku on enemmän emootiopyskologiaa tai pyskonalyysia. Esimerkiksi juuri äsken mainittu erehtyminen on enemmän vain kognitiivinen tai hetkellinen aistinelimiin liittyvä tila. Joku saattaisi luulla Turkua yhä Suomen pääkaupungiksi, mutta asia on korjattavissa; tai hämärässä vihreät silmät saattavat näyttää ruskeilta, mutta eivät enää päivänvalossa. Tietämättömyys taas on aina asenteellis-emotionaalinen tila, josta rasismi ja seksismi ovat tyyppiesimerkkejä.

Iyengar väittää, että Patanjalin mukaan mielen toiminnot ja häiriöt ovat aivojen neljän lohkon toimintoja. Patanjali ei oiekasti puhu mitään aivoista, eikä edes hänen arvovaltaisin kommentaattori eli Vyaasa. Eli kyseessä on ihan Iyengarin omat näkemykset. Ja tämä näkemys on sekava ja ristiriitainen esitys: mikä häriö liitty mihinkin aivojen lohkoon? Saamatta paljokaan tukea nykypäivän aivotutkimukselta. Hän esimerkiksi väittää, että tietämättömyys on aivojen etulohkon alueella, jossa tietoinen ajattelu tapahtuu. Erehtymisestä nimenomaan voisi sanoa paremmalla syyllä näin, mutta tietämättömyyden poistaminen vaatii nimenomaan emotinaalisia muutoksia, jotka taas tapahtuvat aivokuorta primitiivisemmissä ”nisäkäsaivoissa”.

Minätunto taas on Iyengarin mukaan aivojen  yläosassa, josta oikeasti löytyvät esimerkiksi motorinen-, somaattinen- ja aistitoiminta eli kehon ja sen aistien vastaavuudet. Oikeasti minätunnolle (personal identity, ego tai self-awareness) ei ole löydetty yhtä paikkaa aivoista, vaan siinä ovat osallisena monet, monet osat – mikä on omiaan kertomaan minuuden monitasoisuudesta. Inho ja kaipaus taas ovat hänen mukaansa hypotalamuksesssa. Tämä on hieman monimutkaisempi juttu eli oikeammin olisi ilmaista, että ne ovat limbisessä järjestelmässä, josta hypotalamus on osa, mutta mantelilisäke on toinen merkittävä osatekijä nimeomaan emootioiden kannalta. Hypotalamus on se primitiivismepi aspekti tunteisiin ja tuntemuksiin (neljä ”äFFää” eli fight, flight freeze or fuck). Elämänjanon hän taas asettaa luultavasti kaikista kohdallisimmin aivojen vanhimpaan osaan. Mutta hän esittäää, että siellä ne painaumat nimenomaan ovat. Tämäkään ei voine ihan pitää paikkansa, koska myös kognitiiviset muistijäljet ovat painaumia, eli painaumia täytyy olla monella tasolla – niin apina-, nisäkäs- kuin liskoaivoissa – ja monessa muodossa.

Iyengar lisäksi vielä esittää, että kun aivojen eri osat yhdistyvät meistä tulee ”superteitoisia” (superconscious). Toki aivojen eri osat koko ajan kommunkoivat keskenään ihan noramaalistikin, esimerkiksi emme pysty tekemään yksinkertaistakaan – rationaalisena pidettyä – päätöstä ilman, että kognitiivinen ja emotionaalinen aivoalue kommunikoivat. Mutta tuossa on siltä kannalta perääkin, että psykedeelsiten aineiden viime aikaisessa aivokuvantamistutkimuksessa on havaittu, että psykdeelinen vaikutusten alla koetut ”hallusinaatiot” tulevat ainakin osittain siitä syystä, että aivojen eri osien keskinäinen kommunikaatio on tavallista voimakkaampaa ja suorempaa.

 

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *