sutra 2:4

Posted on

avidyā kṣetram uttareṣām prasupta-tanu-vicchinnodārāṇām 4

Tietämättömyys” on alkulähde muille ”häiriöille” tai esteille – uinuville, vaimennetuille, keskeytyneille ja toimiville (2.4).

Tietämättömyys on kaikkien ongelmien alkuperä. Kṣetram tarkoittaa peltoa tai kenttää. Ja Patanjali sanoo vertauskuvallisesti, että tietämättömyys on maaperä kaikille mielen häiriöille ja esteille, toisin sanoen, kaikelle kärsimykselle ja tyytymättömyydelle. Tuosta ”tietämättömyyden pellosta” kaikki ongelmat alkujaan itämävät ja kasvavat – pahimillaan ”kärpäsestä häräksi”. Ranganathan (2008) muistuttaa, että sāmkhya– ja joogafilosofiassa usein käytetään agraarisia kielikuvia, kun puhutaan luonnosta ja sen ilmiöistä, joihin siis myös mieli kuuluu. (Esimerkiksi neljännessä luvussa Patanjali puhuu ”maanviljelijöistä”.) Hariharaananda Aaranya (1983) esittää asian hieman vaihtoehtoisin sanankääntein, eli nuo neljä muutta häiriöitä ovat kaikki vain tietämättömyyden eri variaatioita. Nämä neljä tietämättmyyden variaatiota eli vapautumisen estettä ovat siis minätunto, kaipaus, inho ja elämänjano. Nuo puolestaan voivat esiintyä neljällä eri ”volyymilla” eli uinuva, vaimennettu, väliaikaisesti keskeytynyt ja täysin toimiva.

Uinuva tai horroksessa oleva vapautumisen esto (prasupta)

Uinuvassa tilassa oleva este voi loistaa poissaolollaan pitkiäkin aikoja, jolloin joogan harjoittaja saattaa luulla olevansa jo siitä vapaa. Tullakseen sitten toisiin aatoksiin, kun häiriön laukaiseva tilanne osuu päälle. Esimerkiksi voimme kokea olevamme vapaa kuolemanpelosta, mutta jos joutuu hengen hätään, niin elämänjano tuleekin äkkiä aktiiviseksi – mikä on siis sinänsä ”maailman luonnollisin asia”. Tai ihminen voi luulla olevansa vapaa ”inhosta”, tai kaiken kattavammalla sanalla ilmaistuna vastahakoisuudesta tahi tyytymättömyydestä, mutta se voi aktivoitua pitkästä aikaa hänen joutuessaan esimerkiksi hammaslääkärin tuoliin. Olen kuullut joskus sanottavan, että nimenomaan hammaslääkärin tuoli on paljastaa sen, onko  ihminen jo vapautunut tässä elämässään eli lakannut täysin samaistumasta mieli-kehoonsa, vai ei?

Vaimentunut tai orastava vapautumisen esto (tanu)

Broo (2010) mainitsee tässä, että ”heikentyneestä häiriöstä” puhuttiin jo aiemmin (2.2), mutta hän ei sanan varsinaisessa merkityksessä puhu aiheesta ko. sutran kommentaarissa, ainoastaan mainitsee sen. Ja siinä se tulee esille siten, että Patanjali määrittelee toisen luvun pääaiheen eli  ”toiminnan joogan” olevan nimenomaan syventymiseen tähtäävää toimintaa, ja samalla häiröiden heikentämistä tahi tyytymättömyyden vaimentamista. Tästä voi tehdä päätelmän, että tämä toinen luku on tosiaan suunnattu enemmän ”aloittelijoille”. Toisin sanoin niille, joilla on vielä mielin määrin täydessä toiminnassa olevia häiriöitä – mutta jos harjoituksessa edetään ”sutrien tahdissa”, niin niiden tulisi vaimentua pikkuhiljaa.

Kuolemanpelkoa voi vaimentaa esimerkiksi harjoittamalla ”pyhää lukemista” (ks. 2:1) tai opiskelemalla NDE-kokemuksista tehtyjä tapaustutkimuksia (esim. Bruce Greyson ja Pim von Lommel). Sopivien aiheiden opiskelu voi antaa ainakin uskon, että kaikki ei lopu kehon kuolemaan. Mutta sanathan eivät sinänsä itsessään opeta, vaan tarvitaan myös aina jonkinlainen sisäinen liikahdus johonkin suuntaan tavalla tai toisella, jonka takia on olemassa harjoitus. Tai se voi olla elämän eteen tuoma transformatiivinen kokemus, esimerkiksi vakava sairaus. Useinhan ateistit ja agnostikotkin kääntyvät Korkeimman puoleen –  ”tulevat uskoon” – kuolinpedillään, eli alkavat harjoittamaan ”toiminnan joogaa” Jumalalle omistautumisen muodossa. Hariharaananda Aaranya sanoo, että häriöitä vaimennetaan ”pohtimalla vastakohtaa” (ks. 2:33, myös 47). Esimerkiksi kuoleman pelon vallassa voi pohtia kuolematomuutta. Eli haluaisinko minä sittenkään todella elää tässä kehossa ikuisesti?

Tässä on käytetty myös tanu-termistä käännöstä ”orastava” (Steiner, ashtangayoga.info) mikä on mahdollisesti aiheellinen lisäys tai tarkennus. Tarkoittaen, että tällä ”estojen voimakkuustasolla” esiintyät myös orastavat painaumat, jotka eivät ole vielä saaneet tilaisuutta tulla aktiiviseksi kertaakaan eli ovat syntyneet mitä luultavimmin tässä elämässä. Esimerkiksi minua ei välttämättä inhota enää mikään ruokalaji, mutta sitten matkustan johonkin eksootiseen paikkaan, ja saatan kohdata inhoa herättävän sellaisen. Itse asiassa, paradoksaalistahan tässä yhteydessä on, että liha missä muodossa tahansa on monelle kasvisyöjälle ”inhottava” ruokalaji – kasvissyönnillä ja joogan harjoittamisella sinänsähän on vahva yhteys. Mutta tämä kertoo ehkä jotain todellisen vapautumisen luonteesta? Se on todellakin vapautumista kaikenlaisista luonnon ilmiöistä, joihin kuuluvat myös oikein/väärin- ja hyvä/paha-asettelut.

Estetty tai keskeytynyt vapautumisen esto (vicchinna)

Tässä edetään nyt koko ajan kohti voimakkaampia esteitä. Mikä on sitten estetty tai keskeytynyt ”häiriö”? Miten se eroaa kahdesta edellisestä, sillä eikö myös uinuvasta ja vaimentuneesta voisi sanoa, että ne ovat estettyjä tai keskeytyneitä? Voisi sanoa; mutta sanat vaativat usein (lue: lähes aina) määrittelyä, jotta ne saavat merkityksen asiayhteydessään. Tämä eroaa edellisestä siten, että tässä puhutaan nimenomaan ilmiötä, jonka Freud teki tunnetuksi länsimaissa eli asioiden tukahduttaminen tai pidätteleminen sisällään. Tukahduttaminen vaatii paljon mentaalista energiaa. Huom! Se saattaa tapahtua alitajuisesti, eli sitä ei välttämättä itse huomaa. Tällöin ongelma on oikeasti suuri, vaikka se ei suoranisesti esiinnykään ”itsenään”, mutta tulee esille jossain muussa muodossa – joista klassinen freudilainen esimerkki ovat unet. Tukahduttaminen ei varmaankaan ole niin suuressa roolissa elämässämme kuin Freud spekuloi, mutta se on silti todellinen ilmiö. Asiaa on tutkittu mm. pyytämällä ihmisiä tietoisesti tukahduttamaan joku ajatus; ja on huomattu, että se väsyttää, kuluttaa energiaa. Monasti ihminen voi tehdä niin kaiken aikaa tiedostamattaan.

Suurin osa kommentaattoreista esittää tämä hieman toisesta ”vinkkelistä”; eli tässä on kyse siitä, että estettyä tai keskeytynyttä häiriötä ei huomaa, koska se on toisen voimaakkamman häiriön peittämä. Esimerkiksi minä olen riippuvainen tummasta suklaasta, syön sitä Suomessa ollessani päivittäin, ja joka aterian päätteeksi. Mutta ollessani Intiassa en kaipaa sitä samalla tavalla. Siellä oleva aistimaailman rikkaus peittää alleen suklaan kaipuuni. Tai jos jatketaan teemalla ”kuolemanpelko”, niin esimerkiksi sotatilanteessa vapauden kaipuu tai vihantunne vastustajia kohtaan voi peittää kuolemanpelon alleen.

Toimiva vapautumisen esto (udārāṇām)

Tässä tilassa häiriö tai este on siis toiminnassa eli aktivoituu aina, kun se joutuu tekemisiin objektin tai tapahtuman kanssa, johon se kohdistuu tai joka kohdistuu siihen. Maehle (2006) väittää, että tämä on ainoa estotila, jossa henkilö itse on siitä tietoinen. Desikachar (2010) taas tuo esille terävän huomion; toiminnassa oleva häiriö on muiden silmissä nähtävissä, mutta silloinkaan välttämättä henkilö itse ei ole siitä tietoinen. Erityisen yleistä tämä on estoista hienovaraisimman eli minätunnon (ego, asmitā) häiriön ollessa kyseessä. Mutta yleensä siis ne ovat henkilön itsensäkin nähtävissä, ja introspektiota harjoittamalla myös egon hienovaraisimmaktin häiriöt voivat alkaa paljastumaan ”itselle”. Sen lisäksi väittäisin, että häiriöt voivat olla henkilön itsensä tiedossa myös vaimentuneessa tai estetyssä tilassa. Niistäkin nimenomaan voi tulla tietoiseksi introspektion ja reflektoinnin avulla, mihin kaikki meditatiiviset harjoitukset, (itse)tietoisuustaidot, pyhä lukeminen, erottelukyvyn harjoittaminen tarjoavat oivan tilaisuuden.

Viides eli hienojakoinen häiriön tila” (sūkṣmāḥ, 2:10)

Häiriöstä on tarkoitus saada ”paahtuneita siemeniä”, jotka eivät enää idä, ja tätä ”häiriön” tilaa Vyaasa kutsuu ”viidenneksi”. Tässä vaiheessa erottelukyky häiriön suhteen toimii niin hyvin, että joogi ei samaistu siihen, sen tuottamiin mielen toimintoihin (ks. esim. 1.51).

 

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *