sutra 2:5

Posted on

anityāśuci-duḥkhānātmasu nitya-śuci-sukhātma-khyātir avidyā 5

Tietämättömyys” on katoavaisen, epäpuhtaan, tuskallisen ja ei-itsen pitämistä ikuisena, puhtaana, onnellisena ja itsenä (2.5).

Tämä sutra on hyvä esittää myös helppotajuisemmassa muodossa, jolloin vain sanojen järjestystä muutetaan hieman. Ja moni kommentaattori tekeekin näin heti sutrakäännöksessään, vaikka se ei silloin säilytäkään Patanjalin ”ajatelman pilkuntarkkaa muotokieltä”, mutta itse merkitys tulee käsitetyksi helpommin: ”Tietämättömyys on katoavaisen pitämistä ikuisena; epäpuhtaan pitämistä puhtaana; tuskallisen pitämistä onnellisena; ja ei-itsen pitämistä Itsenä.”

Tietämättömyydestä on siis neljä eri variaatiota eli minätunto, kaipaus, inho ja kuolemanpelko. Tai vähintäänkin tietämättömyys on alkulähde näille ”vapautumisen esteille”. Tietämättömyys voi toimia neljällä eri tavalla tai tasolla eli latentisti uinuvana, vaimentuneena, väliaikaisesti estyneenä tai aktiivisesti toimivana. Ja tässä sutarssa Patanjali määrittelee tietämättömyyden nelijakoiseksi.

Ensinnäkin, katoavaisen pitäminen ikuisena on tietämättömyyttä.

Universumimme on arviolta 13,6 miljardia vuotta vanha, mutta se ei silti ole ikuinen. ”Ikuisuus” on käsitteenä kuin ”äärettömyys” eli ihmismielen vaikea käsittää. Tämän takia Universumi voi vaikuttaa ikuiselta – ja näin on historian saatossa usein luultu – mutta sillä on loppunsa. Emme vain tiedä milloin ja miten se tapahtuu? Myöskään hindumytologian – ja intialiasesta näkökulmasta myös muiden maiden mytologoiden –  persoonalliset jumalat eivät ole ikuisia. Toisin sanoen, jumalat pienellä j:llä eivät ole ikuisia. Sen sijaan, ne ovat syntyneet jossain vaiheessa, ja kuolevat joskus.

Sāmkhya-jooga filosofiassa vain prakriti ja purusha ovat ikuisa, mutta nekin hyvin eri tavalla sitä. Prakriti eli luonto tahi kosmos – fysikaalis-mentaalis-energeettinen kaikkeus – missään ilmenemismuodossa ei ole ikuinen. Se on ikuisesti muuttuva; ja jokaisen ilmentyneen maailman luomisen alussa sekä lopussa, se on ilmentymättömässä tilassaan ”aikansa”. Klassiseen sāmkhya-filosofiaan tosin ei kuulu usko luomiseen; ei luojajumalaa, ei alkua luonnolle, mutta se ei itse asiassa sulje pois ilmentyneiden maailmojen, ja myös väliaikaisten maailmojen ”luojajumalten”, syntymistä ja kuolemista prakritin ikuisessa muutostilassa. Ja tosiasiassa suurimmalla osalla veedalaisesta perinteestä ponnistavista joogaopettajista on (ja on ollut) hindulaisuuden ”informoima” teistinen näkemys. Hindumytlogiaanhan kuuluvat kyllä myös maailman luomis- ja tuhoutumistarinat. Purush/ātma puolestaan on ikuisesti muuttumaton tietoisuus-sellaisenaan. Piste. Näin ollen, vain se on sanan varsinaisessa merkityksessä ikuinen – ikuisesti pysyvä. Yleensä tähän liittyy ajatus Absoluutista (Brahmān), josta kaikki tietoisuus tulee. Ja usein peroonallisenkin muodon ottava – tai ihmismielessä saava – ja Omni-Jumala voi olla ”uskonnollisissa filosofioissa” kaiken alkulähteenä ja loppuna (ks. esim. Bhagavad Gita, luku 10)

Arkielämässä taas ”inhorealistinen” esimerkki, tästä tietämättömyyden muodosta on muutosvastarinta sen perusteella, että ”näin on aina tehty…” Mehän voimme väittää ”näin on aina tehty”, vaikka jotain olisi tehty vasta muutama vuosi tai vuosikymmen – ja se jos mikä kertoo jotain ihmsimielen tavanomaisen käsityskyvyn rajallisuudesta.

Toiseksi, epäpuhtaan pitäminen puhtaana on myös tietämättömyyttä.

Käsien peseminen sairaalloissakin alkoi yleistyä vasta 1800-luvun puolessa välissä. Sitä ennen, jos ei käsissä näkynyt likaa, ne olivat ”puhtaat”. Ja ihmisiä kuoli kuin kärpäsiä erilaisiin komplikaatioihin. Tänä päivänäkin käsienpesu voi olla kuulemma liian huolimatonta sairaalaoloissa, mutta samaan hengeen vetoon on sanottava, että osa bakteereista, joista ”käsidesillä” pyritään eroon ovat taas hyödyllisiä, ainakin iholle itselleen, eli tähän ei voi vetää mitään selvää rajaa. Patanajli käsittelee vielä tässä luvussa puhtautta kahdesta eri näkökulmasta ”määräysten” yhteydessä (niyama; 2.40-41). Loppupäätelmänä puhtaudesta Patanjalilla on sen huomaaminen, että mikään materiaalinen ei voi koskaan pysyä puhtaana loputtomiin, ainoastaan ”sielu” – kuten monet kääntävät purushan – eli se-todellinen-itse on puhdas sanan varsinaisessa merkityksessä. Prakritin kolmesta laadusta puolestaan sattva edustaa puhtautta, jonka takia buddhi eli ”tajunta”, johon purusha heijastuu, pyritään muuntamaan erilaisten harjoitusten avulla sattviseksi.

Nykyaikainen esimerkki, siitä kuinka ihmisiä huijataan, koska ihmissilmää miellettää erittäin usein nimenomaan puhtaus, ovat säilöntäaineella rusiskutetut hedelmät tai valkaistut elintarvikkeet. Ja näin ihmiset päätyvät syömään ei-sattvista ruokaa. ”Kaikkihan tämän tietävät”, mutta aina löytyy uusia esteettisen silmän vietävissä olevia ”nälkäisiä”.

Kolmanneksi, tuskan pitäminen onnena on sekin tietämättömyyttä.

Seuraan tässä suomalaisen sutrakommentoinnin perinnettä , ottaen esimerkin suomalaisesta arki- ja pyhäpäiväisestä vain ajoittain kohtuuden rajoissa pysyvästä viinanjuonnista – ja sitä seuraavasta krapulasta (ks. Kassila 2015, lähes mikä tahansa sutra). Alkoholin vaikutuksen alaisena mieli voi tuntua edes hetkellisesti onnelliselta, mutta sitä seuraava fyysinen jälkikärsimys kertoo, mitä keho tykkäsi juoman ”sattvisuuden” asteesta. Usein tähän liittyy myös ”moraalinen krapula”. Alkoholi on myös depressantti eli se on omiaan lisäämään masennusta sellaiseen taipuvaisissa.

Tuskan, kärsimyksen ja tyytymättömyyden lopettaminen on buddhalaisuuden johtoajatus; ja myös Patanjalin joogassa sillä on erittäin merkittävä rooli (ks. esim. 2:15-16). Buddhalaisuudessa ratkaisu siihen on sen oivaltaminen, että ei ole mitään itseä! Patanjali taas tarjoaa tavallaan päinvastaista ratkaisua eli itseoivallusta. (Puhuvatko he kuitenkin samasta asiasta on mielenkiintoinen mielen filosofinen kysymys?) Joogafilosofia siis kehottaa tulemaan tietoiseksi siitä, kuka sinä oikeasti pohjimmiltasi olet?! Ja se on myös tämän nelijaon lopuksi huomion keskiössä. Täten, näistä kaikista neljästä on johdettavissa viittaus purushaan

Neljänneksi, mieli-kehon luulemin omaksi itseksi on myös tietämättömyyttä – ja loppujen lopuksi kaikki muut tässä nelijaossa pohjautuvat tähän.

Mysoressa vaikuttava filosofiaopettaja Arvind Pare ilmaisi asian sanoilla: ”I am That, but take myself to be this!” ”That” eli Se viittaa Puhtaaseen Tietoisuuteen; jota ei voi tyhjentävästi määritellä, jota ei voi havainnoida, mutta jonka voi oivaltaa olevan Se, joka kaiken havainnoi, mitä havaintokentässä nousee. Mutta yleensä samaistumme erilaisiin psyko-emotionaalisiin rakennelmiin mielikehossa. Toisinaan ihmiset voivat myös samaistua ihan vain puhtaasti kehoonsa tai jopa omistamaansa materiaan tavalla, joka saattaa johtaa äärimmillään oman henkensä riistämiseen, jos menettää jotain materiaalista, tai sosiaalista (ammatti)aseman muodossa (esim. yritysjohtajat, pop-tähdet), tahi kehon ominaispiirteitä tai poikkeuksellisia kykyjä  (esim. urheilijat).

Veedalainen perinne on tähän kehittänyt lääkkeen nimeltä ātma-vichāra (self-enquiry), josta tunnettu esimerkki on ns. neti-neti-prosessi, jossa kaiken ilmentyvän, havainnon kohteena olevan kohdalla todetaan tietoisesti, ”minä en ole tämä” taustalla ”sanaton ajatus”, että minä olen Se, joka näkee kaiken tämän. I am That; not this, not this.

Hariharaananda Aaranya (1983) tarkentaa tässä ansiokkaasti ”tietämättömyyttä”, ja sitä kuinka se eroaa ”erehdyksestä” (I:8). Hän käyttää intialaisessa filosofiassa usein käytettyä esimerkkiä, kuinka pimeässä köydenpätkää voi erehtyä luulemaan käärmeeksi. Tämä on siis erehdys – tässä tapauksessa virhehavainto. Köysi ja käärme eivät ole toistensa vastakohtia, kun taas tietämättömyys ja tietäminen ovat vastakohtia, joiden väliässä on ääretön määrä harmaan sävyjä. Toisin sanoin, kuten ”valoisuus” ja ”pimeys” ovat suhteellisia käsitteitä, samoin mielen modifikaatiot ovat yleensä  suhteellinen sekoitus tietoa ja tietämättömyyttä. Täten, kaikki tieto prakritin ilmiöistä on suhteellista, osin totta, osin ei. Venkateshananda (2011) täydentääkin Hariharaanandan ajatuksenjuoksua toteamalla, että vain ja ainoastaan itseoivalluksen vallassa eli samaistuneena Itseen ei ole tietämättämyyttä! Hariharaanda jatkaa, että siinä missä kaikki ”erehdykset” ovat virhehavaintoja, väärinkäsityksiä ja/tai harhaluuloja, jotka on kumottavissa kulloisessakin asiayhteydessä siihen tilanteesen sopivalla suhteellisesti oikealla tiedolla. Mutta tällä ei ole välttämättä mitään tekemistä vapautumisen kanssa, on tietämättömyys nimenomaan ”väärää tajuamista”, joka on kirjaimellisesti vapautumisen eli itseoivalluksen esteenä. (Myös Advaita Shaiva-perinteessä vidyā tarkoittaa nimeomaan ”suhteellista tietoa”, ks.esim. Spanda kārikās)

Ps. Iyengar (1993) ja Maehle (2006) taas molemmat ottavat tässä vähemmän ansiokkaasti ”tietämättömyydestä” esimerkit mieheen, jotka Patanajlin filosofian yhteydessä ovat pikemminkin ”erehtymistä”. Iyengar esittää, kuinka tulikuumaa rautaa voi luulla hiileksi; ja Maehle taas käyttää em. käärme-köysi-esimerkkiä. Nämä ovat molemmat siis Patanjalin yhteydessä jotain muuta kuin tietämättömyyttä, mutta myöhemmissä Vedanta-koulukunnissa asioista on kyllä puhuttu toisin termein, kuten myös “veli” Broo (2010) huomauttaa tämän sutran kohdalla.

 

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *