sutra 2:32

Posted on

śauca saṁtoṣa-tapaḥ-svādhyāyeśvara-praṇidhānāni niyamāḥ 32

Määräykset” ovat puhtaus, tyytyväisyys, itsekuri, pyhä lukeminen ja Jumalalle omistautuminen (2.32).

Useat kommentaattorit huomioivat, että yama eli rajoitukset koskevat yksilön suhdetta maailmaan ja muihin tunteviin olentoihin; kun taas, niyama eli määräykset koskevat yksilön suhdetta itseensä – muodostaen samalla koko henkilökohtaisen harjoituksen perustan, kuten Maehle (2006) oivaltaa. Joka tapauksessa, nämä viisi yamaa ja viisi niyamaa yhdessä muodostavat klassisen joogan “kymmenen käskyä”. Mallinson ja Singleton (2017) toteavat, että on kuitenkin yleisempää, että sekä yama että niyama sisältävät itsessään kymmenen “ohjesääntöä” (yhteensä siis 20). Ja he antavat esimerkin 1100-luvulta Shaiva-tantrateos Shāradatilākan muodossa:

yama: väkivallattomuus (ahiṁsā), totuudellisuus (satya), varastamattomuus (asteya), pidättyväisyys (brahmacharya), myötätunto (krpā), vilpittömyys (ārjava), kärsivällisyys (kśamā), oikeudenmukaisuus (dhrti), ravinnon säännöstely (mitāhāra), ja puhtaus (śauca);

niyama: itsekuri (tapas), tyytyväisyys (saṁtoṣa), hurskaus (āstikya), hyväntekeväisyys (dāna), jumaluuden palvonta (devapuujana), filosofisten päätelmien tekeminen perustuen kanonisiin teksteihin (siddhāntaśravana), nöyryys (hrii), määrätietoisuus (mati), mantraresitaatio (japa), ja uhrausten tekeminen (huta). (vrt. Broo 2010; esim. Gautamiya-tantra).

Näissä myöhemmissä, ja laajemmissa, versioissa ainakin suurin osa “ekstra säännöistä” on redusoitavissa Patanjalin tiiviiseen kymmenikköön, jonka voi näin ollen katsoa sisältävän kaiken olennaisen. Tämä on itse asiassa aika yleinen ilmiö uskonnollis-filosofisissa perinteissä, että erilaista ylemmän tahon ohjeistusta tahtoo aina ajan myötä tulla lisää – jolloin elämä yleensä muuttuu monimutkaisemmaksi. Zen-opettaja Brad Warner (2003) esittää asiasta hauskan esimerkin buddhalaisesta maailmasta, jossa mestareilta, totta kai, on tapana kysyä “onko jokin asia oikein vai väärin?” Jos vastaus on “väärin”, niin sääntöjen listaan on jossakin koulukunnassa lisätty yksi lisää – Buddha itsehän vaikeni monien kysymysten edessä. (Warnerin antaa “omasta päästä” potentiaaliset esimerkit “Älä harrasta seksiä hunajamelonien kanssa”, “älä soita rokkia sähkökitaralla niin lujaa, että naapurit häriintyvät”.)

Mutta palatakseni Yoga-sutran “kymmeneen käskyyn”, niin ulkoisista rajoituksista ja sisäisistä määryksistä löytyy keskinäinen korrelaatio. Yksi tapa parittaa nämä voisi olla seuraavanlainen:

ahiṁsāśauca eli väkivallattomuus on (sisäisen) puhtauden ulkoinen ilmentymä;

asteyasaṁtoṣa eli varastamattomuus on tyytyväisyyden eräänlainen kääntöpuoli;

satyasvādhyāya eli totuudellisuus on pyhien tekstien ja mantraestiaation käytännön sovellus;

brahmacharyatapas eli pidättyväisyys on itsekuria vaativien puhdistavien harjoitusten tulosta;

aparigrahaiśvara-praṇidhāna eli omistamattomuus on Jumalan kunniaksi kaiken tekemisen manifestaatio.

Tässä vaiheessa voidaan tehdä yhteenveto, mistä ashtānga koostuu historiallisesti? Patanjalin kahdeksan osaa muodostuu askeettisten śramana-liikkeiden syventymiseen tähtäävistä meditatiivisista ja valmistavista harjoituksista (osat 3-8; paljon vaikutteita nimenomaan buddhalaisuudesta, mutta vedalaisella “twistillä”); jainalaisuuden rajoituksista (osa 1; buddhalaisuudesta olennaisilta osiltaan löytyy sama etiikka) sekä hyvän brahmiinin “elämäntavasta” (osa 2; ja tässä osassa on päällekäisyyttä tätä seuraavien osien kanssa).

Usein kommentaattorit käyvät tämän sutran kohdalla läpi jokaista viittä niyamaa myös erikseen, mutta ei aina kaikilta osin, koska tapaḥ-svādhyāyeśvara-praṇidhānāni ovat saaneet käsittelynsä jo tämän luvun ensimmäisessä sutrassa, jossa ne kolme määritellään “toiminnan joogaksi”. Tämän “toiminnan joogan” ja toisaalta tämän “kahdeksan osaisen joogan” suhde onkin vaikea tulkita. Tapaḥ-svādhyāyeśvara-praṇidhānāni muodostavat yhden joogamenetelmän, mutta ovat samalla toisen joogametodin yhden kahdeksasosan alahaaroja? Kuten kukaan itseäänkunnioittava – eli erittäin tiiviiseen ilmaisuun pyrkivä – sutra-kirjailija, niin Patanjalikaan ei itse anna selvitystä näiden suhteesta. Mutta onneksi moni – kuten kuka tahansa itseään kunnoittava selittämiseen ja avaamiseen pyrkivä – kommentaattori antaa tästä tulkinnan! Yoga-sutra sisältää eri tasoisille joogeille suunnatuja eri tasoisia menetelmiä (esim. Broo)? Tai eri lähteistä on koottu kokonaisuus, vailla pyrkimystä terminologian yhdenmukaistamiseen (esim. Maas)? Joka tapauksessa, koska kullekin niyamalle on omistettu oma sutransa – ja puhtaudelle itse asiassa peräti kaksi – niin jätän niiden yksityiskohtaisemman tarkastelun sinne sitten (II:40-45).

Kun tässä on ollut nyt puhe “Kymmenestä käskystä” ja on esitetty laajennettu versio näistä elämänohjeista, niin tähän sopii myös suppeampi versio elämänohjeista, joka löytyy itse asiassa kaikista suurista uskonnoista, ja joka kulkee lännessä “kultaisen säännön” nimellä:

Juutalaisuus: “What is hateful to you, do not do to your neighbour, this is the whole Torah; all the rest is commentary.” (Hillel, Talmud, Shabbat 31a.)

Kristillisyys: “In everything, do to others, as you would have them do to you; for this is the law and the prophets.” (Jesus, Matthew 7:12.)

Islam: “Not one of you truly believes, until you wish for others the same thing you wish for yourself.” (Muhammad, Hadith.)

Sikhiläisyys: “I am a stranger to no one; and no one is a stranger to me. Indeed, I am a friend to all.” (Guru Grant Sahib, p. 1299.)

Hindulaisuus: “This is the sum of duty; do not do to others what would cause pain if caused to you.” (Mahabaharata, 5:1517.)

Jainalaisuus: “One should treat all creatures of the world as one would like to be treated.” (Mahavira, Sutrakritanga.)

Buddhalaisuus: “Treat not others in ways that you yourself would find hurtful.” (Udana-Varga, 5:18.)

Taolaisuus: “Regard your neighbours gain as your own gain, and you neighbours loss as your own loss.” (T’ai Shang Kan Yang P’ien, 213-218.)

Zoroastrelaisuus: “Do not do to others whatever is injurious to yourself.” (Shayast-na-Shayast, 13.29.)

Juutalainen moraalifilosofi Menachem Kellner (1995) esittää, että tuo wanha juutalainen kieltomuotoon asetettu (deontologinen) kultainen sääntö vie voiton krisitillisestä ja new age-aikana tunnetummasta positiivisesta (konsekventialistisesta) muotoilusta. Nimittäin, hänen mielestään on toisten kunnioittamista jättää heidät rauhaan, jos he eivät tee mitään, mikä vahingoittaa muita! Ja “totta toinen puoli”, mutta toki voimme myös tuoda paljon hyvää maailmaan tekemällä aktiivisesti hyvää, vai kuinka? Siinä täytyy vaan aina muistaa kirjailija Bernard Shaw´n sanat: “Do not do unto others as you would they should do unto you, their tastes may not be the same.” Tässä puhutaan osin tietysti eri tason asioista. On ne ehdottomasti kielletyt teot, joissa makuasioilla ei ole paljon merkitystä; ja sen lisäksi paljon harmaata aluetta monimutkaisen elämän pyörteissä.

 

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *