sutra 2:16

Posted on

heyaṁ duḥkham-anāgatam 16

Tuleva tuska on vältettävä (16.2).

…tai ”tuleva tuska on vältettävissä”. Tuleva tuska on vältettävä, jos haluaa vapautua. Tulevan tuskan välttäminen tarkoittaa Patanjalin joogasysteemissä kohteettomalla ja siemenettömällä syventymisellä (nirbija samādhi) alitajuisten painautumien polttamista (ks. I:50-51) – kunnes viimeinenkin samskāra ovat ”muisto vain”. Siemenettömässä syventymisessä vietetyt tässä-ja-nyt-hetket ovat se keino välttää tuleva tuska. Täten, tuleva tuska on vältettävissä.

Tätä(kin) sutraa käsitellään kahdella tavalla: Ensimmäinen tapa on todeta (kuten esim. Broo), että menneelle ja nykyiselle tuskalle ei enää voi mitään, koska (1) se on jo joko tapahtunut; tai (2) se on läsnä tässä ja nyt, se on jo olemassa, se on jo manifestoitunut. Tosin voimme vaikuttaa siihen, kuinka suhtaudumme sekä menneeseen tuskaan, että varsinkin nykyiseen tuskaan. Tässä hetkessä manifestoituvan ”huonon karman hedelmien” takia ei välttämättä  varsinaisesti kärsi ”tietoisuuden tasolla”; jos siihen on pystynyt luomaan etäisyyden dis-identifikaation kautta puhtaana tietoisuutena. Ja tämä ”etäisyys” on purushan ja prakritin riittävän tarkan erottelukyvyn vakiinnuttaman, vahvistaman, osoittaman, luoman ja/tai toteen näyttämän kategorisen eron ”mittainen”.

Toinen tapa pureutuu asiaan hieman tarkemmin voisi sanoa (kuten esim. Maehle). Meillä on kolmenlaista karmaa eli (1) karmaa, joka on sekä jo luotu menneisyydessä, että jo manifestoitunut eli elämme sen kanssa parhaillaan; (2) karma, joka on on jo luotu, mutta ei ole vielä manifestoitunut eli on ”alitajunnan odotustilassa”; ja (3) mahdollinen karma, jota luomme parhaillaan teoillamme manifestoituakseen ”hamassa tulevaisuudessa”. Tämä näkemyksen mukaan myös tuo toinen eli ”karma, joka on on jo luotu, mutta ei ole vielä manifestoitunut” voidaan välttää. Se voidaan välttää nimenomaan kohteettoman ja siemenettömän syventymisen avulla, joka polttaa kumuloitunutta karmaa alitajunnastamme, jolloin se ei koskaan pääsekään manifestoitumaan. Sama pätee tietysti tällä hetkellä luomisen alla olevaan karmaan.

Joka tapauksessa, kärsiminen sinänsä voidaan lakkauttaa; oli karma mikä hyvänsä eli  menneisyydessä luotua taakkaa tai manifestaation tilassa parhaillaan. Toki mieli-keho saattaa kokea vielä ”kovia aikoja” menneisyydessä luodun ja jo manifestoituneen karman muodossa. Kärsimys sinänsä loppuu hyväksymällä omat yksilölliset vallitsevat olosuhteet sellaisenaan (santosha) puhtaaseen tietosuuteen eli purushaan samaistumisen tilassa.

Maehle nostaa tässä esille Rishi Vasishtan, joka painottaa, että kaikki karma voidan torjua tai pysäyttää, koska joogisen filosofian (ainakin) yhden variaation mukaan ei ole olemassa ”karmista kohtaloa”. Iyengar ”komppaa” tuota näkemystä sanomalla, että jooga on ennaltaehkäisevä ja parantava ”taitolaji”, tiede sekä filosofia. Ranganathan taas täydentää samassa hengessä tämän sutran sisältävän piilomerkityksen, jonka mukaan voi aina katsoa asioiden valoisaa puolta. Prabhavananda puolestaan tuo kohteetoman ja siemenettömän syventymisen lisäksi kuvaan mukaan bhakti-näkökulman eli lakkaamalla himoitsemasta tekojensa hedelmiä saa aikaan saman asian kuin tuo meditatiivista tiloista syvin. Kaiken kaikkiaan, takertumattomuudesta (ks. I:12) on kyse yhtä kaikki!

Ranganathanin ”pöydälle nostama” merkitys on nimenomaan piilomerkitys, koska tässä sutrassa, ja niin usein muutenkin kommentaareissa, joogafilosofiassa (ja buddhalaisuudessa) puhutaan siinä määrin ”kärsimykestä”, että Patanjalin (ja Buddhan) filosofiaa on päädytty usein pitämään pessimistisenä. Kun se niille, jotka ovat tarkasti lukeneet ko. filosofista shramana-perinnettä näyttäytyy pikemminkin optimistisena, koska tähän ”suoraan näkemykseen pohjautuvaan ajatusrakennelmaan” sisältyy mahdollisuus kaiken kärsimyksen lakkauttamisesta. Eikä tämä kaikiallisen tyytyväisyyden tila ole luvassa vain ”tuonpuoleisessa”, kuten on usein länsimaisten suurten uskontojen kohdalla, vaan sen voi potentiaalisesti saavuttaa tässä ja nyt! Jokainen hetki on uusi mahdollisuus. Jokainen elämä on uusi mahdollisuus. Sekä Maehle että Broo siteeravatkin I.K. Taimnia, jonka mukaan ajatus, että kuolema ratkaisee ongelmamme on yhtä epäkypsä, kuin ajatus, että yö ratkaisee taloudelliset (tai mitkä tahansa) ongelmamme. Epäkypsä on myös materialistiseen elämänkatsomukseen ja elämäntapaan sisältyvä (piilo-)olettamus, että tulevaa kärsimystä ei ole, joten voimme elää kuin huomista ei olisi.

Joogan filosofian (ja buddhalaisuuden) voi pähkinänkuoressaan esittää käsittelevän neljää aihetta:

  1. vältettävä eli syntymien, elämien ja kuolemien – ja niiden sisältämän kärsimyksen – kiertokulku (heya);
  2. vältettävän syy eli purushan samaistuminen prakritin ilmiöihin tarkoittaen synnynnäistä tietämättömyyttämme todellisesta olemuksestamme (heya-hetu);
  3. välttyminen eli puhtaan tietoisuuden tila ja sen tuottama itseoivallus sekä vapautuminen syventymisten kautta (hāna); ja
  4. välttymisen menetelmä (hānopāya) eli jatkuva erottelukyvyn teroittaminen harjoituksella ja takertumattomuudella – kunnes joogi on ”herkkä kuin silmämuna”, kuten Vyaasa toteaa.

Tällä joogisella nelijaolla on buddhalainen esikuva eli neljä jaloa totuutta:

– toteamus, että elämä on kärsimyksen kyllästämää;

– oivallus, että kärsimys johtuu takertumisesta;

– ilosanoma, että kärsimys voidaan lakkauttaa;

– menetelmänä kahdeksanosainen polku.

Ja loppu on itsestä kiinni.

 

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *