sutra 2:19

Posted on

viśeṣa-aviśeṣa-liṅga-mātra-aliṅgāni guṇaparvāṇi 19

Laadut jakautuvat eriytyneisiin, eriytymättömiin, vain tuntomerkillisiin ja tuntomerkittömiin (2.19).

Tässä käydään läpi sāmkhyan ”evoluutio-oppi”, joka kulkee neljässä tasossa. Alkuperäisestä ilmentymättömästä ”luonnosta” (tuntomerkitön prakriti), jossa laadut ovat harmoniassa syntyy; manifestoitunut eksistenssi eli ilmentynyt olemassolo, jonka Maehle sanoo alkaneen ”alkuräjähdyksellä” (vain tuntomerkillinen); jonka kautta päädymme hienovaraisiin elementteihin (eriytymättömät laadut), josta taas on kehittynyt tämä karkean materiaalinen maailmamme, jossa elämme suruinemme ja iloinemme (eriytyneet laadut).

Meditaatioharjoituksessa tämä kehityskaari käännetään päälaelleen yksilötasolla eli ei suuntauduta niinkään ulospäin vaan sisäänpäin. Tällöin sitä kutsutaan evoluution sijaan involuutioksi. Ja näin kuljetaan sisäänpäin karkealta mielen tasolta hienovaraisten mentaalisten ilmentymien tasolle. Tästä jatketaan syvemmälle kohti itseä puhtaaseen ”minä olen olemassa”-tasoon (asmitā) ja lopulta tämäkin ”hienovaraisista hienovaraisin” prakritin ilmentymä liukenee luonnostaan luontoon, jättäen jäljelle vain puhtaan tietoisuuden (ks. esim. I:17). Herääkin kysymys, että vaikka nämä neljä syventymisen tasoa ovat johtaneet sāmhkya-joogafilosofiassa päätelmään, että luonnon evoluutio täytyy tapahtua täsmälleen päinvastaisella tavalla kuin involuutio, niin onko se validi päätelmä? Tai onko se yhteen sopiva ensinkään sen ennakko-oletuksen kanssa, että ”luonto” on jotain täysin erillistä tietoisuudesta? (No, joka tapauksessa, sāmkhya-uskomus on, että vapautuminen tapahtuu nimenomaan kääntämällä kehitys ”päälaelleen”.)

Evoluutio päätepiste eli laatujen eriytyneet laadut ovat siis edellisessä sutrassa listaamani viisi karkeaa elementtiä, viisi tiedonhankinta-aistia, viisi toiminta-aistia JA kolmiosaisesta tajunnasta (citta) nimenomaan ajatteleva mieli (manas). Nämä 16 ovat siis yhtä kuin luonnon karkein kehitystaso. Klassisen sāmkhyan mukaan evoluution saavuttaessa karkean tason nämä eivät enää eriydy lisää. Tarkoittaako tämä sitä, että kaikki alkuaineet ovat kehittyneet kerralla vamiiksi, samoin kaikki viisi tiedonhankinta- ja toiminta-aistia sekä ajatteleva mieli ovat kehittyneet kerralla?  On hyvin kyseenalaista tukeeko kosmoksen historia tai biologisen elämän evoluutio tällaista näkemystä? Sanoisin, että ei. Sanoisin myös, että evoluutio on yhä käynnissä. Tämä tuntuu henkilökohtaisesti uskottavammalta selitykseltä, eli ei-dualistista tantra-terminologiaa lainatakseni shakti (prakriti) voi luoda aina uusia ilmentymiä ja muotoja periaatteessa kaikilla tasoilla.

Eriytyneet laadut eli viisi karkeaa elementtiä ovat siis klassisen sāmkhya-näkemyksen mukaan kehittyneet viidestä hienovaraisesta elementistä, ja ajatteleva mieli sekä elävien olentojen ”kymmenen” aistia itsetietoisuudesta eli egosta sanan intialaisessa merkityksessä (asmitā/āhamkāra). Eriytyneet muodot eroavat eriytymättömistä laatujen muodoista siten, että vain eriytyneissä muodoissa on ominaisuuksia! Toisin sanoen, eritytymättömissä muodoissa ei ole mitään erillisiä ominauuksia! Tässä on huomonarvoista, että tiedonhankinta-aistit (kuuleminen, tunteminen, näkeminen, maistaminen, haistaminen) ovat sāmkhya-näkemyksen mukaan eri tasolla kuin hienovaraiset elementit eli ääni, kosketus, muoto, maku ja haju. Kysymisen arvoinen kysymys on, voiko olla olemassa ääntä, kosketusta, makua, muotoa tai hajua ilman ominaisuuksia?

Tämä muistuttaa länsimaista filosofista väittelyä ensisijaisista ja toisijaisista laaduista (primary & secondary qualities). Länsimainen varhaisen modernin ajan idealisti Berkeley argumentoi, että kaikki on itse aissa mentaalista nimenomaan sen takia, että emme voi osoittaa tai edes kuvitella olevan olemassa mitään ilman subjektiivisia (aisti)kokemuksia – äänten kuuleminen, kosketuksen tunteminen, muodon näkeminen, maun maistaminen, hajun haistaminen – ilman ominaisuuksia, kuten esimerkiksi matala tai korkea ääni, pehmeä tai kova kosketus, värillinen tai läpinäkyvä muoto, makea tai suolainen maku, hyvä tai paha haju (em. adjektiiveille voi olla ääretön määrä eri vaihtoehtoja, mutta se ei muuta argumenttia).

Nimenomaan itsetietoisuus eli subjektiivinen olemassaolon tunne on sāmkhyan mukaan laatujen ensimmäinen eriytymätön muoto. Tämä ei tietenkään sovi mainstream-tieteen kanssa yhteen, koska se tarkoittaisi sitä, että välittömästi alkuräjähdyksen jälkeen olisi ollut olemassa subjektiivinen olemassolon tunne eli tajunnalllisuus tässä maailmankaikkeudessa. Mutta samaan hengen vetoon on todettava, että osa moderneistakin tajuannanteorioista on panpsyykkisiä. Tarkoittaen, että myös ns. materialla on jonkinlainen yksinkertainen proto-tajunnallisuus, jolloin tämä sāmkhya näkemys sopisi yhteen myös modernin fysikalistisen tieteen kanssa. Joka tapauksessa, tämä itsetietoisuus puolestaan on syntynyt ”Suuresta Periaatteesta”, johon viitataan yleensä termillä mahat (Tämän yksilöllinen vastine on buddhi eli kolmas ja perustavanlaatuisin komponentti ”mielestä”, citta). Buddhi yleensä käännetään mielestäni huonosti sanalla ”äly”. Tämä mahat-buddhi eli ”kosminen äly” on ”vain tuntomerkillinen”, koska sen voidaan vain todeta olevan olemassa! Siitä ei voida sanoa mitään muuta. Maehle tekee terävän huomion sanoessaan, että cittan kolme eri aspektia ovat kaikki eri luonnon kehitystasolta lähtöisin, joka on ehkä yksi syy niiden erilaisuuteen.

Yksin tapa ymmärtää ”kosminen äly” olisi sanoa sen koostuvan luonnonlaeista. Ensin ovat alkuräjähdyksen jälkeen olleet välittömästi toiminnassa ns. fysiikan lait. Ja myöhemmin on kehittynyt biologista elämää, joka myös toimii tiettyjen luonnonlakien mukaan, mutta usein yksilötasolla ajatteleva mieli sotkee kehon luontaista toimintaa. Tämän yksi yleisimpiä ilmentymiä on ylensyöminen. Tai keholle sopimattoman ”ravinnon” nauttiminen. Toinen tapa havainnoida tätä buddhin toimintaa yksilötasolla on, kuinka vaarallisessa tilanteessa – esimerkiksi intialaisen liikenteen keskellä –  keho vain toimii automaattisesti ilman ajattelua, ja vasta jälkikäteen ajatteleva mieli ja ego ”omivat” toiminnan itselleen, ja lukien sen omaksi ansiokseen. Meditatiiviset harjoitukset nimenomaan voivat viedä ihmistä automaattisesti enemmän buddhista käsin eläväksi olennoksi, ja vastaavasti vähemmän egosta sekä ajattelevasta mielestä käsin eläväksi.

Niin, ja suuri periaate eli mahat on puolestaan syntynyt tuntomerkittömästä alkuperäisestä prakritista eli fysiikan termein, tämä tila olisi ollut ”aikana” ennen alkuräjähdystä, tosin silloin ei varsinaisesti ollut aikaa, koska aikakin on prakritin ilmentymä, ollen yksi ulottuvuus aika-avaruudessa. (Tosin ajan ontologinen status on väittelyn alaisena fysiikankin parissa.)

Vyasan mukaan alkuperäinen ilmentymätön prakriti on erikoisessa paradoksaalisessa tilassa, jossa se sekä eksistoi, että ei-eksistoi; sekä on todellinen, että epätodellinen yhtä aikaa. (Tästä potentiaalisesta tilasta käytetään usein myös termiä pradhāna) Tämä kuulostaa hyvin samankaltaiselta, kuin Advaita Vedantan māyā eli ilmentyneen maailman illuusio silloinkin kun koemme sen empiirisesti, subjektiivisesti. Maehlen mukaan tämä paradoksaalinen kuvaus on ”tietoisuuden logiikkaa”, joka poikkeaa länsimaisesta ”mielen logiikasta”, jossa kaksi erilaista tilaa ei voi olla olemassa yhtä aikaa – eli joku joko on olemassa tai ei olemassa. Mutta tässä Mahele mielestäni käyttää sanaa ”logiikka” väärin; ehkä kannattaa ennemmin tunnustaa, että logiikalla ei voi ratkaista kaikkia ongelmia. Logiikan avulla ei voi esimerkiksi kokea itseoivallusta, ei voi vapautua, ei voi kokea puhdasta tietoisuutta, ei voi ”nähdä” perimmäistä todellisuutta jne.

Olen käyttänyt tässä kolmea sanaa, jotka kolmessa eri intialaisessa filosofiassa luo kaiken empiirisen kokemismaailmamme: prakriti, shakti ja māyā. Sāmkhya-joogafilosofiassa prakriti on todellinen, olemassaoleva tietoisuudesta erillinen luonto. Kashmirin Shaivismissa taas shakti on Absoluutin Tietoisuuden eli omni-Jumalan voima, olematta millään tavalla erillinen itse Suuresta Jumaltietoisuudesta, jolla hän luo kaiken empiirisesti koettavissa olemassa olevan, ja joka on myös todellinenl olemassaoleva – vaikkakin muuttuva. Shankaran Advaita Vedantassa taas māyā on  Absoluutin sisällä tapahtuva illuusio, joka ei oikeastaan ole millään tavalla todellinen, ja tätä on siis tämän näkemyksen mukaan ”fyysis-psyykkinen” olemassaolomme ja maailmamme.

Ps. Jos haluat tutustua sāmkhya-näkemykseen evoluution kiemuroista tarkemmin, niin tämän sutran kohdalla Hariharaananda tarjoaa kahdeksan sivua tarkennusta aiheesta, mutta tuon kommentin käsittely on tämän blogin ulottuvuuksien ulkopuolella.

 

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *