sutra 2:25

Posted on

tad-abhāvāt-saṁyogābhāvo hānaṁ tad dr̥śeḥ kaivalyam 25

Kun se häviää, yhteys häviää; tämä välttyminen on näkijän erillisyys (2.25).

Kun se syy eli tietämättömyys häviää, sen mukana häviää purushan ja prakritin yhteys ja siihen liittyvät samaistumiset. Tästä yhteyden välttymisestä seuraa purushan lopullinen erillisyys prakritista eli kaivalya – näin käy siis sāmkhyayoga-metafysiikan mukaan. Vapautuminen!

Tässä käytetään Patanjalin filosofiassa vapautumiseen viittaavaa sanaa kaivalya ensimmäistä kertaa. Neljäs ja viimeinen luku on nimetty tällä termillä, jonka Broo (2010) kääntää muotoon ”erillisyys” (englanniksi isolation, esim. Ranganathan). Tällä termin valinnalla halutaan kertoa substanssi-dualistisen filosofian ”ilosanomaa”; eli näkemyksen mukaan tietoisuus itsessään on oikeastaan täysin erillinen luonnosta eli maailmasta ja mielestä. Muita kommentaarien käännöksiä ovat mm. independence (eli itsenäisyys, riippumattomuus; esim. Vivekānanda, ja Maehle); emancipation (eli vapautus, vapauttaminen, emansipaatio, esim. Iyengar); absoluteness of perceptivity (havaintokyvyn absoluuttisuus, esim. Bangali Baba); freedom (vapaus, esim. Rāma Prasāda) ja liberation (eli vapautuminen, esim. Venkateshānanda, ja Hariharānandaa englanniksi kääntänyt Mukerji). Vedantasta tuttu termi moksha kääntyy suoraan ”vapautumiseksi”, mutta kyseinen termi ei esiinny lainkaan Patanjalilla – mutta esiintyy kyllä ensimmäisellä kommentaattorilla Vyāsalla, joka siis sattaa olla sama henkilö kuin Patanjali. Se, että Venkateshānanda käyttää termiä vapautuminen ei ole yllättävää hänen Advaita Vedanta-taustansa takia. Sen sijaan, kun puhtaaseen sāmkhya-tulkintaan pyrkivän Hariharānandan kohdalla tapahtuu näin, on se erikoista ja yllättävää – tosin syy on tekstin englanniksi kääntäneessä herra Mukerjissa.

Broo kirjoittaa, että Patanjalin joogan päämääränä oleva ”erillisyys” osoittaa, että ”yhdistyminen” tai ”sulautuminen” sopivat huonosti joogan määritelmäksi. Tässä on kuitenkin syytä tehdä taas tärkeä erottelu. ”Patanjalin joogafilosofia” ei ole sama asia kuin ”jooga menetelmien joukkona, ja niitä mahdollisesti seuraavina omakohtaisina muuntuneina tajunnantiloina”. Menetelmiä nimeltä jooga voi käyttää, ja niiden tuloksia kokea, filosofiasta tai uskonnosta riippumatta! Osa jooga-klassikoista taas puhuu surutta yhdistymisestä (union) joogan päämääränä (ks. esim. Mallinson & Singleton 2017). Voisikin sanoa, että kaikissa joogametodeissa ja -koulukunnissa puhutaan jonkinlaisesta ”korkeimmasta mahdollisesta tilasta” tilasta, mutta ne tulkitaan eri tavoin taustafilosofiasta riippuen. Ja filosofiasta riippuen myös lopullista päämäärä kutsutaan eri nimillä, koska erilaisen elämänkatsomuksen johdosta se ”korkein tila” ajatellaan tai nähdään erilaisena.

Nimenomaan, sen tilan suhde muuhun olemiseen ja olevaiseen voi vaihdella. Patanjalin joogafilosofiassa se on erillisyyttä ”sieluna” eli Itsenä tai tietoisuutena, ”leväten ylhäisessä yksinäisyydessään omassa olemuksessaan”. Ei-dualistisessa Vedantassa taas se on sulautumista Absoluuttiin eli Brahmaniin – koska ātman ja Brahman ovat pohjimmiltaankin aina ja joka tapauksessa yksi eli ei-kaksi. Dualistisessa Vedantasssa puolestaan se voi olla monoteistisen Jumalan kokemista – siitä erillisenä subjektina – ensin tämän elämän aikana mystisessä kokemuksessa, ja lopulta ”taivaassa”. Buddahalaisuudessa se on yksilöllisyyden lakkaamista ja tyhjyyteen palaamista. (ks. esim. Radhakrishnan 2008.)

Tätä näkemyserojen sumaa voi selittää ainakin kahdella tavalla: Ensinnäkin, jos otetaan yksinkertaistamisen vuoksi vastapooleiksi Patanjalin substanssi-dualismi ja Shankaran puhdas ei-dualismi: Molemmissa tunnustetaan mahdollisuus kokea puhtaan tietoisuuden tila – oivaltaa oma itsensä Itsenään – jossa ei ole mitään muuta läsnä kuin puhdas tietoisuus (nirbija samādhi). Ehkä tämä on sekä Patanjalilla että Shankaralla täsmälleen samanlainen tila, mutta heidän taustaoletustensa ja uskomustensa (eli filosofis-uskonnollisten sitoumustensa) takia, he selittävät tilan ja sen merkitykset sekä seuraamukset eri tavalla? Tai vaihtoehtoisesti he todella ovat kokeneet erilaisen tilan, pitäen sitä molemmat omilla tahoillaan ”korkeimpana mahdollisena tilana”!? Esimerkiksi Shankaran ei-dualistinen tila voi sisältää pelkän puhtaan tietoisuuden kokemisen lisäksi, sen kanssa samanaikaisen ja siinä tilassa siitä erottamattoman ykseyden kokemuksen koko Kosmoksen kanssa, kun taas Patanjalilla puuttuu ykseyden konkreettinen kokemus. Näin dualististen ja ei-dualististen näkemysten syntyeroa selittää esimerkiksi Ken Wilber (2009).

Toinen tapa on, hahmottaa joogafilosofia nimenomaan ”käytännöllisenä transpersoonallisena yksilöpsykologiana”. Täten sen voi yhdistää mihin tahansa elämänkatsomukseen (vaikka Patanjalilla olikin omat taustauskomuksensa, jotka eivät sovi yhteen saumattomasti kaikkien muiden uskomusten kanssa). Ja näin Intiassa on aikojen saatossa tehtykin – ja nykyään myös länsimaissa. Yksilöpsykologisoinnissa on myös yksi syy nähdä purusha muista erillisenä yksilönä. Mutta yksilön suhde ”muuhun luomakuntaan” on ”uskonasiana” aina parempi jättää avoimeksi ja yksilön itsensä päätettäväksi! Joka tapauksessa, jos purushan ainoa attribuutti on puhdas tietoisuus, se on täysin samanlainen kaikkien muiden ”sielujen” kanssa. Sekä ajatus ykseydestä (Shankara) että samanlaisuudesta (Patanjali) tarjoaa hyvän pohjan korkeatasoiselle etiikalle!

Tähän on lisättävä, ettei tuo Patanjalin kuvaama tila silti sisällä mentaalista yksinäisyyttä, kuten sen joskus ”maallikkomielet” tulkitsevat. Yksinäisyyden tunne kuuluu mielen ja tunteiden eli prakritin (tai māyān) alueelle. Mieli ja tunteet ovat osa luontoa (eli empiiristä maailmaa), jonka purusha eli näkijä havainnoi, ja josta se voi erottaa itsensä oivalluksena itsestään puhtaana tietoisuutena. Kun se onnistuu täydellisesti tässä ”erottelukyvyssä” (ks. seuraava sutra), se lepää omassa olemuksessaan, täysin tyytyväisenä, vailla kärsimystä, vailla pyrkimyksiä, vailla odotuksia tai vaatimuksia elämältä.

Tämä tila on siis kaukana mielen yksinäisyydestä, joka on yksi mahdollinen kärsimyksen tila. Maehle toteaa, että kaivalyaa voi hyvällä syyllä kutsua myös ”luonnolliseksi tilaksi”, koska se on purushan luontainen olotila – olla vain, levollisesti ja autuaasti omana itsenään, vain itseensä samaistuneena. Se on myös se kaikista tervein mahdollinen tila, mutta se ei ole sanan varsinaisessa merkityksessä ”normaali tila”, koska se on niin harvinainen. Luonnollisesta tilasta puhuvat myös esimerkiksi 1900-luvun intialaiset riipumattomat mystikot ja ajattelijat kuten Krishnamurtit Jiddu ja U.G. (Tosin ”tilasta” puhuminen itseoivalluksen suhteen on itsessään ongelmallista, ks. esim. Hariharānanda, 1983.)

Maehlen mukaan sanaa kaivalya on käännetty myös sanalla aloneness (tai transcendental aloneness), joka muistuttaa siis sanaa lonely, mutta on täysin eri sisällöltään. Loneliness-yksinäisyys on pohjimmiltaan rakkauden puutetta. Aloneness taas on tavallaan sen vastakohta. Maehle käyttää tulkinnallista etymologiaa tietäen kertoa ”sen tosi tarkoituksen”… Eli hänen mukaan aloneness tulee sanoista all-one-ness (samaan viittaa myös ”advaitisti” Venkateshānanda). Täten, sana ”oikeasti” tarkoittaa oivalluksen tilaa, jossa olemme kaikki yhtä puhdasta tietoisuutta. Alone-sana tulee kyllä “wanhassa englannissa” sanoista all ja one, mutta on online-etymologia-sanakirjan mukaan tulkittava enemmän tyyliin ”wholly one, and no one else” eli ”täysin yksin ilman ketään muuta”. Siihen ei siis välttämättä alkujaan sisältynyt mitään mystistä konnotaatiota kaiken ykseydestä; mutta kuka tietää, toki se on mahdollista!

Toistaalta myös lonely -sana tulee samaisen sanakirjan mukaan samasta juuresta; siitä vain on tipahtanut a-etuliite pois jossain vaiheessa ajan saatossa. Tässä on hyvä huomata, että kuitenkaan emme voine tehdä moista tulkintaa alkuperäisestä kaivalya-sanasta. Tuo Maehlen tulkinta on yllättävällä tavalla ristiriidassa hänen tavalleen yleensä tehdä selkeä ero dualistisen ja ei-dualistisen filosofian välille, kritisoiden ajoittain voimakkaastikin ei-dualistisia joogatulkintoja. Samoin hän kritisoi voimakkaasti New Age-tulkintoja, kuulostaen tässä kohtaa itse hyvinkin ”Uuden Ajan”-henkiseltä mieheltä tulkinnassaan…

Text: Marko Mikkilä; foto: Katja Metsätähti

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *