sutra 2:29

Posted on

yama-niyamāsana-prāṇāyāma-pratyāhāra-dhāraṇā-dhyāna-samādhayo-‘ṣṭāvaṅgāni 29

Rajoitukset, määräykset, asento, hengityshallinta, vetäytyminen, keskittyminen, mietiskely ja syventyminen ovat kahdeksan (joogan) osaa (2.29).

Patanjali kuluttaa loput tästä toisesta luvusta, ja vielä alun kolmannesta luvusta, näiden kahdeksan “osan” (tai haaran/jäsenen/komponentin) läpikäymiseen. Tässä toisessa luvussa käydään läpi viisi ensimmäistä osaa, joita Patanjali kutsuu “ulkoisiksi” osiksi, ja kolmannen luvun puolella käydään sitten vastaavasti läpi jäljelle jäävät “sisäiset” osat. Joskus aṅgā käännetään myös “askelmaksi”, jolloin tulee hyvin vahvasti vaikutelma niiden tapahtumisesta tietyssä järjestyksessä. Osin näin toki onkin eli esimerkiksi, ensin pitää hallita joku istuma-asento (āsana), että voi tehdä vakavasti otettavaa prāṇāyāma-harjoitusta. Mutta se ei tarkoita, että täytyy pystyä tekemään mitään akrobaattisia asentoja, kuten on ajoittain modernissa “more-is-more”-ajan hengessä asiaa tulkittu. Ja kolme viimeistä haaraa tapahuvat spontaanisti järjestyksessä “yksikohteisessa keskittymismeditaatiossa”, joka tuntuu olevan Patanjalin ashtangan päämetodi. Täten, dhāraṇā johtaa aikanaan dhyānaan; joka voi muuttua onnistuessaan samādhiksi.

Näiden kahden jatkumon välissä olevaa viidettä osaa eli pratyāhāraa voi puolestaan hyvällä syyllä kutsua “kynnysosaksi”, jossa ulkoinen muuttuu sisäiseksi; näin ollen osin molempia. Tai jossa ulkoisesti havainnoitavat toiminnot eli asento ja hengitys, muuttuvat sisäisiksi tapahtumiksi, joita ei välttämättä näe ulospäin. Tällä tavalla tulkittuna kaikki kuusi viimeistä haaraa, jotka joissakin lähteissä esiintyvätkin omana kuusi-osaisena (ṣaḍanga) joogana, voi nähdä hyvin syin toisiaan seuraavina. Ja kaksi ensimmäistä osaa Patanjali on katsonut tarpeelliseksi yhdistää “Upanishadisiin” joogan osiin, saaden näin kahdeksan osaa. Tällä tavalla tulkittuna yama ja niyama tapahtuvat rinta rinnan kehittyen kuutta muuta osaa harjoiteltaessa.

Joka tapauksessa, pratyāhāran asema “kynnyksenä” onkin johtanut siihen, että toisinaan se lasketaan sisäiseksi haaraksi (esim. K.P. Jois). Joskus tehdään myös jako kutsuen, ulkoisia haaroja “hathayogaksi” (eli voimajoogaksi suoraan kääntäen; esimerkiksi 1700-luvulta peräisin oleva Gheranda Samhita kuvaakin āsanaa nimenomaan “voimistavana” harjoituksena), ja sisäisiä puolestaan “rajayogaksi” (eli kuningasjoogaksi; vanhemmissa hatha-teoksissa rajayoga on usein myös, itse asiassa, samādhin synonyymi). Tämä jako on sinänsä ristiriitainen, että Patanjalia paljon myöhemmistä varsinaisista hatha-teksteistä kaksi ensimmäistä osaa eli yama ja niyama loistavat poissaolollaan. Patanjalin joogaa kokonaisuutena puolestaan, kutsutaan usein nykyään raja-joogaksi, vaikka tätä termiä ei itse Yoga-sutrassa esiinnykään. Tämä on taas yksi esimerkki, kuinka samoja termejä uusiokäytetään eri merkityksissä, jolloin konteksti kertoo merkityksen. Esimerkiksi B.N.S Iyengar teki filosofialuennoillaan Mysoressa vuonna 2008 jaon hatha– ja raja-joogan välille, viitaten hathalla askeettien joogaa; kun taas raja on “tavallisten”, mahdollisesti perheellisten, ihmisten joogaa!

Joka tapauksessa Advaita Vedanta-filosofian ja Shivanananda-joogatyylin edustaja Venkateshaananda kritisoi voimakkaasti “askelma”-termiä, kuitaten sen väärinkäsityksenä. Samoin Desikachar painottaa, että viime kädessä jokaisen joogin polku on omakohtainen ja ainutlaatuinen, eikä ole olemassa yhtä polkua, jota kaikki voisivat tallata, koska “polku” tässä yhteydessä on vain metafora. Kyseessähän on aina sisäinen matka, joka ei yksinkertaisesti voi olla kahdella ihmisellä samanlainen. Vyasan yhden virkkeen mittainen kommentti tähän sutraan onkin tähän liittyen käännetty ainakin kahdella hyvin toisistaan poikkeavalla tavalla: “Seuraavat (osat) on suoritettava järjestyksessä” (Woods 2007). “Niiden harjoittelun metodit ja luonne kuvataan myöhemmin järjestyksessä” (Mukeriji 1983).

Maehle (2006) sanoo, että myöhemmän hatha-perinteen taipumus jättää yama ja niyama pois, johtikin joogien moraaliseen rappioon, jonka takia, vielä tänäkin päivänä Intian maaseudulla joogi tarkoitaakin “laista ja säännöistä piittaamatonta maagikkoa” (ks. aiheesta myös esim. White 2009). B.N.S. Iyengar taas luennoillan sanoi, että jo Patanjalin aikaan joogan harjoittajien moraalissa olisi ollut toivomisen varaa, jonka takia Patanjali niin paljon painottaa yamaa ja niyamaa. Vertauksen vuoksi Patanjali käsittelee yamaa ja niyamaa 16 sutran verran, kun taas āsana saa tunnetusti vain kolmen sutran huomion. Tämä ei sinänsä ole yllättävää, koska yama ja niyama voitaisiin yhtä hyvin laskea kahden osan sijaan kymmeneksi osaksi, jolloin saataisiin 16-osainen jooga – joka ehkä kuvaisikin Patanjalin kokonaisprojektia paremmin! Tutkija Philip Maas puolestaan arvioi, että Patanjali brahmiinina, halusi tuoda askeettisen ja “kapinallisen” shramana-perinteen hyväksi havaitut “meditatiiviset” opit “hengellisesti puhdasoppisen” brahminismin piiriin.

Oma nykyinen intialainen joogaopettajani Mysoresta eli M.S. Vishvanath taas sanoo, että astangajooga-harjoituksesta on löydettävissä, ainakin jossain muodossa, kaikki haarat. Ja kaikkia haaroja itsessään voi kutsua joogaksi; ihan samalla tavalla kuin nykyään yleisesti āsanaa kutsutaan – erityisesti lännessä – joogaksi. Nyky-Intiassa taas prāṇāyāma on usein pikemminkin joogan synonyymi kaduilla käytyjen keskustelujen perusteella. Tosin joogaksi voidaan esimerkiksi Bhagavad-Gitan hengessä kutsua montaa muutakin tapaa toimia ja olla maailmassa. Patanjalille taas joogan synonyymi on, enemmän kuin mikään muu, samādhi, ja kaikki muut haarat ovat tähän joogaan valmistavia harjoituksia.

Yhtä kaikki, jos kutsumme āsanaa ja/tai prāṇāyāmaa “joogaamiseksi”, niin samoin väkivallattoman päätöksen tekemistä voi kutsua joogaamiseksi; tai totuuden puhumista, silloinkin kun se on haastavaa; tai varastamisen välttämistä, vaikka olisi “tilaisuus”; omalle puolisolle uskollisena pysymistä kiusauksenkin koittaessa; tai turhasta tavarasta irtipäästämistä, ihan vain irtipäästämisen vuoksi; tai joka-aamuista peseytymistä; tai kadulla kävelyä tässä ja nyt vailla huolta huomisesta; tai mitä tahansa itsekuria vaativaa itseään kasvattavaa tekemistä; tai pyhien kirjoitusten lukemista; tai korkeamman voiman tunnistamista ja tunnustamista; tai huomion kääntämistä tietoisesti omaan sisäiseen maailmaan; tai tieten tahtoen keskittymistä keskittymisen vuoksi; tai vain tietoista läsnäoloa…

Niin, tuo edellä mainittu kuusi-osainen jooga esiintyy ensi kerran Patanjalia edeltävissä pää-Upanishadeissa, tarkemmin Maitri Upanishadissa. Tosin siinä on āsanan tilalla tarka, mikä ei ole antiikin ajan joogassa mitenkään yllättävää, koska āsana on valmistava harjoitus, joka sanan alkuperäismerkityksessä aina sisältyy prāṇāyāmaan. Christopher Wallis määrittelee nuo, myös Patanjalia myöhemmistä tantrisista lähteistä löytyvät, kuusi osaa seuraavasti (ks. hareesh.org):

prāṇāyāma (lengthening and regulating the breath; pratyāhāra (withdrawing the senses from their habitual foci); dhāraṇā (meditative visualization of fundamental realities); tarka (discernment between what ought to be held close and what is best laid aside); dhyāna (attentive contemplation of one’s ultimate object, e.g. the Divine); samādhi (absorption arising spontaneously due to prolonged meditation).” (vrt. Broo 2010.)

(Wallisin mukaan, Maitri Upanishadin kohdalla tuo ṣaḍanga-jooga saattaa olla myöhempi lisäys, mikä tekisi Patanjalista vielä enemmän innovaattorin, kuin yleensä ajatellaan.)

 

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti.

 

Ps. Mallinson ja Singleton (2017) ovat listanneet “joogaan avustavien osien” eri systematisointeja (olen itse lisännyt esimerkkien listaan Gheranda Samhitaan saptangan):

4-osainen jooga (Sārngadharapaddhati, “hindu”-yleiskatsaus 1300-luvulta):

“posture, restraint of breath, meditation, samādhi.”

5-osainen jooga (Vāyupurana, “hindulaista” mytologiaa 600-900-luvulta):

“breath-control, meditation, withdrawal, fixation, recollection.”

6-osainen (aiemmin mainitulle vaihtoehtoinen) jooga (Vivekamārtanda, hatha-teos 1200-luvulta):

“posture, breath-restraint, withdrawal, concentration, meditation, samādhi.”

7-osainen jooga (Mrgendratantra, Shaiva tantra-teos 500-900-luvulta):

“breath-control, withdrawal, fixation, meditation, discrimination, repetition of mantras, samādhi.”

7-osainen jooga (Gheranda Samhita, hatha-teos 1700-luvulta):

“purificatory kriyā, āsana, mudrā, pratyāhāra, prānāyāma, dhyāna, samādhi.”

8-osainen jalo polku (Saccavibhanga sutta, buddhalainen teos 100-luvulta eaa.):

“right view, right intention, right speech, right action, right livelihood, right effort, right mindfulness, right samādhi.”

8-osainen dharman polku ja 8-apuosan polku (molemmat Mahābhārata, “hindueepos” 100-300-luvulta jaa.):

“sacrifice, study, charity, austerity, truthfulness, patience, restraint, lack of greed;” ja

“right focus, right restraint of senses, right special observances, right service of the guru, right control of diet, right study, right renunciation of ritual action, right stopping of the mind.”

15-osainen systeemi (Aparokshanubhuuti, “hindulaista” filosofiaa 1300-luvulta):

“rules, observances, renunciation, silence, location, time, posture, the root lock, equilibrium of the body, steadiness of gaze, restraint of breath, withdrawal, fixation, meditation on the self, samādhi.”

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *