sutra 2:36

Posted on

satya-pratiṣthāyaṁ kriyā-phalāśrayatvam 36

Totuudellisuuden vakiintuessa toimintojen tulosten tyyssija (2.36).

Täydellinen totuudellisuus sanoissa ja ajatuksissa ei johda pelkästään siihen, että sinua arvostetaan luotettavana ihmisenä. Patanjalin ja Vyasan mukaan sanasi alkavat luomaan todellisuutta! Mitä ikinä täydellisen totuudenmukainen ihminen puhuu tai ajattelee, käy toteen. Tässä on yhteistä rajapintaa nykyisen ”positiivisten affirmaatioiden uus-henkisyyden” kanssa (esim. elokuva ”The Secret”). Merkittävänä erona on toki se, että Patanjali sanoo totuudenmukaisuuden täydellistymän tuovan automaattisesti sivutuotteena sanojen ja ajatusten toteen käymisen. (Hariharaanda puhuu tässä yhteydessä ”tahdonvoimasta” (will-power).)

Kontrastina Patanjalille New Age-affirmaatioperinteessä haetaan ensin tiettyä tunnetta ja usein tehdään visualisaatioita, jotta saataisiin manifestoitua haluttu asia. Täten, erona on tietysti myös se, että Patanjalille tämä on sivutuote; kun taas ”uus-henkisyydessä” lähtökohtana ovat omat materiaaliset ja sosiaaliset halut sekä toiveet. Myös tieteellinen psykologia tunnistaa ns. ”itseään toteuttavan ennusteen” – joka liittyy tähän vähintäänkin löyhästi – mutta useammin havainnoiden sen negatiivisessa merkityksessä, mutta toki myös positiivisessa. Esimerkiksi koulumaailmasta löytyy tutkimuksia kuinka opettajan uskomus, että joku oppilas on lahjakas, saa oppilaan menestymään paremmin! Mutta tämän yaman, kuten myös edellisen, lupaus Patanjaliin ja Vyasaan nojaten on ehdoton – näin käy aina eli ajatukset ja sanat käyvät toteen! (ks. kuitenkin mitä Maehle 2006 sanoo edellisessä sūtrassa).

Maehle (2006) muistuttaa, kuinka intialaisesta perinteestä löytyy tukuittain tarinoita ankarista tapas-harjoituksista, joiden avulla joogit ja jumalat ovat saaneet muutettua ”ulkoista maailmaa” sanoillaan. Mutta tätä kykyä ei tarinoiden mukaan ole käytetty pelkästään hyviin tarkoitusperiin, vaan monasti esimerkiksi toisten valikoitujen yksilöiden kiroamiseen. Maehle meneekin asioiden edelle, nostaen esille kolmannesta luvusta Patanjalin varoituksen, kuinka siddhit (tai ainakin osa niistä) ovat joka tapauksessa pitkällä tähtäimellä vain este joogan tiellä – ne ovat yksi, potentiaalisesti hyvin voimakas, egolle mielihyvää tuottava samaistumisen kohde. Näin ollen, Maehle kehottaa luopumaan vallan ja materian himoisista haluista, ja toimimaan Bhagavad Gitan hengessä vailla opportunistisia toiveita tekojensa tuloksista. (Helpommin sanottu kuin tehty, totta kai!)

Prabhavananda pukee tämän sūtran kommentaariksi näin: Joogin ei enää tarvitse totella tosiasioita, vaan tosiasiat tottelevat häntä. Täten, hän on myös karman lain yläpuolella! Onko tämä ylipäätään mahdollista? Patanjalin maailmankuvaan liittyy ajatus, että vapautunut ihminen ei enää ole karman vaikutuksen alaisena. Näin ollen, tämä viittaisi siihen, että vain elon kiertokulusta vapautunut ihminen voi olla totaalisen totuudellinen sūtran varsinaisessa merkityksessä – jos otamme Prabhavanandan kommentaarista vaarin. Venkateshananda puolestaan sanookin, itse asiassa edellisen sūtran kohdalla, että täydellinen väkivallattomuus on mahdollista vain ”valaistuneelle” yksilölle. Jos näin on, niin yama täydellistyy vasta vapautumisen koittaessa. Tällöin yaman tädellistymät eroavat kolmannen luvun siddheistä, koska ne itsessään ovat sivutuotteita matkalla kohti vapautumista (itseoivallusta, Jumaloivallusta, valaistumista jne.). Kun taas yaman täydellistymä on päätepysäkin saavuttamisen merkki; jolla sitten on omat ilmentymänsä, kuten käytännössä rajaton halujen totettuamisen mahdollisuus, kun paradoksaalisesti maallisia haluja ei välttämättä enää ole (vrt. YS III:47-48).

Tiivistetysti, ei-vielä-vapautunut ihminen pyrkii seuramaan yamaa, kukin parhaansa mukaan; ja jo-tässä-elämässä-vapautunut ihminen puolestaan käyttäytyy spontaanisti täydellisessä harmoniassa yaman kanssa.

Prabhavananda nostaa tässä esille myös ”ihmeparantumiset”, joista meillä länsimaissa taas kuuluisimmat esimerkit tulevat kristillisestä perinteestä. Sinänsä selittämättömiä parantumisia tapahtuu tuon tuostakin eli useammin, kuin kohtaamme ”valaistuneita” ihmisiä, mutta ”valaistuneen” ihmisen sana ja vaikutus on luultavasti kaikista voimakkain, tai se saa suurimmalla todennäköisyydellä erityisiä ja poikkeavia tuloksia eli ”ihmeitä” aikaan. Kassila ilmaisee asian niin, että ”totuuteen vakiintuneen pyhimyksen sanat ovat mantroja”. Ja tähän pohjautuu pyhimysten kyvyt tehdä ”ihmeitä”. ”Kun Jeesus katsoo vettä ja ajattele viiniä, veden molekyylit asettuvat viinin molekyylien muotoon ja niin vesi muuttuu viiniksi” (Kassila 2015).

Maanläheisesti, omistautuneena āsana-miehenä, Iyengar tuo tämänkin keskustelun ruumiin tasolle. Hän esittää esimerkin: jos suklaariippuvainen sanoo, että ”en enää ikinä syö suklaata”, niin se voi käydä toteen vain ja ainoastaan vasta kun yksilön kehossa ei ole yhtään solua, joka ”haikailisi” suklaan perään. Siten myös totuudellisuuden täytyy kyllästää koko keho; yksinomaan ”vain” sattvinen asenne tai taipumus mielessä ei riitä täydellisyyteen.

Tämän yaman kohdalla nostetaan usein esimerkki ahimsān ensisjiaisuudesta eli totuuden puhuminen on tärkeää; mutta jos totuus satuttaa jotakuta toista, niin sitten on parempi vaieta (ks. esim. Broo 2010). Mauna eli vaikenemisen harjoitus katsotaankin tärkeäksi osaksi totuudellisuuden täydellistämistä. (Sivuhuomiona, maunasta tulee mieleen, että Buddha reagoi kysymyksiin kolmella tavalla; joko vastaamalla suoraan, tai esittämällä vastakysymyksen, tai vaikenemalla. Nimenomaan metafyysisiin kysymyksiin, joihin ei välttämättä kukaan voi tietää varmaa vastausta – ja jotka herättävät ideologisia ristiriitoja ihmisten kesken – hän usein jätti vastaamatta, vaikenemalla.)

Satya-sanan juuri on sat, joka on osa (Advaita) Vedantan ”pyhää kolminaisuutta” eli sat-chit-ānanda, jolla viitataan yleensä puhtaan tietoisuuden eli ātmanin kolmeen ominaisuuteen tai aspektiin. Chit viittaa itseensä tietoisuuteen; ānanda autuuteen, joka ilmenee vaivattomasta ja spontaanista omassa olemuksessan lepäämisestä (ks. YS I:3); ja sat käännetään vaihtelevasti sanoilla totuus, todellisuus, olemassaolo (truth, reality, being).

Niin, suurin osa rajoituksista eli ahimsā, asteya ja aparigraha sisältävät alkuliitteenä negaation a-, eli ovat kieltävässä muodossa, deontologisena velvoitteena. Kun taas, niiden sijaan totuus on positiivisessa muodossa. Kyseessä ei ole siis totuudellisuuden kohdalla vain joidenkin tekojen ehdoton välttäminen tyylin ”älä tapa”, ”älä valehtele” tai ”älä varasta” – lainatakseni Wanhaa Testamenttia. Täten tulkiten, totuudellisuudessa on kyse aktiivisesta pyrkimyksestä seurata sat-aspektia omassa olemuksessamme. Tämän voisi nähdä pyrkimyksenä sattviseen elämäntapaan, joka on totuuden, puhtaan todellisuuden ja luonnollisen olemassaolomme seuraamista omassa elämäntavassaan.

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti.

Ps. Allekirjoittaneella on omakohtainen anekdootti tämän sūtran tiimoilta: Måns Broo on pitänyt kahteen otteeseen Turussa koko Yoga-Sutra-teoksen kahdeksan viikon kursseina – eli yksi luku yhdessä lukukaudessa kahdeksan viikon jaksona. Olimme taannoin käymässä toista lukua läpi, ja Måns antoi esimerkin: ”Jos minulla olisi totuudellisuuden täydellistymä, ja sanoisin, ‘Marko, osaa levitoida’, niin tämä kävisi toteen, ja levitaatio tapahtuisi…” Olin juuri silloin harjoittelemassa selko- eli kirkasunen näkemistä (lucid dreaming), toisin sanoen, tietoiseksi tulemista unessa, että ”näen unta”. Tällöin pystyy käytännössä tekemään mitä vain – vaikkapa levitoimaan! Kaksi yötä edellä mainitun Månsin kommentin jälkeen, tulin ensimmäistä kertaa tietoiseksi unessani eli selkouni tapahtui. Päätin toteuttaa Månsin ennusteen, ja levitaatio tapahtui (unessa). Patanjalille tämä ei ehkä ihan riittäisi todisteeksi täydellisestä totuudellisuudesta..

Pps. Sūtran viimeinen sana āśrayatvam (tyyssija) omaa yhteisen juuren ashram-sanan kanssa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *