sutra 2:40

śaucāt svāṅga-jugupsā parair asaṁsargaḥ 40

Puhtaudesta: vastenmielisyys omia jäseniä kohtaan, ja haluttomuus koskea muihin (2.40).

Nyt alkaa viiden niyaman käsittely, joka saa osakseen kuusi sūtraa, johtuen, siitä, että tämä ensimmäinen eli puhtaus jakaantuu kahteen osaan eli ulkoiseen ja sisäiseen. Tämän niyaman saama kaksinkertainen huomio, on saanut myös jotkut kommentaattorit pitämään tätä muita tärkeämpänä (esim. Venkateshānanda). Ja yleisesti sanotaankin, että ahimsā on ensimmäisenä se tärkein yama, joten samaa logiikkaa, totta kai, voi soveltaa myös niyaman kohdalla. Toisaalta, kun ajattelee mitä Patanjali ja Vyāsa sanovat viidennestä eli viimeisestä niyamasta eli ”Jumalalle omistautumisesta”, niin tuota ajatusta niyaman asettamisesta tärkeimmäksi ei voi ihan ehdottomin tahdoin kritiikittömästi syleillä.

 

Puhtaus sinänsä on tärkeä ominaisuus brahmaani-kulttuurissa. Puhtauden puute johtaa sakeuden laadun (tamas) lisääntymisen, mutta joogassa tarkoitus on lisätä kirkkautta (sattva), joka on helppo yhdistää puhtauteen. Tästä hyvä esimerkki on kylmä suihku, joka kertaheitolla puhdistaa kehon ja kirkastaa mielen! (Suosittelen lämpimästi!) Eurooppalaisten omaksuma tapa peseytyä päivittäin on itse asiassa brittien tuoma ”innovaatio” Intiasta siirtomaavallan ajalta – samoin hampaidenharjaus tulee ilmeisesti ayurvedasta. ”Ulkoisesta puhtaudesta” tietysti ensimmäisenä tulee mieleen kehon ”pintapuolinen” peseminen. Mutta joogan kontekstissa kaikki kehoon liittyvä on osa ”ulkoista”, joten sillä viitataan myös kehon sisäelimiin vaikuttamiseen eli puhtaan ruoan syömiseen, mahdollisesti ajoittaiseen paastoamiseen, ja puhdistaviin harjoituksiin jne. (Sisäinen taas viittaa tässä yhteydessä mieleen, mutta kuten tulemme huomaamaan kolmannen luvun alussa niin, Patanjali määrittelee jotain-joka-on -vielä-enemmän-sisäistä kuin mieli.)

Sen lisäksi, tässä tuodaan usein esille, että esimerkiksi āsana– ja prānāyāma-harjoitukset ovat tarkoitetut nimenomaan kehon sisäiseen, ja etenkin hermojärjestelmän, puhdistamiseen, joten ne kuuluvat myös itsessään osana tähän niyamaan – itse asiassa, sekä sisäiseen että ulkoiseen puhtauteen (vrt. esim. Iyengar) – samoin ne voi lukea tapasiin, mutta siihen palaamme. Iyengar käsittelee asiaa ristiriitaisesti, eli sūtrassa 32, jossa niyama kokonaisuutena esitellään, hän sanoo āsanan ja prānāyāman olevan ”sisäisiä”, koska ne puhdistavat kehoa sisäisesti. Tämä on mielestäni virheellinen tapa lukea Patanjali tässä kohtaan, koska sisäinen ei viittaa kehon sisäelimin, vaan mieleen. Sitten taas tässä sutrassa 30, Iyengar sanoo em. harjoitusten puhdistavan meitä ”fyysisesti, fysiologisesti ja älyllisesti”.

 

Venkateshānanda puolestaan toteaa, kun kehoa pidetään puhtaana, keho itsessään alkaa opettamaan meille puhtautta. Monelle nykyjoogille lienee tuttu ilmiö, että kun alkaa tekemään āsana– ja prānāyāma-harjoituksia, niin ruokavalio alkaa itsestään muuntumaan sattvisempaan suuntaan. Keho luontokappaleena opettaa mieltä, joka on usein tietämätön (ks. II-luvun alku). Samaan hengenvetoon todettakoon, että kaikki mitä teemme ”ulkoisella keholla” vaikuttaa mieleen, ja kaikki mitä tapahtuu ”sisäisessä mielessämme” vaikuttaa kehoomme, joten sinänsä jako sisäiseen ja ulkoiseen on veteen piirretty viiva.

 

Broo (2010) nostaa esille, että ”likaa” on joskus vaikea määritellä, ja tässä määrittelyssä, voi auttaa antropologi Mary Douglasin huomio, että lika on jotain, joka on väärässä paikassa. Esimerkiksi vasta pesty hius tarjoilijan päässä on puhdas, mutta tarjottavalla ruokalautasella, se on välittömästi ”likaa”. Jos taas ruokalautanen kaadetaan tarjoilijan päähän, on ruoka likaa hänen hiuksissaan. Broo antaa myös esimerkin, joka on täysin tapakulttuuriin – joka ei aina ole välttämättä rationaalista – liittyvä asia, eikä kerro itsestään materiasta eli tässä tapauksessa syljestä mitään. Eli sylki suussani on puhdasta, mutta jos se valuu leualle, näytän epäpuhtaalta. Tämä ei välttämättä ole paras mahdollinen esimerkki avaamaan likaa, koska oma sylki sinänsä omaa antiseptisiä ominaisuuksia, ja sillä voi puhdistaa omaa haavaa (ks. myös Hariharānanda esimerkkinä huonosta sylkeen liittyvästä vertauksesta). Ja kuten Venkateshānanda toteaa, puhtautta ei tavoitella joogassa, jotta oltaisiin kauniita ja haluttavia, vaan vain ja ainoastaan ollaksemme sattvaa lisäävän puhtaita.

 

Joka tapauksessa, tässä luvattu täydellistyminen voi kuulostaa äkkiseltään tosi oudolta: vastenmielisyys omaa kehoa kohtaan? Mitä? Tässä on tietysti otettava taas huomioon, että Yogasūtra on askeesiperinnettä edustava teos. Tämä puhtauden täydellistyminen yhdistetään usein pidättyväisyyteen, ja nimenomaan seksuaaliseen sellaiseen. Täten, puhtaudella olisi vain välillinen merkitys, eli se on keino saavuttaa toinen keino eli pidättyväisyys, joka on yksi yama. Logiikka tässä menee suunilleen näin. Koska puhtaus opettaa, että emme voi koskaan pitää kehoa puhtaana, vaan se likaantuu aina uudestaan, niin lakkaamme antamasta sille sitä arvoa, mitä sille yleensä annetaan, ja käännymme sisäänpäin, ollaksemme enemmän vain tietoisia tietoisuudesta, tai varmaan yleisemmin asia ilmaistaan, antaaksemme enemmän aikaa henkisille harjoituksille. Joka tapauksessa, seksin halun tulisi lakata puhtaudella. Broo osaa kertoa tässä mielenkiintoisen yhtymäkohdan kristilliseen perinteeseen, eli joillakin munkkikunnilla on ollut tapana saavuttaa vastenmielisyys omaa ja muiden kehoa kohtaan peseytymällä mahdollisimman harvoin! Suoraan sanottuna, jos tarkoitus on saada vastenmielisyys omaa kehoa kohtaan aikaan, niin uskon kristittyjen munkkien keksineen tässä kohtaan tehokkaamman menetelmän!

 

Ranganathan ja Maehle kuitenkin argumentoivat voimakkasti moista tulkintaa vastaan:

 

Ensin Ranganathanin perustelut. Hän kääntää sūtran näin: ”Puhtaudesta inho muita kohtaan, jotka eivät omaa samaa ominaisuutta” Hän esittää huomion, että tämä näyttäsi olevan vastoin santoshaa eli tyytyväisyyttä, joka on seuraava niyama; jos ja kun siis pyritään tieten tahtoen saamaan aikaan vastenmielisyyttä jotain maailmassa olevaa kohtaan – ja tässä tapauksessa on kysesssä se meitä lähinnä olevan maailmallinen objekti eli oma keho. Ranganathanin mukaan, tässä puhtaus ei niinkään johda vastenmielisyyteen muita puhtaita kehoja kohtaan, vaan puhtaus saa aikaan inhon epäpuhtaita kehoja kohtaan. Eikä pelkästään ihmiskehoja, vaan kaikki objektit huomion ottaen, koska tässä on huomioitava, että ainakin länsimaisessa filosofiassa usein käytetään ”body”-sanaa tarkoittamaan kaikenlaisia materiaalisia objekteja (Ranganathan on länsimaisen filosofin koulutuksen omaava joogafilosofi.) Sattvan suorasta lisäämisestä on siis taas kyse.

Maehle käyttää toisenlaista taktiikkaa selittääkseen ”vastenmielisyyden” pois. Hänkin kääntää sūtran hyvin eri tavalla: ”Puhtaudesta oman kehon suojelu ja saastetuksi tulemisen välttäminen.” (”From cleanliness arises protection for the one´s body and non-contamination by others.”) Hän seuraa omien sanojensa mukaan Geroge Feuersteinia tulkinnassaan. Eli jugupsā sisältää seuraavan merkityksen; kehon suhteen on oltava varuillaan, jotta voi säilyttää takertumattoman suhtautumisen kuolevaiseen kehoonsa. Maehlen mukaan joogan henkeen sopii paremmin neutraali suhtautuminen inhon tai vastenmielisyyden sijaan. Keho sinänsä on instrumentti, jonka välityksellä itseoivallusta ja vapautumista tavoitellaan, joten sitä on turha inhota. Ja inho tai vastenmielisyys itsessään ovat voimakkaita tunteita, jotka ovat potentiaalisia tarkertumisen kohteita, ja uusien painautumien synnyttäjiä – mielen häiriöitä Patanjalin sanoin (ks. II:8). Täten, inhon ja vastenmielisyyden kultivoiminen ylipäätään ei ole Maehlen mukaan jooginen metodi.

Tulkinta, että puhtaus kultivoi pidättyväisyyttä on mielestäni todellakin ongelmainen, koska se viittaa tosiaan siihen, että tämä niyama ei ole yksi harjoituskista, joka myös itsessään suoraan luomassa hedelmällistä maaperää kohti itseoivallusta. Itse uskon, että kaikki yamat ja niyamat erillisinäkin ovat keinoja, jotka voivat itsessään olla se ”viimeinen pisara”, joka johtaa itseoivallukseen. Täten, puhtaudessa on ennemmin kyse tosiaan sattvasta kuin brahmacharyasta. Desikachar ilmaisee asian sanomalla, että puhtaus opettaa, mikä on muuttuvaista (ei-itse) ja mikä muuttumatonta (Itse). Tässä nousee taas esille se, että kaikki yamat ja niyamat myös pohjimmiltaan ovat harjoituksia, jotka luovat lisämahdollisuuksia oivaltaa se todellinen Itse itsessään.

Kassila (2015) tuo peliin huomionarvoisen näkökulman painottamalla, että puhtauden piiriin tulee lukea myös luonnon puhtaus, eli oman elinpiirimme puhtaana pitäminen, joka on myös yhä tärkeämmäksi käyvä osa śaucaa, koska ilman sitä emme voi saada puhdasta ruokaa. Ja mistä tahansa näkökulmasta katsottuna emme ole mieli-kehona erillisiä luonnosta.

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti.