sutra 2:51

bāhyābhyantara viṣayākṣepī caturthaḥ 51

Neljäs menee ulkoisen ja sisäisen kohteen (tai operaation) tuolle puolen (2:51).

Sri Patanjala Sānkhya-pravacane Yoga-shāstre eli ensimmäinen kommentaari kuuluu näin:

Kun säännöstelemällä paikkaa, aikaa ja lukumäärää on menty ulkoisen kohteen (tai operaation) tuolle puolen; samalla tavalla myös sisäisen kohteen (tai operaation) kanssa; molemmissa tapauksissa pidätys on pitkitettyä ja hienovaraista. Näiden jälkeen ei ole minkäänlaista virtaa; tämä on neljäs. Kolmas pidätys on myös ilman kohteita (tai operaatiota), ei ole virtaa, ajatellen paikkaa jne., on myös pitkitettyä ja hienovaraista. Mutta neljäs saavutetaan säännöstelemällä paikkaa jne., sisäisen ja ulkoisen aikana saavutettu asteittainen keskeytys, joka on virtaa vailla, on neljäs. Tämä on näiden kahden ero.

Tämän voi ymmärrettävästi taas lukea useammalla kuin yhdellä tavalla. Suurimmasta osaa moderneista kommentaareista saa lukea tässä kohtaa nimenomaan kevala kumbhakasta eli spontaanista hengityksenpysähdyksestä. Varsinkin, jos luemme vain itse sutrat ja tulkitsemme niiden pohjalta asiaa, niin tämä on erittäinkin ymmärrettävää. Edellisessä sutrassahan puhutaan ”paikan, ajan ja lukumäärän säännöstelemisestä”, jolloin siihen ei tuntuisi kuuluvan spontaani kevala. Kun taas lukee ensimmäistä kommentaaria, niin siinäkään tapauksessa kumpikaan sutra ei selkeästi anna ymmärtää, että kyseessä olisi kevala(?). Mutta molempiin voi sellaisen tulkinnan tehdä. Tulkitsen kuitenkin edellisen kevalaksi, koska sen ”kolmannen” erityispiirteenä on sen tapahtuminen ”kesken hengityksen” (ainakin joidenkin käännösten mukaan). Joka tapauksessa kevala on ennemmin laadullinen potentiaalisen prosessin tai tapahtuman kuvaus, kuin varsinainen tekniikka (ks. esim. Maehle).

Tässä neljännessä taas puhutaan selkeästi, että se on ensimmäisen ja toisen prānāyāman erityistapaus, tai mestarillinen suoritus, huippuunsa vienti, prānāyāman täydellistyminen! Tässä voi olla kyseessä sellainen ilmiö kuin kumbhakan eli pidätyksen muuttuminen niin vaivattomaksi, että siinä tulee olo, kuin vois istua hengittämättä vaikka kuinka kauan! Eli ensin on otettu tietyn mitan mukaiset sisään- ja uloshengitykset, mutta sitten sen pidätyksen voi pidentää paljon sovittujen mittojen (yleensä 48-64 sekuntia) ulkopuolelle. Tämä on yksi mahdollinen tulkinta (ks. esim. Hariharānanda).

Hariharānanda tosiaan antaa jonkin verran tukea tuollaiselle tulkinnalle, mutta hän antaa sen lisäksi erittäin tarkkoja ohjeita tästä ”toisen muotoisesta” prānāyāmasta, josta hieman otteita tässä. Hän puhuu pelkästään ”vatsalla hengittämisestä, ja äärettömän tyhjiön visualisoimisesta, jota sitten tulisi meditoida… Mieli on tehtävä tyhjäksi… Aluksi uloshengitys ja tavallinen sisäänhengitys… Sanomattakin on selvä, että hengitetty ilma menee vain keuhkoihin, mutta tunne kuin se täyttäisi koko kehon… Aluksi pidätyksiä voi harjoitella ajoittain, mutta kun niissä tulee taitavaksi, niitä voi harjoitella ilman taukoja… sitten voi helposti pidättää hengitystä pitkiä aikoja… pidätys lopulta muuntuu neljänneksi prānāyāmaksi. Pidä mieli keskitettynä kehon sisälle, mieluiten sydämeen, muutoin harjoitus on hedelmätön samādhin suhteen.” Mutta mihin tämä tulkinta perustuu, sitä emme voi tietää. Taas täytyy muistaa, että Hariharānandan pyrkimys rekonstruoida puhdas sāmkhya-tulkinta Patanjalista ei anna hänelle tietoa harjoituksista.

Maininnasta samādhi tulee sinänsä mieleen yksi mahdollinen tulkinta, jos lukee vain ja ainoastaan itse sutraa: ”…ulkoisen ja sisäisen kohteen tuolle puolen”. Missä tilassa ei ole ulkoista eikä sisäistä kohdetta? Nirbija samādhi eli siemenetön, kohteeton syventyminen (ks. 1:51). Tähän voi siis liittyä myös se sisäinen tila, joka on koko asthanga-menetelmän kruunun jalokivi. Tämä tulkinta tuo muassaan mahdollisuuden, että joogan neljännen haaran eli prānāyāman avulla voi käydä läpi myös haarat viidestä kahdeksaan. (Tästä vielä lisää ennen kuin tämä luku loppuu.) ”Neljännestä sinänsä tulee helposti konnotaatio Vedantan neljänteen tietoisuuden tilaan eli turiyaan, joka on verrannollinen samādhin kanssa.

Hariharānanda antaa vielä kommenttinsa lopuksi yleisiä ohjeita prānāyāmaan:

Prānāyāman tulisi tuottaa kevyt ja vaivaton sattvika-tunne. Prānāyāmaa on harjoiteltava hitaasti asteittain, kaiken aikaa tarkkaillen yleistä hyvinvointia. Myös ruokavalio on otettava tarkkailuun, ja siinäkin suosituksena on sattvinen sellainen. Perinteisesti hedelmät ja kasvikset (tietyin rajoituksin), riisi, ghee ja maito ovat suositeltavia. Erittäin äärimmäinen perinteinen versio intensiiviseen harjoitukseen on pelkkä (luomu)maito-dieetti.

Tässä Hariharānanda antaa myös vinkin, että levottomalla mielellä harjoiteltaessa muuttuu mieli vain entistä levottomammaksi (johon Broo viittasi sutrassa 49), ja se voi jopa joissakin tapauksissa tuoda mielenvikaisuuden muassaan! Tässä on taas muistettava jako terapeuttiseen ja vaativaan prānāyāmaan. Prānāyāmasta usein varoitellaan, että se voi tuottaa vakaviakin ongelmia, puhutaan esimerkiksi juuri psykiatrisista ongelmista. Ja tiedossa on, että meditatiiviset harjoitukset yleensäkin saattavat laukaista psykoosin, JOS on sellaiseen taipuvainen, ja syvä masennus voi pahentua. Eli vaativaa prānāyāmaa ei kannata väkisin kokeilla, JOS on vaarana psykoosi, eikä syvästi masentuneille koskaan ensimmäiseksi terapiamuodoksi mitään meditatiivisia harjoituksia. Mutta sanotaan, että mieli seuraa prānaa ja prāna seuraa mieltä! On kuitenkin paljon helpompi vaikuttaa mieleensä säännöstelemällä hengitystään, kuin vaikuttaa hengitykseensä säännöstelemällä mieltään. (ks. esim. Stern 2019; Maehle 2006; Klemola 1997.) Näin ollen, tässä tehdään helposti yksinkertaistuksia, jotka eivät hyödytä ketään, jos ei tehdä tarkennuksia näiden asioiden suhteen.

Tässä on ehkä myös otettava huomioon jako levottomaan, turtuneeseen, häiriintyneeseen, keskittyneeseen ja pysähtyneeseen mielen peruspiirteeseen (trait, not state). Hariharānanda puhuu nimenomaan ”levottomasta”, joka on sellainen piirre, joka ei vielä ole missään nimessä valmis vaativampiin joogaharjoituksiin. Summa summarum: Toki vaativan prānāyāman teko levottomalla luonteenlaadulla väkisin pidentämällä pidätyksiä tuottaa ongelmia. Terapeuttinen kevyt prānāyāma puolestaan saattaa olla helpoin tie kohti mielen tyynnyttämistä suurimmassa osassa tapauksia.

Tässä Maehle nostaa esille joidenkin joogien legendaarisen kyvyn pysäyttää sydämensä. Tämä on kuulemma myös vaativan prānāyāman mahdollinen sivutuote. Huom! Se on siis sivutuote, ei varsinaisesti tavoite! Esimerkiksi Krishnamacharyan kerrotaan omanneen tällaisen kyvyn. (Kuuluisa prānāyāma-opettaja Tiwari puolestaan väitti taannoin Anandan haastattelussa, että oikeasti tuosta ei ole mitään todisteita, vaikka siitä väitetään olevan olemassa lääkärien tutkimuksiin perustuvaa todistusaineistoa?) Kun Krishnamacharyan poika Desikachar oli pyytänyt isäänsä opettamaan tämän kyvyn, niin isä oli todennut, ettei siitä ole mitään hyötyä; ei sillä tavalla pysty auttamaan ihmisiä.

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti