Intro: III luku

Posted on

atha vibhūti-pāda

Nyt mahdeista…

Huom! Tämä postaus on julkaistu suurelta osin Anandassa (2018) nimellä ”Supernormaalia”.

Valtaosa luvun sutrista käsittelee super- tai paranormaaleja kykyjä, ja käsittelen niitä sutrakommentaarien lisäksi pohjautuen parapsykologiaan (esim. Radin; Stevenson; Tucker; Braud jne.). Luku alkaa saattamalla päätökseen joogan kahdeksan osan käsittelyn; ja nyt ovat vuorossa ns. sisäiset osat. Sen jälkeen, Patanjali esittelee teknisen termin samyamah, joka on olennaisessa roolissa näiden normaalista poikkeavien kykyjen saavuttamiseksi. Patanjali omistaa sutran myös kohteettomalle syventymiselle, johon verrattuna nämä em. sisäisetkin osat ovat ”vain ulkoisia”! Sen jälkeen, Patanjali puhuu hieman lisää painaumista, joita hän on jo käsitellyt kahdessa edellisessä luvussa. Ja sutrasta 16 alkaa pitkä lista mahdinomaisia kykyjä.

Luvulle nimen antava vibhūti on käännetty monella tavalla: powers, extraordinary powers, mystic powers, supernormal powers, the accomplishments, the attainments. Sanakirja antaa lisäksi seuraavat sanat: extensive, abundant, greatness, mighty, magnificence, development, multiplication, sovereign, manifestation of power (or might), ja myös harvinaisena käännöksenä ashes. (Arvind Pare Mysoressa nosti nimenomaan tämän viimeisen esiin sutrakurssillaan, vetäen yhteyden Shivan palvojien tapaan ”koristella” kehonsa tuhkalla.) Joka tapauksessa, kaikki luvun saavutukset eivät ole sanan varsinaisessa merkityksessä supernormaaleja, mutta ovat erityisiä saavutuksia kyllä!

Parapsykologia on termi, joka viittaa paranormaalien eli psi-ilmiöiden – esimerkiksi selvänäköisyyden, telepatian ja kaukoparantamisen – tieteelliseen tutkimukseen. ”Psi” antiikin kreikkalainen kirjain ollen psyyke-sanan ensimmäinen ”merkki”. Psyykeen eli mielen (tai sielun) tutkimuksesta on siis tässäkin kyse, vaikka valitettavasti ”valtavirtapsykologia” on laajalti tehnyt periatteellisen päätöksen olla sallimatta parapsykologisia avauksia tai alustuksia konferensseihinsa ja julkaisuihinsa. Ja parapsykologia halutaan yhä pitää vahvan asennemuurin ”tuolla puolen”. Tuon puoleisesta ei kuitenkaan sanan varsinaisessa merkityksessä ole kyse. Useinhan paranormaalista käytetään myös termiä ”supernormaali”, joka ei ole ”yliluonnollisen” synonyymi. Nimittäin, supernormaalit ilmiöt ovat osa luontoa, vaikkakin tavallisuudesta poikkeavia – jos on Patanjaliin uskomista. Psi-ilmiöt ovat usein osa mystisiä kokemuksia, mutta niitä esiintyy runsain mitoin myös ihan keskellä tavallisten ihmisten arkea – jos parapsykologiaan on uskomista.

Psyykkisten ilmiöiden tieteellinen tutkimus – sekä valtavirtapsykologian että parapsykologian merkityksessä – sai alkunsa 1800-luvulla. Psykologiatiede on yksi laajimmalle haarautuneita tiedonalueita yhteiskunnassamme, ja esimerkiksi soveltavan psykologian merkitys on valtava mm. kasvatuksen, opetuksen, johtamisen ja kaupan aloilla. Toisaalta soveltavan psykologian rakennelma seisoo aika hataralla teoreettisella pohjalla, koska vieläkään ei osata oikein määritellä mitä kuuluu psyykkisten ilmiöiden piiriin ja mitä mieli tai tajunta on? Psyykkisten ilmiöiden olemassaoloa ei voi missään nimessä epäillä. Mutta myös kaikista tavallisimmat psyykkiset ilmiöt ovat pohjimmiltaan tieteellisesti yhtä tavoittamattomia, kuin ns. parapsyykkiset ilmiöt. Patanjalin joogafilosofia kattaa koko psyykkeen alan käsitellen sekä kaikille tuttuja että osalle tuntemattomia psyykkisiä ilmiöitä.

Parapsykologian kohteena olevat supernormaalit kyvyt eivät ole yksinoikeudella intialaisten joogien. Suurin osa ”superkyvyistä” esiintyy myös muissa uskonnollis-filosofisissa perinteissä, eri nimin varustettuna: katolaisuudessa charism, islamissa karaamaat, juutalaisuudessa nahash, tiibetin-buddhalaisuudessa ngön she, shamanistissa perinteissä eri nimillä eri puolella maailmaa, ja hindulaisuudessa siis siddhi. Kaikista voimakkaimmista ”supervoimista” esimerkikiksi levitaatio esiintyy myös tarinoissa kristillisistä pyhimyksistä – historian kirjoihin on kirjattu yli 200 tällaista tapausta (Radin 2014). Mutta aivan kuten psykologian on vaikea hyväksyä tällaisten tarinoiden todenperäisyyden mahdollisuutta, niin sama pätee usein myös uskontotieteelliseen tutkimukseen. Merkille pantavaa on, että valtauskontojen ja joogan suhtautumisessa näihin kykyihin on yksi merkittävä ero. Valtauskontojen parissa paranormaali kyky on valitettavan usein demoninen esiintyessään vieraan uskonnon edustajalla, ja jumalainen vain oman uskonnon pyhimysten kohdalla. Virkistävän vapaamielisesti joogaperinteissä väitetään, että supernormaalin kyvyn voi treenata itselleen kuka tahansa olematta demoninen tai jumalallinen!

Kaiken kaikkiaan mystiset kokemukset yleensäkin läpäisevät kaikki kulttuurit. Länsimaisen psykologian pioneeri William James on määritellyt niillä olevan neljä tyypillistä piirrettä:

  1. Mystistä kokemusta on vaikea määritellä sanallisesti.
  2. Mystiseen kokemukseen liittyy usein kokemus sen aitoudesta tietoa kantavana ja antavana tilana.
  3. Mystisessä kokemuksessa aika menettää merkityksensä.
  4. Ja kokija itse on passiivinen vastaanottaja. Mystisten kokemusten tulkinnassa on kaksi perinnettä eli konstruktivismi ja perennialismi (tai essentialismi). Konstruktivistisen näkemyksen mukaan kokemuksia muokkaavat voimakkaasti kulttuuri, kieli ja uskomukset. Konstruktivistit näkevät selkeitä eroja esoteerisissa perinteissä, harjoituksissa ja niiden tuloksissa. Perennialistisen näkemyksen mukaan taas kaikissa perinteissä on olennaisena ytimenä sama ”punainen lanka” ja sama ”päätepysäkki” kutsui sitä sitten valaistumiseksi, vapautumiseksi, ykseydeksi tai taivaan valtakunnaksi! Jonkinlainen perennialismi lienee totta, sillä ihmisen syvärakenne on kaikissa kulttuureissa ja kaikkina aikoina sama, mutta toki kulttuuri ja aika värjää kokemuksia, ja etenkin sitä kuinka kokemukset tulkitaan. Täten selityksenä ”molempi parempi”.

Riippumatta siitä uskooko vain jompaan kumpaan mystiikan selitystapaan vai osin molempiin, nämä ”mystiset perinteet” sisältävät hyvinkin paljon samankaltaisia harjoituksia ja menetelmiä, joilla lähestytään maalia oman persoonallisen minuuden ”tuolla puolen”, matkalla mahdollisesti kokien ”superkokemuksia”. Psykiatri ja meditaatiotutkija Roger Walsh on määritellyt eri perinteistä löytyvän seitsemän menetelmää, joiden avulla koetaan ”transpersoonallista kehitystä”: eettinen elämäntapa, keskittymisen harjoittaminen, tietoisuuden jalostaminen, emootioiden muuntaminen, viisauden vaaliminen, motivaation uudelleenohjaus ja pyyteetön palvelu toisten hyväksi. Kaikki nämä ovat löydettävissä myös joogafilosofian perusteoksista Yoga-Sutra ja Bhagavad Gita.

Patanjali esittelee sutrissaan reilut 25 supernormaalia kykyä (siddhi). Maailman johtava parapsykologian tutkija Dean Radin on jaotellut kyvyt kolmeen luokkaan: 1) selvänäköisyys, 2) erityislaatuinen kehomielen hallinta ja 3) psykokinesia eli ”mielellä materian liikuttelu”. Näistä varsinkin selvänäköisyys sisältää kykyjä, joita (lähes) kaikki ihmiset ovat kokeneet ainakin joskus lievässä muodossa. Termiä jaotellen ja tarkentaen, tämä sisältää prekognition – intuitiivisen ennalta-aavistamisen – eli ajasta riippumattoman ”näkemisen”; selvänäköisyyden eli paikasta riippumattoman ”näkemisen”; ja telepaattisen yhteyden. Nämä kaikki ovat erityisen yleisiä psi-ilmiöitä, jopa arkipäiväisiä, ja antavat osviitta siitä, että siddhit eivät ole joko-tai-tiloja vaan toimivat astettain, meditatiivisen harjoituksen myötä vahvistuen. Tämän on myös tutkimustyö vahvistanut, mutta tuloksista enemmän jatkossa. Kyvyistä kaksi jälkimmäistä puolestaan sisältävät paljon päällekkäisyyttä ja tulkinnanvaraa, että kumpaan luokkaan mikäkin siddhi kuuluu? Sen takia, osa tutkijoista onkin tehnyt kaksijaon: informaation virtaus sisään (selvänäköisyyden kaikki muodot) ja informaation virtaus ulos (mikä tahansa tapa vaikuttaa tietoisuudella materiaan, johon sisältyy myös oma keho).

Patanjali esitelmöi siddheistään luotuaan ensin niille taustakehyksen joogan kahdeksalla haaralla (ashtanga). Hän esittelee tunnetuimman teoksensa toisessa luvussa ensin viisi haaraa. Kolme viimeistä haaraa – keskittyminen (dharana), meditaatio (dhyana) ja syventyminen (samadhi) – taas aloittavat kolmannen luvun. Hän määrittelee nämä ”enemmän sisäisiksi” kuin muut haarat. Sitten hän ottaa käyttöön teknisen termin kiinnittyminen (samyama), jonka hän määrittelee koostuvan keskittymisen, meditaation ja syventymisen katkeamattomasta ketjusta eli kaikki yhdessä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että valitsemme keskittymisen kohteen, alamme keskittymään yksin yhteen kohteeseen, keskittymien muuttuu katkeamattomaksi virraksi, ja voimme ylläpitää keskittymistä niin kauan kunnes oma minuutemme unohtuu sekä tajuntamme täyttää vain ja ainoastaan keskittymisen kohde. Tämä nimenomaan mahdollistaa tavallisesta poikkeavan ”supertarkan” informaation virtaamisen subjektin ja objektin välillä.

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti