sutra 3:1

Posted on

deśa-bandhaś cittasya dhāraṇā 1

Mielen sitominen yhteen paikkaan on ”keskittymistä” (3.1).

Sri Patanjala Sānkhya-pravacane Yoga-shāstre:

Viisi joogan ulkoista apuvälinettä on selitetty, nyt on keskittymisen vuoro: ‘Mielen sitominen yhteen paikkaan on keskittymistä’. Keskittyminen koostuu mielen päättäväisestä kiinnittämisestä navan kehään, sydämen lootukseen, pään valon keskukseen, tahi nenän- tai kielenpäähän, tai vastaaviin pisteisiin kehossa, tai johonkin ulkoiseen kohteeseen. Tätä on keskitetty huomio.”

Myöhemmät kommentaattorit jatkavat tätä vaihtoehtojen listaa: mantra, guru- tai jumalkuva (ulkoinen tai visualisoitu), hengitys, tiedonhankinta-aistit, karkeat- ja/tai hienojakoiset elementit (tattva), joku luontokappale (kuten kivi tai puu), tai koko chakrasysteemi (josta kehitettiin useita eri versioita myöhemmissä tantrisissa perinteissä; ja myös Patanjali selkeästi puhuu chakroista, toisin kuin joskus kuulee väitettävän). (ks. esim. Hariharānanda; Mallinson & Singleton 2017.)

Meditaatiotekniikat voidaan jakaa keskitetyn huomion tekniikoihin ja toisaalta takertumattoman tietoisuuden menetelmiin. Patanjalin päämenetelmä näyttää olevan keskitetty huomio. Sikäli tästä asiasta on vaikea puhua vailla väärinkäsityksiä nykyään, koska seuraavan sutran dhyāna käännetään yleensä sanalla ”meditaatio”. Ja meditaatio taas puhekielessä tarkoittaa mitä tahansa tekniikkaa, jossa joko keskitytään intensiivisesti tai ollaan vain tietoisesti läsnä. Tässä ashtāngan käsittelyssä kuitenkin dhyāna tarkoittaa vaivatonta huomion pitämistä yhdessä kohteessa eli onnistunutta ”meditaatiota”. Toisin sanoin, sitä ei voi tehdä, vaan se tapahtuu, kun on tapahtuakseen, jos on alkanut harjoittelemaan dhāraṇāa. Tai kuten Venkateshānanda asian ilmaisee; voimme harjoitella keskittymistä (dhāranā), mutta meditaatiota (dhyāna) ei voi harjoitella, sen täytyy tapahtua!

Sen sijaan, ensimmäisessä luvussa Patanjalikin käyttää sanaa dhyāna meditaatiomenetelmän merkityksessä (1:39); eli tässä on taas esimerkki, kuinka Patanjali ei käytä aina samaa sanaa samassa merkityksessä (mutta varsinkin tämän sanan kohdalla se jää usein huomaamatta!). Sutrassa 2:11 dhyāna-sanan voi ymmärtää molemmissa merkityksissä, mutta palaan asiaan seuraavassa sutrassa. Vastaavasti taas esimerkiksi Shaiva-tantra Vijnānabhairavassa käytetään sanaa dhāraṇā (tai yukti) meditaatiomenetelmän merkityksessä. Joka tapauksessa, Kassila painottaa, että ymmärtääksemme ylipäätään meditaatiota, meidän täytyy ensin ymmärtää mitä meditaatio ei ole: ”meditaation vastakohta on hajanainen, ajatuksia täynnä oleva mieli”. (Toisaalta ajatuksetkaan eivät ole ongelma, takertumaton tietoisuus-menetelmien näkökulmasta, jos ottaa niiden tarkkailijan roolin. Toim. huom.)

Modernit kommentaattorit ovat paljon pohdiskelleet sitä, miksi yhden asian eli ashtāngan käsittelyn kesken luku vaihtuu? Syitä on ainakin kaksi, jotka liittyvät toisiinsa. Ensinnäkin, tämän luvun pääaihe on siddhit; ja niiden tavoittelu alkaa keskittymisellä. Toisena syynä on Patanjalin jako ulkoisiin sekä sisäisiin haaroihin. Nyt alkavat sisäisten haarojen ja niiden mahdollisten tulosten käsittely. (ks. esim. Bryant 2009.)

Tässä on paikallaan sananen ”sisäinen ja ulkoinen”-jaon problematiikasta. Kun puhumme sisäisestä ja ulkoisesta keho-mielen suhteen on jako vaikea. Patanjalin dualistinen jako Itseen ja ei-itseen on sinänsä selkeä. Itse on havainnoiva tietoisuus, ja ei-itse on kaikki havainnoitavat asiat, tai edes potentiaalisesti havinnoitavissa olevat tietoisuuden kohteet. On siis puhdas tietoisuus eli Itse ja tietoisuuden kohteet eli ”maailma ja mieli”. Tällöin kaikki keskittymisen kohteet, myös sisäisissä harjoituksissa, ovat osa ulkoista eli ei-itseä. Täten, kun tässä yhteydessä puhutaan sisäisestä ja ulkoisesta, se ei vastaa jakoa Itseen ja ei-itseen eli tietoisuuteen ja maailmaan. (Tämän luvun sutrassa 8 kerrotaan, että nämä ”sisäisetkin” ovat ”ulkoisia” verrattuna puhtaan tietoisuuden tilaan.) Palatakaamme hieman taaksepäin; ennen tätä esiteltiin pratyāhāra, jossa käännetään aistit ja huomio sisäänpäin eli oman keho-mielen sisälle. Suurin osa meditaatioharjoituksista onkin tässä mielessä sisäisiä eli tarkkaillaan omaa sisäistä maailmaa tavalla tai toisella, ei ns. ulkoista maailmaa. Tosin jo tässä, ja myöhemmin tässä luvussa, annetaan vaihtoehdoiksi myös ulkoisia kohteita, kuten esimerkiksi taivaan kappaleita. Voisi ehkä sanoa, että jos (ja vain jos) tavoitteena on jokin tietty siddhi, joka vaatii ulkoisen keskittymisen kohteen, niin silloin valitaan siihen sopiva kohde. Sen sijaan, jos tavoitteena on ensisijaisesti itseoivallus, niin sisäinen kohde on aina parempi vaihtoehto.

Sisäisellä siis tarkoitetaan karkeasti ottaen oman keho–mielen sisälle huomion kohdistamista. Tosin senkin suhteen voi tietysti halkoa hiuksia, että jos ollaan oikein tarkkoja, niin kehon ja muun maailman välillä tapahtuu jatkuvasti aineenvaihduntaa, ja molekyylitasolla ei voi vetää tarkkaa rajaa kehon ja muun maailman välille. Tosin suurin osa kehon sisältä valituista kohteista onkin omassa energiakehossa ja vieläpä kehon keskilinjlla, ei ulkopinnoilla (tosin ensimmäinen kommentaari mainitsee myös nenänpään). Sitten taas mitä tulee mielen tai tajuntaan, niin sitäkin kautta voimme ”halkoa mentaalisia hiuksia”. Patanjalin (ja sāmkhya-dualismin) mukaan kaikki mitä näemme ulkomaailmasta, niin buddhi ottaa sen muodon, esittäen muodon Näkijälle eli tietoisuudelle; ja näemme siis omassa mielessämme olevan representaation jostakin ulkoisesta kohteesta. Sekin kohde sellaisena kuin sen näemme on siis osa mieltämme. Tai non-dualistisesta näkökulmasta voi kysyä, että oletko koskaan kokenut mitään oman tajunnan ulkopuolelta? Voitko edes kuvitella, että voisit kokea jotain oman tajuntasi ulkopuolelta?

Broo (2019) kirjoittaa, että eräänlaista keskittymistä harjoitetaan jo hengityksenhallinnassa, mutta siitä tulee täydellistä vasta yhdistettynä vetäytymiseen. Tässä muistuttaisin, että hatha-perinteessä hengityksenhallinnan avulla voidaan käydä läpi dhāranā-dhyāna-samādhi (ks. Mallinson & Singleton 2017). Hengitykseen keskittyminen on usein helpoin tapa keskittää mieli – edes hetkeksi. Aluksi keskittyminen ei silläkään tavalla ole tietystikään täydellistä. Mutta jos harjoitusta tekee keskittyneesti pitempään, niin tapahtuu – totta kai – vetäytyminen, ja keskittyminen ”tiivistyy”…

Täten, harjoitus kuin harjoitus, jossa keskitytään intensiivisesti, vetäytyminen, ja keskittymisen onnistuminen, sekä keskittymisen muuttuminen vaivattomaksi, voivat olla osa samaa sisäistä prosessia. Niiden ei tarvitse olla erillisiä muodollisia harjoituksia. (Sikäli toisinaan käytetty tapa luokitella myös pratyāhāra sisäiseksi on perusteltua.) Venkateshānanda muistuttaa, että keskittymistä tarvitaan jossain määrin kaiken aikaa ”hyvässä elämässä”, ja esimerkiksi niyama ja āsana ovat ehdottamasti tarkoitetut tehdyksi keskittyneesti. (Ja esimerkiksi Maehlen mukaan myös āsanassa tärkein keskittymisen kohde on oma hengitys.) Mutta todella onnistuneen keskittymisen Venkateshānanda määrittelee vertauksella suurennuslasiin: dhāranā on kuin se loistava valopilkku, joka jättää kaiken ympäröivän ”varjoon”.

Iyengar havainnollistaa kuinka ulkoiset haarat valmistelevat sisäisiä: yama ja niyama kehittävät emotionaalista vakautta, āsana pitää kehon terveenä, prānāyāma pysäyttää taipumuksen hukata energiaa, ja pratyāhāra tuo tahdonvoimaa ja ajatusten selkeyttä. Lopuksi hän toteaa, Venkateshānandaa mukaillen, että joogan kahdeksan haaraa ovat punotut toisiinsa yhdeksi kudelmaksi.

Desikachar antaa vaihtoehtoisen, hyvän ja sovelluskelpoisen kuvauksen keskittymisestä: Kun huomion keskittäminen yhteen kohteeseen onnistuu, vaikka ympäristössä olisi muita kiinnostavia tai kiusoittelevia mahdollisia keskittymisen kohteita. Tältä pohjalta, keskittymistä voi harjoitella vaikka julkisissa kulkuvälineissä, päättäen pitää huomion esimerkiksi hengityksessään ”ruudun sijaan”, josta on saatavilla koko ajan tukuittain ”mielenkiintoista informaatiota”.

Joka tapauksessa, kotiin viemisiksi tästä sutrasta sanoisin seuraavaa: ei ole ollenkaan huono idea tehdä myös jotakin staattista joogaharjoitusta, jossa vain istutaan paikoillaan ja keskitytään.

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti.