sutra 3:2

Posted on

tatra pratyayaikātānatā dhyānam 2

Siinä huomion yksisuuntautuneisuus on ”meditaatiossa olemista” (3.2).

Sri Patanjala Sānkhya-pravacane Yoga-shāstre:

Siinä kohteessa tajunta samassa objektissa jatkuvana virtana eli ilman muiden ajatusten keskeytystä, tätä on ‘meditaatio’”.

Tässä ei ole siis kyse erillisestä harjoituksesta suhteessa edelliseen sutraan, vaan on kyse sen jatkumosta eli muuttumisesta onnistuneeksi huomion keskittämiseksi yhteen kohteeseen – sen tuntuen peräti vaivattomalta! Venkateshānanda esittää vertauksen: emme voi ”mennä nukkumaan”, vaan voimme vain mennä sänkyyn, ja odottaa, että uni tulee – sama pätee dhyānaan. Lähes kaikki kommentaattorit käyttävät seuraavaa vertausta: dhāranā on kuin tippuvat vesipisarat; ja dhyāna taas kuin näennäisesti liikkumaton öljy- tai hunajavirta!

Tässä vaihtoehdot käännösten suhteen menevät ristiin-rastiin näiden kolmen samaan jatkumoon kuuluvan termin dhāranā-dhyāna-samādhi kanssa. Englannin kielellä käytetään sanoja concentration, contemplation ja meditation; ja mitä tahansa käännöstä saatetaan käyttää mistä tahansa sanasta (dhāranā-dhyāna-samādhi) toisinaan ne myös jätetään kääntämättä, mikä saattaakin olla se järkevin vaihtoehto! (Sana dhāranā saatetaan kääntää myös sanalla focus tai fixity of mind; ja samādhi taas sanoilla absorption ja illumination.) Niin, tämä dhyāna on ilmeisesti vanhempaa perua kuin samādhi, ja on alkujaan tarkoittanut sitä syvintä mahdollista meditatiivista syventymistä (ks. Bryant 2009). Mutta, nykyään yleisin käännös dhyānalle on meditaatio, ja jos tämä vielä suomennetaan, niin yleisin sana on ”mietiskely”. Sivistyssanakirja sanoo seuraavaa: ”…erityisesti syventyvä ajattelu, jolla tavoitellaan mielenrauhaa, nykyään usein henkistä yhteyttä korkeampiin voimiin”.

Prabahavānanda ja Maehle tekevät asiasta tehden erottelun ”yhden asian perinpohjaisen mietiskelyn eri näkökanteilta” (meditation-as-activity) ja dhyānan (meditation-as-state) välille. Sinänsä dhāranā-dhyāna-samādhi-ketju määritellään tämän luvun neljännessä sutrassa teknisellä termillä samyamaḥ, jolla pyritään saavuttamaan täydellistymiä ja supernormaaleja kykyjä. Osa kommentaattoreista, kyllä liittää siihen prosessiin valitun keskittymisen kohteen ”perinpohjaisen mietiskelyn eri näkökanteilta”. Mutta tällöin on kyse prosessin alkuvaiheesta eli dhāranā.

Iyengar esittää terävän huomion, kuinka dhāranā ja dhyāna voidaan nähdä myös erilaisina harjoituksina. Dhāranāssa harjoitus koostuu keskittymien yrittämisestä ja ”tekemisestä”, pyrkimyksestä pitää huomio yhdessä kohteessa. Sitten se mahdollisesti onnistuu todenteolla eli tapahtuu dhyāna. Tällöin harjoitus on hienovaraisempi, ja se koostuu rennosta pyrkimyksestä säilyttää kyseinen herkkävireinen tila.

Edellisen sutran kohdalla tuli mainituksi, että sutrassa 1:39 Patanjali käyttää dhyānaa nimenomaan ”meditaatiotekniikan” merkityksessä: ”meditoimalla halutulla tavalla”. Sitten taas sutrassa 2:11 sanotaan: ”niiden (esteiden) toiminnat poistetaan meditoimalla”. Tässä jälkimmäisessä dhyānan voi ymmärtää molemmissa merkityksissä, sekä meditaatioharjoituksena että vaivattomaksi muuntuneena meditaationa. Nimittäin, on puhe alitajuisten esteiden (klesha) tuottamien mielen toimintojen (ks. 1:5) poistamisesta. Sutrassa 2:10 Patanjali lupaa, että alitajuiset esteet, jotka ovat mielen toimintojen taustalla, poistetaan lakkauttamalla ne alkulähteessään, ja tämän voi tulkita viittaavan samādhiin. Näin ollen voisimme tulkita, että ajattelevan mielen toiminnot (vrtti) voi onnistua väliaikaisesti hiljentämään dhyānalla, mutta se on aina väliaikaista! Jos haluaa pysyvästi elää tyynellä mielellä, niin se vaatii alitajuisten mielen esteiden poistamista, ja se tapahtuu dhyānan muuttuessa vielä syvemmäksi meditaatiotilaksi eli samādhiksi. Vaihtoehtoisesti, sutran 2:11 voi tulkita yleisluontoisempana ohjeena tehdä jotain meditaatioharjoitusta, jotta sekä ajatukset hiljenee, että alitajunta puhdistuu – kunhan meditaatioharjoitus johtaa syventymiseen ajan myötä. Eli oikeastaan same, same, but different!

Kassila nostaa esille tärkeän käytännön harjoitukseen liittyvän huomion. Usein, kun ihminen aloittaa meditaatioharjoituksen, hän turhautuu, ja saattaa saada jopa paljon negatiivisia tuntemuksia, koska keskittyminen ei onnistu, jos ja kun mielessä on kaiken aikaa muita ajatuksia. Voi jopa tuntua, että meditaatio itsessään, jonka piti tuoda meille mielen rauhaa, on lisännyt ajatusten määrää! Näin ei kuitenkaan välttämättä ole, vaan tässä tilassa tulemme vasta tietoisiksi ajatustemme määrästä, jatkuvasta ajatusten katkeamattomasta virrasta. Tämä tuntuu suhteessa pyrkimykseen saada pidettyä vain yksi ajatus mielessä siltä, kuin ajatukset olisivat lisääntyneet! Kyse on siis suhteellisuudesta; suhteellisesti tuntuu siltä, kun verrataan yhteen ajatukseen – normaalielämässä meidän ei tarvitse tehdä tällaista vertausta. Toki niin voi ollakin – että ajatukset lisääntyvät kun istuu alas – jos yksilö on tottunut aina tekemään jotain. Usein tehdessämme mielekästä toimintaa, meidän mieli hiljenee, tai saatamme uppoutua toimintaan vaikka se ei olisikaan niin kovin mielekästä, jos vain antaudumme toiminnalle – ja näin olemme virtauskokemuksessa (flow) toiminnan keskellä. Eli toki joskus ajatukset ihan oikeasti lisääntyvät tehtäessä meditaatioharjoitusta. Silloin voi sopivampi staattinen meditaatioharjoitus olla takertumaton tietoisuus-tyyliset tekniikat (esim. mindfulness), jossa ei pyritä keskittymään intensiivisesti, vaan ollaan vain tietoisia siitä jatkuvasta tajunnanvirrasta.

Niin, laiskuutta, aikaansaamattomuutta ja vastuun laistelua vastaan on taisteltu sanonnalla: Don´t just sit there, do something! Meditaatioon yllyttävä sanonta taas kuuluu: Don´t just do something, sit there!

Venkateshānanda antaa lisää käytännön ohjeita meditaatioharjoitukseen: Vaikka tarkoitus onkin tuottaa ajan myötä meditaatiotila vallitsevaksi mielentilaksi myös toiminnan keskellä, eikä vain istuttaessa tietyllä tavalla, tietyssä paikassa; niin aluksi on silti hyvä tehdä säännöllinen muodollinen harjoitus mielellään samaan aikaan, samassa paikassa, jotta siitä saa itselleen rutiinin. Ja muodollisessa harjoituksessa, ota selkeä muoto: istu meditaatioasennossa selkä suorana, se pitää mielen vireänä ja valppaana. Sen lisäksi pitkin päivää voi tehdä mikro-meditaatioita (2-10 minuuttia), jotka katkaisevat taipumuksen alkaa käydä ylikierroksilla, kun jatkuvasti tekee jotain – varsinkin, jos tekemisen alituisena seuralaisen on kiireen tuntu. Oman kokemukseni mukaan tämä viimeinen ohje on silkkaa kultaa!

Patanjali (I:39) on hyvin vapaamielinen meditaatiotekniikoiden suhteen, eli mikä tahansa käy, mikä toimii sinulle! Mutta toki hän selkeästi suosittelee parhaimpana vaihtoehtona Korkeammalle voimalle omistettua mantrameditaatiota. Kommentaattoreista Ranganathan argumentoi, että ”joogisessa meditaatiossa” (eli meditaatiossa, joka tähtää vapautumiseen) täytyy olla keskittymisen kohteena jokin ”pyhä symboli”. Perinteiset meditaatiotkeniikat voidaan jakaa kolmeen tai neljään suureen luokkaan riippuen laskutavasta: (1) Patanjalin päämetodi on siis keskittymismeditaatio, ja suosituksena selkeästi OM keskittymisen kohteeksi. (2) Monissa buddhalaisissa perinteissä (esim. zen ja vipassana) taas on suosittu takertumatonta tietoisuutta, jossa ei pyritä keskittymään intensiivisesti, vaan ollaan vain tietoisia siitä jatkuvasta tajunnanvirrasta – jolloin saatetaan saada oivallus, että mikään ei ole pysyvää. (3) Advaita Vedanta-perinteessä taas suositaan tietoisuutta tietoisuudesta tai tietoisuutta tarkkailijasta – jolloin saatetaan saada oivallus, että tämä tietoisuus itsessään on ja pysyy! (4) Tantrisissa perinteissä taas suositaan usein visualisaatiotekniikoita, joissa visualisoidaan nimenomaan oma suosikki jumalhahmo (ishta-devata). Tällaisia tekniikoita löytyy myös mytologisissa purāna-teksteistä, jonka takia olettaisin, että ne ovat suosiossa myös valtavirtahindulaisuudessa. Visualisaatiotekniikoiden alaluokkana on ehdottomasti mainitsemisen arvoisia myös myötätunto- ja anteeksianto-meditaatiot.

Ps. Tantrassa (esim. Vijnānabhairava) myös eri keskittymisen kohteita yhdistellään – esim. hengitys ja varsinkin sisään ja uloshengityksen välinen tauko, ”energian” tunteminen, yksinkertainen mielikuva, siemenmantra ja bandha – ja näin, ikään kuin, vedetään aina uusi kohde jo olemassa olevaan ”keskittymisen junaan” mukaan (entrainment). (Mallinson & Singleton 2017.) Allekirjoittanut suosittelee.

Text: Marko Mikkilä, foto. Katja Metsätähti.