sutra 3:3

Posted on

tad evārtha-mātra-nirbhāsaṁ svarūpa-śūnyam-iva-samādhiḥ 3

Ja kun siinä vain kohde loistaa esille, kuin omaa olemusta ei olisi, on ”syventymistä” (3.3).

Sri Patanjala Sānkhya-pravacane Yoga-shāstre:

Kun meditaatiotilasta tulee niin syvä, että vain kohde omassa olemuksessaan loistaa tajunnassa, ikään kuin hävittäen jäljet reflektiivisestä ajattelusta, sitä on samādhi.

Rakkaalla lapsella monta merkitystä… Samādhi määritellään Patanjalin teoksessa itsessäänkin monella eri tavalla, ja myöhemmässä joogaperinteessä sana saa vielä lisää merkityksiä. Patanjalihan määritteli ensimmäisessä luvussa kuusi eritasoista kohteellista syventymistä – tässä sutrassa aiheena nimenomaan kohteellinen eli samprajnatah samādhi. Bryant huomauttaa, että tässä ashtanga-kontekstissa kuitenkaan sa-vitarka ja sa-vichara samādhi eivät sovi yhteen tämän sutran kanssa. Eli meditaatio karkeaan tai hienovaraiseen kohteeseen, joihon sekoittuu kohteeseen viittaava sana, sen merkitys ja/tai siihen liittyvät ideat, eivät sovi yhteen tämän sutran määritelmän kanssa. Sen sijaan, nir-vitarka ja nir-vichara, joissa vain itse kohde loistaa esille ilman kohteeseen tai omaan egoon liittyviä ajatuksia sopii yhteen tämän sutran kanssa (ks. 1.42-44). Täten, sa-vitarka ja –vichara olisivat lähempänä dhyānaa. Tai oikeastaan paremminkin sa-vitarkan ja –vicharan voi nähdä meditaatioharjoitukseen liittyvinä virtauskokemuksina, joissa meditoija unohtaa itsensä, mutta kohde ei sinänsä loista sellaisenaan puhtaana tajunnassa, vaan siihen sekoittuu kohteeseen liittyviä ajatuksia. Näin on, koska dhyānassa määritelmän mukaan meditoija ei ole unohtanut itseään, mutta samādhissa taas on (ks. esim. Hariharānanda).

Tähän liittyen Hariharānanda nostaa esille ensimmäisen luvun syvimmän kohteellisen syventymisen eli asmitā-samādhin (ks. 1.17), jossa kohteena puhdas minätunne; ja esittää kysymyksen: Kuinka meditaatio kohteenaan minätunne voi johtaa samādhiin, jos siinä minuus on unohtunut? Hänen vastauksensa ei ole kovin selkeä, mutta sen voi tulkita näin: Kun tajunnassa on virtaava kokemus omasta olemassaolosta tajunnan keskuksena, eli yhtenä tietoisena näkökulmana, mutta ei omaan persoonalliseen minuuteen viittaavia ajatuksia on kyseessä asmitā-samādhi. Ja miksi tämä on syvin syventyminen? Puhdas minätunne on niin hienovarainen ”objekti”, että siitä on lyhin matka kohteettomaan samādhiin, joka taas ei ole vielä tämän sutran aihe.

Vedanta-perinteessä nähdään samādhi yleensä yksilötajunnan ja ”Kosmisen Tajunnan” – yksilösielun ja Maailmansielun tai Jumalan – yhdistymisenä (Mallinson & Singleton 2017). Usein joogalle annetaan kaksi merkitystä eli syventyminen (samādhi, absorption) tai yhdistyminen (samyoga, union). Patanjalin dualismia fundamentalistisesti tulkitsevat pitävät kiihkeästi kiinni siitä, että yhdistyminen on väärä käännös. Mutta, jos joogi-yksilön maailmankuva on ei-dualistinen, niin sitten on ihan johdonmukaista kääntää jooga myös yhdistymisenä. Ja myös Patanjalin yhteydessä yhdistyminen on sikäli johdonmukainen käännös samādhille, koska siinä subjekti ja objekti, meditoija ja meditoinnin kohde, tulevat yhdeksi. Tajunnassa on läsnä vain meditaation kohde – ei-kaksi (advaita) – kuten mm. Iyengar huomauttaa. Iyengar sanailee asiasta näin: ”Huomion katkeamaton virtaus purkaa halkeaman subjektin ja objektin väliltä.” Jos esimerkiksi meditoit aurinkoa, joka on myöhemmin tässä luvussa yksi valituista kohteista, niin samādhissa, ei ole vain niin, että huomiosi on täydellisesti auringossa, vaan sinä ole aurinko! Tai jos kohteena rakkaus, niin rakastajasta tulee rakkaus, kuten Kassila runoilee. (ks. myös esim. Venkateshānanda.)

Vedanta-mies Venkateshānanda antaa samādhille seuraavanlaisia merkityksiä eri yhteyksistä: kontemplaatio, syvä meditaatio, ylitietoisuus, valaistuminen, transsi, ekstaasi, häiriöistä vapaa tila, totaalinen tyyneys, ymmärryksen ylittävä rauha, tai mielen liikkeiden täydellinen loppuminen. Patanjalin yhteydessä samādhi ei missään nimessä ole se lopullinen tavoite, jota joskus ”valaistumiseksi” kutsutaan. Patanjali käyttää siitä sanaa kaivalya, joka ei ole synonyymi syventymiselle Yoga-sutrassa. Mutta se on välttämätön välivaihe vapautumiselle Patanjalin maailmankuvassa (ks. esim. Broo; vrt. Kassila).

Tantrisessa joogassa taas samādhi ei ole joogan synonyymi, eikä edes välttämättömyys vapautumiselle. Tantrikot viittaavat sanalla yhdistymisenä Jumalaan tai omaan suosikkijumalhahmoon – näin siis ei-dualistisessa tapauksessa. Ja dualistisessa tapauksessa taas puhutaan itsen kokemisesta yhtenä, mutta erillisenä, osana Jumalaa; tai vain Jumalan läheisyyden kokemisena. Usein tämä tapahtuu visualisaatioiden kautta. (Mallinson & Singleton 2017.) Mutta tämä sama merkitys periaatteessa löytyy toki myös Patanjalilta, jos meditaation kohteeksi on otettu Ishwara tai ishta-devata, vaikkakin monimutkaiset visualisaatiot loistavat poissaolollaan Patanjalin tekstissä.

Hatha-perinteessä samādhille annettiin tukuittain lisää synonyymeja, ja jonkin verran uusia merkityksiä. Hathapradīpikāsta löytyy lista synonyymeja: rājayoga eli kuninkaallinen jooga; unmanī eli syventyminen mielen tuolle puolen; amaratva eli ei-kuoleminen; laya eli liukeneminen; shūnyāshūnyaa eli täyteys tyhjyydessä; param padam eli korkein tila; amanaska eli ei-mieli; advaita eli ei-kakseus; nirālamba eli (”itseriittoinen”) tila vailla tukea; niranjana eli tahraton tila; jivanmukti eli vapautus tässä elämässä; sahajā eli luonnollinen tila; ja turiya eli ”neljäs” tila. (Huom! Nämä kaikki eivät välttämättä sovi synonyymeiksi kohteettomalle syventymiselle.) Muista joogateksteistä löytyy myös yoga nidra eli joogauni; joka vasta 1900-luvulla Swami Satyānanda Saraswatīn ansiosta tuli tunnetuksi erillisenä harjoituksena – nykyään se tarkoittaa tietynlaista ohjattua syvärentoutusta, joka toki voi johtaa samādhiin sekin.

Hatha-perinteessä samādhi usein viittaa kuolemankaltaiseen erittäin syvään meditatiiviseen tilaan. Tähän liittyy myös elävänä haudatuksi tulemisjutut; joista tosin suurin osa ainakin modernin joogan aikakaudella on osoittautunut huijauksiksi – ehkä tunnetuimpana esimerkkinä Pilot Baba. Toisinaan hatha-teksteissä annetaan myös mielestäni erittäin karkea tulkinta samādhista, jonka mukaan kaikki joogan osat prānāyāmasta samādhiin ovat ”vain” toistensa kerrannaisia. Ei ensin vähä vähältä pidennetään kumbahka ja hengitykset tietynmittaisiksi. Sitten esimerkiksi lasketaan, että pratyāhāra on 12 kertaa prānāyāma, ja dhāranā on 12 kertaa pratyāhāra… ja niin edelleen dhāranān ja dhyānan kautta samādhiin…(Mallinson & Singleton 2017.)

Back to Patanjali; samādhin sanotaan antavan suoraa, välitöntä, vääristämätöntä, värittämätöntä tietoa kohteestaan. Tai ainakin siinä määrin kuin se on mahdollista ihmiselle. Venkateshānanda nostaa esille filosofisesti mielenkiintoisen näkökannan. Puhumme siis jonkin objektin eli kohteen meditoinnista. Ja samādhin sanotaan määritelmän mukaisesti tarkoittavan, että subjekti katoaa, ja vain objekti jää. Mutta, kysyy Venkateshānanda, kuinka voi olle objekti ilman subjektia? Hänen mukaansa vielä tarkempi tapa puhua asiasta onkin, että objekti myös samalla menettää objektiutensa. Eli syventymisessä emme enää näe objektia obejktina, vaan olemme yhtä sen kanssa, kokien sen itsenämme, emme niinkään objektia objektina.

Joka tapauksessa, Bryant huomauttaa, että meditatiivinen tila, joka on sanojen ja ajatusten tuolla puolen on ristiriitainen aihe kommentoitavaksi. Mitä siitä voi sanoa?

Ps. Maehle (2006) viittaa tässä sutraan 1:41, jossa mieltä verrataan kristalliin, joka ottaa minkä tahansa esineen värin, joka sen lähelle asetetaan – tuoden esille näiden sutrien samankaltaisuuden. Hän kuitenkin käyttää vahingossa väärää sanaa eli puhuu kohteettomasta syventymisestä, mikä saattaa hämmentää lukijaa. Tarkastusluku on siis suoritettu huolimattomasti tässä kohtaa.

Text: Marko Mikkilä; foto: Katja Metsätähti.