sutra 3:5

Posted on

taj-jayāt prajñālokaḥ 5

Sen hallinnasta: ymmärryksen valo (3.5).

Sri Patanjala Sānkhya-pravacane Yoga-shāstre:

Saṁyaman hallinnasta, keskittyneisyydestä kehkeytyy ymmärryksen valo. Kun saṁyama vakiintuu, syventymisellä saavutettu tieto muuttuu puhtaammaksi ja puhtaammaksi.”

Ensimmäinen kommentaari antaa ymmärtää, että samādhi saṁyaman huipentumana sisältää vielä eri tasoja, koska tieto voi muuttua puhtaammaksi ja puhtaammaksi (Patanjali puhuu ensimmäisessä luvussa eri tason syventymisistä). Maehle huomauttaa, että tuo kommentaarin ”puhtaammaksi ja puhtaammaksi” viittaa nimeomaan sattvaan. Joogassa on kyse erottelukyvyn teroittamisesta tekemällä mieli ”sattvisemmaksi ja sattvisemmaksi”. Ja Bryant täydentää sutran setvintää tuomalla tässä esille yhteyden teoksen lukuisiin aiempiin kohtiin, jotka avaavat näitä ”tasoja”. Ensimmäisessä luvussa sutrassa 17 kuvataan neljä erilaista kohteellista syventymistä, sekä saman luvun sutrissa 42-49 kuvaillaan tarkemmin näitä tasoja. Erityisesti Bryant nostaa esille sutrat 48-49, joissa myös mainitaan prajñā, jonka Broo on kääntänyt sanalla ”ymmärrys”; ja Bryant puolestaan sanalla ”wisdom”. Muita käytettyjä käännöksiä ovat ”insight; light of awareness; light of knowledge; comprehensive knowledge; cognition; ja intellective vision”. Lisäksi Bryant viittaa toisen luvun sutraan 27, jossa puhutaan seitsemästä eri tasosta (lähes yhtä monella eri tavalla, kuin on kommentaareja, toim. huom.).

Sekä Hariharānanda että Vivekānanda avaavat näitä tasoja ohjeistuksella, että ensin kannattaa ottaa meditaation kohteeksi karkeita kohteita, ja sitten hienovaraisempia ja hienovaraisempia. Tämä ei siis välttämättä tarkoita eri kohteita sinällään; vaan samassa kohteessa on sekä karkea taso, että hienovaraisia tasoja. Jos otetaan esimerkiksi ihminen, niin Vedantassa puhutaan viidestä eri kerrostumasta fyysisestä kehosta kohti hienovaraisempia (annamaya-, prānamaya-, manomaya-, vijnānamaya-, ja ānandamaya kosha). Usein puhutaan myös karkeasta, hienovaraisesta ja kausaalisesta tasosta objektien suhteen. Sānkhya-joogafilosofiassa karkea on se missä muodossa näemme materiaaliset objektit ja prosessit tavallisessa valvetilassamme. Kausaalinen taas on prakritin eli luonnon kolme laadun eli vuorovaikutussuhteet. Siihen väliin jää erilaisia hienovaraisia tasoja, joista mielemme eri aspektit ja toiminnot on yksi manifestaatio, ja karkeiden objektien energeettinen olemus toinen ilmentymä.

Tavoitteena on siis tulla yhdeksi meditaation kohteen kanssa, oli meditaatio kohde mikä hyvänsä? Mitä tämä tarkoittaisi Patanjalin ensisijaisesti suositteleman meditaation kohteen eli OM-mantran suhteen? Ensinnäkin, Patanjali suosittelee se merkityksen miettimistä, ja Patanjalille tuon mantroista merkittävimmän merkitys on Iswhara eli Korkein Persoona ja sen voimat, tai se on ”Jumalan sooninen inkarnaatio”, kuten Bryant ilmaisee asian. Tehkäämme siis OM-meditaatiota, mahdollisesti ensin ääneen, sitten kuiskaten, sitten äänettömästi. Ensin keskittyen, sitten vaivattomasti mantrassa mieli kiinni pysyen, ja sitten unohtakaamme itsemme ja on vain mantra. Olemme siis yhtä OM-mantran eli, Patanjalin mukaan, Jumalan kanssa. Tällä tavalla myös Patanjalin dualistisessa filosofiassa on paikkansa ykseyden kokemuksille. Patanjalin dualismi on siis ontologiaan eli maailman perimmäiseen luonteeseen viittaava näkemys. Se ei välttämättä sulje pois omakohtaisia ykseyden kokemuksia joogaharjoitusten parissa tai elämän pyörteissä mielikehona erottomattomana osana luontoa. Ja nämä ykseyden kokemukset ovat merkkejä edistymisestä, vaikka maailma olisi dualistinen.

Maehle kertoo, että tällä tavalla muinaiset rishit saivat kaiken tietonsa. Näin ollen, myös Vedat olisi kanavoitu, ladattu tai imuroitu (download) nimenomaan saṁyaman avulla. Maehle jatkaa hindu-uskomusta mukaillen, että näin ”ihmiskunta aloitti korkeimmalta mahdolliselta tasolta”, rappeutuen sitten ajan saatossa – ja nyt elämme sitä huonointa aikaa. Hindumytologian mukaan on olemassa neljä suurta maailmanaikaa, jotka seuraavat toisiaan vuoronperään – parhaimmasta huonoimpaan, ja sitten taas parhaasta aloittaen alkaa uusi kierto: satya-, treta-, dwapara- ja kali-yuga. Mainstream-hindulaisuuden mukaan elämme nykyisin ”pimeää kali-yugaa”. Valtavirta-ajatus hindujen parissa on, että koko kierto kestää 4,32 miljoonaa ”ihmisvuotta”; koostuen 1 752 000 vuodesta Satya-yugaa; 1 314 000 vuodesta Treta-yugaa; 876 000 vuodesta Dvapara-yugaa; ja 438 000 vuodesta Kali-yugaa. Tämä teoria on lähtöisin purāna-teoksista, ollen näin verrattain myöhäistä ”tietoa”. Ainakin joidenkin lähteiden mukaan, purāna-kautta varhaisemmissa teksteissä kuten Mahābhāratassa ja Manu-smritissä puhutaan huomattavasti lyhyemmästä kierrosta (en ole itse ko. teoksia lukenut, mutta ks. esim. Selbie & Steinmetz 2010).

Kuuluisan Paramahamsa Yogānandan opettaja Sri Yukteshvar Giri, on tuonut meille nykyaikaan vaihtoehtoisen teorian, jolla on kuitenkin pitkät juuret, kirjassaan Holy Science reilu sata vuotta sitten. Hänen laskelmat perustuvat intialaiseen astrologiaan. Hänen mukaansa kierto kestää noin 24 000 vuotta, ja niin, että jokainen aikakausi esiintyy yhdessä kierrossa kaksi kertaa; eli ensin laskevana ja sitten nousevana. Toisin sanoen, ensin asiat menee koko ajan huonompaan suuntaan

12 000 vuotta, ja sitten taas parempaan suuntaan toiset 12 000 vuotta, ja näin ad infinitum… Tässä teoriassa taas Satya-yuga kestää kerrallaan 4800 vuotta, Treta-Yuga 3600 vuotta, Dvapara-yuga 2400 vuotta, ja Kali-yuga vaivaiset 1200 vuotta. Täten, tämä kierto, jota myös Suureksi Vuodeksi kutsutaan, toimii samalla tavalla, kuin meidän tavallinen ”ihmisvuosi”. Me emme mene suoraan vuoden pimeimmästä päivästä vuoden valoisimpaan, vaan vuoden pimeimmästä mennään päivä kerrallaan asteittain kohti valoisinta vuodenaikaa, ja vastaavasti valosta takaisin pimeään. (Selbie & Steinmetz 2010.)

Tuo pitkä yuga-laskenta ei sovi yhteen intialaisen astrologian kanssa, kun taas tämä lyhyempi on ”synkassa” joidenkin maan päälle näkyvien tähtikiertojen kanssa. Se sopii nimenomaan yhteen ns. päiväntasauksen prekession kanssa, joka kestää 25 772 vuotta. Tämä lyhyempi laskenta sopii myös yhteen lännessä olleiden ajatusten kanssa, eli mm. antiikin kreikkalaiset puhuivat kulta-, hopea-, pronssi- ja rauta-ajasta suunnilleen samanmittaisina jaksoina. Ja vielä lännemmässä esimerkiksi Amerikan mantereen alkuperäisasukkaista ainakin maya-kansalla on ollut samankaltainen, ja -mittainen kierto. Tämä lyhyempi kierto sopii myös yhteen ns. vaihtoehtoisen arkeologian, geologian ja antropologian kanssa, joka on tuonut esille viime aikoina mielenkiintoista tietoa siitä, kuinka maata ovat asuttanut vielä 10 000-15 000 vuotta sitten huomattavasti korkeammat sivilisaatiot, kuin esimerkiksi antiikissa, josta nykyiset viisausperinteet ovat lähtöisin. Virallinen historiankirjoitus vaikenee. Tunnetuin esimerkki tästä on suurimmat ja vanhimmat pyramidit Egyptissä, joita ei voi millään selittää järkevällä tavalla, siten kuin virallinen ”kouluhistoria” kertoo. (Selbie & Steinmetz 2010; ks. esim. Graham Hancockin työ.)

Se syy, miksi ihmisen tietoisuuden taso muuttuu esimerkiksi Selbien ja Steimnetzin mukaan on, että eräs tietty erityisen iso tähti omaa niin ison vaikutuksen ympäristöönsä. Eli silloin kun maapallomme, tai meidän aurinko, on mahdollisimman lähellä sitä on kulta-aika, ja sitten taas kun olemme kaukana siitä on ”pimeä aika”. Osa länsimaisista astro-fyyskoista on myös ehdottanut, että meidän aurinkomme saattaa olla toinen puolisko ns. binaaritähti-paria. Arvioiden mukaan noin puolet Universumimme tähdistä ovat tällaisessa asetelmassa, eli kaksi tähteä kiertää toisiaan. Meidän aurinkomme mahdollinen ”tähtipuoliso” vaan saattaa olla jo sammunut tähti, jonka takia sitä on äärimmäisen vaikea havaita, mutta sillä on yhä sama vanha (gravitaatio- tai joku muu) vaikutus esimerkiksi mustana aukkona tai ”ruskeana kääpiönä” (sic). Mutta Sri Yukteshvar tosiaankin perusti laskelmansa intialaiseen astrologiaan, ei astronomiaan.

Mutta mikä ehkä tärkeintä, tämän vaihtoehtoteorian mukaan emme elä nyt pimeintä maailmanaikaa, vaan olemme olleet nousevassa Dvapara-yugassa noin valistusajoista lähtien. Tosin tämä lyhyempi kierto saattaa esiintyä suuremman kierron sisällä, eli molemmat teoriat saattavat olla osittain oikeassa. Mutta tärkeä tässä on taas huomata, että tämä pienempi kierto vaikuttaa enemmän oloomme ja olemukseemme tässä ja nyt. (Selbie & Steinmetz 2010.)

Miksi sitten kaksi eri teoriaa aiheesta? Tämän vaihtoehtoisen teorian mukaan Kali-yugan aikana usein tieto rappeutuu ja vääristyy, ja purāna-kausi on nimenomaan ollut tämän lyhyemmän Suuren Vuoden Kali-Yugan aikaan (Selbie & Steinmetz 2010).

Kassila tuo tämän ruohonjuuritasolle puhumalla miten tätä saṁyama-ajatusta voi soveltaa myös tieteeseen ja taiteeseen, tai mihin tahansa. Mitä tahansa haluaakin ymmärtää, millä tahansa saralla haluaakin kokea oivalluksia – ahaa-elämyksiä – kyse on paljolti tämän saṁyama-prosessin hyödyntämisestä.

Ps. Hariharānanda esittää tässä kohtaa varoituksen, että ”supernormaali tieto” todellisuudessa on este vapautumiselle.

Pps. Venkateshānanda muistuttaa, että joogisessa meditaatiossa ei pohjimmiltaan ole kyse ajoittaisista keskittymisharjoutuksista, vaan jatkuvan tietoisena pysymisen kultivoimisesta. Jatkuvasta pyrkimyksestä olla tietoisena siitä, kuinka mieli reagoi eri elämäntilanteissa? Ja tällöin elämme ”valaistunutta elämää”, hänen mukaansa.

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti.