sutra 3:6

Posted on

tasya bhūmiṣu viniyogaḥ 6

Sitä tulisi käyttää tasoilla (3.6).

Sri Patanjala Sānkhya-pravacane Yoga-shāstre:

”Sitä on harjoitettava jo saavutetusta tasosta seuraavaan tähdäten. Hän, joka ei ole saavuttanut alempia tasoja, ei voi saavuttaa saṁyaman korkeampia tasoja, jättämällä väliin välitasoja. Ilman niitä välissä olevia, kuinka kukaan voisi saavuttaa tiedon täyttä valoa? Hän, joka on saavuttanut korkeamman tason Jumalan armosta, ei tarvitse enää harjoittaa saṁyamaa alempiin tasoihin esimerkiksi ajatusten lukuun jne; koska pätevyys alemmissa tasoissa on jo hallussa muilla keinoilla. ‘Tämä taso on korkeampi kuin se toinen´ on tietoa, jonka voi saavuttaa vain joogan avulla. Kuinka tämä on mahdollista on selitetty seuraavasti, kuten on sanottu: ‘Joogan voi tuntea vain joogan avulla, ja jooga itsessään johtaa joogaan. Hän, joka pysyy sinnikkäästi joogassa aina iloitsee joogassa.’”

Tuota Vyāsan kommentin lopun sitaattia, jonka alkuperä jätetään kertomatta avaa Bangali Baba: Joogan samādhina voi tuntea vain joogaharjoitusten avulla – eritoten näiden tämän luvun alussa esitellyn kolmen viimeisen osan avulla. Toiminnallinen joogaharjoitus johtaa yksikohteiseen joogan tilaan. Pitäen sinnikkäästi kiinni joogaharjoituksesta pääsee iloitsemaan joogan tilasta, tai lepäämään joogan tilassa, pysyvästi.

Tässä taas puhutaan joistakin ”tasoista”, ja aina kun tehdään näin, niin kommentaarit ovat hyvin, hyvin eri linjoilla keskenään (ks. myös 2:27). Vāchaspati Mishran mukaan tässä viitataan ensimmäisen luvun loppupuolella käsiteltyihin siemenellisen eli kohteellisen samādhin eri muotoihin. Eri tasoista voi varmuudella tietysti puhua vain omasta kokemuksesta. Koska Vāchaspati Mishra tunnetaan skolastikkona, joka kirjoitti pikkutarkkoja ja usein erittäin teoriapainoitteisia kommentaareja useiden eri filosofisten koulukuntien teksteihin, Bryant epäilee, että hän ei ollut itse joogan harjoittaja, vaan tosiaan ennemminkin skolastikko eli keskiaikainen teoreettinen filosofioiden tulkitsija ja selittäjä. Mene ja tiedä…

Hariharānanda puolestaan hakee nämä tasot ensimmäisen luvun sutrasta 41, joka on juuri ennen edellä mainittua kohteellisten syventymisten käsittelyä; ja toisen luvun sutrasta 26, joka on juuri ennen sutraa, jossa puhutaan myös ”tasoista”. Näin ollen, hänen mukaansa tässä puhutaan meditatiivisesta tilasta, joka tulee uppoutumisesta tiedon objektiin (karkea tai hienovarainen); tilasta, joka tulee uppoutumisesta havaintoelimiin, joilla saadaan tietoa kohteista; ja tilasta, joka tulee uppoutumisesta tiedon subjektiin (vrt. myös 1:17); sekä korkeimpana keskeytymätön erottelukyky.

Ranganathan puolestaan lukee tämä sutran tarkoittavan dhāranā-dhyāna-samādhi-ketjua, josta saṁyama koostuu; eli niissä on edettävä vaiheittain, eikä mikään muu ole edes mahdollista – täten tämä sutra olisi eräänlainen väli-yhteenveto. Desikachar taas puhuu vain hyvin yleisellä tasolla, että saṁyama tulee kehittää asteittain, valiten ensin yksinkertaisempia huomion kohteita.

Ensimmäisessä kommentaarissa annetaan kuitenkin myös vihje, mitä siinä mahdollisesti tarkoitetaan, mutta tämä vihje näyttää jäävän kaikilta myöhemmiltä kommentaattoreilta huomaamatta. Tämä vihje kuuluu ”…ei tarvitse enää harjoittaa saṁyamaa alempiin tasoihin esimerkiksi ajatusten lukuun jne.” Täten, tämä tuntuu viittaavan tässä luvussa esitettyihin eri mahteihin eli erinomaisiin kykyihin. Myöhemmissä Shaiva-tantra-teksteissä nämä mahdit jaettiin usein kolmeen eri tasoon. Yksi esimerkki on Mallinsonin ja Singletonin mukaan Siddhayogeshvarīmata, jossa korkeimman tason kyvyiksi nostetaan vapautuminen itsessään sekä klassiset kahdeksan superkykyä eli (1) kehonsa pienentäminen, jopa atomin kokoiseksi; (2) kehonsa keventäminen puuvillan kevyeksi; (3) kehonsa laajentaminen jättiläiseksi; (4) minkä tahansa objektin saavuttaminen; (5) vastustamaton tahto, jonka avulla voi mennä vaikka läpi harmaan kiven (kirjaimellisesti); (6) luonnon elementtien hallinta; (7) yliherruus tuottaa, muuttaa ja tuhota elementtejä, ja niistä koostuvia esineitä; (8) sekä mielivalta yli elementtien, eli esimerkiksi voi tehdä halutessaan kuumasta kylmää ja päinvastoin. (Tästä kahdeksikosta on olemassa myös muunlaisia versioita (ks. esim. Broo 2019.) Keskitason kykyjä puolestaan olisivat esimerkiksi näkymättömäksi tuleminen yms.; ja alimman tason kykyjä vaikutusvallan omaaminen muihin ihmisiin. (Mallinson & Singleton 2017.) Ensimmäisen kommentaarin ”ajatusten luvun” voisi sijoittaa kumpaan tahansa ”alempaan luokkaan”.

Joka tapauksessa, Vivekānanda lukee tämän sutran varoituksena olla etenemättä liian nopeasti, mikä onkin ainoa asia, mitä hän sanoo. Iyengar antaa tällaisesta esimerkin. Ihmiset voivat kokea muuntuneita tajunnantiloja, jopa ilman järjestelmällistä joogaharjoitusta. Japanilaisessa zen-perintessä puhutaan kensho-kokemuksista eli hetkittäisistä mystisistä oivalluksista. Iyengar varoittaa, että tällaiset hetkittäiset tilat eivät ole yhtä kuin ”valaistuminen”, joten sellaisten jälkeen on aina hyvä palata ihan vain perusharjoitusten pariin. Se toinen tunnettu zen-koulukunta eli soto on tästä tavallaan paras mahdollinen esimerkki. Heidän pää- ja perusharjoitus sekä aloittelijoille, edistyneemmille että mestareille on zazen eli istuminen muodollisessa asennossa (eli āsana) ilman mitään erityistä mielen tekniikkaa tai tavoitetta katseen levätessä valkoisessa seinässä (Warner 2003).

Samaan hengen vetoon todettakoon, että Hariharānanda muistuttaa Patanjalin lupaamasta ”oikotiestä” (2:45). Tämä on mainittu myös tämän sutran ylläolevassa ensimmäisessä kommentissa: ”Hän, joka on saavuttanut korkeamman tason Jumalan armosta, ei tarvitse enää harjoittaa saṁyamaa alempiin tasoihin…” Hariharānanda antaa tähän ohjeistusta: Jumala on ajateltava (tai visualisoitava) läsnäolevana omassa kehossa, jolloin meissä latenttina oleva jumalallisuus manifestoituu. Tämän tyyliset meditaatioharjotukset ovat suosiossa eritoten tantrisissa perinteissä, ja sitä kautta ovat levinneet myös muihin perinteisiin (Mallinson & Singleton 2017). Prabahavānanda antaa tällaisesta esimerkin, joka on lähtöisin Vishnu-purānasta: mietiskele ensin Jumalaa kaikkinen ornamentteineen; sitten ilman ornamentteja; sitten itseä ei-erillisenä Jumalasta; ja sitten anna kaikkien muotojen kadota, kunnes jää vain muodoton ātman.

Tosin tässä voi kyseenalaistaa, tietääkö ensimmäinen kommentaattori, mistä hän puhuu, jolloin hän ei tietenkään olisi Patanjali itse? Nimittäin, edellinen sutra kuului: ”Sen (saṁyaman) hallinnasta, ymmärryksen valo”. Ja tässä sutrassa kehtoitetaan, että ”sitä tulisi käyttää tasoilla”. Mutta viittaako sana ”sitä” saṁyamaan eli siihen harjoitukseen, vai viittaako se sen tuomaan ymmärrykseen? Tässäkin tulkinnallisessa risteyskohdassa tulkitsijoiden tiet eroavat.

Venkateshānanda antaa tästä kaikista yleisluontoisimman tulkinnan. Kun on tullut mestariksi saṁyamassa, sitä voi käyttää mihin tahansa tiedon alaan. Ja Patanjali tuleekin antamaan tässä luvussa yli 30 esimerkkiä, mihin voit soveltaa saṁyamaa.

Maehle varoittaa osuvasti, että kaikkiin tämän luvun ”voimiin”, ja niiden suomaan valtaan, sisältyy suuri vastuu, sillä aivan liian usein päädytään väärinkäytöksiin. Tälläkin hetkellä erittäin ajankohtainen aihe joogamaailmassa.

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti.