sutra 3:10

Posted on

tasya praśānta-vāhitā saṁskārat 10

Sen tyyni virtaus johtuu painaumista (3.10).

Sri Patanjala Sānkhya-pravacane Yoga-shāstre:

”Pysähtymisen painaumien ansiosta mieli saavuttaa tyynen tilan. Kun pysähtymisen muunnoksen aikaansaama tila luonnostaan heikkenee, käynnistävät muunnokset taas ottavat vallan, ja sen seurauksena mielen liikkeet jatkuvat.”

Broolla (2019) on tästä myös ensimmäisen kommentaarin kaltainen ytimekäs kommentti, jota höystän muutamalla tarkentavalla sanalla: Mieli, jossa pysähtymisen painauma on vahvempi kuin käynnistävät painaumat, on tietoisella tasolla täysin tyyni ja hiljainen. Mutta niin kauan, kuin käynnistäviä painaumia on jäljellä alitajunnassa, se tulee palaamaan aktiiviseen tilaan joogin tahtomatta.

Ranganathan hieman modernisoi kieltä ja avaa samaa prosessia. Tarkkailemalla mieltään mentaaliseen aktiivisuuteen ja reaktiivisuuteen johtavat alitajuiset voimat voivat muuntua objekteiksi tai prosessiksi, jotka voi tietoisesti nähdä toiminnassa; niin sanotusti, ne voi napata ”itse teosta”. Ja tällöin niillä pikkuhiljaa lakkaa olemasta valta, ja ne voidaan pikkuhiljaa sammuttaa (nirvana). Tähän liittyen, Venkateshānanda vertaa toisilleen vastakkaisten mielen liikkeiden – esimerkiksi aggressio, ja halu lievittää aggressiivisia taipumuksia – keskinäistä painia keinulautaan. Olemalla valpas oman mielen suhteen, voi oppia havainnoimaan ensimmäisen impulssin ei-halutun reaktion suhteen, ja tehdä tietoisen valinnan kuinka reagoi?

Bryant (2009) tekee tässä aika syvällisen analyysin buddhalaisen ja sānkhya-yogan yhtäläisyyksistä ja eroavaisuuksista, niiden näkemyksissä mielen, luonnon ja tietoisuuden suhteen. Ensinnäkin, molempien näkemysten mukaan luonnossa kaikki virtaa eli on muutoksessa kaiken aikaa. Täten, myöskään pysähtymisen muunnoksen alaisuudessa oleva mieli ei ole alitajunnan tasolla ”yhdessä muuttumattomassa tilassa”; vaikka tietoisella tasolla saattaa siltä tyynessä tilassa tuntua. Sen sijaan, tyynessä tilassa erilliset (mutta laadullisesti samanlaiset) pysähtymisen muunnoksen hetket seuraavat toisiaan nopeassa tahdissa. Nimenomaan, sen takia Patanjali käyttää sanoja ”tyyni virtaus” (vrt. Kassila 2015).

Vaikka Patanjali käyttää ison osan neljättä lukua buddhalaisten näkemysten kritisoimiseen, niin pintatasolla molemmissa viisausperinteissä nähdään meille ilmenevän luonnon koostuvan toisistaan riippuvaisten ilmiöiden verkoston loputtomasta virrasta, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, vaikka usein hyvin etäisesti ja monasti monen mutkan kautta. Ero on tämä: Sānkhya-yogan mukaan painaumat, mielen liikkeet, ja/tai luonnonprosessit eivät kokonaan katoa, vaan ne vain vajoavat takaisin ilmentymättömään prakritiin eli ”alkuperäiseen aineeseen”, joka on kaiken ilmenevän materiaalisen syy ja substanssi. Prakriti on siis ikuinen substanssi, jolla on muuttumaton perimmäinen olemus (essence). Tätä perimmäistä olemusta emme voi kuitenkaan koskaan suoraan kokea (tähän sääntöön mahdollinen poikkeus sutrassa 1:19).

Prakritin lisäksi, olemme olemassa me tietoiset oliot eli purushat, myös pohjimmiltaan muuttamattomina ja ikuisina. Buddhalaisuudessa taas ei ole mitään muuttumatonta. Heillä on dharma-sana tässä asiayhteydessä omassa erityisessä merkityksessään, joka poikkeaa kaikista sen ”hindu-merkityksistä”. Tämä luonnon ilmiöverkosto koostuu itse asiassa dharmoista. Dharmat ovat ”pisteitä” vailla ajallista kestoa ja vailla pinta-alaa (eli suunnilleen ”äärettömän pieniä, äärettömän lyhyen hetken kestäviä”). Nimenomaan nämä dharmat muodostavat toisistaan riippuvaisina sen luonnon kokonaisverkoston. Buddhalaisen näkemyksen mukaan, mitään ei voi olla olemassa erillisenä tästä verkostosta, eikä muuttumattomana – ei yhtään mitään; ei tietoisuuttaa, eikä mitään materiaalista. (ks. esim. Waldron 2009.) Sānkhya-yogan, ja yleensäkin ”hindulaisen filosofian”, mukaan taas purusha voi olla olemassa erillisenä luonnosta.

Maehle taas tuo ansiokkaasti tämän sutran enemmän käytännön tasolle. Hän huomauttaa, että mantran toistamisessa on kyse nimenomaisesti pyrkimyksestä luoda tietoiselta tasolta käsin alitajuntaan pysähtymisen muunnosten itseään toistava silmukka (loop). Ja moni muukin meditaatio -tekniikka tähtää tietysti täsmälleen samaan. Hänen mukaansa tämän pysähtymisen muunnoksen vakiinnuttamisessa itsessäänkin voi auttaa, että meditoi aina samaan aikaan ja samassa paikassa, kuten usein suositellaan. Jokaisella mielentilalla on taipumus pyrkiä toistumaan. Jokainen mielentila luo taipumuksen, tai vahvistaa jotain taipumusta, hamaan tulevaisuuteen – kunnes koetaan siemenetön syventyminen. Mutta mitään mielentilaa tai tunnetta ei voi väkisin saada aikaan, jos jotain muuta on vahvasti sillä hetkellä mielessä tai ”sydämen päällä”. Tämän takia, Maehle suosittelee, että oman mielen kanssa ”ei kannata painia”, vaan sille kannattaa esittää lempeä ja vieno kutsu hiljaisuuteen…

Kassila jatkaa edellisessä sutrassa aloittamansa mindfulness-aiheen kehittelyä, ja antaa tässä konkreettisen tavan työstää mieltään mindfulness-tarkkailulla. ”Me voimme eläytyä siihen, että ajatukset ovat kuin pilviä, jotka vaeltavat mielen taivaalla. Sitten voimme eläytyä siihen, että tuuli puhaltaa ajatuspilvet pois. Jäljelle jää vain puhdas mieli, mielen avaruus. Näin syntyy rauhallinen mielentila, rauhallisuuden virta…” Pyrkimyksenä siis on pysytellä tarkkailijan asemassa suhteessa omaan mieleen, ja tässä käytetään lisäksi myös mielikuvaa apuna, eli tämä on samalla sekä takertumaton tietoisuus- että mielikuva-meditaatio.

Ps. Iyengar esittää taas ihan omanlaisensa tulkinnan tästä sutrasta. Hän löytää eri puolilta Patanjalin teosta neljä termiä, jotka tarkoittavat samaa eli tiivistetysti ”etsijä ja etsitty ovat sama asia, ja etsijä on itse asiassa näkijä” (eli puhdas tietoisuus, toim. huom.): citta prasādanam, adhyātma prasādanam, svarasa vāhinī, ja ananta samāpatti. Kun häiriintynyt tajunta tuodaan häiriintymättömään tilaan on kyseessä citta prasādanam eli ”suotuisa mielenlaatu”… Kun surut ovat kukistetut on kyseessä svarasa vāhinī eli ”sielun tuoksun virta”… Kun yrittäminen henkisessä etsinnässä lakkaa on kyseessä ananta samāpatti eli ”alkuperäisen ja ikuisen muodon ottaminen”… Kun on saavutettu pätevyys meditaatiossa on kyseessä adhyātma prasādanam eli ”sielun valon ilmentymä”… Kuinka paljon Iyengarilla on tässä hyvin luovaa tulkintaa, ja kuinka johdonmukaista se on, sitä voi kukin itse halutessaan arvioida sutrista 1:12, 33 ja 47; 2:9 ja 47; 4:29 ja 32.

Pps. Vāchaspati Mishra nostaa tässä esille jonkin hänen aikaisen (900-luvulta) vaihtoehtoisen tavan selittää ensimmäistä kommentaaria. Vāchaspati Mishra nimenomaan selittää kommentaaria tavalla, jonka mukaan se olisi yhdenmukainen hänen selityksensä kanssa, vaikka sanajärjestys vähintäänkin on hyvin erilainen. Varmuudella ei tiedetä kenenkään tehneen alakommentaaria ennen Vāchaspati Mishraa, mutta Shankaran kommentaari, joka on löydetty 1900-luvulla, voisi olla se, jos se on aito. Mutta moni epäilee sen aitoutta, tai että se olisi ainakaan alkuperäisen 700-800-luvulla eläneen Shankaran käsialaa. Joka tapauksessa, Leggett on tehnyt käännöksen ko. kommentaarista, mutta en itse omista sitä, joten en voi tarkistaa voisiko se olla se mihin Vāchaspati Mishra viittaa…

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti.