sutra 3:11

Posted on

sarvārthatakāgrātayoḥ kṣayodayau cittasya samādhi-pariṇāmaḥ 11

Syventymisen muunnos on mielen hajaantumisen häviäminen ja yksikohteisen keskittyneisyyden ilmeneminen (3.11).

Sri Patanjala Sānkhya-pravacane Yoga-shāstre:

”Huomion suuntaaminen kaikenlaisiin objekteihin on mielen luontainen piirre; huomion suuntaaminen yhteen kohteeseen on myös mielen luontainen piirre. Kun vähennetään tapaa suunnata huomiota sinne tänne kaikkiin objekteihin, tämä mielen piirre heikkenee; ja huomion yksikohteisuuden taipumuksen vahvistaminen saa aikaan vallitsevasti yksikohteisen mielen. Sama mieli omaa nämä molemmat piirteet ja mahdollisuudet. Mieli helposti uppoutuu omiin aktiviteetteihinsa, ja tätä taipumusta voi käyttää hyväkseen vähentääkseen mielen suuntautumista kaikkeen, ja lisätäkseen mielen suuntautumista yhteen. Tätä on syventymisen muunnos eli täydellisesti keskittyneen mielen muunnos.”

Edellisessä kahdessa sutrassa puhuttiin kohteettoman samādhin (käyttäen sanaa nirodha eli pysähtynyt) vaikutuksista ja toiminnasta tajunnassamme. Kohteeton samādhi pysäyttää mielen täysin; mutta silloinkin alitajunnassa tapahtuu, eli mielen liikkeitä käynnistävät painaumat vähenevät nimenomaan tässä tavoitetilassa – joogan tilassa, sanan patanjalilaisessa merkityksessä. Tällöin mieli muuttuu pysyvästi hiljaiseksi (nirodha).

Tässä sutrassa taas puhutaan kohteellisesta samādhista ja sitä vastaavasta yksikohteisesta mielestä (ekāgra). Tämä on mahdollista, kun on kultivoinut kykyä yksikohteisuuteen riittävästi, jotta mieli ei ole enää levoton, turtunut tai häiriintynyt (1.1-2). Kun mieli on keskittyneessä meditatiivisessa tilassa (dhāranā-dhyāna-samādhi), niin keskittyneisyyden eli yksikohteisuuden painauma vahvistuu, jolloin vaaditaan aina vain voimakkaampia käynnistäviä painaumia, jotta joudutan pois keskittyneestä tilasta. Ja tällä tavalla pikkuhiljaa tajuntaamme nousee kaikki vahvimmatkin – joogan tavoitteen kannalta – epäedulliset painaumat, jotta niitä voi työstää.

Huomion heiluminen sekalaisesti kohteesta toiseen on se tavallinen levottoman, turtuneen ja/tai häiriintyneen mielen olotila. Tällöin mieli luonnostaan ”juoksee” kohteesta toiseen, koskaan olematta paikallaan kovin pitkään (paitsi syvässä unessa). Osa kommentaattoreista kääntää ”hajaantuneen mielen” sanalla all-pointedness. Tästä voi saada kuvan, että mieli on yhtä aikaa kohdistunut ”kaikkeen”. Tämä ei oikeasti ole mahdollista. Mieli ei voi pitää huomion kohteena kovin montaa asiaa kerrallaan, ja sanan varsinaisessa merkityksessä huomion keskipisteessä vain yhtä asiaa kerrallaan. Meillä voi olla yksi kohde pääasiallisen huomion keskipisteessä, ja pari muuta toissijaisen huomion kohteena, kun teemme montaa asiaa yhtä aikaa (multitask). Täten, luonnostaankin mielellä on aina yksi pääasiallinen huomionkohde, eikä muulla tavalla voisikaan olla; mutta yleensä emme pysty keskittymään kovin pitkään yhteen kohteeseen katkeamattomasti, tai emme pysty täysin uppoutumaan yhteen kohteeseen. Tosin (ainakin joidenkin) buddhalaisten koulukuntien mukaan ”multitaskaaminen” on illuusio eli mieli silloin hyvin nopeasti vaihtaa kohdetta yhdestä toiseen; kuitenkin klassisen joogafilosofian mukaan ”multitaskaaminen” on aito ilmiö. Joka tapauksessa, yksikohteisuus on mielen luontainen kyky; sitä vaan täytyy vahvistaa, koska mielellä on myös sille vastakkaisena luontaisena kykynä huomion vaihtaminen kohteesta toiseen jatkuvalla syötöllä. (ks. esim. Hariharānanda.)

Maehlen mukaan joissakin perinteisissä lähteissä tämän samādhin muunnoksen aikaansaaminen kestää ”30 triljoonaa elämää”. Mihin tällaisten lukujen antaminen perustuu? Itse sanoisin, ettei mihinkään muuhun, kuin haluun antaa joku vaikuttavan oloinen tosi iso luku havainnollistamaan kuinka tämä prosessi voi kestää kauan… Nimittäin, tuollainen luku, tai mikä tahansa luku, on ristiriidassa sen intialaisen filosofian perusolettamuksen kanssa, että tietämättömyydellä ei ole alkua. Sen sijaan, se on kestänyt lukemattomien elämien ajan, ja se on ollut olemassa aina niin kuin sekä purusha että prakriti. Jos se on ollut olemassa aina, ei 30 triljoonaa, eikä mikään muukaan ääretöntä pienempi luku riitä! (Mutta se on taas sitten toinen asia, että onko sekään itsessään johdonmukainen ajatus, että tietämättömyydellä, jolla voi olla loppu, ei ole alkua? Mutta sitä olen käsitellyt toisaalla aiemmin, totean tässä vain, että asian suhteen voi olla järkevää olla agnostikko, mutta jos jollain voi olla loppu, tuntuisi loogiselta, että sillä täytyy olla myös alku. Muuten se olisi ”ikuinen” vain toiseen suuntaan, ”puoli-ikuinen”? Ikuinen joko on aina, tai se ei ole ikuinen.)

Toisinaan, samādhi saattaa tapahtua yksilön kohdalla äkillisesti, ikään kuin yhtäkkiä, vailla menneisyyttä, eli vailla sen enempää harjoittelua – tässä elämässä. Tämä on mahdollista intialaisen filosofian mukaan, mutta vain sen takia, että tällainen yksilö on harjoitellut runsaasti edellisissä elämissä – täten, se yhtäkkisyys on vain näennäistä. Joka tapauksessa, se on oikeasti aina pitkä ja asteittainen prosessi, sanoo esimerkiksi Vijnānabhikṣu.

Maehle tekee tässä kohtaa pitkällisen analyysin siitä, miksi yksilö ylipäätään päätyy joogan tielle ja alkaa uskomaan joogiseen elämänkatsomukseen? Mielemme saattaa ensin olla kiinnostunut materiaalisen vaurauden keräämisestä, ja sitä kautta onnen hakemisesta. Mutta mietiskelemällä asiaa ymmärtää, että tällainen vauraus on ohimenevää. Vaikka olisin kuinka taloudellisesti viisas, varovainen ja harkitsevainen, niin koko maan tai jopa koko maailman talous saattaa romahtaa niin pahasti, että myös oma varallisuuteni osoittautuu väliaikaiseksi vain…

Mieli saattaa saada ”päähänsä” sitten, että aistinautinnoista se onni ja mielenrauha löytyy. Mutta mietiskelemällä asiaa havaitsemme, että keho kaiken aikaa vanhenee, ja jonakin päivänä aistinautintojen ”päivät ovat luetut” eli väliaikaista vain… Mieli saattaa hakea onnea terveydestä ja rautaisesta kehon kunnosta, mutta vaikka kehosta huolehtisi kuinka, niin jokainen tajuaa ennen pitkää, että keho on kuolevainen, ja intialaisen filosofian mukaan väliaikainen liikenneväline tai instrumentti vain… Mieli saattaa hakea onnea myös ensisijaisesti tunnetasolta eli muista ihmisistä ystävyyden, parisuhteen ja perheen muodossa. Mutta muut ihmiset ovat kuolevaisia kuten me, ja heidän mieli voi vaihtua rakastamisen suhteen, vaikka omamme ei vaihtuisi, ja joka tapauksessa silloinkin onnea haetaan itsen ulkopuolelta, joka on aina väliaikaista…

Tällä tavalla voi huomata, että kaikki luonnossa on muuttuvaista, mutta on jotakin meissä, joka tuntuu rekisteröivän kaikki nämä muutokset, ja se ei tunnu muuttuvan perusluonteeltaan. Tätä tietoisuutta on kutsuttu monella termillä sekä itä- että länsimaisissa viisausperinteissä: Itse, purusha, ātman, cit, henki, sielu, absoluuttinen subjekti, transendentaalinen apperseptio, transendentaalinen ego, esi-reflektiivinen itsetietoisuus, läsnäolo, puhdas tietoisuus, Yksi… Venkateshānanda jatkaa Maehlen ajatusta runollisesti, että tämän oivaltamiseksi täytyy rakentaa ”kontemplaation temppeli”.

Ps. Iyengar tekee taas omanlaisensa tulkinnan tämän prosessin järjestyksestä. Hänen mukaansa Patanjali kuvaa tässä kronologisessa järjestyksessä kolme muunnosta (3.9-12) – joista hänellä taulukko sutrassa 3.9. Esimerkiksi Broo (2019) taas tulkitsee nämä muunnokset päinvastaisessa järjestyksessä, mikä myös korreloi perinteisen Sānkhya-yoga jaottelun kanssa, jossa mieli jaetaan levottomaan, turtuneeseen, häriintyneeseen, yksikohteiseen (ekāgra) ja pysähtyneeseen (nirodha) eli nirodha on korkeampi tavoite kuin ekāgra eli yksikohteisuus – Iyengarin tulkinnassa tässä kohtaa nuo kaksi kääntyvät päälaelleen.

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti