sutra 3:13

Posted on

etena bhūtendriyeṣu dharma-lakṣaṇāvasthā-pariṇāmā vyākhyātāḥ 13

Näin ovat luonteenomaisuuksien, katoavaisten olotilojen ja olosuhteiden muunnokset objektiivisissa elementeissa ja subjektiivissa aisteissa selitettyjä (3.13).

Sri Patanjala Sānkhya-pravacane Yoga-shāstre tarjoaa yleensä lyhyen ja ytimekkään kommentin. Tämä sutra kuuluu niihin harvoihin poikkeuksiin, jossa ensimmäinen kommentaari tarjoaa useamman sivun verran asiaa, joten se on kokonaisuutena tämän blogin rajojen ulkopuolella. Mutta tarjoan siitä tässä referaatin nojaten Hariharānandaan:

Sekä pysähtymisen että käynnistymisen muunnoksella on myös nämä kolme sutrassa mainittua muunnosta, ihan niin kuin kaikella luonnossa. (vrt. Iyengar, joka väittää, että nämä kolme muunnosta vastaavat yksi yhteen sutrien 9-12 meditaatiolla aikaansaatuja alitajunnan muunnoksia.) Täten, pysähtymisen muunnos on yksi tajunnan luonteenomainen muunnos, joka siis ilmaantuu pysähtymisen painauman aktivoiduttua. Ja vastaavasti käynnistymisen muunnos on toinen mahdollinen tajunnan luonteenomaisuus, joka puolestaan ilmaantuu käynnistävän painauman aktivoiduttua. Kun pysähtymisen muunnos on läsnä eli tapahtuu tällä hetkellä, se on toisessa katoavaisessa olotilassaan. Sitä ennen se on ollut tulevaisuutta (ensimmäinen olotila), eli jotain joka ei vielä tapahdu nyt. Ja jossain vaiheessa käynnistävä painauma taas ottaa vallan, ja pysähtymisen muunnos muuttuu menneisyydeksi (kolmas olotila). Pysähtymisen muunnoksen ollessa läsnä nyt tällä hetkellä, se kaiken aikaa vahvistaa pysähtymisen painaumaa, ja tämä olosuhteen muunnos eli pysähtymisen painauma muuttuu pikkuhiljaa heikosta vahvaksi. Vastaavan analyysin voi siis tehdä myös käynnistävistä painaumista.

Nimenomaan, luonnon kolmen peruslaadun eli gunan muuttuvainen luonne on näiden muunnosten perimmäinen syy… (…ensimmäinen kommentaari jatkaa vielä pitkään muunnosten vaikutuksesta tajunnassa, mutta jätetään se tällä erää väliin, kuten ovat tehneet kaikki modernit kommentaarit…)

Lopuksi tulee se empiirinen ulkoista maailmaa koskeva näkökulma minkä suurin osa myöhemmistä kommentaareista tuo esiin: pyöreä savipallo voidaan muokata savikupiksi – tämä luonteenomaisuuden muutos eli savikappaleen ”luonne muuttuu”. Mutta kaikki nämä muutokset ovat katoavaisia eli pala savea voi olla ensin pallo, sitten kuppi, sitten joukko sirpaleita. Olosuhteen muunnos taas viittaa siihen, miten savikuppi koko ajan pikkuhiljaa kuluu eli muuttuu ajan myötä kuluneeksi ja vanhaksi, ja mahdollisesti jo ennen sitä oma tottumukseni muuttaa tapaa, jolla näen savikupin, eli tässä on sekä objektiivinen että subjektiivinen näkökulmaa yhteen ja samaan esineeseen.

Broon mukaan sekä savimöykky, astia kuin sirpaleetkin ovat todellisia; ne eroavat vain siinä ovatko ne ilmentyneitä vai ilmentymättömiä. Sānkhya-spesialisti Hariharānanda taas on sitä mieltä, että Patanjalin filosofiassa vain tässä hetkessä ilmenevä luonteenomaisuuden muunnos on todellinen. Koska nämä kaksi muuta liittyvät aikaan – ja aikaa ei Sānkhyan mukaan ole olemassa itsenäisenä tekjänä – ne ovat epätodellisia. Hänen mukaansa niistä puhutaan vain, koska käsitteillä on käytännöllistä arvoa. Tosin, itselleni tulee mieleen, että koska Sānkhyan mukaan aika on vain muutosten sarja, niin en näe, miksi olosuhteiden muunnos ei voisi olla todellinen? Ja myös olotilojen muunnos, koska jokin asia joko ilmenee tässä hetkessä jollekin subjektille tai ei ilmene (jolloin se mahdollisesti ilmenee jollekin toiselle subjektille, esimerkiksi kaikkitietävälle Ishvaralle). Sānkhya-näkemys on lähellä yhtä nykyfysiikan teoriaa, jonka mukaan koko Universumimme kaikki ajalliset hetket ovat olemassa yhtä aikaa, kaiken aikaa (the block Universe theory).

Joka tapauksessa, joogan filosofiassa mikään mikä on todellista, ei voi lakata täysin olemasta, ja mikään mikä on epätodellista, ei voi koskaan olla osa todellisuutta (ajatus löytyy myös Upanishadeista, esim. Māndūkya Up.). Tähän littyy yksi intialaisen filosofian suurista ”taistelulinjoista” eli onko seuraus jo olemassa syyssä? Satkārya-vāda-näkemyksen mukaan prakriti on kaiken ilmentyneen syy ja kaikki seuraukset tapahtuvat myös siinä ollen olemassa potentiana syyssä – ja prakriti on ikuinen. Eli ilmentyneet asiat vain muuttavat muotoaan, mutta jollain tasolla ovat ikuisesti olemassa. Moni muu intialainen filosofia taas kannattaa edeltävän näkemyksen vastakohtaa eli asatkāyraa (esim. Nyāya, Vaishesika, Mimāmsa, Jainalaisuus), joiden mukaan seurauksilla, eli tapahtumilla yleensä, on aina useampia syitä (esim. yhdeksän eli maa, vesi, valo, ilma, aika, tila, sielu, mieli, ja atomit Vaishesikassa), eikä vain yksi eli ikuinen prakriti (jossa toki on kolme peruslaatua).

Bryant siteeraa kuuluisaa kohtaa Chāndogya Upanishadista (6. luku): ”Vain möykystä savea, voidaan ymmärtää kaikki mikä on tehty savesta… saviobjektien transformaatiot ovat vain nimiä, nousten puheesta – todellisuudessa ne ovat ”vain savea”…”

Tästä tulee mieleeni Aristoteleen kuuluisat neljä syytä, jonka valossa tuo Upanishadien vertaus jää hieman yksinkertaistukseksi, koska myös muodolla on merkitystä. Kun olen oikein janoinen minulle ei kelpaa mikä tahansa savimöykky, vaan haluan savikupin, johon voin ottaa vettä. Mutta minulle kelpaisi myös muusta materiaalista tehdyt kupit koska siinä tilanteessa se muoto on itse asiassa tärkeämpi kuin sen ”substanssimateriaali”. (Tosin ko. Upanishadissa yritetäänkin tietysti pääasiassa vain todistella, että kaikki on pohjimmiltaan ātman/Brahman, ja silloin tuo ”vain savea” toimii vertauksena.)

Aristoteleshan puhui materiaalisesta, formaalisesta, aikaansaavasta ja päämääräsyystä. Joogafilosofiassa materiaalien syy on aina prakriti. Siitä kaikki materia on tehty. Formaalinen syy taas olisi tämän sutran luonteenomaisuus eli minkä ”laatujen sekoitussuhteen” jokin ilmenemismuoto, eli jokin osa prakritia, on ottanut. Aikaanasaava syy ateistisessa Sānkhyassa olisi gunat eli peruslaadut, koska niiden muuttuvainen perusluonne saa aikaan kaikki asiat. Mutta usein joogafilosofiaan liittyy teismi eli jumalausko, ja vaikka Patanjali ei puhukaan luojajumalasta, niin hän saattoi silti kuulua johonkin uskonlahkoon (esim. Vaishnava tai Shaiva), jossa puhuttiin luojajumalasta. Ja päämääräsyy viittaa tarkoitukseen – kaikella tarkoitus. Joogan filosofiassa kaiken tarkoitus on vapautuminen. Täten, prakriti on olemassa suodakseen kokemuksia, joiden kautta voi lopulta vapautua. (vrt. Broo 2019, joka sanoo, että näille muunnoksille ei ole olemassa mitään syytä.)

Kaiken kaikkiaan, tämä aika monimutkainen selvitys saattaa vaikuttaa omituiselta sivujuonteelta Patanjalin teoksessa, mutta se on kahdesta syystä juuri tässä kohdassa. Ensinnäkin, tämän luvun pääaihe on siddhit eli paranormaalit kyvyt; ja tämä selvitys prakritin ”käytöksestä” antaa filosofiset perusteet, kuinka siddhit eli näennäiset ”ihmeteot” ovat mahdollisia? Toinen syy on, että sutrassa 16 alkaa samyaman eli kiinnittymisen kuvausten sarja, joka alkaa nimenomaan kehotuksella meditoida näitä luonnon elementtien ja aistien muunnoksia. Patanjali lupaa, että tätä kautta voi saada tiedon menneestä ja tulevasta, mikä liittyykin suoraan katoavaisten olotilojen ja olosuhteiden muunnoksiin!

Ps. Dharma-sanalla on monta merkitystä Intiassa. Tässä se on siis metafyysisessä merkityksessään luonteenomaisuus. Mutta esimerkiksi Ranganthan käyttää sanaa vakaasti läpi koko kommentaarinsa ”moraalisen luonteen” merkityksessä. Hänen mukaansa ”…luonnon objektien ja tapahtumien moraalisen merkityksen arvostus on oppitunti, jonka joogi voi oppia harjoituksen kautta”. Bhagavad Gītāsta hyvin tunnettu merkitys sanalle on osin päällekkäinen tämän sutran luonteenomaisuuden kanssa. Siellähän se tarkoittaa yleensä yksilön sosiaalisia velvollisuuksia, jotka määräytyvät hänen taipumusten eli psykologisen luonteenomaisuuden mukaan. Buddhalaisuudessa taas dharmalla useimmiten viitataan Buddhan opetuksiin. Mutta sillä saatetaan tarkoittaa myös laatua tahi syytä, ollen näin lähellä tämän sutran merkitystä. Tai objektin tahi subjektiivisen kokemuksen äärimmäisen lyhyttä hetkellistä luonnetta, jolla ei sinänsä ole mitään perimmäistä olemusta buddhalaisuudessa.

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti