sutra 3:16

Posted on

pariṇāma-traya-saṁyamād atītānāgata-jñānam 16

Kolmenlaiseen muunnokseen kiinnittymisestä; tieto menneestä ja tulevasta (3.16).

Sri Patanjala Sānkhya-pravacane Yoga-shāstre:

”Samyaman tähtäimet ja saavutukset ovat nyt käsiteltävänä… Kun samyamaa harjoitetaan luonteenomaisuuksien, katoavaisten olotilojen ja olosuhteiden muunnoksiin, joogi saavuttaa tulevaisuuteen ja menneisyyteen liittyvää tietoa. On jo todettu, että dhāranā, dhyāna ja samādhi yhdessä muodostavat samyaman. Jos objektin muunnokset sen luonteenomaisuuksien, katoavaisten olotilojen ja olosuhteiden suhteen oivalletaan paljastetaan tämän objektin menneisyyteen ja tulevaisuuteen liittyvää tietoa.” (ks. Hariharānanda)

Edelliset sutrat ovat luoneet selityspohjaa suoran tiedon (jnāna), mahtien (vibhūti), ja täydellistymien (siddhi) mahdollisuudelle ja luonnollisuudelle. Tämä sutra aloittaa pitkän ja hieman epäjohdonmukaisen oloisesti etenevän sarjan supernormaaleja kykyjä. Samaan hengen vetoon todettakoon, että tämä sutra on johdonmukaista jatkoa edellisten sutrien selitykselle. Tässä sutrassa kiinnittymisen kohteeksi otetaan nimenomaan muuttuvaisten objektien ja prosessien kolme muunnosta (ks. 3:13). Itse asiassa, tämän sutrankin voi vielä nähdä osana tätä filosofisen pohjan luontia. Kaikki mahdit ovat mahdollisia, koska mieli, ja kaikki mahdolliset mielentilat, myös käyvät läpi nuo kolme muunnosta. Olennaista on, että yksi mielen aspekti eli buddhi on prakritin hienovaraisin ilmentymä; ja joogafilosofian mukaan hienovaraisempi voi tunkeutua ja levittäytyä karkeampaan ”matskuun”. Toisin sanoen, nämä muunnokset mahdollistavat mahdit sānkhya-joogafilosofian mukaan.

Joogafilosofiassa aika ei ole itsenäinen tekijä, vaan se koostuu muunnosten sarjasta. Täten, kiinnittymällä meditatiivisesti muunnosten kolmeen eri aspektiin voi saada tietoa menneestä ja tulevasta. Toisin sanoen, mietiskelemällä sitä kuinka kaikki luonnossa muuttuu kaiken aikaa, nykyhetki muuttuu alati menneeksi, ja tulevaisuus onkin yhtäkkiä tässä ja nyt (ks. Kassila 2015). Parapsykologiassa tulevaisuuten kohdistuvaa selvänäköisyyttä kutsutaan prekognitioksi, ja menneisyyteen kohdistuessaan sitä kutsutaan retrokognitioksi – eikä nyt puhuta tavallisesta muistista (Radin 2013).

Maehle käsittelee näitä muutoksia perustavanlaatuisesti. Samayama ei siis pelkästään paljasta objektin tai prosessin perimmäistä olemusta, kuten edellisessä sutrassa todettiin, vaan myös kuinka se on muuttunut ja muuttuu. 1) Samyama objektin tai prosessin luonteenomaisuuksiin eli ominaisuuksiin voi paljastaa mistä objekti tai prosessi on tehty, ja millaiseen muotoon se muuntuu, kun se lakkaa olemasta nykyisessä muodossaan. 2) Samyama objektin tai prosessin katoavaisiin olotiloihin eli ilmentyneisiin vaiheisiin voi paljastaa milloin se ilmeni nykyisessä olotilassaan, ja milloin se lakkaa olemasta nykymuodossaan. 3) Samyama objektin tai prosessin muuttuviin olosuhteisiin voi paljastaa objektin tai prosessin iän jne.

Tarpeeksi pitkälle vietynä, tämä kaikki voi tarkoittaa, että näkee sen kuinka kaikki luonnon objektit tulevat samasta perusaineksesta (prakriti), ja palaavat ennen pitkää takaisin siihen. Prakritin maailma on suhteellinen maailma; ja koska se muuttuu alati, se näyttää tapahtuvan ajassa. Puhdas tietoisuus eli purusha, joka havainnoi ja rekisteröi kaikki nuo muutokset omasta näkökulmastaan, taas ei muutu eikä näin ollen ole ajassa; tietoisuus itsessään on täysin ajan ”tuolla puolen”. Tärkeää on huomata, että mikään edellä mainitusta tiedosta ei vie suoraan kohti joogan varsinaista päämäärää, kohti itseoivallusta eli samaistumista tuohon ajattomaan tietoisuuteen.

Hariharānanda huomauttaa, että voimme saada osin tällaista tietoa ihan tavallisella syihin ja seurauksiin kohdistuvalla päättelyllä; ja Bryant antaa tästä esimerkkinä säiden ennustamisen. Mutta tässä ei ole kyse (ainakaan pelkästään) tällaisesta päättelystä (anumāna yhtenä pramānan muotona, ks. 1:7), vaan suoraan nähdystä tiedosta (jnāna), joka voi olla tavallista yksityiskohtaisempaa (myös syiden ja seurausten suhteen). Hariharānanda antaa esimerkin tällaisesta tiedosta, joka voi olla monellekin tuttu; joskus saatamme nähdä tulevia tapahtumia unissa, ja tämä on hänen mukaansa todistusnaineistoa, että tällainen tieto on todellakin mahdollista.

Ranganathan muistuttaa tässä, kun syistä ja seurauksista on kyse, että Patanjalin maailmankuva on deterministnen, eli vain yksi mahdollinen tapahtumien sarja. Kontala (2020) kysyy, että jos on mahdollista tietää varmuudella mitä tulevaisuudessa tapahtuu, onko ajatus asioiden kulkuun vaikuttavista valinnoista illuusio? Tulevaan voi päätyä vaihtoehtoisia (indeterministisiä) reittejä, vaikka eri reiteillä onkin tietty deterministinen (tai jopa fatalistinen) lopputulema. Tämä on eräs mahdollisuus sovittaa yhteen valinnan mahdollisuus, ja vääjäämättömien tapahtumien näkeminen ennakolta. Tässä siis indeterminismiä ja determinismiä yhdistelevä selitys; tapahtumasarjoilla on periaattessa olemassa erilaisia vaihtoehtoja, mutta lopputulos on aina sama. Tosin tässä voi kysyä, että mitkä tapahtumat ovat niin suuria tai tärkeitä, että niitä voi pitää ”lopputuloksina”?

Tässä sutrassa on monasti käsitelty luvun pääaihetta eli mahteja yleisellä tasolla (esim. Bryant 2009; ja Broo 2019), pohtien vastausta kysymykseen, miksi muuten niin järkevän oloinen Patanjali hairahtuu tässä käsittelemään laajasti yli-inhimillisiä kykyjä? (Broo käyttää ensimmäisessä laitoksessa (2010) sanaa ”yliluonnollinen”, mutta on toiseen laitokseen sattuneista syistä vaihtanut termiä.) Bryant ja Broo molemmat käsittelevät asiaa laajalti, mutta pitkälti eri termein. Bryant puhuu enemmän akateemisena tutkijana; ja Broo taas lähestyy asiaa aiempien kommentaarien kautta. Annetaan ensin Bryantille puheenvuoro: Modernina rationaalisuuden aikana paranormaaleja kykyjä on paljolti selitetty sosiologis-tieteellisesti. Väitteet poikkeavista kyvyistä on usein selitetty psykologisten ja sosiaalisten voimien tuloksina; esimerkiksi tuntemuksina ja uskomuksina, ei objektiivisina tosiasioina (esim. sānkhya-spesialisti Larson, jonka myös Broo mainitsee). Länsimaisessa tieteessä on usein valloillaan enemmän tai vähemmän ylimielinen suhtautuminen oman työkalupakin ulkopuolelta löytyviin tutkimusmentelmiin; ja omia menetelmiä pidetään enemmän objektiivisina. Mutta tätä voi syystä pitää ongelmallisena suhtautumistapana, koska itselle vieraan kulttuurin ja ajan ilmiöt tungetaan väkisin omien käsitteiden ja kategorioiden piiriin.

Bryant pitää parhaana länsimaisena lähestymistapana fenomenologiaa (joka tosin voi tarkoittaa eri asoita eri henkilöille). Parhaimmillaan fenomenologia yrittää ymmärtää tutkittavaa ilmiötä itse ilmiön omista lähtökohdista käsin. Fenomenologia mahdollistaa myös omakohtaisen osallistumisen tutkimuksen alla oleviin käytäntöihin ja ilmiöihin, eli ei tarvitse pyrkiä olemaan vain ”objektiivinen tarkkailija”. Toki fenomenologikin parhaimillaan pyrkii olemaan objektiivinen, eli olemaan tuomatta omia taustauskomuksiaan mukaan selityksiin. Tosiasissa voi olla kuitenkin mahdotonta olla absoluuttisen objektiivinen (paitsi ehkä, jos on valaistunut?), mutta voipahan ainakin pyrkiä olemaan empaattinen tutkimuskohteitaan kohtaan. Bryant itse on päätynyt kommentarissaan yhdistelemään fenomenologiaa ja pyrkimystä ymmärtää alkuperäistä taustafilosofiaa sekä harjoittajana että tutkijana, eli ottamaan sen todesta.

Broon mukaan Vāchaspati Mishra sanoo, että kyvyt ovat turhia suhteessa joogan varsinaisen päämäärään, mutta ne voivat luoda uskoa merkkinä edistymisestä. (En itse löydä tätä tämän sutran kohdalta, mutta ehkä Vāchaspati sanoo sen jossain toisessa yhteydessä?) Vijnānabhikṣu on usein toista mieltä Vāchaspati Mishran kanssa, ja näin on myös nyt. Hänen mukaansa näistä ei ole mitään hyötyä, ja ne ovat vain aineellisesti suuntautuneita henkilöitä varten, ei henkisille yksilöille tarkoitettuja. Hänen mukaansa kannattaa vain ja ainoastaan keskittyä Itsen ja ei-itsen eli purushan ja prakritin eroon. Tässä hänellä jää mielestäni kuitenkin yksi tärkeä asia huomaamatta. Sekä hindumytologia että intialaiset guru-hagiografiat, kuin myös länsimainen esoterisuus ja uskonnollisuus, ovat pullollaan tarinoita supernormaaleista kysyvistä. Ja näyttää siltä tarinoiden perusteella, että kykyjä voi osua omalle kohdalle myös vaikka ei pyri saavuttamaan niitä! Tämä onkin yksi hyvä syy sisällyttää selvitys kyvyistä joogaa syvällisesti käsittelevään teokseen. Joogaa (eli meditatiivisia harjoituksia ja rituaaleja) harjoittavan on hyvä tietää näistä, koska muuten saattaa säikähtää, jos jotain selittämätöntä osuu omalle kohdalle.

Toisaalta taas moni saattaa hurmaantua kyvyistä liikaa, johon liittyen Taimni näkee kykyjen listaamisessa pedagogisen funktion, eli hänen mukaansa joogi huomaa nopeasti, ettei kyvyistä ole oikeasti hyötyä. Tämä ”nopeasti huomaaminen” on mielestäni perusteeton päätelmä. Joogamaailmassa on aina tarinoiden mukaan ollut ihmisiä, jotka käyttävät myös väärin kykyjä; ja tällaiset kyvyt jos mitkä ovat sellaisia ”maailmallisia asioita”, joihin henkilö saattaa takertua tavalla, joka saa unohtamaan joogan varsinaisen päämäärän. Joka tapauksessa, yksi ilmiselvä syy Patanjalille käsitellä näitä on se, että kaikki joogaperinteet hänen aikanaan käsittelivät näitä – näiden todenperäisyys oli yleisesti hyväksytty asia antiikissa ja keskiajalla.

Kontala tuo tähän nykyaikaisen näkökulman. Kykyjä voi tarkastella arkisemmin. Jokainen ihmeellinen kyky voitaisiin toteuttaa ainakin miedommassa muodossa tekniikkaa hyväksi käyttäen. Tosin osan kyvyistä kohdalla niiden toteuttaminen tekniikan avulla on aika triviaalia tämän luvun kannalta. Tähän sopii parapsykologian tutkijain näkemys, että kyvyt eivät ole on/off-ilmiöitä, vaan ne esiintyvät asteittain, ja osa kyvyistä on itse asiassa ihan tavallisia ainakin miedossa muodossa (esim. telepatia, selvänäköisyys; ks. esim. Radin; Sheldrake).

Broo pohtii myös, miksi emme näe ainakaan niitä voimakkaimpia kykyjä nykyajan joogamestareilla? Tosin hän viittaa myös modernin ajan joogeista kiertäviin siddhi-tarinoihin. (Bryant antaa esimerkit: The Gospel of Rāmakrishna; An Autobiography of a Yogi; Living with the Himalayan Masters; mikään näistä ei tietenkään ole todiste niiden todenperäisyydestä, koska on myös tiedettävästi ollut aikanamme paljonkin huijareita tällä saralla…) Vastaukseksi em. kysymykseen on annettu, että joogamestarit ymmärtävät, että ne voivat olla esteitä vapautumisen tiellä, joten he jättävät viisaasti esittelemättä kykyjään. Broo, eikä myöskään allekirjoittanut, ole vakuuttunut tästä selityksestä! Broo jatkaa sitten aiheen käsittelyä ihmeen pinnallisesti: ”…nykyajan joogamestarit…eivät Patanjalin mittatikun mukaan olekaan kovin edistyneitä. He ovat usein päteviä asentoharjoitusten tekijöitä ja opettajia...” Ikään kuin, kaikki nykyajan joogit olisivat vain āsanaa pääharjoituksenaan tekeviä!? Tänä päivänäkin on lukuisia joogaperinteitä, joissa āsana ei ole ensinkään tärkeässä asemassa! Ja Broonkin täytyy tämä tietää, koska on itse bhakti-joogi. Mutta hän käsittelee asiaa, kuin olisi kirjoittanut vain āsana-joogeille, minkä näen omituisena.

Broo jatkaa, että ”...on perusteltua ajatella, että entisaikoihin verrattuna ihminen on henkisesti rappeutunut”. Minun mielestäni ei ole peristeltua ajatella, että yleisellä tasolla ihmiset olisivat nykyään henkisesti rappeutuneempia kuin Patanjalin aikaan. Broo antaakin heikkoja perusteita: ”kuinka moni viitsii enää opetella puhelinnumeroita ulkoa, kun ne ovat napin painalluksen etäisyydellä kännykässämme?” Numeroiden muistamattomuus ei ole mielestäni kovin hyvä peruste ajatella, että ihmiset ovat nykyään henkisesti rappeutuneita. Itse asiassa, kun meidän ei tarvitse muistaa tuollaista informaatiota, niin se vapauttaa potentiaalisesti aivokapasiteettia luovempaan käyttöön. Jos siis on mahdollisuus ja halu sellaiseen. Hän jatkaa, että ”kuinka moni meistä osaa enää liikuttua kuulemastaan sadusta…” Sanoisin, että monikin nykyihminen liikuttuu kuulemistaan tarinoista. Broon ajamaa asiaa voisi perustella varteenotettavastikin, mutta Broo epäonnistuu siinä täysin.

Koska Patanjali ei varoita mahdeista listan alussa, niin Prabahavānanda tekee sen kommentissaan kirjaten Patanjalin varoituksen eli sutran 3:37, jonka alkuperäinen tarkoitus lienee kuitenkin viitata vain sitä edeltävään sutraan, ei koko listaan: ”Syventymisessä ne ovat esteitä mutta ulossuuntautumisessa täydellistymiä.” Siddheistä varoitellaan myös monissa muissa teksteissä esimerkiksi Shiva-sutran kommentaarit sutraan 3:6: ”Siddhit voivat peittää näkyvistä todellisen itsen.”

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti.