sutra 3:18

saṁskāra-sākṣātkaraṇāt pūrva-jāti-jñānam 18

Painaumien suorasta havainnoinnista, tieto aiemmista syntymistä (3.18).

Sri Patanjala Sānkhya-pravacane Yoga-shāstre:

Painaumia on kahdenlaisia eli taipumuksina ilmenevät, jotka aiheuttavat muistot ja häiriöt (tietämättömyys, minätunne, kaipaus, inho, elämänjano, ks. 2.3-4); sekä painaumat, jotka aiheuttavat hyvät ja pahat teot (ks. 2:12-15). Nämä ovat mielen yleensä näkymättömiä piirteitä kuten mielen pysähtynyt tila (nirodha), luonteenomaisuus (dharma), muunnokset (parināma), elämänvoiman toiminta (jīvana), toimintavire aistien toimintaan (ceshtā), voima, joka aiheuttaa ilmentyneet mielen toiminnat (shakti) (ks. 3:15). Jos samyamaa harjoitetaan painaumiin, ne ymmärretään, ja koska tällainen ymmärrys ei voi toteutua ilman käsitystä ajasta ja paikasta sekä kausaalisista syistä liittyen kyseiseen tapahtumaan, näin joogi voi saada tietoa menneestä elämästä. Tietoa myös muiden ihmisten menneistä elämistä voidaan saada samoin tavoin.

Tässä kohtaa ensimmäinen kommentaari kertoo pitkän tarinan jostain pyhästä tekstistä (śruti); Hariharānandan mukaan tätä tarinaa ei löydy mistään säilyneestä Patanjalia aiemmasta kirjoituksesta:

Koettuaan kymmenen kosmista kiertoa Jaigīṣvaya sai keskeytymättömän erottelukyvyn (ks. 2:26). Eräs toinen vapautunut olento palasi lihalliseen muotoonsa kysyäkseen tältä, koettuasi helvettien ja eläimellisten elämien surut, koettuasi jumalallisten elämien taivaalliset nautinnot, sekä koettuasi ihmiselämät suruineen ja nautintoineen, mistä olet nauttinut eniten? Tähän Jaigīṣvaya vastasi, että kaiken minkä olen läpikäynyt olen kokenut kärsimyksenä. Seurasi lisäkysymys: Oletko kokenut myös mielen hallinnasta seuraavan tyytyväisyyden kärsimyksenä? Vastaus kuului: Tyytyväisyys (santoṣa, 2:42) on ylivoimainen verrattuna aistinautintoihin, mutta sekin on tuskallista verrattuna vapautumiseen (ks. 2:15). Mielen tyytyväisyyskin on vain luonnon laatujen muodostelma, ja kaikki mikä syntyy laaduista kuuluu vältettävien joukkoon (ks. 2:16). Kun kärsimystä tuottavat halut ovat lakkautetut, niin vasta silloin tyytyväisyys on kehollisen kärsimyksen tuolla puolen, minkään esteen rajoittamattomissa ja kaikki elämäntilanteet syleilevä.

Tästä sutrasta on nähtävissä paljon yhteyksiä aiempiin sutriin. Edellä mainittujen lisäksi löytyy ilmeinen yhteys sutraan 2:39, jossa omistamattomuuden täydellistymisestä luvataan aiempien syntymien ehtojen ymmärrys. Tässä sutrassa yhden yaman sijaan käytetään metodina kiinnittymistä suoraan painaumiin. Miten se tapahtuu? Moni kommentaattori ei avaa asiaa pätkän vertaakaan!

Itselläni tässä tulee mieleen regressioterapia (tunnetaan myös nimellä ”past-life healing”), jossa terapeuttisista syistä pyritään pääsemään käsiksi mahdollisimman varhaiseen muistoon omassa ”sielunvaelluksessa”. Regressioterapiassa (tai ainakin yhdessä versiossa kyseistä terapiamuotoa) valitaan ensin asia, jota halutaan työstää omassa minuudessa, omassa mielessä, ja sitten suoritetaan syvärentoutus. Kun ollaan rentoutuneessa tilassa käydään läpi lyhyt visualisaatio, jonka aikana ikään kuin astutaan jonkinlaiseen unenomaiseen maailmaan, tai unenomaiseen kokemisen tapaan. Tässä tilassa pyritään muistamaan varhaisin muisto liittyen asiaan, joka on valittu työstettäväksi. Se on yleensä lapsuudessa, ja kun asiaa on hieman työstetty, eli uudellen koettu tilanne, jossa tietty tunne tai reagointimalli syntyi; voidaan yrittää mennä vielä kauemmas taaksepäin muistoissa. Tällöin voimme mahdollisesti löytää itsemme vauvaiässä, tai kohdussa, tai jopa edellisessä elämässä…

Buddhalainen opettaja Ajahn Brahm – yhdessä YouTube-pätkässä, jossa käsitellään menneiden elämien muistamisen hyötyjä – antaa meditaatioon liittyvän metodin, jolla voi saada saman asian tapahtumaan. Hän neuvoo, että kun olet päättänyt oikein onnistuneen meditaation, eli mieli on hiljainen ja rauhallinen, ideaalisesti pysähtynyt, niin kysy itseltäsi: mikä on varhaisin muistoni? Siinä tilassa voit päästä hyvinkin kauas taaksepäin henkilökohtaisessa historiassasi. Ja kun muisto on noussut pintaan, niin voi kysyä mieltään menemään ajassa aina uudestaan taaksepäin kauemmas ja kauemmas. Mutta, hän neuvoo, tämä tapahtuu välittömästi ja vaivattomasti, jos on tapahtuakseen ollenkaan; eli tätä prosessia ei voi pakottaa tapahtumaan! Näissä kahdessa metodissa eli regressioterapiassa ja meditaation jälkitilassa lienee samat mielen mekanismit työllistettyinä. Jos meditaatiossa on noussut tiettyyn tapahtumaan omassa elämässä liittyviä muistoja tai tunteita, niin on mahdollista, kun lopuksi esittää tuon kysymyksen, niin menee ajassa taaksepäin nimenomaan, johonkin kyseiseen tunnetilaan tai muistoihin liittyvin tapahtumiin – kuten tuli jo mainittua regressioterapian kuvauksessa.

David Kalupahana (2009) kutsuu varhaisen buddhalaisuuden psykologiaa käsittelevässä artikkelissaan nimenomaan menneiden elämien muistamista retrokognitioksi (vrt. Radin 2013; ks. sutra 3:16). Joka tapauksessa, näissä asioissa on kuitenkin hyvä myös muistaa se psykologian paljastama tosiasia, että ihmiselle on helppo luoda valemuistoja!

Kassila nostaa tässä esille, että lapset voivat usein muistaa menneitä elämiä, tai ainakin nimenomaan nykyistä elämää edeltävän elämän. Ilmiötä on tutkittu 1960-luvulta lähtien yhdessä Yhdysvaltalaisessa yliopistossa. Nyt jo edesmennyt Ian Stevenson perusti aikoinaan tutkimusryhmän kiinnostuttuaan ilmiöstä, ja nyt kyseistä tutkimusryhmää johtaa Jim Tucker. He ovat keränneet satoja tapaustutkimuksia aiheesta eri puolilta maailmaa – pääasiassa USAsta ja Intiasta (eli tätä ei tapahdu pelkästään kulttuurissa, jossa on vallitsevana usko reinkarnaatioon). Osa tapauksista on pystytty verifioimaan eli todentamaan tarkistamalla faktat. Esimerkiksi yksi viisivuotias poika Chicagossa kertoi olleensa edellisessä elämässään afro-amerikkalainen nainen nimeltään se-ja-se, joka kuoli tulipalossa silloin-ja-silloin. Pojan perhe ei tuntenut kyseistä naista, ja faktat tulipalosta ja kuolleista pystyttiin tarkistamaan ja todentamaan yhtäpitäviksi pojan kertomuksen kanssa. Usein muistetut elämät ovat nimenomaan päättyneet dramaattisesti onnettomuudessa tai väkivallan seurauksena eli elämänlanka on loppunut lyhyeen. Mutta jostain syystä yleensä kuuden vuoden iässä lapset menettävät kyvyn muistaa edellisen elämänsä tapahtumia! Ehkä koska yksi elämäkin ovi olla psyykeelle riittävän monimutkainen? Joka tapauksessa, tällaista tutkimusta on siis tehty jo yli 50 vuotta, mutta se on tieteen marginaalissa, koska ilmiötä ei voida selittää vallitsevasta materialistisesta elämänkatsomuksesta käsin. (Tutkimusrahoituksen jakoon ja tutkimusjulkaisuihin liittyy paljon politiikkaa ja suoranaista ideologista kädenvääntöä!)

Usein painotetaan (esim. Maehle), ettei edellisten elämien muistaminen sinänsä ole tärkeää. Tärkeää ei ole se kuinka on päädytty nykytilanteeseen – siitä lähdetään, että tähän on tultu! Sen sijaan, tärkeää on, kuinka voimme päästä nykytilanteesta tuskattomaan tilaan? ”Tuleva tuska on vältettävä” (2:16). Maehle tuo kuitenkin esille mitä hyötyjä mahdeista kaiken kaikkiaan voi olla, eli ne luovat uskoa joogisiin menetelmiin; mutta viime kädessä edellisen elämän muistaminen on ”vain viihdettä, kuten saippuaooppera”. Edellä mainittu Ajahn Brahm puolestaa puhuu kyseisestä kyvystä positiivisempaan sävyyn. Ensinnäkin, se voi auttaa ymmärtämään omaa käyttäytymistä, miksi esimerkiksi pelkää jotain, tai tuntee ”käsittämätöntä” vetoa jotain asiaa kohtaan (ks. sutrat 2.7-8.)? Sen lisäksi, tällaiset muistot voivat olla elämänkatsomusta muuttava tekijä. Muistot voivat itsessään muuttaa ihmisen elämän suuntaa – esimerkiksi kohti ”henkisyyttä”.

Maehle käy vielä läpi kolme eri karman tyyppiä: 1) karma, jota keräämme nyt, ja joka kantaa hedelmää hamassa tulevaisuudessa; 2) karma, joka on nyt latentissa muodossa, eli ei vaikuta tässä elämässä, vaan sen sijaan odottaa tulevia elämiä; ja 3) karma, joka on kerääntynyt menneisyydessä ja muodostanut tämän elämän mielikehon ja persoonan. Maehlen mukaan tässä sutrassa puhutaan vain ja ainoastaan tuosta viimeisestä karman muodosta; eli hänen mukaansa latenttiin karmaan ei voi päästä käsiksi tällä samyamalla. Sanoisin, että tämä tulkinta on ristiriidassa maailman ehkä tunnetuimman menneet-elämät-tarinan kanssa, jonka Maehle itsekin kertaa lyhykäisesti. Tarinan mukaan Buddha muisti kaikki edelliset elämänsä valaistumisensa yönä. Tämä tarinan mukaan, olisi mahdollista muistaa myös latentissa tilassa olevia painaumia.

(Tosin tuosta Buddha-tarinasta minulla tulee aina mieleen, kuinka se aiheuttaa ristiriidan yleisen intialaisen – sekä buddhalaisen että hindulaisen – uskomuksen mukaan, että inkarnaatioillamme ei ole alkua, eli tietämättömyytemme ja elonkiertomme on jatkunut jo äärettömän kauan. Jos edellisiä elämiä ääretön määrä, on vaikea nähdä kuinka joku voisi muistaa ne kaikki? Mutta se on toinen ”filosofinen kädenvääntö” se…)

ps. Palatakseni vielä edelliseen sutraan, sphota- ja varna-oppien olennaisen eron voisi sanoa olevan seuraava: varna-opin mukaan me päättelemme (to infer; anumāna) sanan merkityksen tavujen perusteella; kun taas sphota-opin mukaan me näemme intuitiivisesti (intuitive perceiving, prātibhād) merkityksen suoraan.

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti.