sutra 3:22

sopakramaṁ nirupakramaṁ ca karma tat-saṁyamād aparānta-jñānam ariṣṭebhyo vā 22

Karma joko toimii tai uinuu; siihen kiinnittymällä tai enteistä: tieto kuolinhetkestä (3.22).

Varoitus: Prabahavānanda huomioi, että kaikki ihmiset eivät välttämättä halua tietää mitään omasta kuolinhetkestään; siinä tapauksessa tätä ei kannata lukea!:)

Sri Patanjala Sānkhya-pravacane Yoga-shāstre:

”Karmaa, joka hedelmöittää elinajan, on kahdenlaista eli nopeasti tai parhaillaan toimivaa ja hitaasti tai myöhemmin toimivaa. Esimerkiksi, kun märkä rätti levitetään se kuivuu nopeasti; jos se taas jätetään myttyyn se kuivuu hitaasti. Nopeasti toimiva karma on kuin tuli, johon tuuli puhaltaa joka suunnasta (?), polttaen kuivan heinän nopeasti. Hitaasti toimiva karma on kuin tuli, joka polttaa asteittain ruohoa, kestäen pitempään. Täten, karmaa, joka aiheuttaa elinajan on kahta tyyppiä. Harjoittamalla samyamaa näihin voidaan saavuttaa (tai päätellä) tieto kuolinhetkestä. Se voidaan saavuttaa myös enteistä.

Enteitä on kolmenlaisia eli henkilökohtaisia, muihin olentoihin (tai elementteihin) liittyviä, ja jumalallisia. Esimerkki henkilökohtaisesta enteestä on, ettei kuule mitään ääntä kehonsa sisältä sulkiessaan korvansa (käsillään), tai ettei näe välkähteleviä valoilmiöitä sulkiessaan silmänsä (sormillaan). Esimerkki muihin olentoihin (tai elementteihin) liittyvistä enteistä on nähdä kuolemanjumalan (eli hindulaisuudessa Yaman) lähettiläitä tai edesmenneitä sukulaisiaan. Jumalallisia enteitä ovat taivaiden tai täydellistyneiden (siddha, ks. 3:32) näkeminen, tai kaiken näkeminen päinvastaisena, kuin mihin on tottunut. Tällaisista enteistä on tiedettävissä, että kuolema on käsillä.” (ks. Hariharānanda.)

Tämä sutra näyttää liittyvän läheisesti kolmeen toisen luvun sutraan eli 4, 12 ja 13. Tuossa toisen luvun neljännessä sutrassa puhutaan tajunnan häiriöistä, jotka voivat olla uinuvia, orastavia, keskeytyneitä ja toimivia; tässä kolmannen luvun sutrassa puhutaan puolestaan vain uinuvista ja toimivista karman vaikutuksista. Mutta puhutaanko samasta asiasta? Ensimmäisen kommentaarin mukaan, sekä uinuva että toimiva vaikuttavat tämän elämän pituuteen, ja näin tätä ovat tulkinneet esimerkiksi Hariharānanda ja Broo (vrt. Maehle, jonka mukaan tässä sutrassa puhutaan vain ”toimivasta karmasta” tiedon antajana). Sutrissa 12-13 puolestaan sanotaan: ”(tajunnan) häiriöihin perustuvat tekojen vaikutukset, joita koetaan näkyvässä tai näkymättömässä syntymässä; kun juuri (eli painaumia) on olemassa, siitä syntymä, elinaika, kokemukset.” (Broo 2019.) Tässä sutrassa 22 huomion kohteena siis tuo elinaika.

Tässä nyt käsillä olevassa sutrassa käytetään sanaa karma, joka niputtaa yhteen paljon asioita. Broo (2019) on kääntänyt sen sanalla ”teko”, mikä onkin sanan yksi perusmerkitys; mutta koska suomen kielen sana ”teko”, eikä edes sitä laajemman alan kattava sana ”toiminto”, sisällä läheskään kaikkia niitä konnotaatioita, mitä karma sisältää (esim. samskāra eli painaumat ja kleśāḥ eli tajunnan häiriöt), niin on ehkä parempi käyttää alkuperäistä sanaa karma (joka onkin jo pesiytynyt lainasanana myös suomen puhekieleen, tosin usein suppeammassa merkityksessä). Tässä sutrassa tosiaan jaetaan karma kahteen eli uinuvaan ja toimivaan, jotka ensimmäisen kommentaarin mukaan voivat molemmat vaikuttaa tässä elämässä. Sitten taas toisessa luvussa (sutra 4) uinuva karma häiriöiden muodossa ei ole aktivoitunut tässä elämässä, vaan on jossakin menneissä elämissä kerättyä karmaa, joka alkaa toimimaan jossakin tulevassa elämässä, jos ei joogi päädy kohteettomaan samādhiiin riittävän useasti ja pitkäaikaisesti tässä elämässä. Sitten taas, toimiva karma häiriöiden muodossa toimii, tai on toiminut (mutta mahdollisesti tällä hetkellä keskeytynyt), tai tulee toimimaan (eli orastaa tällä hetkellä) tässä elämässä. Mikä on tässä näiden kahden tavan puhua uinuvasta ja toimivasta suhde; se jää hieman epäselväksi? Vai onko kyse vain käännösten epäjohdonmukaisuudesta sanojen suhteen?

Sutrassa 12 jaettiin puolestaan häiriöiden vaikutukset kahteen eli näkyvään syntymään eli tähän elämään tai näkymättömään eli tulevaan elämään. Ja nykyistä elämää edeltävät elämät puolestaan ovat – ensimmäisen kommentaarin mukaan – kokonaisuutena luoneet tämän elämä puitteet, joista tässä sutrassa elinaika on erityisen mielenkiinnon kohteena. ”Karmisen varastomme” voimakkain painauma muovaa suuresti aina seuraavaa elämäämme, eli saatamme kuluttaa tässä elämässä loppuun jonkin tietyn painauman vaikutukset, tai ainakin heikentää sen vaikutuksia, jolloin jokin uusi painauma (mahdollisesti uinuvasssa tilassa ollut) nousee dominoivaksi tekijäksi seuraavaa elämää muokaten.

Vertailun vuoksi: Vivekānanda tuo esiin hindujen parissa yleisen (mutta mielestäni yksinkertaistavan) uskomuksen, että kuoleman hetkellä vallitsevat ajatukset määrittävät seuraavan elämän. Ehkä voisi tehdä kompromissin, ja sanoa, että niillä on suurempi vaikutus kuin yksittäisillä, aiemmissa elämän vaiheissa koetuilla ajatuksilla, mutta ne eivät määrää yksinään seuraavaa elämää? (Mutta ehkä asenne on olennaisempaa kuin ajatus. Antautuminen lienee paras vaihtoehto.) Iyengar puolestaan jakaa karman kolmeen hieman eri tavoin, kuin muissa kommentaareissa. On kaikki karma kokonaisuudessaan, joka on kerätty menneissä elämissä. On se karma tuosta kokonaisuudesta, joka on luonut tämän elämän. Ja on se karma joka luodaan tässä elämässä. Niin, kuten Maehle muistuttaa, joogan filosofian mukaan luomme uutta karmaa kaiken aikaa, paitsi ollessamme kohteettomassa samādhissa (1:51), tai levätessämme omassa olemuksessamme (1:3), tapahtuipa se sitten karma-, jnāna-, bhakti-, tai raja-joogan avulla (käyttääksemme Vivekānandan kuuluisaa jaottelua).

Joka tapauksessa, se karma, joka on manifestoinut nykyisen mielikehomme on nyt huomion ja samyaman kohteena. Kun kohdistaa samyaman siihen painaumien kasautumaan, joka on luonut nykyisen elämän, voimme saada tiedon (tai voimme päätellä) kuolinhetkemme. Tämä on täten lähellä myös sutraa 3:18, jossa (uinuvien ja toimivien) painaumien suorasta havainnoinnista luvattiin tietoa menneistä elämistä. Kontala (2020) näkee, että ”kuolinhetken ymmärtäminen voi olla hyödyllinen tieto; se auttaa tekemään realistisen suunnitelman kuinka käyttää päivänsä” tästä eteenpäin.

Venkateshānanda on ainoa lukemani kommentaattori, joka avaa tätä samyaman prosessia edes jonkin verran käytännön harjoitusten suuntaan. Harjoittamalla samyamaa (eli meditoimalla keskittyen ja syventyen) tekojen ja painaumien intensiteettiin, tai tekojen ja vastavaikutusten (action & reaction) ketjuihin, tai syyn ja seurauksen lakiin.

Entäs enteet? Olen antanut itselleni kertoa, että Dalai Lama sanoo jossakin kirjassaan hengityksen laadun muuttuvan kaksi vuotta ennen kuolemaa, joten tällainen enne on joidenkin mukaan olemassa. Brittiläinen neurologi ja psykiatri Peter Fenwick on tutkinut kuoleman enteitä esimerkiksi saattohoitopotilaiden parissa (ja kirjoittanut kirjan The Art of Dying). Noin kaksi viikkoa ennen kuolemaa alkavat edesmenneet sukulaiset ja ”henkiolennot”, kuten hän sen ilmaisee, tehdä vierailuja. Eli tämä on jopa tuikitavallinen kokemus, josta tietävät ilmeisesti suunnilleen kaikki saattohoito-osastoilla työskentelevät. Nämä eivät voi olla pelkkiä kuolevien hallusinaatioita (kuten toisinaan väitetään), koska joskus myös vierailulla olevat elävät sukulaiset ja työssä olevat sairaanhoitajat näkevät näitä kuolleita sukulaisia ja ”henkiolentoja”. Näissä on se ero, että sukulaiset tulevat lähelle ja istuvat sängylle, kun taas henkiolennot yleensä pysyttelevät huoneen ulkopuolella.

Usein juuri ennen kuolemaa elämän kalkkiviivoilla olevilla on sellainen ”kirkas hetki” (lucid moments), jolloin halvaantuneet saattavat hetkeksi saada liikuntakyvyn takaisin, ja täysin dementoituneet saattavat hetkeksi saada muistinsa takaisin. Usein kuolemanhetkellä kuolevan huoneessa esiintyy voimakas ”tuonpuoleinen valo”, jonka siis saattaa nähdä kuka tahansa paikalla oleva. Muita kuolemaan liittyviä yleisiä, mielenkiintoisia ilmiöitä on, että lemmikkieläimet ulvovat ja linnut tulevat ikkunalaudalle istumaan. Lohduttavasti on yleistä kuoleman lähestyessä, että kuolevat lakkaavat pelkäämästä kuolemaa tällaisten ilmiöiden vuoksi. Mutta on myös niitä joille kuolemanprosessi loppuun asti vaikea. Tätä on tutkinut sveitsiläinen Monika Renz. Hän on tehnyt joogafilosofian kanssa yhtäpitävän huomion: henkilöillä, jotka ovat takertuneet tähän elämää – siihen mitä ovat kokeneet tai omistaneet tässä elämässä – on vaikeuksia lähdön kanssa. Renz on oivaltanut, että pohjimmiltaan on kyse kyvystä päästää irti ihan kaikesta, jopa omasta egostaan, ja tämä näyttää tapahtuvan usein, vaikka ei olisi harjoittanut joogaa!

Yli 30 vuotta saattohoito-osastolla työskennellyt sairaanhoitaja Becki Hawkins on myös puhunut ja kirjoittanut aiheesta paljon. Hän uskoo, että kuulo on aisteista viiminen, joka lähtee, joten kuolevalle puhuminen kannattaa aina. Tämäkin on ”yksissä tuumissa” Sānkhya-joogafilosofian kanssa eli kuuleminen on ensimmäinen kehittyvä (evolution) aisti, ja viimeinen joka poistuu, kun mennään kehityksessä takaisin kohti hienovaraisempaa (involution).

Ps. Broo kirjoittaa jumalallisista enteistä, ”että maa näyttää muuttuneen paratiisiksi”. Tässä hän ilmeisesti seuraa Vāchaspati Mishraa, joka selittää ensimmäisen kommentaarin kohtaa ”kaiken näkeminen päinvastaisena, kuin mihin on tottunut” tällä tavalla: ”kylät ja kaupungit näyttävät taivaalta…” Mutta ensimmäisessä kommentaarissa nämä ovat kaksi erillistä ennettä, eli taivaiden näkeminen ja kaiken näkeminen päinvastoin kuin yleensä; joista jälkimmäinen voi siis tarkoittaa hyvin, hyvin monenlaisia asioita…

Pps. Yhdestä kommentaarista (N. Bhatta) löytyy ylimääräinen sutra, joka on suoraa jatkoa tälle: ”Päivä, kuukausi ja vuosi.” Broo on lisännyt sen omaan versioonsa numerolla 22a. Hän avaa sitä yhdellä lauseella: ”Tekoihin kiinnittymällä tai enteistä saa tietää kuolinhetken täsmällisen ajan.” Sutra tahi sen kommentaari eivät lisää mitään uutta ja olennaista Yoga-sutraan.

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti