sutra 3:23

Posted on

maitry-adiṣu balāni 23

Ystävyyteen ja niin edelleen: voimia (3:23).

Sri Patanjala Sānkhya-pravacane Yoga-shāstre:

”Ystävyys, myötätunto ja ilo ovat suositeltavia tunteita. Näistä, ystävyyden voima saavutetaan kultivoimalla ystävyyttä onnellisia kohtaan. Myötätunnon voima saavutetaan kultivoimalla myötätuntoa kärsiviä kohtaan. Ilon voima saavutetaan kultivoimalla iloa hyveellisiä kohtaan. Näiden tunteiden tuloksena syntyy keskittyminen, joka on samyama, ja tämä tuo mukanaan pettämättömän energian. Välinpitämättömyys (tai huomiotta jättäminen) paheellisia kohtaan ei ole tunne, jota voisi ottaa meditaation kohteeksi. Täten, siitä ei voi saada mitään voimia.”

(ks. Hariharānanda; Woods.)

Venkateshānanda avaa, että tässä sutrassa puhe on nimenomaan moraalisesta, psyykkisestä ja henkisestä voimasta – seuraavassa sutrassa puhutaankin sitten ns. fyysisestä voimasta. Esimerkiksi keskittymiskyky on psyykkistä voimaa, ja yaman noudattaminen on moraalista voimaa. Mitä sitten on henkinen voima? Päätös tehdä tällaista harjoitusta, jossa kultivoidaan tunteita, jotka hyödyttävät koko maailmaa? Jalojen tunteiden harjoittaminen silloinkin kun ei huvita? Kontala (2020) toteaa: ”Moraalinen ja sisäinen voima on tärkeämpää kuin lihasvoima ja vaikutusvalta. Sisäisesti eheän joogin saavuttama fyysinen voima lakkaa olemasta riski ympäristölle. Siksi tämän sutran harjoitus on hallittava ennen seuraavaa.” Tässä voisi sivumennen mainita, että myös länsimaiseksi vedantikoksi tituleerattu Spinoza pitää Etiikka-teoksessaan hyveitä voimina.

Tämä sutra liittyy elimellisesti ensimmäisen luvun sutraan 33: ”Mieli kirkastuu viljelemällä ystävällisyyttä, myötätuntoa, iloisuutta ja välinpitämättömyyttä onnellisuutta, tuskaa, hyveitä ja paheita kohtaan” (Broo 2019). Tästä voisi nostaa erityisen huomion kohteeksi tuon neljännen, josta ei luvata mitään voimia. Siitä ei luvata voimia, koska se ei ole varsinaisesti tunne, vaan pikemminkin tunteen puuttuminen. Tai vaihtoehtoisesti kommentaariperinteessä todetaan, että se ei ole positiivinen tunne. Se alkuperäinen sana on upekṣānām, joka käännetään yleensä englanniksi sanalla ”indifference”, mutta myös sanalla ”equanimity” (vrt. Hariharānanda; ja Bryant). Suomeksi sitä on käännetty sanoilla ”välinpitämättömyys” ja ”huomiotta jättäminen” (vrt. Broo; ja Kontala). Mielenkiintoista on, että kaikista arvostetuin ja kattavin Sanskritin sanakirja (Monier-Williams) – joka listaa kaikki tunnetut, myös erittäin harvinaiset, merkitykset sanoille – antaa sanalle myös merkitykset ”care” (huolellisuus, huolehtiminen) ja ”patience” (kärsivällisyys). Nämähän voitaisiin myös lukea kultivoitavissa oleviksi tunteiksi, mutta en tiedä onko sanoilla ollut noita merkityksiä Patanjalin aikaan ja piireissä? (Jos ensimmäinen kommentaari on Patanjalin itsensä tekemä, niin silloin vastaus on ”ei”; mutta jos, sen sijaan, on ollut erillinen kommentaattori Vyāsa, niin on mahdollista…) Edellä mainittu Spinoza tarjosi paheellisuuden käsittelemiseksi ymmärrystä.

Niin, Iyengar kirjoittaa, että tämä samyama vapauttaa kaikista halun, vihan, ahneuden, himon, ylpeyden ja kateuden tunteista – eli hän listaa kaikki kuusi ”emotionaalista myrkkyä”, kuten näitä ”negatiivisia tunteita” usein kutsutaan. Tätä tunneasiaa olisi ehkä syytä analysoida hiukan. Tunteita sinänsä voi pitää ensisijaisesti signaaleina, jotka kertovat meille jotain arvokasta, eivätkä ne itsessään ole positiivisia tai negatiivisia. Mutta toisinaan takerrumme tunteisiin, jotka pitempään ylläpidettynä ovat erittäin haitallisia hyvinvoinnillemme. Ja voimme suorastaan alkaa tuottamaan näitä tunteita olemalla samaistunut johonkin tarinaan omasta elämästämme, johon liittyy näitä tunteita. Aluksi näitä tunteita tietysti tulee kaikille. Sitten näitä ”ikävän tuntuisia tunteita” voi alkaa joko tietoisesti pitämään renkinä, päästämättä niitä omistajan rooliin. Tai niitä voi alkaa epäterveesti tukahduttamaan. Mutta meditatiivisten harjoitusten myötä, ajan saatossa lienee mahdollista, että näitä tunteita syntyy yhä vähemmän ja vähemmän. Kunnes niitä ilmenee mahdollisesti vain äärimmäisessä tilanteessa, ja silloinkin vain hetkellisesti, koska tunteet itsessään voivat joskus auttaa selviämään tilanteesta (esimerkiksi hengissä) hyvinkin konkreettisella tavalla. Itse asiassa, selviytymistä vartenhan kaikki tunteet ovat alkujaankin olemassa, mutta kuten sanottu, joskus takerrumme niihin liikaa. Lienee niin, että suurimman osan ihmisistä normaali tila on sellainen, jossa ainakin osaan noista tunteista takerrutaan liikaa. (Eläimet ovat tässä viisaampia ja tekevät sitä oletettavasti vähemmän.)

Joka tapauksessa, Hariharānanda jatkaa, että tämä sutrassa luvattu ilmiö toimii myös toiseen suuntaan, eli jos ja kun kultivoit esimerkiksi ystävällisyyttä, niin ennen pitkää yksikään ihminen ei voi olla tuntematta ystävällisyyttä sinua kohtaan. (Täten, tämä liittyy läheisesti myös väkivallattomuuteen, ks. 2:35.) Kontala lisää tähän myös eläimet antaen kaksi historiallista esimerkkiä eli Fransiskus Assisilainen Euroopasta ja Caitanya Intiasta, joista kerrotaan tarinoita, joiden mukaan eläimetkin lakkasivat tuntemasta luontaista pelkoa ja/tai aggressiota ihmistä kohtaan em. ihmisyksilöiden osuessa kohdalle. Mielen tyyneys synnyttää sydämen armon, kuten Iyengar hienosti sanailee. ”Tällöin hänestä tulee valo ja voimanlähde ympäristölleen”, kuittaa Kassila. Bryant muistuttaa, että kaikki tunteet ovat tarttuvia; näistä useimmille tuttu sekä miellyttävä esimerkki on nauru.

Tällaiset harjoitukset ovat erityisen tunnettuja buddhalaisten parista; mutta kuten on nyt tullut todettua kahteen otteeseen Yoga-sutrassa, niin tällainen myötätunnon, ystävällisyyden, rakkauden, ilon, huolenpidon ja kärsivällisyyden kultivointi on myös osa Patanjalin joogaa. Usein tällainen harjoitus aloitetaan tuntemalla jokin näistä tunteista omassa kehossaan, esimerkiksi muistamalla joku kerta, kun oli tunteen vallassa – jos se ei spontaanisti synny harjoitustilanteessa. Tunteet ovat aina myös tuntemuksia kehossa. Sen jälkeen tunnetaan tunne itselle läheisiä ihmisiä kohtaan, sitten laajentaen ihmispiiriä suurempaan ja suurempaan vertaisryhmään, sitten itselle neutraaleihin ja/tai tuntemattomiin ihmisiin, ja lopulta jopa omiin vihamiehiin. Tai jos ei omaa varsinaisia vihamiehiä, niin ihmisin, joita kohtaan tuntee joitakin ns. negatiivisia tuntemuksia. (ks. esim. Stern 2019.)

Tällaisen harjoituksen – samoin kuin yaman täydellistymisen – tulosta ilmentävät ihmiset, jotka ovat ns. valaistuneita eli vapautuneita. Vāchaspati Mishran mukaan tällaiset ihmiset voivat tehdä kenestä tahansa onnellisen, ja he voivat nostaa ihmiset kärsimyksen suosta (mikä on joogan tarkoitus yleensäkin). Heille kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Myöskään oma mielikeho, oma persoona ei ole sen tärkeämpi tahi arvokkaampi kuin muut ihmiset. Tällainen ihminen tuntee spontaanisti myötätuntoa kaikkia eläviä olentoja kohtaan. Siinäpä tavoitetta…

Ps. Maehle yhdistää tämän sutran voiman erityisesti mystiseen kundalinīn (sanan perusmerkitys on ”kiertynyt”; engl. ”coiled”). Patanjali itse ei käytä tuota termiä missään vaiheessa. Termi on myöhemmän tantraperinteen tuotosta. Tutkijoiden mukaan vanhimmat maininnat löytyvät varhaisista Shaiva- ja Shakta-teksteistä n. 500-700-luvulta (Mallinson & Singleton 2017). Myöhemmässä hatha-perinteessä (n. 900-luvulta eteenpäin) alettiin puhumaan nukkuvasta ”käärmevoimasta”, joka nuokkuu alimman chakran alueella, ja tämä on se tapa, jolla siitä yhä yleisimmin puhutaan. (1900-luvun Krishanamacharyan seuraajat eivät ole, mielestäni onneksi, kovin laajalti onnistuneet popularisoimaan Krishanamacharyan näkemystä, että kundalinī ei itsessään ole energia tai voima, vaan se on se blokki, joka estää prānaa virtaamasta keskuskanavaamme.)

Alkujaan puhuttiin hieman toisin. Ensinnäkin, puhuttiin kahdesta, eli alemmasta ja ylemmästä, kundalinīsta. Nämä eivät nuku, vaan ovat koko ajan toiminnassa; ja pikemminkin on kyse siitä, että harjoituksen avulla opitaan tunnistamaan värähtelevä kokemus oman keskuskanavan juuressa ja yläpäässä (jota vertauskuvallisesti kuvattiin ”kuin kiertyneeksi käärmeeksi). Ja, kun sen tunnistaa esimerkiksi hengityksen tauon aikana – alempi sisäänhengityksen päätteeksi, ja ylempi uloshengityksen päätteeksi – sen kanssa voi alkaa työskentelemään hengityksen taukoja tarkkailemalla, ja mantraa sekä mielikuvaa käyttämällä. Mantrana käytettiin jotakin h-alkuisista siemenmantroista, sanskritiksi h-kirjaimeen sisältyy ”kiertynyt” merkki, joka on mahdollisesti toinen symbolinen syy nimelle kundalinī. (ks. Christopher Wallis: What is kundalini? @ YouTube.)

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti.