sutra 3:25

pravr̥tty-āloka-nyāsāt sūkṣmā-vyavahita-viprakr̥ṣṭa-jñānam 25

Ohjaamalla kognitiivisen toiminnan valoa: tieto hienojakoisesta, kätketystä ja kaukaisesta (3.25).

Sri Patanjala Sānkhya-pravacane Yoga-shāstre:

”Kognitiivisen aistitoiminnan valo on kuvailtu aikaisemmin. Sattvisena sen avulla voi nähdä asioita, jotka ovat hienovaraisia, kätkettyjä tai kaukaisia.”

Tämä sutra ja sen kommentaarit viittaavat ensimmäisen luvun sutraan 36: ”tai tyynen ja valoisan”. Sutrassa puhutaan siis sisäisestä valosta (jyotiṣmatī), tai vapaasti tulkiten käännettynä: ”tyyni intentio (matī) siinä, joka valaisee (jyotiṣ) kaiken”. Tämä viittaa kommentaarista riippuen joko itse tietoisuuteen (purusha), minätunteeseen (asmitā), tai sisäiseen instrumenttiin (antahkārana) eli siihen tajunnan osaan, joka kokoaa kaiken eri informaation yhdeksi kokonaisvaltaiseksi fenomenaaliseksi kokemukseksi (buddhi), jonka sitten näkijä näkee. Tietoisuus on siis se ”valo”, jolla näemme aisti-informaation ja ajatuksemme sekä tuntemuksemme. Minätunne taas on se prosessi, kun puhdas tietoisuus iestyy mieli-kehoon. Toisin sanoen, ego on prosessi ei entiteetti. Buddhi puolestaan on se mielen tai tajunnan aspekti, jonka kautta maailman näemme.

Tämän sutran kommentaareissa pyydetään usein visualisoimaan valo muodossa tai toisessa; eli otetaan kohtalaisen hienovarainen objekti eli visualisaatio keskittymisen kohteeksi. Esimerkiksi Vāchaspati Mishra kuvailee harjoituksen, jossa keskitytään ”sydämen lootukseen” eli visualisoidaan kukka sydämen korkeudelle. Mutta Venkateshānanda varoittaa objektivoimasta ”valoa” liikaa. Tarkoittaen, että on oivallettava, että kyse ei ole hienovaraisten objektien tai kokemusten metsästyksestä, joita voi nähdä vain omalla ”sisäisellä silmällään”. Kaikki visualisaatiotekniikat ovat vain apuvälineitä.

Hariharānanda kuvailee, kuinka keskittymällä sydänkeskuksen valoon voi parhaimillaan kokea ilmestyksen, joka läpäisee kaiken. Tuo voi olla mahdollisesti viittaus johonkin samankaltaiseen kuin Bhagavad Gītān (luvun 11) kuvaus, jossa Arjuna näkee kaikkeuden. Tämä, hän jatkaa, on korkein mahdollinen fenomenaalinen saavutus, jonka rinnalla selvänäköisyys kalpenee. En ole varma tarkoittaako hän tällä kommentilla, että tämä on jotakin aivan muuta kuin selvänäköisyys – joka on se asia, joka itselleni tulee ensimmäisenä mieleen itse sutrasta – vai tarkoittaako hän, että tämä hän en kuvailemansa saavutus olis selvänäköisyyden jatkumon täydellistymä? Toivon, että hän tarkoittaa jälkimmäistä. Koska muuten Hariharānandalla on sellainen vire, että jotenkin ”joogisesti” voisi saavuttaa jotain ihan muuta kuin muilla keinoilla. Parapsykologisen tutkimuksen pohjalta näyttää siltä nämä kyvyt eivät ole on/off-ilmiöitä, vaan muodostavat nimenomaan jatkumon eri kykyjen kohdalla. Ja kun ajattelee kaikkia maailman viisausperinteitä, niin kaikissa perinteissä on puhuttu vastaavista ”saavutuksista”. ”Yoga” on sanskritin kielinen termi, jolla viitataan mahdollisuuteen saada supernormaaleja kykyjä, kokea mystisiä kokemuksia, kokea itseoivallus ja/tai jumaloivallus jne. Muissa kielissä vastaavasta on luonnollisesti käytetty muita termejä (kunnes jooga saapui muihin kulttuureihin) mutta samasta asiasta on aina pohjimmiltaan ollut kyse. Ihminen on ihminen, ja mieli toimii niin kuin mieli toimii kaikkialla maailmassa, kaikkina aikoina (ainakin yhden ja saman yugan sisällä, jos haluaa ottaa yuga-teorian huomioon).

Dean Radin ja kumppanit ovat tutkineet selvänäköisyyden piiriin kuuluvia ilmiöitä paljonkin. Näyttää siltä, että selvänäköisyys ja kaukonäkeminen ovat varmuudella ainakin jonkin asteisena ilmiönä olemassa. Tätä on tutkittu sekä ns. korttitesteillä että vapaan kuvauksen testeillä. Korttitesteissä koehenkilön pitää valita neljästä kortista se, jota toinen koehenkilö toisessa huoneessa katsoo juuri sillä hetkellä. Parhaiten kontrolloiduissa kokeissa käytetään ns. Ganzfeld-kammiota, josta ei mikään luonnontieteellisesti tunnettu signaali kulje ulos – eikä myöskään mene sisään. Jos olisi kyse vain sattumasta, niin henkilö arvaisi oikein noin 25% kerroista. Mutta on aika tavallista, että koehenkilöt arvaavat yli 50% kerroista oikein; ja parhaimmillaan jopa 80% kerroista oikein – eli tässä on lahjakkuuseroja, totta kai!

Asiaa on tutkittu myös vapaan kuvauksen testeillä, jossa koehenkilö yrittää piirtää kohteen, jota toinen koehenkilö sillä hetkellä katselee toisessa huoneessa. Tai koehenkilö voidaan laittaa myös arvaamaan mihin jokin esine on kätketty. Tämä on tietysti vaikeampaa kuin neljästä vaihtoehdosta arvaaminen, mutta jotkut ovat tässäkin oikeasti lahjakkaita; ja sitä on nykyisellä valtavirta-tieteellisellä maailmankuvalla vaikea selittää. Laajin tutkimusdata tällä aihealueella on USAn armeijalla. Heillä oli jopa 20 vuoden ajan (alkujaan salainen) projekti koodinimeltään Stargate, jossa ihmisistä pyrittiin kouluttamaan selvännäkijöitä armeijan käyttöön! (em. parapsykologian tutkija Radin oli osa tätä projektia; muita merkittäviä parapsykologista tutkimusta tekeviä nykynimiä: Charles Tart, William Braud, Rupert Sheldrake, Jim Tucker jne.)

Yhtenä kouluttajana toimi luonnostaan lahjakas selvännäkijä Ingo Swann, joka on kuvannut planeetta Jupiteria vuonna 1973 hämmästyttävän tarkasti, ennen kuin Jupiterista oli saatavailla lähisatelliittikuvia. Yleinen kaukonäkemiseen käytetty meditaatiotekniikka on tällainen: Ensin vain hiljenny ja rauhoitu jonkin aikaa. Sitten tee mielesi tyhjäksi kuin riisikulho (voi halutessasi käyttää mielikuvaa tyhjästä kulhosta). Sitten vain keskity kohteeseen tai paikkaan jonka haluat nähdä, ja anna mielikuvien nousta… on hyvä välttää mielikuvien nimeämistä eli sanallista ajattelua. Tätä voi kokeilla myös kotona, jos jotain on mennyt hukkaan!

Teosofit Charles Leadbeater ja Annie Besant ovat puolestaan kuvailleet 1895 julkaistussa artikkelissa atomien rakennetta tavalla, joka on ymmärrettävissä tämän sutran valossa. He luulivat kuvailevansa atomeja, koska siihen aikaa luultiin, että ne mitä fysiikassa ja kemiassa kutsutaan atomeiksi, ovat niitä pienimpiä mahdollisia aineen osasia, mitä voi olla olemassa. Sen jälkeen tietysti selvisi, että nämä jakautuvat protoneihin, neutroneihin ja elektroneihin. Sitten vielä selvisi, että protonikin on jaettavissa kvarkkehin. Englanniksi näitä atomia pienempiä osasia kutsutaan osuvasti termillä ”subatomic particles”, suomen kielellä puhutaan vain ”alkeishiukkasista”. Fyysikko Stephen Philips (1980) on tehnyt analyysin heidän kuvauksesta, ja tullut siihen tulokseen, että he kuvailevat tietämättään kvarkkeja ja niitä yhdessä pitävää ”suurta voimaa” (strong force).

Kassila nostaa tässä esille TM-liikeen perustajan Maharishi Mahesh Yogin puheet kaiken olemisen kattavasta ”yhtenäiskentästä”, joka oli eräänlainen luovan älykkyyden kenttä. (Tämä on Vedantaan pohjautuva monistinen moderni näkemys asiasta, joka klassisen joogan dualismissa selitetään buddhin potentiana levittäytyä koko prakritin alueelle. toim.huom.) TM-liikkeen mukaan, kun joogi hiljentää mielensä mantrameditaatiolla, hänen tietoisuutensa painopiste siirtyy luovan älykkyyden kentälle. ”Tällöin hän tulee vastaanottavaiseksi tiedolle… tieto siirtyy yhtenäiskentällä valoa nopeammin”, Kassila kirjoittaa. Täten, joogi voi saada tiedon mistä tahansa kohteesta hienojakoisesta, kätketystä tai kaukaisesta. Kassila päättää kommenttinsa äskeisen sitaatin kanssa ristiiritaisesti: ”Yhtenäiskentällä asioiden välillä ei ole etäisyyksiä, sillä kaikki on yhteydessä toisiinsa.” Jos asioiden välillä ei ole etäisyyksiä, niin silloinhan tiedon ei tarvitse siirtyä valoa nopeammin, koska sen ei tarvitse siirtyä ensinkään.

Fysiikan mukaanhan on luonnonlaki, että informaatio ei voi siirtyä valoa nopeammin paikasta toiseen. Joten, materialistisen maailmankuvan mukaan tuollainen yhtenäiskentän toiminta ei olisi mahdollista; mutta metafyysisen idealismin mukaan se taas on! Nykyfilosofi Bernardo Kastrup (2013) on luonut mielestäni parhaan selityksen idealistisesta metafysiikasta, olematta sitoutunut mihinkään uskonnollis-filosofiseen perinteeseen. Näillä eväillä hän selittää asiaa Kassilaa johdonmukaisemmin. Nimenomaan, koska kaikki on pohjimmiltaan yhtä tietoisuutta alkujaankin, ei tarvita aikaa tiedon siirtämiseen paikasta toiseen, vaan se voi tapahtua välittömästi. Aika ei ole fundamentaalia olemiselle, vain yksin tietoisuus on – ja aikaa ei ole olemassa puhtaassa tietoisuudessa. (Tässä puhtaan tietoisuuden kentässä sitten tapahtuu erilaisia prosesseja, kuten esim. syntyy näennäisen erillisiä pyörteitä tietoisuudessa, joita kutsutaan ihmisiksi, apinoiksi, valaiksi, kissoiksi, koiriksi, linnuksi, hiiriksi jne…) Joka tapauksessa, tällä puhtaan tietoisuuden ”kentällä” ei ole etäisyyksiä – eli ei ole aika-avaruutta – samalla tavalla kuin tässä meidän näennäisessä arkitodellisuudessamme.

Ps. Maehle antaa hieman poikkeavan tulkinnan itse samyamasta, eli hänen mukaansa tässä ei tulisi keskittyä mihinkään objektiin buddhissa, vaan itse buddhiin eli tajuntaan. Ja mitä sattvisempi se on, sitä paremmat tulokset. Hän antaa esimerkkinä J. Krishnamurtin, joka pystyi hänen mukaansa analysoimaan kaikki hänelle esitetyt kysymykset tämän kyvyn avulla. Hänen älynsä tuntui erittelevän palasiksi aiheen kuin aiheen tavalla, joka sai hänet vaikuttamaan jopa kaikkitietävältä (joidenkin mielestä ehkä vain besserwisserilta?). Mutta, Maehle jatkaa, kyse ei ole kaikkitietävyydestä (mutta sekin tulee vastaan myöhemmin tässä luvussa), vaan ”lasermaisesta älystä”, joka on tuloksena sattviseen buddhiin kohdistetusta samayamasta.

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti.