sutra 3:26

Posted on

bhuvana-jñānaṁ sūrye-saṁyamāt 26

Aurinkoon kiinnittymisestä: tieto maailmankaikkeudesta (tai ?) (3:26).

Sri Patanjala Sānkhya-pravacane Yoga-shāstren kommentaari on tässä sutrassa noin neljä sivua pitkä, joten kertaan siitä vain joitain pääkohtia. (Broo on tehnyt kulttuuriteon, ja suomentanut lähes koko kommentin. Koska Broo nykyään pitää todennäköisenä, että ensimmäinen kommentaari on Patanjalin tekemä, niin haastan hänet suomentamaan koko kommentaarin!) Ensimmäinen kommentaari kuvailee hindumytologian mukaisesti maailmankaikkeutta yksityiskohtaisesti (ks. purāna-tekstit, joista tunnetuin Bhagavāta-purāna). Käännökset tästä kommentista ovat enimmäkseen aika sekavia ja vaikeasti seurattavia (ilmeisesti ollut tulkintavaikeuksia?). Nojaan pääasiassa Woodsin käännökseen, koska se on selkeimmän oloinen:

Kosmoksessa on seitsemän ”kosmista aluetta” (tai värähtelytaajuutta), ja näistä osa jakautuu tasoihin. Ensimmäisessä alueessa on kuusi helvettiä, jotka koostuvat karkeista elementeistä ja pimeydestä. (Näihin voi joutua kärsimään määräaikaista rangaistusta, jos on kertynyt liiaksi huonoa karmaa.) Toisessa alueessa sijaitsee seitsenosainen alinen sekä kahdeksantena meidän maailmamme. Alista asuttavat erilaiset demoniset, mutta ihmisenkaltaiset, oliot. Näillä alisilla tasoilla on yhteistä pinta-alaa tämän meidän maailmamme kanssa, koska näitä voi löytyä maailmamme syrjäisistä kolkista kuten meriltä vuorilta, ja metsistä. (Tämä on yleinen näkemys perinteisissä kulttuureissa, esim. Suomessa meillä on ollut tonttuja, trolleja yms.)

Tämän meidän ihmisten asuttaman maailman keskipisteenä on myyttinen vuori Meru (jonka eurooppalainen vastine voisi olla antiikin Kreikan Olympos). Auringon ajatellaan nimenomaan kiertävän Merua. Maata ympäröi renkaan muotoinen meri (mahdollisesti viittaa maan pallomaiseen muotoon). Tämän meitä lähimpänä olevan renkaan ulkopuolella on lisää renkaanmuotoisia mantereita, yhteensä kuusi (mahdollisesti viittaa aurinkokuntamme muihin havaittuihin planeettoihin). Näiden ”mannerten” välissä on sokeriruokomehusta, alkoholista, gheesta, jogurtista, kermasta ja maidosta muodostuvia meriä. (Mielenkiintoisena kuriosisteettina mainittakoon, että ulkoavaruudessa on astrofysiikan mukaan olemassa valtaisia alkoholikaasupilviä!) Meru-vuoren huipulta Pohjantähteen saakka löytyy planeettojen ja tähtien täyttämä ”ilmakehä”. Tämä koko kuvio on ”kosmisen munan” sisällä, ja tämä muna on vain pikkuriikkinen partikkeli prakritin sisällä, ”niin kuin tulikärpänen taivaalla”. (Tämä saattaa viitata yksittäisiin tähtiin, tai miksei jopa kokonaisiin galakseihin?). Ilmakehän yläpuolella on viisiosainen taivasalue, jossa elävät erilaiset jumalolennot kuten Indra jne. (Nämä jumalnimet ovat nimenomaan asemanhaltijoita (ks. 3:51), kuten presidentti, eli esimerkiksi kuka tahansa tällä hetkellä maan päällä ihmisen elämää elävä sielu saattaa tulevaisuudessa päätyä vaikkapa Indra-jumalaksi. Nämä saadaan puolestaan määräaikaisena palkintona, kun on kerätty riittävästi ”hyvää karmaa”.)

Ja ensimmäisen kommentaarin loppukaneettina: Tästä kaikesta voi siis saada suoraa tietoa ”kiinnittymällä auringon porttiin tai muihin vastaaviin” (tai ”…muihin siihen liittyviin objekteihin”, kääntää Rāma Prasāda).

Tässä on heti hyvä huomata, että nämä taivaat tai helvetit eivät ole hindulaisuuden mukaan paikkoja joihin päädymme ikuisiksi ajoiksi. Esimerkiksi jumalan asemaan päätyminen ei ole valaistumista tai vapautumista, vaan silloin on yhä elon kiertokulun vanki. Se kestää aikansa, ja aina ennen pitkää päätyy takaisin tänne meidän ”aktuaaliseen maailmaamme”. Monien (mutta ei kaikkien) mukaan vain täällä voi vapautua pysyvästi! Ja jos ihminen voi vapautua jo tässä elämässä, niin tällöin ihminen voi olla hierarkiassa korkeammalla kuin nämä jumalat! (Paradoksaalisesti oivalluksella, joka tuo mukanaan ymmärryksen, että en ole sen tärkeämpi kuin kukaan muukaan!) ”Kaivalya on kaikkien maailmojen tuolla puolen” sanoo Hariharānanda.

Niin, ensimmäisen kommentaarin kuvaus maailmankaikkeudesta on yleensä nykyjoogille hämmentävä, ja monet ”modernit kommentaattorit sivuuttavat sen syvällä hiljaisuudella” kuten Broo muotoilee. Yllä oleva ”kosminen kuvaus” tosiaan käy yksiin purāna-kirjojen maailmankuvan kanssa ja näin ollen luonnollisesti klassiset intialaiset kommentaattorit hyväksyvät sen – mutta mahdollisesti johtuen ennemmin sosio-kulttuurisista ja uskonnollisista syistä kuin omista oivalluksista. Joka tapauksessa, matemaatikko R.L. Thompson on esittänyt arvioita purāna-tekstien kosmologian suhteesta nykyfysiikan astronomiaan. Purāna-kirjoissa annetaan tarkkoja etäisyyksiä eri alueiden välille; ja Thompson on laskenut, että annetut etäisyydet vastaavat ”hämmästyttävän hyvin” aurinkokuntamme eri planeettojen etäisyyksiä (Broo 2019). Lisäksi voisi muistuttaa, että niin 85% Universumimme materiasta on ns. pimeää materiaa, jonka sisällöstä emme tiedä yhtään mitään varmuudella. Niiden sisällä voi olla vaikka ”taivaita”, ken tietää, en ainakaan minä.

Itse sutrassa siis puhutaan auringosta, mutta ensimmäisessä kommentaarissa ”auringon portista”. Mikä se on, moni ihmettelee? Yleisempi tulkintalinja menee näin: tässä on kyse mikrokosmos makrokosmoksessa-ilmiö, eli auringon portti viittaa energiakehomme keskuskanavaan eli sushumnaan. Hariharānanda kertoo, että sushumna paikallistetaan nykyään yleensä selkärankaan, mutta ”muinaiset tekstit” paikallistavat sen kehon keskiakselille; ja hän on puhuu sydämestä ylöspäin johtavasta hermosta (saattaa viitata vagus-hermoon, josta E. Stern on kirjoittanut enemmän). Shaiva-tantraperinteessä keskeisenä meditaatiomenetelmänä on keskittyä nimenomaan keskuskanavaan kehon pystyakselilla. Vaihtotehtona on keskittyä joko vain sen yläosaan eli sydämestä ylöspäin, kuten Hariharānanda neuvoo; tai koko matkalta aina lantion pohjasta asti ylöspäin. Hariharānanda väittää, että kaikki (klassiset) kommentaarit ovat ymmärtäneet tämän näin. Tämä viimeinen väite ei ilmeisesti pidä paikkansa, koska Broon mukaan Bhoja on tulkinnut tämän harjoituksen kohteena olevan nimenomaan tuo meidän lähitähtemme eli aurinko. Hariharānandan ja Maehlen mukaan taas tämä ei voi tarkoittaa fyysistä aurinkoa, koska samyaman määritelmän mukaan, silloin saisimme tietoa itse auringosta; mutta tämä sutraa lupaa paljon enemmän. Broon mukaan taas tämä tulkinta ei ole vakuuttava, koska Patanjali myöhemmin ”käsittelee kehon sisäisiä kiinnittymisiä”, eli hän liputtaa auringon puolesta.

Mene ja tiedä… Ensimmäiseksi on ehkä hyvä tehdä huomio, että Patanjali ei aina etene mitenkään ilmeisen johdonmukaisesti. Tai sitten hänellä on vain erilainen tapa luokitella asioita. Esimerkiksi, tässä saattaisi olla vaihtoehtona, että hän on luokitellut nämä enemmän tuloksen mukaan, eikä niinkään keskittymisen kohteen mukaan. Tällöin tuo mikrokosmos makrokosmoksessa-vaihtoehto olisi mahdollinen, koska tässä ja kahdessa seuraavassa puhutaan tulosten suhteen tiedosta, joka koskee makrokosmosta. Toisaalta taas, Hariharānandan ja Maehlen argumenttia vastaan voisi ehdottaa, että kyllä tässä voi olla kyse auringosta, koska Bhojan mukaan aurinkoon kiinnittymällä saadaan tietoa koko aurinkokunnastamme (ja jopa koko galaksistamme) seuraamalla auringonsäteitä ulospäin auringosta.

Asiaa voisi myös ajatella sitä kautta, että aurinko on kaikissa perinteisissä kulttuureissa nähty tietoisena olentona (jumalana). Jos aurinko on tietoinen olento, niin se ikään kuin hallinnoi koko aurinkokuntaamme, ja sitä kautta se voi antaa tietoa koko valtakunnastaan, ja myös naapureistaan eli muista galaksimme aurinko- tai tähtikunnista. Nykyaikanakin panpsykistit – joiden mukaan tietoisuus on olennainen osa kaikkea olevaa – ovat spekuloineet mahdollisuudella, että kaikki itseorganisoituvat luontokappaleet ovat jollain tavalla tietoisia. (Esimerkiksi biologi ja parapsykologi Rupert Sheldrake on nimeomaan puhunut aiheesta auringon näkökulmasta; ja tajunnantutkimusta tekevät anestesiologi Stuart Hameroff ja fyysikko Roger Penrose ovat spekuloineet, että heidän tajunnanteoriansa mukaan kaikilla tähdillä voisi olla jonkinlainen ”proto-tajunta”.)

Vijnānabhikṣu taas esittää ehkä kaikista pisimmän perinteen omaavan tulkinnan; eli auringon portti viittaa auringon hienojakoiseen aspektiin, joka toimii porttina ”Brahmanin maailmaan”. D. G. White on kirjassaan Sinister Yogis tehnyt selkoa yogi-sanan alkuperästä, jäljitti vanhimman merkityksen sanalle nimenomaan tavoitteesta kirjaimellisesti lentää läpi ”Auringon portin” jumalten maailmaan. Kontala (2020) kertoo, että ”Krishnamacarya suositteli kunnioittavan suhtautumisen kehittämistä aurinkoa kohtaan niille, jotka eivät pysty omistautumaan Ishvaralle”. Aurinko usein symboloi korkeinta todellisuutta, näin on myös lännessä eli Platonin filosofiassa, jossa aurinko on ideamaailman lähteen ja korkeimman ideaalin eli ”Hyvä idean” symboli.

Ps. Kassila samaistaa em. makrokosmiset seitsemän maailmaa mikrokosmoksemme seitsemään chakraan. Tämä ei ole vakuuttava selitys tähän yhteyteen, koska sutrasta 28 eteenpäin Patanjali puhuu muutamasta chakrasta yksitellen; mutta ei seitsemästä sellaisesta. Alkuperäisissä tantrisissa perinteissä itse asiassa viiden chakran systeemit ovat olleet ennen muinoin yleisempiä kuin 1900-luvulla popularisoitu 7-chakran systeemi. Iyengarin mukaan taas näille seitsemälle maailmalle löytyy myös vastine karkeasta fyysisestä kehostamme, mutta en ota siihen kantaa.

Pps. Broo kirjoittaa, että itse kaikkitietävä Jumala ei kuitenkaan löydy tämän kuvatun maailman sisältä, ”ellei hän itse ole päättänyt laskeutua siihen”. Tämä on monien hindulaisuuden alle kuuluvien lahkojen jumalnäkemyksen mukainen tulkinta, ja varsinkin Vaishnavien parissa uskotaan näin. Tämä ei välttämättä kuitenkaan kuvaile parhaalla mahdollisella tavalla kaikkien (perinteistenkään) joogien jumalnäkemystä. Ei-dualistisen näkemyksen mukaan taas Jumala läpäisee kaiken aikaa kaiken myös tässä maailmassa, ja itse asiassa kaikissa mahdollisissa maailmoissa. Mutta sen lisäksi Jumala on myös jotain muuta eli se ei ole kutienkaan redusoitavissa tähän maailmaan tai Universumiin.

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti