sutra 3:31

kūrma-nāḍyāṁ sthairyam 31

Kilpikonnakanavaan: vakaus (3:31).

Edellisessä sutrassa oli eriäviä käännöksiä, ja se näkyy myös nyt, eli kaikki ensimmäisen kommentaarin kääntäjät tulkitsevan tämän sutran olevan enemmän tai vähemmän jatkoa edelliseen.

Sri Patanjala Sānkhya-pravacane Yoga-shāstre:

”Kurkun alapuolella rintakehässä on kilpikonnan muotoinen putki; harjoittamalla samyamaa siihen tuloksena asennon vakaus niin kuin käärme tai iguana” (Rāma Prasāda).

Vāchaspati Mishra on jättänyt kommentoimatta monta sutraa, mutta nyt hän taas avaa sanaisan arkkunsa, viitaten myös edelliseen sutraan: ”Mistä ikinä joogi haluaakin tietoa, hänen on harjoitettava samyamaa siihen. Täten, samyama joka vie nälän ja janon, sekä joka tuo liikkumattomuuden on selitetty kommentissa varustettuna selityksellä, joka vaatii vain lukemisen. Näin se on tässä selitetty.” (ks. esim. Woods.)

Vāchaspati Mishran toteamus, että asia on selitetty, ja vaatii vain kommentin lukemisen ei voisi olla paljon kauempana todellisuudesta! Tästä merkkinä myös myöhempien kommentaarien kirjavuus. Vijnānabhikṣun mukaan kilpikonnanādī tarkoittaa sydäntä, joka koostuu useasta kanavasta ja on kilpikonnan muotoinen. Rauhoittunut sydän rauhoittaa koko kehon. Hariharānandan mukaan puolestaan kilpikonnanādī viittaa keuhkoputkiin. Rauhoittamalla hengityksensä harjoittaja pystyy rauhoittamaan koko olemuksensa. Eli osa lukee tämän viittaavan enemmän kehoon, osa taas enemmän mieleen. Bryant huomauttaa, että joogan kokonaisprojektin kannalta tuo mieltä painottava tulkinta on osuvampi. Mutta toisaalta Kontala (2020) painottaa ymmärrystä kehon ja mielen kahdensuuntaisesta vuorovaikutuksesta. ”Tarvitsemme kehon hallintaa onnistuaksemme meditatiivisissa harjoituksissa.” Kassila komppaa, huomioimalla, että tässä on selvästi kyse prānasta, koska sana nādī on mainittu itse sutrassa.

Kassila avaa tätä Vedantan viisi kerroksiseen kehoteoriaan (kosha) nojaten, jonka mukaan prānamaya kosha on nimenomaan fyysisen kehon (annamaya) ja mielen (manomaya) välissä. Joka tapauksessa, hallinta johtaa vakauteen joka muistuttaa horrokseen vetäytyviä matelijoita, kuten useampikin kommentaari tuo esille. Tuosta viittauksesta matelijoihin – jotka saattavat olla täysin liikkumattomina jopa tunteja myös horroskauden ulkopuolella – tulee mieleen hatha-perinteessä usein toistettu oppi, että āsana on täydellinen, kun joogi viihtyy siinä vakaana vähintään kolme tuntia, ilman, että mieli tai keho alkaa valittamaan. Liekö idea tähän oppiin tullut nimenomaan matelijoiden havainnoinnista?

Kaiken kaikkiaan, kehon vakaus on niin tärkeää, että asiaan palataan tässä itse asiassa jo kolmannen kerran, Kontala huomaa. Ensimmäisessä luvussa kehon epävakaus lueteltiin mielen esteiden yhteydessä (1:31, sutrassa puhutaan ”kehon tärinästä”). Toisessa luvussa kerrottiin että vakaus on āsanan keskeinen piirre (2:26; sanoilla ‘sthira’ ja ‘sthairyam’ on sama juuri, ja ne voidaan jopa kääntää samalla tavalla). Nyt aiheeseen palataan vielä kertomalla miten samyama voi viedä vakauden syvemmälle tasolle. Kontalan johtopäätöksenä on, että āsana-harjoitus ”jää pinnalliselle tasolle ellei keho ole täysin vakaa”.

Hariharānandan tulkinta, että tässä kaikessa yksinkertaisuudessaan viitataan ”vain” hengityksen rauhoittamiseen sietää tulla kyseenalaistetuksi. Patanjali on puhunut jo kahteen otteeseen hengityksestä sekä ensimmäisessä että toisessa luvussa – ihan samoin kuin kehon vakaudesta. Joten puhuisiko hän nyt hengityksestä, käyttämättä mitään samoja sanoja? Ehkä; ehkä ei. Tämä kaikki on hyvin spekulatiivista…

Siinä missä moni yhdistää tämän edelliseen sutraan, Maehle luo mahdollisen yhteyden sutraan 3:34: ”Sydämeen: mielen ymmärtäminen.” Hän hakee tämän yhteyden Vijnānabhikṣun kommentaarista, jonka mukaan nyt puhutaan siis sydämestä. Tässä sutrassa olisi täten kyse sydämen ulkoisen muodon ”mietiskelystä”, joka toisi mielen vakauden. Ja sutrassa 3:34 vietäisiin asia pidemmälle, eli sydämen tuntemuksiin ja hienovaraiseen muotoon, joka tuo ymmärryksen mielestä. Tämäkin on erittäin spekulatiivista…

Iyengar puolestaan spekuloi, että mahdollisesti tämän nādīn tarkka sijainti on aikojen kuluessa hukkunut. Hän kuitenkin antaa kaksi vaihtoehtoa, sille mistä voisi olla kyse (vrt. Broo 2019). Ensinnä, hänkin puhuu hengitysmekanismista, ja siitä anatomisesta alueesta, missä tämä tapahtuu. Hän tuo esille teorian kehon ”viidestä tuulesta” (pancha vāyu: prāna eli ylempi henki, apāna eli alempi henki, samāna eli jakava henki, udāna eli ylöspäin suuntautunut henki, ja vyāna eli koko kehon läpäisevä henki) ja niistä tässä tapauksessa olisi kyse prāna vāyusta, joka vastaa hengityksestä (tämä löytyy alkujaan Prashna Upanishadista, joka on yksi veedisistä upanishadeista).

Hän antaa kuitenkin myös toisen mahdollisen selityksen, joka liittyy viiteen toissijaiseen prānaan (upa-prāna). Nämä viisi vähemmän tunnettua toissijaista liikuttavaa henkeä tai tuulta ovat ”röyhtäisevä” käärme (nāga), ”yskivä” peltopyy (krkara), ”haukotteleva” jumalan lahja (devadatta), ”limaa tuottava” rikkauden voittaja (dhananjaya), ja ”silmien anatomiasta ja fysiologiasta vastaava” kilpikonna (kūrma). Iyenagar huomioi, että simät ovat aivojen ”hakemisto ja osoitin” (index). Silmien pohjassahan on aivosoluja, joten silmien kautta voimme todellakin nähdä aivoihin sisäänpäin ja aivoista ulospäin, niin sanotusti. Vakauttamalla silmät, voi vakautta ajatukset hänen mukaansa. Iyengarin pointti on, että tämän kilpikonnanādīn sijainti ei ole varma, mutta sen toiminnoista löytyy kuvauksia varhaisemmista joogateksteistä.

Varhaisin lienee 500-700-luvulta lähtöisin oleva tantra Nishvāsatattva-samhitā, joka puhuu näistä kaikista em. kymmenestä hengestä (tai tuulesta): ”kilpikonna yksin jää kuoleman hetkellä, se ei poistu kehosta”. Tämän teorian mukaan se huolehtii ruumiin kuolemanjälkeisistä prosesseista, kuten kutistumisesta ja kuivumisesta. (Mallinson & Singleton 2017.) Mallinsonin ja Singletonin teoksessa Roots of Yoga on myös toinen viittaus kilpikonnaan, ja se liittyy läheisesti edelliseen sutraan. He ovat kääntäneet kohdan Shiva-samhitāsta näin: ”Aatamin omenan alapuolella on ihana kilpikonnakanava. Kun joogi keskittyy siihen, hänen mielensä (tai tajuntansa) tyyntyy.”

Yhdessä venäläisessä parapsykologiaa käsittelevässä kirjassa on tähän silmiin liittyvään tulkintaan sopivaa asiaa: ”…kukaan harjaantumaton henkilö ei pysty pitämään tarkkaavaisuuttaan pysyvästi samassa pisteessä parikymmentä sekuntia kauempaa… silmien tahdonalaisia liikkeitä hallitsevalla isojen aivojen kuorikerroksen soluilla on vain varsin vähäinen säätelykyky. Nämä solut väsyvät pian… Kuvitelkaamme, että ihminen päivästä toiseen harjoittelee jonkin aikaa katseen kohdistamista pisteeseen… Työ ja sen kiihdyttämä verenkierto johtavat väistämättä asianomaisen soluryhmän voimistumiseen ja solujen kehittymiseen… lihassolut kehittyvät. Samoin on hermosolujen laita.” (Dubrov & Pushkin 2986.) Tämän kautta tulkittuna tähän sopiva käytännön harjoitus voisi olla hatha-perinteestä kriya-puhdistusharjoituksena löytyvä trātaka eli esimerkiksi kynttilän liekkiin tai yhteen pisteeseen silmiä räpäyttämättä tuijottaminen.

Ps. Vielä muutama tulkinta:

Shiva-tantrika Christopher Wallisin mukaan kūrmanādīn täytyy viitata keskuskanavaan (joka hänen mukaansa on kehon pystykeskiakselilla). Keskuskanavan seutuvilla on useita kilpimäisiä rakenteita, ja hänen edustamassaan perinteessä tehdään paljon keskuskanavaharjoituksia, joten tämä tulkinta on siltä pohjalta ymmärrettävä.

Saksalainen modernin astangajoogan harjoittaja Ronald Steiner, kääntää sutraa näin: ”meditoi selkärangan (kūrmanādī) energiaa…”

Parapsykologi Dean Radin tulkitsee tämän olevan kehotus harjoittamaan samyamaa kielen juureen, ja se voi tuoda erinomaisen terveyden sekä itsensä parantamiskyvyn (tai se saa aikaan kehon luontaisia itseparannus- ja palauttamisprosesseja).

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti.