sutra 3:34

hrḍaye citta-saṁvit 34

Sydämeen: mielen ymmärtäminen (3:34).

Sri Patanjala Sānkhya-pravacane Yoga-shāstre:

”Lootuksen muotoinen Brahmanin linnake, siellä pienessä aukossa on tajunnan tyyssija. Siihen kiinnittymällä nousee ymmärrys mielestä.” (ks. Hariharānanda; Rāma Prasāda; Woods.)

Viitaten Chāndogya Upanishadiin (8.1.1.) ensimmäisessä kommentaarissa kutsutaan sydäntä Brahmanin linnakkeeksi (tai kaupungiksi). Kuten on usein todettu, yhdessäkään sutrassa ei mainita Brahmania eli Absoluuttia; mutta ensimmäisessä kommentaarissa se mainitaan – kuten tässä. Bryant toteaa, että on luonnollista hindu-ajattelijoille samaistaa purusha muodottoman Brahmanin kanssa heidän tulkitessaan Yoga-sutraa. Ja myöhemmät kommentaattorit nostavat esiin tässä monta muutakin Upanishadia, jotka antavat tukea tulkinnalle (Prashna-, Shvetashvatara-, Maitri- ja Mundaka Upanishadit).

(Todettakoon, että osa kääntäjistä puhuu muodottoman Brahmanin sijaan, muodon omaavasta, mytologioiden luojajumalasta eli Brahmāsta, esim. Rāma Prasāda.)

Tämän luvun sutrassa 19 kerrottiin kuinka voi saada tietoa siitä, mitä toisen olennon mielessä liikkuu? Tässä puhutaan syvällisemmästä mielen olemuksen ja sen perustavanlaatuisten toimintameknismien ymmärtämisestä, jolloin tätä voi jo tästäkin syystä pitää yhtenä luvun tärkeimmistä kiinnittymisistä. Mutta tuleeko kiinnittyä sydämeen vai ”Sydämeen”?

(Sinänsä sanan citta voi kääntää yhdyssanalla sydänmieli, koska se viittaa sekä ajatuksiin että tunteisiin. Mutta tässä käytetään sydämestä sanaa hrḍaye, johon kiinnittymällä voi oppia ymmärtämään kuinka ajatusten ja tunteiden ”tuotantokoneisto” eli citta oikein toimii?)

Kaikki kommentaarit ovat yhtä mieltä siitä, että tässä ei puhuta fyysisestä verta pumppaavasta sydämestä. Puhutaan pikemminkin sydänkeskuksesta, mutta sekin voi tarkoittaa eri asioita eri perinteissä. Usein joogaperinteissä ”Sydämellä” viitataan perimmäiseen olemukseemme (essence), tietoisuuden keskukseen (seat of consciousness), ytimeen (core) eli sanalla sanoen Itseen (purusha/ātman). Mutta Itsehän ei ole fyysinen, sillä ei ole lokaatiota – ja joogan filosofian mukaan se on erillinen mielestä – joten mistä on kyse?

Kontala kirjoittaa: ”Jos itsellä ei ole mitattavaa kokoa, sillä ei voi olla tarkkaa sijaintiakaan. Vaikka tämä pitää paikkansa, on yhtä totta että yksittäinen tietoisuus on asettunut tietynlaisen kulkuneuvoon. Meillä on kokemus identiteetistä tietyssä kehossa. Näkijällä on kokemuksellinen osoitteensa. Tätä kutsutaan sydämeksi…” Meillä kaikilla on ainutlaatuinen perspektiivi maailmaan, ja tuossa perspektiivissä on joku osa-alue, joka on se metafyysisesti syvin ilmentynyt (edes jonkinlaisen muodon omaava) osa meitä, ja se on tämä ”Sydän”, mikä on nyt kiinnittymisen kohteena. Täten, voisimme tarkentaa, että tässä ”Sydän” viittaa siihen, mikä on kaikista prakritin ilmenemismuodoista kaikista lähinnä itse Itseä. Mutta mikä se on? Miten se ilmenee? Minkä muotoinen se on?

Moni moderni kommentaattori samaistaa tämän ”Sydämen” anahata- eli sydän-chakraan (ks. esim. Bryant; Iyengar; Kassila; Maehle; Venkateshānanda), koska anahata on keskuskanavamme sushumnan keskikohta. Tässä tekee taas mieleni nostaa esiin viime sutrassa mainitsemani Shaiva-tantra perinteen kolme bindua (eli siemenmäistä pistettä). Niistä yksi eli ns. sininen bindu sijaitsee sydänkeskuksen alueella. Ja tärkeää tämän sutran kannalta on, että Shaiva-tantrassa tämä bindu nähdään manifestoituneen kehomielen ensimmäisenä ilmentymänä! Siitä ”pulpahtaa” ulos kaksi muuta bindua eli punainen alavatsaan ja valkoinen pään alueelle. Nimenomaan ne luovat keskuskanavan, chakrat ja nādīt. Ja vasta viimeisenä ilmenee tämä meidän lihaa, luuta ja verta oleva karkea kehomme. Usein puhutaan karkeasta ”materiaalisesta” kehosta ja hienovaraisesta ”energeettisestä” kehosta. Toisinaan mukaan otetaan myös kausaalinen keho, ja voisi sanoa, että nimenomaan nämä bindut ovat se kausaalinen keho.

(Myöhemmässä hatha-perinteessä bindusta alettiin puhumaan yksikössä ”elämän nektarina”, joka voidaan saada vuotamaan päästä alaspäin; ja joka voidaan kirjaimellisesti maistaa; ks. Mallinson & Singleton 2017.)

Moni kommentaattori muistuttaa meitä, että monissa muinaisissa kulttuureissa sekä mielen että Itsen ajateltiin sijaitsevan sydänkeskuksessa. Kassila huomauttaakin, että kun osoitamme etusormella itseämme, osoitamme yleensä nimenomaan rintakehään; emme omaan jalkaamme, emmekä käsiimme, emme sukuelimiimme, emmekä edes omaan napaamme, emmekä myöskään päähämme. Läntisessä nykymaailmassa mieli sijoitetaan aivoihin, ja samaistumme usein eniten ajatuksiimme. Mutta, tämä on tosiaan kulttuurisidonnaista – ja viime kädessä yksilökohtaista – ei mikään objektiivinen tosiasia.

Edelliseen liittyen, hieman yllättäen intialaiseksi, Hariharānanda toteaa, että ”epäilemättä aivot ovat tietämisen mekanismi”. Senkin voi kyseenalaista, että onko aivot edes kaiken tietämisen mekanismi? Vai tietääkö myös sydämemme? Tietääkö myös suolistomme? Tietääkö koko hermostomme jotain? Sanoisin, että kyllä! Hariharānanda kuitenkin jatkaa, että omasta yksilöllisestä minuudesta voi saada paremmin oivalluksia ja tietoa ”meditoimalla sydäntään”.

Käytännön tasolla, meditaatio-opus Vijnāna Bhairava sisältää sydänkeskus-meditaation (värssy 49). Kyseisestä tekniikasta – kun se todella onnistuu – luvataan, hieman ympäripyöreästi, tulokseksi ”korkeinta onnea”. Tämä Shaiva-tantra sydän-meditaatio toimii käytännössä kutakuinkin näin: Asemoidu huomiollasi Sydämeesi, ja katsele esimerkiksi omia ajatuksiasi ja tunteitasi sieltä käsin. Tai liikkuessasi maailmassa, pidä huomio liikkumattomassa sydänkeskuksessa, ja näe maailma ikään kuin liikkumassa sydänkeskuksen läpi. Omat ”sisäiset ajatukset” ja ”ulkoinen maailma” näyttävät erilaiselta, kuin jos olemme asemoituneet tai samaistuneet päähämme. Sydämestä käsin tarkkailtuna omat ajatukset nimeomaan näyttävät kuin taivaalla ohikiitäviltä pilviltä, kuin ”minulta itseltä”. Ja myös muut ihmiset näyttävät erilaisilta! Mutta tämä on tietysti usein vaikeaa käytännössä edes muistaa, juuri silloin kuin siitä olisi kaikista eniten hyötyä!

Ja, Hariharānanda päättää, että tämän samyaman kera ollaan vain askeleen päässä omasta todellisesta Itsestä – eli ollaan niin lähellä Itseä kuin mahdollista. (Hariharānandalle sydän tuo tiedon asmitāsta.) Ja nyt ollaan myös yhden sutran päässä ”tiedosta purushasta”. Vijnānabhikṣu toteaakin, että aiemmat siddhit eivät ole läheskään yhtä tärkeitä tähän verrattuna; sen sijaan, nyt ollaan jo läheisesti tekemisissä joogan päämäärän kanssa. Maehle esittää arvauksen, että tämä on myös se päämetodi, jota Patanjali käytti oppiakseen ymmärtämään mieltä niin hyvin, jotta pystyi kirjoittamaan tämän teoksen.

Ps. Maehle tekee tämän sutran käsittelyssään mielestäni keinotekoisen jaon, jonka mukaan Yoga-Sutra käsittelee mieltä, ja Vedanta- eli Brahma-sutra käsittelee tietoisuutta. Sanoisin, että myös Yoga-sutra käsittelee tietoisuutta – itse asiassa jo seuraavassa sutrassa – mutta eri painotuksin ja erilaisella taustafilosofialla varustettuna.

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti.