sutra 3:36

Posted on

tataḥ prātibhā-srāvaṇa-vedanādarśāsvāda-vārtā jāyante 36


Siitä syntyvät intuitio, hienovarainen kuulo, tunto, näkö, maku ja haju; TAI

Siitä syntyvät intuition modaliteetit: hienovarainen kuulo, tunto, näkö, maku ja haju (3:36).

Sri Patanjala Sānkhya-pravacane Yoga-shāstre:

”Intuitiosta syntyy tieto hienovaraisesta, kätketystä, kaukaisesta, menneestä ja tulevasta. Hienovaraisesta (tai intuitiivisesta) kuulosta syntyy jumalaisten (tai maagisten/taivaisten/ylimaallisten/ylivertaisten/yli-inhimillisten) äänten kuuleminen; hienovaraisesta kosketuksesta syntyy yli-inhimillisen kosketuksen tunteminen; hienovaraisesta näöstä taivaisten värien näkeminen; hienovaraisesta mausta ylivertainen maistaminen; hienovaraisesta hajusta ylimaallisen tuoksun haistaminen. Nämä syntyvät väistämättä.” (Bangali Baba; Hariharānanda; Rāma Prasāda; Woods.)

Tässä eri ensimmäisen kommentaarin kääntäjät käyttävät eri sanoja viitatessaan tähän poikkeavaan aistimiseen; puhutaan joko intuitiivisesta, korkeammasta (higher), tai ylivertaisesta (supernal) kuulemisesta jne. Tai vaihtoehtoisesti jätetään kokonaan kääntämättä, käyttäen alkuperäisiä sanoja eli srāvaṇa jne (ks. Hariharānanda). Useampi kommentaari tuo kuitenkin esille, että on kyse hienovaraisen aistinelimen saamisesta (esim. Woods). Tai ehkä tarkempi tapa ilmaista asia olisi puhua hienovaraisten aistinelimien aktivoitumisesta; koska oletan, että niiden täytyy olla meissä potentiana kaiken aikaa läsnä (ks. myös Hariharānanda). Ja tuloksena on siis supernormaali tai taivainen (divine) aistiminen.

Divine (divya) on mielenkiintoinen sana tähän yhteyteen, koska se voi olla adjektiivi, kuten taiva(aall)inen, jumala(ll)inen, ylimaallinen, yli-inhimillinen, pyhä ja armoitettu; tai se voi olla myös verbi, kuten ennustaa tai nähdä tulevaisuuteen, jolloin ollaan nimenomaan tekemisissä intuition ja selvänäköisyyden kanssa. Alkuperäinen sana on divya, jolle sanakirja antaa seuraavanlaisia merkityksiä: divine, heavenly, celestial, supernatural, wonderful, magical, charming jne. Sanan juuri on div, jolle Wallis antaa joogisessa kontekstissa merkitykset: to shine, to play. Tämä on myös deva-sanan juuri, jonka voi siis kääntää tältä pohjalta ”shining playful one”. Tantrisessa traditiossa muodon omaavat jumaluudet (deva) nähdäänkin perimmäisen olemuksen ikoneina eli symboleina tai muodollisina kuvakkeina. Jungilaisin termein vois ehkä puhua Kosmisen energiavirran arkkityypeistä.

Tässä Broo on taas alkujaan kääntänyt (2010) sanan prātibha intuitioksi, mutta sitten uuteen laitokseen (2019) sanalla ”selvänäköisyys”. Sinänsä monissa kielissä (kuten englanti ja ranska) on oma sanansa kullekin aistille hienovaraisessa eli supernormaalisssa muodossaan, kuten esim. clairvoyance ja clairaudience. Senkin takia, tähän sopii paremmin sana intuitio kuin selvänäköisyys, koska selvänäköisyys viittaa sanana vain yhteen supernormaalin aistimisen modaliteettiin. Toki on totta, että termiä selvänäköisyys käytetään puhekielessä myös sellaisena sateenvarjoterminä, joka kattaa kaikki eri muodot. Mutta toisaalta puhekielessä puhutaan usein asioista hyvin epätarkasti, kun taas filosofiassa pyritään mahdollisimman tarkkaan ilmaisuun. Jos siis haluaa olla tarkempi, niin tähän sopii näiden eri modaliteettien erottelu tässä yhteydessä, kun nimenomaan puhutaan kaikista aisteista erikseen supernormaalissa muodossaan. Ja yksi tapa ymmärtää tämä koko sutra, ja samalla avata intuition käsitettä joogisessa kontekstissa, on nähdä nämä viisi aistimistapaa intuition eri modaliteetteina; eli selvänäköisyys, -kuuloisuus jne, on se tapa, jolla intuitio ilmenee.

Joka tapauksessa, tässä sutrassa ei ole mitään erillistä samyamaa, vaan nämä kyvyt ilmenevät, tai saattavat ilmentyä, spontaanisti edellisen sutran samyaman tuloksena. Tässä sutrassa, ja sen ensimmäisessä kommentaarissa on päällekkäisyyttä, tai vähintäänkin samankaltaisuutta, monen muun luvun sutran kanssa. Sutrassa 16 kiinnityimme muunnosten perimmäiseen luonteeseen, ja siitä voi olla tuloksena tieto menneestä ja tulevasta. Sutrassa 25 pyydettiin ”ohjaamaan aistitoiminnan valoa”, ja sen potentiaalisena tuloksena tieto ”hienovaraisesta, kätketystä ja kaukaisesta”. Sutrassa 32 oli samyama ”pään valoon”, ja se toi mukanaan ”täydellistyneiden olentojen näkemisen”. Sutrassa 33 oli aiheena intuitio, ja siitä luvattiin ”kaikki”. Tulossa on sutra 41, jossa kiinnittymisen kohteena korvan ja tilan yhteys, ja siitä luvataan tulokseksi ”jumalallista kuuloa” (Huom! siellä käytetään eri sanaa kuin tässä eli divyam śrotam, ei srāvaṇa)

Tässä on myös tulkintaeroja sen suhteen, että mihin tämä intuitiivinen tai hienovarainen aistiminen kohdistuu? Kohdistuuko se prakritin eli (tämän Universumin) luonnon hienovaraisempiin ilmentymiin, joita ei yleensä keskiverto ihminen aisti? Vai kohdistuuko se johonkin toiseen ”tuonpuoleiseen” maailmaan tai ulottuvuuteen? Vai molempiin? Tässä vaikuttaa tulkinnassa taustalla oleva elämänkatsomus. Klassisessa joogafilosofiassa tehdään loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen jako; on vain purusha(t) ja prakriti. On vain Näkijä(t) ja nähty. Näin ollen kaikki mystiset kokemukset, jotka saattavat sisältää juuri tällaista ylimaallista aistimista, ovat osa nähtyä eli prakritia. Kaikessa yksinkertaisuudessaan, kaikki minkä voi edes potentiaalisesti nähdä kohteena, on osa prakritia. Mutta käsittääkseni osa teistisista intialaisista koulukunnista puhuu erikseen ns. henkisestä tai taivaisesta maailmasta, joka ei ole osa materiaalista luontoa, mutta on silti aistittavissa tajunnan kohteina ”jumalaisin aistein”. (Tällöin voidaan puhua johdonmukaisesti myös ”yliluonnollisesta”, kuten esim. Kassila tekee.) Mahele antaa tästä esimerkin Bhagavad Gītāsta, kun Arjuna näkee taivaisella silmällä Krishnan kosmisen muodon. Sekä perinteisissä kulttuureissa että New Age-piireissä puhutaan, ja on puhuttu, aiheeseen liittyen erilaisten henkiolentojen ja -oppaiden näkemisestä ja/tai kuulemisesta, jotka ovat kaiken aikaa keskuudessamme. Mutta näiden aseman ja merkityksen saattaa dualisti ja ei-dualisti tulkita hyvinkin eri tavoin.

Maehle avaa tätä näin: hienovaraisimillaan ylimaallinen aistiminen voi johtaa siihen, että näkee ”taivaisen valon”, joka on kaiken näkemisen perusta. Ja samoin myös muiden aistien kohdalla. Klassisessa Sānkhya-yoga-filosofiassa ajatellaan, että on olemassa jokin ääni, jokin muoto, jokin haju, jokin maku, jokin kosketustuntemus, joka on kaiken kuulemisen, näkemisen, haistamisen, maistamisen ja kosketuksen tuntemisen pohjalla. Ja tämä sutra puhuu Maehlen mukaan tästä. Kun omaa kyvyn aistia nämä kaikkien aistikanavien perusolemukset, niin voi kussakin tilanteessa saada aina siinä tilanteessa tarvittavan informaation. Ja tätä on siis yhden määritelmän mukaan intuitio: Tiedät kussakin tilanteessa intuitiivisesti, mikä on paras tapa toimia. Mutta kyse ei ole tietystikään mistään on/off-tyylisestä ilmiöstä, vaan tämä Maehlen kuvaama olisi se täydellistymä tällä saralla. Mutta usein ihmiset alkavat saamaan intuitiivista tietoa ajoittain jo paljon ennen täydellistymistä. Ja ehkä siihen tietoon luottaminen, on yksi tapa vahvistaa näiden aistimiskanavien aukeamista ja auki pitämistä?

Hathapradīpikā lupaa joistakin konkreettisista fyysisistä harjoituksista selvänäköisyyttä tai taivaista näkemistä (divyam drishti). Värssy 2:30, joka käsittelee netiä eli nenäonteloiden puhdistamista: “Kallon puhdistaja ja taivaisen näön antaja, neti nopeasti tuhoaa sairauksien virran, joiden alkulähde on solisluiden yläpuolella.” Värssy 3:98, joka käsittelee vajroli mudraa eli seksuaalienergian ja -nesteiden säilömistä: “Sekoita kuukanavaan liittyvä nektari, joka vapautuu tällä harjoituksella, (poltetun) lehmänlantatuhkan kanssa, ja voitele se tärkeisiin kehonosiin. Taivainen näkökyky syntyy.” (ks. esim. Akers 2002.)

Seuraavassa sutrassa tulee se kuuluisa varoitus!

Ps. Taolaisessa ajattelussa, ja näin ollen tao-joogassa, eri elimet liittyvät eri aisteihin: kuuleminen liittyy munuaisiin ja virtsarakkoon; näkeminen liittyy maksaan ja sappirakkoon; maistamiseen liittyy perna ja vatsalaukku; haistamiseen ja tuntoaistiin liittyvät keuhkot ja paksusuoli. Mantak Chian (2001) mukaan vahvistamalla kyseisiä elimiä, terävöitetään sitä vastaavaa aistia.

Pps. Måns Broo kertoi yksityisviestillä, että tuo toinen käännösvaihtoehto ei ole kieliopillisesti mahdollinen. Seison kuintenkin ajatukseni takana, että intuitio on sateenvarjokäsite, joka voi ilmetä kaikkien eri aistien kautta.

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti.