sutra 3:37

Posted on

te samādhāv upasargā vyutthāne siddhayaḥ 37

Syventymisessä ne ovat esteitä mutta ulossuuntautumisessa täydellistymiä (3:37).

Sri Patanjala Sānkhya-pravacane Yoga-shāstre:

”Kun saavutetaan mahdit, kuten intuitio jne, jotka on juuri mainittu, ne ovat esteitä (nirbīja) samādhin saavuttamisessa. Mutta ulossuuntautuneen aktiivisen mielen kohdalla ne ovat täydellistymiä (tai saavutuksia)”. (ks. Hariharānanda; Rāma Prasāda; Woods.)

Niin, tässä syventymisellä viitataan nimenomaan kohteettomaan syventymiseen, koska samyamaan aina itseensä kuuluu kohteellinen syventyminen osana prosessia.

Varoittaako tämä kaikista siddheistä vai vain edellisen sutran sellaisista? Moni moderni kommentaattori tulkitsee tämän varoitukseksi kaikkiin siddheihin liittyen. Mutta jos ensimmäinen kommentaari on luotettava lähde, niin tässä varoitus esitetään ensisijaisesti edelliseen sutraan liittyen. On luultavaa, että jos tämän sutran olisi tarkoitus varoittaa kaikista siddheistä, niin se olisi joko listan alussa tai lopussa (esim. Broo). Mutta miksi varoitusta ei tule kaikkiin siddheihin liittyen, kun intialainen joogatarusto on täynnä varoittavia esimerkkejä? Tämä on pohtimisen arvoinen kysymys!

Yksi selitys sille miksi tässä kohdassa on varoitus: edellisen sutran siddhit tulevat spontaanisti eli ne saattavat yllättää joogin. Sen sijaan, aiemmat siddhit ovat tulleet tietoisen samyaman tuloksena, joten prosessiin on kuulunut asteittainen ymmärryksen lisääntyminen, ja näin ollen joogi ei käytä niihin liittyviä kykyjä väärin. Tai näin ainakin on asian laita ihanteellisessa maailmassa, mutta onko asia näin aina käytännössä? Väittäisin, että ei. Varsinkin, kun tähänkin asti jos on päästy, niin olisi oletettavaa, että asteittaista ymmärryksen lisääntymistä on tapahtunut. Ja sitä paitsi erilaisten anekdoottien ja parapsykologian perusteella, monenlaisia mahteja voi osua kohdalle ihan spontaanisti pelkän harjoituksen voimalla, tai jopa ilman harjoitusta (tai tarkemmin ottaen, ilman harjoitusta tässä elämässä; ks. YS VI:1). Patanjali, itse asiassa, esittää varoituksen myös sutrassa 3:51: ”…tulisi välttää kiintymystä ja ylpeyttä, koska epätoivotut asiat saattavat toistua.” Tämä on merkki siitä, että Patanjalinkin mukaan joogi saattaa repsahtaa vielä varsin korkeallakin tasolla kiusauksiin. Ja olennainen sana tuossa on kiintymys…

Voimme kiintyä eli takertua periaatteessa mihin tahansa luonnonilmiöön. Kaikki mihin voi takertua voi olla este tahi hidaste joogan tiellä. No, mihin erityisesti saatamme takertua? Valtaan? Maineeseen? Siddhit nimenomaan voivat tuoda valtaa ja mainetta. Joogi voi saada opettajan roolissa valtaa ja ihailijoita siddhien takia, ja tämä totta kai voi johtaa takertumiseen. Ja vielä yleisempi ongelma on kaikenlaisiin mystisiin kokemuksiin kiintyminen. Kaikki joogit eivät päädy opettajan asemaan, mutta kaikki voivat kokea mystisiä kokemuksia; ja usein kiinnymme miellyttäviin tai erikoisiin kokemuksiin. Joten varoituksen sana kaikista siddheistä on ilman muuta paikallaan! Moni kommentaattori onkin tässä kolmannessa luvussa tuonut varoituksen sanoja esille pitkin matkaa. Olen muistaakseni aina maininnut, kun joku lukemani kommentaattori on siddhien vaaroista muistutellut (esim. Maehle; Ranganathan; Venkateshānanda; Prabahavānanda). Lukemistani kommentaattoreista kaikista eniten varoituksia viljelee Kontala, jolla on sellainen ”piilotettuna” lähes joka sutraan tässä luvussa!

Ja varoituksia löytyy myös lukuisista muista joogateksteistä. Bryant nostaa esille esimerkin vaishnava-perinteestä eli Bhāgavat-purānassa (11:15:33) sanotaan: ”Viisaat puhuvat siddheistä esteinä; ne ovat hidaste sille, joka harjoittaa korkeinta joogaa.” Tähän voisin lisätä Shiva-sutran (2:4) varoituksen: ”Mentaalista mielihyvää tuottavat (pohjimmiltaan) illusoriset rajoittuneet mahdit, jotka ovat vain yksi ‘alemman tiedon’ muoto, sellaisenaan hämmentävä kuin uni.” Monet perinteet myös ihan suoraan kieltävät siddheistä puhumisen muiden kuin oman opettajansa kanssa! Usein sanotaan myös, että siddhien esittely itsessään saattaa viedä kyvyn pois! (ks. esim. Ranganathan.)

Entäs sitten, jos retkahtaa käyttämään väärin siddhejä, tai edes kehuskelemaan niillä? Bryant toteaa, että se on merkki, että joogi ei ole ottanut silloin riittävän vakavasti takertumattomuuden harjoitusta, joka on määritelty joogan olennaiseksi osaksi jo ensimmäisen luvun alussa (1:12). Esimerkiksi B.N.S. Iyengar sanoikin filosofialuennoillaan (2008), että yksi syy, miksi Patanjali painottaa yamaa niin paljon, on minimoida mahdollisia väärinkäytöksiä. Toisin sanoen, vastalääke siddhien väärinkäyttämiselle on takertumattomuuden ja yaman harjoittelu alusta loppuun asti. Ja jos retkahtaminen tapahtuu, niin sitten harjoitellaan lisää!

Tähän liittyen monissa perinteissä yksi valmistaviin ja perustaa luoviin harjoituksiin kuuluu niin sanottu śuddha sankalpa eli puhtaan motiivin rukoilu. Voi kai sanoa, että (lähes) kaikkien joogan harjoittajien alkuperäisiin motiiveihin kuuluu ainakin joku seuraavista: tyytymättömyys itseen, ja halu muuttaa itseä; halu kokea muuntuneita tajunnantiloja tai mitä tahansa mystisiä kokemuksia; halu saada valtaa (tämä viimeinen liittyy lähinnä joogaopettajiin). Näille vastalääkkeeksi suositellaan puhtaan motiivin rukoilua. Puhdas (tai tehokas) motiivi on halu oivaltaa oman kokemuksen kautta todellisuuden perimmäinen luonne; halu harjoitella rakkaudesta itseen (ei siis ensisijaisesti siksi, että haluaa muuttua); halu toimia kaikkien olentojen parhaaksi. (ks. esim. hareesh.org/blog/puremotive.)

Venkateshānanda kertoo tähän liittyen anekdootin nuoresta miehestä, joka oli kuullut tarinan, jossa taivaalliset nymfit tulivat kiusoittelemaan joogia. Nuori mies kysyi swami Shivānandalta, voiko näin todellakin tapahtua? Saatuaan myöntävän vastauksen, hän halusi oppia meditoimaan!

Kurositeettina mainittakoon, että sana siddhi – jolla tarkoitetaan tässä supernormaalia kykyä – esiintyy tässä luvussa vain kerran, eli tässä sutrassa; ja sen lisäksi kolme kertaa luvuissa 2 ja 4 (YS 2:43; 2:45; 4:1; ks. aiheesta Bryant 2009.)

Mutta eivät siddhit sinänsä ole vain ja ainoastaan vältettävä asia, koska tosiasiassa niitä ei pystyne täysin välttämään. On sinänsä luonnollista, kun menee hienovaraisempiin harjoituksiin, että muuntuneita tajunnantiloja tulee, jotka vähintäänkin mahdollistavat, ainakin jossain määrin, ainakin osan edellisen sutran ”taivaisista aistimiskyvyistä”. Itse asiassa, ensimmäisen luvun sutra 35, joka on osa erilaisten meditaatiotekniikoiden listaa, tulkitaan yleensä ”jumalaisten aistikohteiden meditointina”. Se on siis osa prosessia.

Vāchaspati Mishra tuo esille oivallisen huomion (ks. myös Iyegar). Koska edellinen samyama kohdistui purushaan – ja purushan oivaltaminen omana perimmäisenä olemuksena, on koko joogan projektin tavoite – niin tässä vaiheessa joogi saattaa erehtyä luulemaan, että hän on jo harjoituksena harjoitellut, eikä tarvitse enää harjoitusta. Tämä on tietysti iso arviointivirhe, koska pysyvä itseoivallus ei ole vielä koittanut! Tämä saattaa olle ongelma juuri uus-Advaitassa ja myös perinteisessä Advaita Vedantassa, koska näiden parissa pyritään saamaan mahdollisimman suoraan mahdollisimman nopeasti, vähintäänkin käsitteellinen oivallus itsestä. Ja tämä johtaa usein siihen, että muodollisten harjoitusten tekeminen lakkaa. Sitä vastoin monissa muissa perinteissä perusharjoituksetkin ovat harjoituksia, joita kaikkien tulisi tehdä, vaikka olisi kuinka edistynyt!

Tämä näkyy myös seuraavassa sutrassa, joka alkaa sanoilla: ”Sidonnaisuuden syyn hellittämisestä ja mielen käyttäytymisen ymmärtämisestä…” Patanjalin mukaan siis sutran 35 käsitteellinen tieto purushasta – ja sen tuomat intuitio jne. – on siis merkittävä käännekohta tässä luvussa – ja koko joogan tiellä. Se saattaa myös olla yksi syy tähän varoitukseen tässä kohdassa, sillä mieli on kuin ”kaksiteräinen miekka”, kuten Desikachar toteaa..

Ps. Olen viitannut vuoden 2019 lopusta alkaen usein Janne Kontalan kommentaariin. Tämän piti ilmestyä keväällä 2020, mutta ilmeisesti poikkeustilanne on vaikuttanut myös kirjakustannusalaan. Sain tilaisuuden lukea käsikirjoituksen, koska Janne pyysi minulta siihen rakentavaa kritiikkiä. Nyt en siis tiedä olenko aina kommentoinut tässä blogissa jotain, mikä tulee olemaan myös lopullisessa versiossa. Mutta toivotaan, että teos ilmestyy syksyllä 2020, ihan vaan senkin takia, että minun ei tarvitse muuttaa sulkeisiin Kontalan kohdalla merkkaamiani vuosilukuja!:)

Text: Marko Mikkilä; foto: Katja Metsätähti.