sutra 3:39

Posted on

udāna-jayāj jala-paṇka-kaṇṭakādiṣv asaṅga utkrāntiś ca 39

Ylöspäin suuntautuvan hengen voittamisesta: veden, suon, piikkien ja muiden vastaavien koskemattomuus sekä poistuminen (3:39).

Sri Patanjala Sānkhya-pravacane Yoga-shāstre:

”Aistien funktio, jota luonnehtii elinvoimat, on elämä. Elinvoimat toimivat viidellä tavalla. Prānan liikehdintä tapahtuu sydämen alueelta suun ja nenän alueelle asti. Samāna jakaa ravintoa navan alueelta käsin. Apāna poistaa jätteitä toimien alas jalkoihin asti. Udāna toimii ylöspäin päälakeen saakka. Vyāna on levittäytynyt koko kehoon. Näistä prāna on johtava voima. Udānan hallinta poistaa mahdollisuuden joutua veden jne. valtaan sekä se mahdollistaa (omasta tahdosta) poistumisen kuoleman hetkellä.” (esim. Hariharānanda; Bangali Baba)


Tästä puhutaan nykyaikana joogan esoteriassa ja anekdooteissa levitaationa (ehkä se ikonisin siddhi, ollen myös elokuvien ja taikurien vakiokalustoa). Niin, tämän samyaman tulokset ovat kahtalaiset. Toisaalta mahdollistetaan levitaatio; ja toisaalta mahdollisuus valita oman maallisen kehonsa kuoleman hetki, eli kyky poistua kehostaan tietoisesti ja hallitusti, jatkaen elonkiertoaan haluamallaan tavalla. Tästä käytetään toisinaan myös termiä mahāsamādhi eli Suuri Syventyminen, joka on joidenkin väitteiden mukaan merkki siitä, että joogi on elänyt viimeisen elämänsä, ja ominut itselleen pysyvästi valokehon (jos uskoo viimeisen elämän jälkeiseen yksilöllisyyteen) tai vajonnut ja kadonnut Absoluuttiin (menettäen kaiken yksilöllisyytensä). Kuten Bhagavad Gītāstakin (8:23-27) käy ilmi reinkarnaatiota itsestään selvänä totena pitävät joogan harjoittajat ovat perinteisesti pitäneet kuolinhetkeä hyvin tärkeänä tekijänä joogin tulevaisuutta ajatellen – nykyaikana tiibetin-buddhalaiset ovat tainneet liputtaa asian puolesta kaikista eniten (ks. aiheesta myös esim. Sadhgurun tai Kolbjorn Martensin opetuksia YouTubesta).

Tähän viittaava termi utkrāntiś käännettään toisinaan hieman raflaavasti ”jooginen itsemurha”

(esim. Mallinson & Singleton 2017). En pidä tuota hyvänä käännöksenä, koska itsemurhaan liittyy sen verran voimakkaasti negatiivisia konnotaatioita. Tässä on kuitenkin kyse oman kuolemanhetken valinnasta syystä, joka ei johdu epätoivosta, vihasta, masennuksesta tms. Sen sijaan, joogaan syventynyt kokee jossain vaiheessa, että on jo tehtävänsä suorittanut maan päällä, ja näin hän haluaa jatkaa matkaa. Siinä missä itsemurhan tekevä erehtyy luulemaan, että hänen ongelmat loppuvat kuolemaan, joogi tietää, että tietoisuus ei pääty biologisen kehon kuolemaan. Bhagavad Gītākin kertoo, että Itseä eivät aseet vahingoita, tuli polta, vesi kostuta tai ilma kuivata. Elementit häiritsevät vain kehoa. Sen sijaan, poistuminen omasta tahdosta mahdollistaa esimerkiksi harjoituksen elämien välisessä ajassa, johon liittyy ihan omat lainalaisuutensa. Tai se tahdonalaisesti kehosta poistuminen voi tarkoittaa, jopa lopullista vapautumista. Esimerkiksi Kolbjorn Martensin mukaan tätä voi tässä elämässä harjoitella ns. unijoogan avulla. Tämä liittyy läheisesti myös edelliseen sutraan, koska tässäkin poistuminen tapahtuu päälaen kautta.

Anekdoottina kerrottakoon, että intialaiseen supersuosittuun nykyajan guruun Jaggi Vasudeviin eli Sadhguruun liittyy yksi tähän asiaan liittyvä ”skandaali”. Hänen vaimo halusi kokea mahāsamādhin; ja pyysi miestään ohjeistamaan ja avustamaan hänet sen läpi. Näin kävi, ja vaimo poistui, Sadhgurun mukaan, tahdonalaisesti kehostaan. Viranomaisten silmissä tämä taas näyttää hämärissä oloissa tapahtuneelta kuolemalta, johon liittyi mahdollisesti rikos. Näin ollen, tässä blogissa ei voida suositella tällaista.

Tuo ylläoleva ensimmäinen kommentaari esittelee lyhyesti opin ”viidestä tuulesta” (pancha-vāyu), eli hienovarainen elämänenergiamme jakautuu viiteen ala-prānaan (joista hämmentävästi yhden nimi on myös prāna). Tämän opin vanhin lähde lienee Chāndogya Upanishad. Ja tässä sutrassa pyydetään nimenomaan harjoittelemaan sen ylöspäin suuntautuneen elämänvoiman – jota udānaksi on perinteisesti kutsuttu – hallintaa. Tämä hallinta voi toisaalta tehdä kehosta niin kevyen, että joogi pystyy, ikään kuin, leijailemaan karkean materian yläpuolella.

Läntisen maailman tunnetuin tarina levitaatiosta lienee Jeesus Nasaretilaisen kävely vetten päällä. Vanhin tunnettu tällainen tarina löytyy, Bryantin mukaan, jo Rig-Vedasta, jossa kerrotaan ”pitkätukkaisen askeetikon”, johon viitataan sanalla keshin (ei siis joogi), levitoineen tai lentäneen. Kaiken kaikkiaa, intialaiset hagiografiat ovat täynnä tallaisia taruja. Kaikista eniten todistusaineistoa tällaisesta kyvystä löytyy erään länsimaisen tyypin kohdalla. Italian Copertinossa vaikutti 1600-luvulla roomalais-katolinen pappi nimeltä St. Joseph (syntymänimeltään Joseph Desa), joka on myöhemmin julistettu pyhimykseksi. Hänen on nähty levitoivan satoja kertoja 35 vuoden aikana, ja todistajia on ollut parhaimmillaan jopa satoja ihmisiä. Hänestä löytyy merkintöjä sekä yksityisistä päiväkirjoista että virallisista asiakirjoista, ja todistajina on ollut kuninkaita, prinsessoja, paaveja ja jopa inkvisitio, jolta hän sai ei-haluttua huomiota. Hänen onnekseen häntä ei poltettu roviolla – ehkä siksi, koska hän oli mies? (ks. Radin 2017.)

Tuoreempi tapaus on skottilainen meedio Daniel Dunglas Home 1800-luvulta. Hänen eri paranormaaleista teoistaan – joihin kuului mm. levitaatio ja psykokinesia eli tavaroiden liikuttelu ilman kosketusta – on myös olemassa tuhansia todistajia sadoilta eri kerroilta. Häntä testasi myös useampi skeptikkojen seura (mm. Hollannissa), ja kukaan ei löytänyt ”rationaalista selitystä” tapahtumille. 1800-luvulla erilaiset spiritistiseurat ja meediot olivat suosittuja – tällöin alettiin myös käyttää englanniksi termiä psychic näistä kyvyistä – ja monet todettiin huijareiksi, mutta Homea ei ilmeisesti koskaan pystytty todistamaan huijariksi. Molemmat sekä Home että Joseph olivat jo lapsena osoittaneet merkkejä poikkeuksellisesta herkkyydestä eli intialaisen ajattelun mukaan he olivat tehneet harjoituksensa edellisissä elämissään. Joseph toki myös harjoitti antautuneesti bhakti-joogaa kristillisessä viitekehyksessään “tässä elämässään”. (ks. Radin 2018.)

Modernin joogan aikakaudella TM-liike on väittänyt pystyvänsä kouluttamaan ihmiset levitoimaan. He ovat järjestäneet ns. joogalentokursseja. Ensimmäisessä vaiheessa opetellaan lootusasennossa hyppimään takamuksella. Tai kyse on luultavasti eräänlaisista spontaaneista liikkeistä tai sätkähdyksistä (tämä on yksi joogatermin kriyā merkitys, toim. huom.), joita saattaa tulla mitä tahansa meditatiivista ja/tai hienovaraisen energian kanssa pelaavaa harjoitusta tehtäessä. Ja siihen se on ilmeisesti jäänytkin, eli todistettavasti kukaan ei ole heidän kalliiden koulutusten ansiosta onnistunut levitoimaan. Näin ollen saamme tyytyä anekdootteihin.

Nykyajan anekdooteista tunnetuimpiin kuulunee Swami Rāman kertomukset Himalajan vuoristossa tapaamistaan ”luolajoogeista”, joiden hän väittää nähneen levitoimassa. Hänen mukaansa tämä tekniikka on opittavissa bandhojen ja prānāyāman avulla. Sinänsä tuo on järkeenkäypä väite, koska bandhojen energeettinen vaikutus voi olla selkeästi ylöspäinsuuntautuva – bandha nimeltä uddiyana jopa tarkoittaa kirjaimellisesti ”ylöspäin lentämistä”. Ranganathanin mukaan udānan yksi arkipäiväinen funktio on pitää meidät pystyssä. Ja sattumoisin, käytämme mūla bandhaa eli juurilukkoa luonnostaan vauvoina, kun opettelemme seisomaan ja kävelemään. Hathapradīpikā antaa yhden erityisen hengitysharjoituksen nimeltä plāvini (2:70), jonka avulla täytetään keuhkot ilmalla, ja näin voidaan kellua veden päällä kuin lootuksen lehti.

Desikachar on taas ”rationaalisella” linjalla: ”Hallinnoimalla voimat, jotka välittävät tuntemuksia kehosta mieleen, on mahdollista hallita ulkoiset ärsykkeet. Esimerkiksi, joogi voi sietää vettä oli se mitä tahansa lämpötilaa, tai hän voi sietää piikkien vaikutukset, tai hän voi kävellä epätasaisilla pinnoilla, ja jopa tuntea itsensä keveäksi kuin ilmapallo” (vrt. YS 2:48). Tämä on siis Desikacharin ”erittäin luova” käännös sutrasta.

Ps. Venäläiset parapsykologit Dubrov ja Pushkin (1986) selittävät levitaatiota ja psykokinesiaa ns. biogravitaatiokentällä, jollaisen psi-lahjakkaat ihmiset pystyvät luomaan mielellään, ja siten voittamaan painovoiman hetkellisesti.

Pps. Jos ei ole vielä valmis kävelemään vetten päällä, niin kellumista voi harjoittaa yhdessä kala-asennon (matsyāsana) variaatiossa, eli jalat lootukseen, rintäkehä ylös, ja kädet pään yli. Se kelluu…

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti.