sutra 3:42

Posted on

kāyākāśayoḥ saṁbandha-saṁyamāl laghu-tūla-samāpatteś cākāśa-gamanam 42

Kehon ja eetterin yhteyteen kiinnittymisestä ja/tai kevyeen puuvillaan uppoutuneisuudesta: eetterissä (tai avaruudessa) liikkuminen (3:42).

Sri Patanjala Sānkhya-pravacane Yoga-shāstre:

”Missä ikinä keho onkin, siellä eetteri, koska se luo tilan keholle. Täten, eetterin ja kehon suhde on, että edeltävä läpäisee jälkimmäisen. Harjoittamalla samyamaa tähän suhteeseen eli oivaltamalla se, joogi muuttuu kevyeksi ja voi liikkua halki ilmojen. Ja/tai uppoutumalla puuvillaan tai johonkin muuhun kevyeen aineeseen atomeihin asti, joogi muuttuu kevyeksi. Muuntumalla kevyeksi voi kävellä veden päällä, sitten hämähäkinseitin päällä, sitten valonsäteen päällä. Täten, voi liikkua taivaalla vapaasti.” (ks. Hariharānanda; Bangali Baba; Rāma Prasāda, Woods.)

Osa sanskritologeista kääntää tässä ca-sanan sanalla ”ja” (esim. Broo; Bryant), osa taas sanalla ”tai” (Rāma Prasāda; Woods). Broon mukaan samyama ja samāpatti ovat tässä synonyymeja (ks. myös Bryant). Mutta herää kysymys, miksi Patanjali käyttää molempia aika pitkiä sanoja erikseen sutra-tekstissä, jossa pyritään mahdollisimman tiiviiseen ilmaisuun?

Samyama on siis määritelty dhāranā-dhyāna-samādhi-ketjuksi; ja vieläpä niin, että yleensä siddhiin vaaditaan useampi samyama yhteen objektiin, ennen kuin siddhi hedelmänä on kyseinen siddhi (YS 3:4). Samāpatti (uppoutuminen) esiteltiin ensimmäisen luvun sutrassa 41. Siellä Broo kommentoi, että se on ”lähes synonyymi” samādhin (syventyminen) kanssa. Bryantin mukaan puolestaan ne eivät ”teknisesti ottaen” ole synonyymeja. Bryantin mukaan, samādhi viittaa enemmän tajuntaan itseensä, eli tajunta ilman mielen toimintoja tahi liikkeitä on samādhi. Samāpatti taas, hänen mukaansa, viittaa tajunnan kohteeseen kohteellisessa samādhissa. Samāpatti on siis kohteellisen syventymisen tajunnansisältö eli tietoisuuden ainoa kohde sillä hetkellä – tai se prosessi, josta tuo tapahtuma koostuu. Samādhi taas voi viitata myös kohteettomaan syventymiseen, jossa ei ole ”tapahtumia”. Mutta tässä sutrassa on siis kohde, ja se on kevyt puuvilla tai jokin muu erittäin kevyt aines. Tämän sutran mukaan siddhi saavutetaan tekemällä samyamaa kehon ja eetterin yhteyteen (vaatii yleensä useamman toiston) ja/tai uppoutumalla johonkin erittäin kevyeen materiaan (yksi kerta saattaa riittää).

Klassisessa Sānkhya-jooga metafysiikassa kutakin karkeaa elementtiä vastaa yksi hienovarainen elementti ja tiedonhankinta-aisti:

eetteri->ääni ja kuuleminen;

ilma->kosketus ja tunteminen;

tuli->muoto ja näkeminen;

vesi->maku ja maistaminen;

maa->haju ja haistaminen.

Bryant antoi edellisen sutran kohdalla ymmärtää, että samoin kuin jumalallisen kuulon voi saavuttaa harjoittamalla samyamaa eetterin ja korvan yhteyteen, voi myös saavuttaa jumalallisen tuntemisen, näkemisen, maistamisen ja haistamisen harjoittamalla samyamaa karkeaan elementtiin ja sitä vastaavaan tiedonhankinta-aistiin (ks. myös Maehle). Tämä sutra kuitenkin osoittaa, että kyse ei ole pelkästään näistä Sānkhya-filosofian määrittelemistä vastaavuksista. Ja nimenomaan eetteri hienovaraisimpana karkeana elementtinä liittyy kaikkiin elementteihin ja aisteihin.

(Näin näyttää olevan tässä yhteydessä vaikka yleensä asia esitetäänkin niin, että eetteriin liittyy ”erityisenä laadullisuutena” (viśeṣa guna) vain ääni; kun taas ilmaan, joka syntyy eetteristä liittyy ääni ja kosketus; sitten taas tuli syntyy ilmasta, johon sisältyy ääni, kosketus ja muoto; sitten vuorostaan vesi syntyy tulesta, johon täten sisältyy ääni, kosketus, muoto ja maku; ja lopulta maa syntyy vedestä, johon sisältyy kaikki eli ääni, kosketus, muoto, maku ja haju.)

Tämän sutran siddhi tulkitaan yleensä lentämisenä, mutta osa tulkitsee sen myös levitaationa (esim. Iyengar), jota on jo käsitelty sutrassa 3:39 (Hariharānanda tuo tässä esille skottimeedio D.D. Homen, josta kerroin em. sutrassa). Mikä on siis näiden kahden siddhin ero? Yksi tapa tehdä erottelu on, että tässä puhutaan todellakin lentämisestä tai ilmojen halki liitämisestä, tai avaruuskävelystä, kun taas sutrassa 39 puhuttiin vain hetkellisestä leijumisesta maan tahi veden yllä, jolloin olisi kyseessä levitaatio (laghimā, johon palataan sutrassa 3:45, jossa aiheena klassiset ”kahdeksan täydellistymää”). Itse tulkitsen siis tässä puhuttavan vapaammasta liikkumisesta avaruudessa eli eetterissä. Mutta lentääkö tässä ite asiassa karkea materiaalinen keho, vai hienovarainen energiakeho? Tätä asiaa ei yleensä pohdita tämän sutran kohdalla, mutta minusta löytyy hyviä syitä epäillä, että tässä puhutaan nimenomaan ns. tahdonalaisesta ruumiista irtautumisprosessista eli energiakehona avaruudessa liikkumisesta, jota New Age-kulttuurissa on myös astraaliprojektioksi kutsuttu.

Joku voi tietysti sanoa, että tässä sutrassa ei ole mitään viitteitä, että ei puhuttaisi ”oikeasta lentämisestä”. Toisaalta ei myöskään sanota, että nimenomaan fyysinen keho lentää. Ja mitä on oikea lentäminen joogan näkökulmasta, vaatiiko se karkean kehon? Joogan näkökulmasta me olemme täysin immateriaalinen purusha. Tämä kiinnittyy tai ”heijastuu”, materiaaliseen maailmaan buddhin kautta. Ja tämä prosessi, kun purusha ja buddhi yhtyvät synnyttää asmitān eli minätunteen. Jos sanotaan, että joogi voi lentää, on hyviä syitä ajatella, että mikä tahansa muoto kelpaa, myös energiakeho, varsinkin kun se on itse asiassa lähempänä omaa perimmäistä luonnettamme eli purushaa.

Seuraavassa sutrassa puhutaankin ”suuresta ruumiittomuudesta”, jonka tulkitsen olevan suoraa jatkoa tälle sutralle. Suuri ruumiittomuus tarkoittaa ”ei kuviteltua toimintaa” ilman fyysistä ruumista. Jokainenhan meistä voi kuvitella lentävänsä, mutta se ei ole sama asia kuin oikeasti nähdä esimerkiksi oma fyysinen kehonsa sen ulkopuolelta käsin. Ja tämäkin voi sattua periaattessa kenelle tahansa myös spontaanisti, ilman (tässä elämässä suoritettua) harjoittelua. Olen synkronisen sopivasti juuri lukemassa kirjaa, jossa nuori nainen kertoo omista kokemuksistaan, kuinka spontaanit ruumiista irtautumiset saivat hänessä henkisen heräämisen aikaan – se kun on yksi erittäin tehokas tapa oivaltaa, että ”en ole fyysinen kehoni” (Brianna Wiest: The Human Element). Graham Nicholls (2012) on kirjoittanut aiheesta kirjan, ja hän kouluttaa ihmisiä tämän taidon saralla (ks. grahamnicholls.com).

Tiivistetysti: Yksi metodi harjoitella ruumiista irtautumista on makaamalla ”shavāsanassa” rentouttaa ruumiinsa, ollen täysin liikkumatta yli puoli tuntia, jolloin huijaamme aivot luulemaan, että nukumme. Tällöin motorisen aivokuoren yhteys katkeaa muihin aivojen osiin, eli päädymme unihalvaus tilaan, eli emme voi liikuttaa fyysistä ruumistamme, mutta mielemme on hereillä. Sitten tuodaan huomio kehon ja tilan yhteyteen, ja aletaan kokeilemaan, kuinka pääsisimme liikkumaan ulos ruumiista… Hariharānandan mukaan raskauden tunne tulee minätunteesta. Mutta ehkä se ennemminkin tulee samaistumisesta fyysiseen kehoon, koska esimerkiksi, Nicollsin mukaan paluu fyysiseen kehoon tapahtuu erittäin helposti, pelkästään ajattelemalla fyysistä kehoa!

Hariharānanda tuo tässä esille, että fyysinen ruumiskin voi vähintäänkin levitoida, koska suurin osa fyysisestä kehosta on fysiikankin mukaan ”tyhjyyttä”, tai ehkä oikeammin elektronien ja protonien välissä on sitä eetteriä eli jatkuvasti muuntuvaa energiaa. Vivekānanda ilmaisee, että pohjimmiltaan kehommekin on ākāśaa, joka vain ottaa eri karkeampia muotoja. Hariharānanda suosittelee keskittymistä anahata-nadaan, eli koko kehon läpäisevään hienojakoiseen äänivärähtelyyn, josta hatha-perinteessä puhutaan paljonkin. Kontala jatkaa, että ääneen keskittymistä voi pitää muita järkevämpänä, koska kyvyn soveltaminen Korkeimman ääniedustajaan (eli OM tai joku muu korkeimpaan voimaan viittaava siemenmantra) johtaa ylimpään päämäärään, ”toisin kuin avaruuskävely”. (Huom. Kontala (2020) on tullut juuri painosta! toim. huom.)

Ps. Krishnamacharyan poika Desikachar on taas materialistisen raskaasti jalat maassa: ”Tämä ei tietenkään tarkoita, että voimme fyysisesti kellua (float), mutta voimme saavuttaa ymmärryksen mitä kelluminen vaatii.”

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti.