sutra 3:44

Posted on

sthūla-svarūpa-sūkṣmānvayārthavattva-saṁyamād bhūta-jayaḥ 44

Karkeaan (muotoon), olennaiseen (muotoon), hienovaraiseen (muotoon), yhdistävään (tekijään) ja tarkoitukseen kiinnittymisestä: voitto elementeistä (3:44).

Sri Patanjala Sānkhya-pravacane Yoga-shāstre tarjoaa tässä sen verran pitkän kommentaarin, että en lähde sitä kääntämään, vaan käsittelen tätä enemmän Broon (2019) ja Bryantin (2009) kommentaarien kautta. Näistä ensimmäinen aika perustavanlaatuisesti referoi tuota kommentaareista vanhinta, ja jälkimmäinen taas käsittelee aihealuetta laajemmin kuin kukaan muu – sopivasti nojautuen pääasiassa klassiseen Sānkhya-filosofiaan.

Nostan kuitenkin tähän alkuun esiin, suoraan siteeraten, yhden yksityiskohdan ensimmäisestä kommentaarista: ”Patanjalin mukaan substanssi (dravya) on kokoelma eri osista, josta osat eivät voi olla olemassa erillisinä.”

Ensinnäkin, herää kysymys, voisiko tällaiset lauseet olla viitteitä, että ensimmäinen kommentaari ei ole Patanjalin itsensä tekemä, toisin kuin tutkija Philip Maas väittää?

Ja toiseksi, olen aiemmin sanonut, että sanaa ‘substanssi’ käytetään filosofiassa kahdella toisistaan poikkeavalla tavalla; ja taisin sanoa, että joogafilosofiassa sanaa yleensä käytetään vaan siinä metafyysisesti perustavanlaatuisemmassa merkityksessä eli purusha ja prakriti ovat substansseja, ei mikään muu. Nyt joudun vetämään sanani takaisin, sillä tässä sanaa (dravya) käytetään nimenomaan siinä toisessa suppeammassa merkityksessä, eli kaikki objektit, joita pidetään jollain tavalla erillisinä yksilöinä – kuten esim. puu, ihmiskeho tai tähti – ovat kaikki substansseja sanan tässä merkityksessä.

Mutta pääaiheena tässä ovat siis elementit: maa (prithvī ), vesi (apas), tuli (tejas), ilma (vāyu) ja eetteri (ākāsha). Näitä pyritään manipuloimaan!

Sānkhya tarjoaa analyysin elementeistä ja maailman ilmenemisestä tahi syntymisestä (ks. esim. Broo 2:19). Karkeat muodot (mahābhūta) lyövät vasten aistejamme aina… kun aistimme. Koemme subjektiivisesti koko ajan kiinteyttä (maa), virtaavuutta (vesi), lämpötilaa (tuli), liikettä (ilma) ja tämä kaikki tapahtuu jossakin ‘avaruudellisessa tilassa’ (eetteri). Vāchaspati Mishra on listannut näiden karkeiden elementtien tunnuspiirteitä laajemmin kuin kukaan muu (olen jättänyt osan listasta pois):

”Maa”: muoto, massa, karkeus, läpäisemättömyys, vakaus, manifestaatio, erillisyys, tuki, ja kovuus.

”Vesi”: sileys, hienojakoisuus, selkeys, vaaleus, pehmeys, viileys, säilyvyys, ja puhdistavuus.

”Tuli”: ylöspäinnousevuus, polttavuus, valoisuus, kirkkaus, ja tuhoavuus.

”Ilma”: liike, työntävyys, ja voima.

”Eetteri”: kaikenläpäisevyys.

(Tämä ei ole välttämättä kovin johdonmukainen listaus kaikilta osin, mutta toimii kuitenkin suuntaa antavana näiden elementtien ymmärtämiseen laajemmassa mielessä kuin vain maa, vesi jne.)

Nämä ovat siis niitä karkeita eli tavallisissa aisteilla havaittavissa olevia ominaisuuksia. Maan eli kiinteyden havaittavissa olevat ominaisuudet ovat haju, maku, muoto, tunto ja ääni. Veden eli virtaavuuden havaittavissa olevat ominaisuudet ovat maku, muoto, tunto ja ääni. Tulen eli lämpötilan havaittavissa olevat ominaisuudet ovat muoto, tunto ja ääni. Ilman eli liikkeen havaittavissa olevat ominaisuudet ovat tunto ja ääni. Ja eetterin eli ’tilan’ havaittavissa oleva ominaisuus on ääni – eli astetta hienovaraisemmassa on aina yksi ominaisuus vähemmän. (Huom! Broolla, 2019, on jäänyt huolimattomuusvirhe tämän sutran ensimmäiseen kappaleeseen, eli ilma puuttuu listasta.)

Toisin päin, asiaa voisi havainnollistaa näin: Tiedät kokevasi jotain kiinteää kun voit haistaa, maistaa, nähdä, koskea ja kuulla. Tiedät kokevasi jotain virtaavaa kun voit maistaa, nähdä, koskea ja kuulla. Tiedät kokevasi jotain lämpötilan omaavaa kun voit nähdä, koskea ja kuulla. Tiedät kokevasi jotain liikettä kun voit koskea ja kuulla. Ja lopuksi tiedät olevasi eetterissä kun voit kuulla.. jotain.

Näitä viittä karkeaa elementtiä on yritetty, totta kai, sovittaa yhteen nykyisen fysiikan ymmärryksen kanssa. Itselläni tulee mieleen, että ne korreloivat mielenkiintoisella (vaikkakaan ei täysin ongelmattomalla) tavalla fysiikan neljän fundamentaalin voiman (force) kanssa: vahva voima, heikko voima, sähkömagneettinen voima ja painovoima. Tämän hetkinen vallalla oleva teoria on, että alkuräjähdyksen hetkellä oli vain yksi voima, joka sitten eriytyi neljäksi voimaksi. Fyysikoilla on meneillään pyrkimys yhdistää nuo neljä voimaa yhdeksi voimaksi teorian tasolla. Toisin sanoen, fyysikoiden parissa vallitsee usko, että niiden perustavana tekijänä tälläkin hetkellä yksi yhdistävä voima.

Alkuräjähdyksen jälkeen painovoima eriytyi ‘eetteristä’ ensimmäisenä erilliseksi voimakseen, joten se voisi olla ‘ilma’ eli se voima, joka saa liikkeen aikaan. Näinhän onkin tietyllä tavalla eli isojen kappaleiden massa saa pienemmät kappaleet putoamaan itseään kohti (esim. hyppää ylös ja tiput alas), tai pyörimään kehää (niin kuin planeetat kiertävät tähtiä). Painovoima on myös ensimmäinen ‘tieteellisesti löydetty’, mutta sen tunnetaan kaikista huonoimmin! Sähkömagneettinen voima taas korreloi tulen kanssa, eli se antaa meille valon ja kuumuuden, sekä paljon, paljon muuta. Niin sanottu, heikko voima puolestaan korreloi veden kanssa, sillä se saa alkeishiukkaset virtaamaan muodosta toiseen (esim. protoni muuttuu neutroniksi). Lopuksi, niin sanottu vahva voima korreloi ‘maan’ kanssa, koska se pitää atomit koossa, ja se antaa suurimman osan massasta kaikelle materialle. Ja sitten on vielä ‘eetteri’, joka korreloi perustana olevan yhdistävän ja alkuperäisen voiman kanssa, koska eetteri luo tilan kaikelle muulle ilmentyä. Tai voisi jopa sanoa, että eetteri ilmenee ottamalla eri muotoja, jolloin syntyy ilma, tuli, vesi ja maa.

Mutta mennään eteenpäin sutrassa: toinen ‘muoto’ eli sva-rūpa on suoraan käännettynä ‘oma muoto’, mutta se käännetään mielestäni parhaiten ‘olennaiseksi muodoksi’ (essential nature, ks. Bryant 2009). Olennainen muoto liittyy nimenomaan noihin jo aiemmin mainitsemiini universaaleihin ominaisuuksiin:

‘eetteri’ läpäisee kaiken ja on läsnä kaikialla ilmentyneessä maailmassa; ‘ilma’ on itse liike tuossa ‘omnipresentissä eetterissä’; ‘tuli’ suo lämmön ja valon; ‘vesi’ on virtaavuus ja koheesio; sekä ‘maa’ antaa muodon ja massan kaikelle. Mutta mikä sitten on karkean ja olennaisen ero, jos asiaa käsittelee näin?

Ensimmäinen kommentaari osaa kertoa, että Sānkhyan mukaan asiat joihin viittaamme yhdellä sanalla voidaan jakaa kahteen luokkaan: A) sellaiset asiat, joiden osat voivat olla olemassa myös toisistaan erillisinä, esim. metsä, jonka puut voivat olla olemassa myös toisistaan erillisinä. (Mutta ne eivät jatkaisi ”olemassaoloaan aivan kuten ennenkin”, kuten Broo väittää – mennen näin hieman pitemmälle väitteissään kuin ensimmäinen kommentaari, jota hän referoi. Luettuani kasvitutkija Peter Wohllebenin kirjan (The Hidden Life of Trees), väitän, että puut ovat sosiaalisia olentoja, eivätkä ne jatka oloaan ”aivan kuten ennenkin”, jos yksilö erotetaan metsästä, ja viedään jonnekin muualle jatkamaan elämäänsä yksin. Sama pätee itse asiassa ihmisiin, kuten on helppo ymmärtää.) B) sellaiset asiat, joista osat eivät ole erotettavissa kuten keho, puu tai atomi. Tämä on nimenomaan substanssin määritelmä tässä suppeammassa merkityksessään eli ‘kokonaisuus’, jonka osat eivät ole erotettavissa siitä. Mutta tämä on hyvin suhteellista! Oikeastihan yksikään keho tai puu ei voi olla olemassa irrallisena universumista. Tämän takia joidenkin filosofien mukaan onkin olemassa vain yksi materiaalinen objekti eli ‘Universumi kokonaisuutena’. (Ja näin ajatellen Universumi on atomi, eli siitä ei voi irrottaa mitään, koska ei ole mitään paikkaa Universumin ulkopuolella mihin viedä sitä irrotettua ‘osaa’.)

Muutenkin nuo rajat häilyvät eli puun voi toki viedä metsästä ja juurruttaa sen uudellen jonnekin autiolle saarelle, mutta sen elämä ei jatku enää samanlaisena, kuten tuli jo todettua. Sitten taas metsässä voi puusta katkaista oksan, eikä se vaikuta puun elämään välttämättä yhtä paljon, kuin sen vieminen yksinäisyyteen. Samoin ihmiskehosta voidaan katkaista esimerkiksi käsi, mutta keho jatkaa silti elämäänsä. Sen sijaan, jos ihmisyksilön erottaa kaikista yhteisöistä, niin se ei selviä kovin kauan. Ennen muinoin yksilön ajaminen heimosta oli kuolemanrangaistus. Nykymaailmassa voi toki yhteiskunnan laajuuden, palveluiden ja tukirakenteiden takia elää ilman yhtään ystävää, perhettä tai ryhmää, mutta kuka voisi elää ilman yhteiskuntaa? Eli tosiasiassa vain atomi (anu) sanan alkuperäisessä merkityksessä (eli jakamaton), on sanan varsinaisessa merkityksessä substanssi. Tosin voiko atomikaan olla olemassa ilman ympäröivää Universumia? Eli onko Universumi (tai prakriti) sittenkin ainoa materiaalinen substanssi?

Summa summarum, ‘näennäisen yksilön’ ne piirteet, jotka yhdistävät sen muihin lajitovereihin tai samaan luokkaan kuuluvien objektien kanssa on tämä ‘olennainen muoto’.

Bryant avaa tätä eroa hieman eri tavalla puhumalla partikulaareista (viśeṣa) ja universaaleista (sāmānya). On kyse karkeista muodoista, kun kohtaamme partikulaareja; eli objekteja, jotka voimme havaita tavallisilla aistillamme tai teknisten apuvälineiden avulla aistejamme terävöittäen (esim. mikroskooppi) erotellen ne yksilöllisinä tavaroina tai olioina. Universaalit taas ovat ne sisäsyntyiset ominaisuudet, joista partikulaarit muodostuvat. Esimerkiksi puuyksilöitä yhdistää jokin, ja tämä jokin on se universaali idea, joka on tämä olennainen muoto. Tämä ajatus on lähellä Platonin ideaoppia, vaikka joogan filosofiassa ei mistään ideamaailmasta puhutakaan.

Kolmas muoto on hienovaraiset elementit (tanmātra, ks. esim. Broo 2.19): ääni, kosketus, muoto, maku ja haju, joista siis Sānkhyan mukaan syntyvät em. karkeat muodot. Sānkhyan mukaan kukin hienovarainen muoto esiintyy luonnossa atomina eli jakamattomassa muodossa. Näin ollen, tässä viitataan perimmäiseen värähtelyyn, joka korreloi äänen, kosketuksen/tuntemuksen, muodon, maun ja hajun kanssa, ja jotka ovat kaikken tavallisin aistein havaittavissa olevien vastaavien taustalla (ks. Bryant 2009). Eli ne tavalliset äänet ja muut aistikokemukset joita koemme jatkuvasti ovat ennemminkin karkeiden muotojen ilmentymiä. Nämä hienovaraiset elementit puolestaan ovat Maehlen mukaan kaikista hienovaraisin asia jonka rajallinen tajuinen olento voi siddhien avulla havainnoida (ks. myös 3:36 ja 41). Hariharānanda tarkentaa: koska tanmātrat eivät omaa osia, ne eivät ole spatiaalisia, eli niillä ei ole avaruudellista sijaintia, vaan ne ovat olemassa vain ajassa.

Tässä tekee mieleni antaa idealistinen tulkinta, että miksi materiaaliset karkeat elementit ovat havaittavissa vain ääninä, kosketuksina/tuntemuksina, muotoina, makuina ja hajuina. Patanjalin dualistisessa maailmankuvassa prakriti on olemassa myös tietoisuudesta erillisenä (ainakin teoriassa, mutta ei välttämättä käytännössä, koska prakriti on olemassa purushaa varten). Idealistisen maailmankuvan mukaan taas ei ole olemassa mitään tietoisuudesta (tai tajunnasta) täysin riippumatonta. Näin ollen, maa, vesi, tuli, ilma ja eetteri eivät ole olemassa sellaisenaan, vaan ne ovat rajallisten ‘tietoisuuden keskusten’, kuten ihmisten, ‘itsensä ulkopuolella’ aisteillaan havaitsemia asioita; mutta ne ovat oikeasti osa suurempaa tietoisuutta sisäiseltä olemukseltaan (ja myös havainnoissa ne ovat käytännössä tietoisuuden sisällä, muuten niitä ei havainnoittaisi!).

Toisin sanoen, se miltä joku näyttää ulospäin ei kerro mitään sen ‘materiaalin’ sisäisestä luonteesta? Onko se oikeasti karkeaa, vai onko se energiaa? Ja onko se energia itse asiassa tietoista sellaista? Täten ajateltuna, esimerkiksi eetteri on tietoinen, ja se on jooga- ja tantraterminologiaa käyttäen shaktin yksi kaikkialla läsnäoleva ilmentymä. Tämä sopii hyvin yhteen ajatuksen kanssa, että Jumalaan viittaava bijamantra (esim. OM) on kaiken äänen takana ja äänihän on itsessään eetterin hienovarainen muoto. Miksi sitten Sānkhya-yogassa ākāsha ilmenee vasta niin myöhään kyseisen filosofian kehitysopissa? Silloin ākāsha on nähtävä nimenomaan tilan merkityksessä, eli siinä muodossa, miten se ilmenee meille rajallisille tajuisille olennoille tavallisissa aistihavainnoissa. (ks. esim. Kastrup 2019; Hoffman 2019; Sprigge 2002; Kant 1781; Berkley 1710. Tällä kannalla ovat myös monet buddhalaiset koulukunnat sekä esim. Advaita Vedanta ja Advaita Shaivismi – joista ovat akateemista filosofiaa tehneet mm. Miri Albahari ja Isabelle Ratie.)

Neljäs muoto eli koostumus tai yhdistävä tekijä viittaa prakritin kolmeen laatuun (guna).

Viides muoto kertoo, että kaikella on päälle päätteeksi yksi ja sama tarkoitus; eli suoda ensin kokemuksia ja lopuksi vapautus rajallisille tietoisille olennoille (purusha).

No, nyt tuli asiaa enemmän kuin oli tarkoitus. Ja vielä jäi asioita käsittelemättä. Onneksi seuraava sutra on suoraa jatkoa tälle…

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti.