sutra 3:45

Posted on

tato ‘ṇimādi-prādurbhāvaḥ kāya-saṁpat tad-dharmānabhighātaś ca 45

Siitä, pienemisen ja muiden ilmaantuminen, keho täydellisyys ja vapaus niiden ominaisuuksien häirinnästä (3:45).

Sri Patanjala Sānkhya-pravacane Yoga-shāstre:

”(1) Pieneneminen (animā) on sitä, että voi muuttua jopa atomin (anu) kokoiseksi. (2) Keventyminen (laghimā) on sitä, että voi keventyä (äärimmilleen). (3) Laajeneminen (mahimā) on sitä, että voi laajentaa kokoaan (äärimmilleen). (4) Haltuun saaminen (prāpti) on sitä, että voi vaikka koskettaa kuuta sormenpäällään. (5) Vastustamaton tahto (prākāmya) on sitä, että voi mennä läpi maan aivan kuin veden läpi. (6) Hallinta (vaśitva) on sitä, että hallitsee karkeat sekä hienojakoiset elementit, eikä ole kenenkään muun hallittavissa. (7) Suvereniteetti (iśitrtva) on sitä, että elementtien ja niistä tehtyjen objektien luominen, tuhoaminen ja kokoaminen luonnistuu. (8) Kyky määritellä halujensa mukaan (yatrakāmāvasāitva), on sitä, että voi määritellä elementtien ominaisuuksia.

Joogi, jolla on näitä kykyjä, ei häiritse maailman luontaista kulkua, koska hänen tahtonsa on yhdenmukainen alkuperäisen täydellisen olion (pūrva siddha) tahdon kanssa. Nämä ovat siis kahdeksan täydellistymää. Kehon täydellistymät tullaan kuvailemaan (seuraavassa sutrassa).

Täydellistyneen kehon vapaus häirinnästä on sitä, että joogin kehoa ei estä maan kovuus; eikä sitä kastele veden nestemäisyys; eikä sitä polta tuli; eikä sitä liikuta tuuli; eikä edes eetteri, jolta mikään ei jää peittoon, pysty paljastamaan häntä. Ei, edes siddhat eivät pysty näkemän häntä.” (ks. esim. Bangali Baba; Hariharānanda; Woods.)

Näihin kahdeksaan täydellistymään viitataan usein joogateksteissä ja intialaisessa mytologiassa (esim. Shiva-sutra 1:22; Bhāgavata-purāna 15:1-36; Mahābhārata 12:318.7), tosin listan sisältö saattaa hieman vaihdella; esimerkiksi listaan saattaa kuulua ‘painamisen’ siddhi (garimā), jonka avulla itsestään voi tehdä suunnattoman painavan.

Broo nostaa tässä esille Bhāgavata-purānan (15. luku), jossa listataan nämä kahdeksan siddhiä, sekä kymmenen ‘toisisijaista’ siddhiä: (1) vapaus nälästä, janosta ja muista kehon tarpeista (vrt. 3:30; 2:40), (2) kaukokuulo ja (3) kaukonäkö (vrt. 3:25; 3:36); (4) liikkuminen mielensä mukaan (vrt. 3:42; 3:48), (5) minkä tahansa muodon omaksuminen (vrt. pieneneminen/laajeneminen tässä sutrassa), (6) toisen henkilön kehoon astuminen (vrt. 3:38), (7) oman kuolinhetken valitseminen (3:22; 3:39), (8) jumalolentojen ja ‘taivaallisten naisten’ (apsarās) lemmenleikkien näkeminen (vrt. 3:26), (9) täydellinen omien toiveiden täyttäminen, ja (10) omien käskyjen vastustamattomuus (vrt. ‘ensissijaisten’ täydellistymien 5-8).

Bhāgavata-purāna antaa luvun alussa yleisen ohjeen, että näitä (ensisijaisia ja toissijaisia) täydellistymiä saavutetaan vakauttamalla tajuntansa, voittamalla omat aistinsa (vrt. 3:47) ja prāna-prosessinsa, sekä keskittämällä mielensä Ishwaraan (vrt. 1:23-29). Sitten kyseinen purāna vielä jatkaa listaa viidellä täydellistymällä, jotka ovat joogameditaation (dhyāna-yoga) mystisen prosessin tuloksia. Nämä ovat (1) kyky nähdä menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus (vrt. 3:16), (2) kyky sietää kuumuutta, kylmyyttä ja muita kaksinaisuuksia (vrt. 2:48; ja ensimmäisen kommentaarin viisi vapautta häirinnästä), (3) toisten mielten tunteminen (vrt. 3:19), (4) kyky ehkäistä tulen, auringon, veden, myrkyn jne vaikutukset (vrt. esim. ensisijainen siddhi n:o 8), ja (5) kyky vastustaa muiden hallintaan joutumista (vrt. ensisijainen siddhi n:o 6)

Siinä missä Patanjali kehottaa harjoittamaan samyamaa ”karkeaan, olennaiseen, hienovaraiseen, yhdistävään ja tarkoitukseen” saavuttaaksemme ”voiton elementeistä” (erittelemättä niitä sen kummemmin), Yoga-sutraa myöhempi Bhāgavata-purāna antaa kullekin kahdeksalle siddhille oman ohjeensa, ja ne ovat pähkinänkuoressaan kaikki keskittymistä Ishwaraan eri muodoissaan (Huom! Teos on voimakkaan monoteistinen Vaishnava-teksti, jonka teologia tulee paljolti Bhagavad Gītāsta.)

Sen jälkeen seuraa lista em. ‘toissijaisista’ siddheistä, jotka eivät kaikki sisällä Ishwaraa olennaisena elementtinä harjoitusta (mutta osa kylläkin sisältyy). Kaiken kaikkiaan, näkisin, että nämä ‘toissijaiset’ eivät ole ollenkaan olennaisia tämän sutran käsittelyssä, koska ne vastaavat pikemminkin aiempia tässä teoksessa annettuja harjoitteita ja mahdollisia mahteja niiden tuloksena. Patanjali vaan listaa enemmän näitä ‘toissijaisia’ siddhejä, eikä hän myöskään lopeta listaamista näihin kahdeksaan ‘ensisijaiseen’ siddhiin, vaan listaa jatkuu. (Ja huomion arvoista on, että Patanjali ei itse käytä näitä termejä ensi- ja toissijainen.) Lopuksi em. purāna vielä toteaa, että oikeastaan nämä kaikki siddhit ovat vain hidasteita, jos tavoitteena on vapautuminen, joka on se korkein siddhi. (Buddhalaisuudessa taas usein ehdotonta myötätuntoa pidetään korkeimpana siddhinä, joka on johtanut myös ns. bodhisattva-oppiin, jonka mukaan meillä on mahdollisuus olla vapautumatta lopullisesti elon kiertokulusta, jos haluamme syntyä aina uudestaan tänne auttaaksemme muita vapautumisen tiellä.)

Vāchaspati Mishran mukaan neljää ensimmäistä ‘ensisijaista’ siddhiä seuraavat kiinnittymisestä elementin karkeaan muotoon, viides sen olennaiseen muotoon, kuudes hienosyiseen muotoon, seitsemäs yhdistävään tekijään ja kahdeksas siihen ‘kaiken tarkoitukseen’. Omissa silmissäni tämä vaikuttaa väkinäiseltä jaottelulta, joka saattaa perustua ‘skolastiseen’ tarpeeseen jaotella asioita. Itse Patanjalilta tai ensimmäisestä kommentaarista ei löydy viitteitä tällaisesta jaottelusta tämän sutran kohdalla. Oma arvaukseni on, että tekemällä erilaisia meditatiivisia harjoituksia ja rituaaleja voi osua siddhejä kuin siddhejä kohdalle; mutta on toki suurempi todennäköisyys, että esimerkiksi kiinnittymisestä korvan ja tilan yhteyteen seuraa mahtina jumalallinen kuulo (ks. 3:41), kuin joku muu siddhi. Tähän viittaa mielestäni myös Bhāgavata-purāna toistaessaan, että viisas, joka voittanut aistinsa, prānansa, ja mielensä, ja joka aina meditoi Ishwaraa, niin mikään mystinen täydellistymä ei ole hänen ulottumattomissaan.

Niin, ensimmäinen kommentaari tosiaan kuvaa myös vapautta elementtien ”ominaisuuksien häirinnästä”. Näin Bryant avaa niitä: (1) materian, vaikka on kovaa, ei hidasta, eli joogi voi mennä vaikka läpi harmaan kiven, (2) vesi, vaikka on nestemäistä, ei kastele joogia; (3) tuli, vaikka on kuumaa, ei polta joogia, (4) tuuli (tai ilma), vaikka on jatkuvasti liikkeessä, ja joskus varsin voimakkaastikin, ei liikuta joogia, ja (5) eetteri, jolta mikään ei pääse piiloon, voi tarjota joogille piilopaikan eli näkymättömyyden (vrt. 3:21; ja toisaalta atomin kokoiseksi muuttuminen myös käytännössä merkitsee näkymättömyyttä ‘tavallisilta silmiltä’). Kaiken kaikkiaan tässä on paljon torttua tortun päälle tässä tämän sutran siddhien käsittelyssä. (Teosofi W. Q. Judge tulkitsee suurimman osan näistä mahdeista tapahtuvan nimenomaan hienovaraisesta kehosta, eli hänen terminologiallaan astraalikehosta, käsin; myös parapsykologi William Braud (2009) tuo tämän mahdollisuuden esille; näin myös Feuersteinin käännös Mahābhāratasta, jossa puhutaan klassisesta kahdeksasta täydellistymästä.)

Tässä sutrassa esiintyy monimerkityksinen sana ‘dharma’, joka voi tarkoittaa kaiken kannattelijaa, luonnonlakia, velvollisuutta, oikeutta, moraalia tai etiikkaa jne, mutta tässä asiayhteydessä se tarkoittaa ‘ominaisuutta’. Kuriositeettina, Ranganathan tulkitsee tämän sanan nimenomaan ‘moraalin’ merkityksessä, ja vetää mielenkiintoisen yhteyden yamaan. Kuten on tullut joskus todettua, yaman täydellinen noudattaminen on käytännössä ehkä mahdotonta. Mutta nämä mahdit voivat auttaa yaman seuraamisessa prikulleen. Eli siinä missä siddheistä usein varoitellaan, Ranganathan tuo esiin niihin liittyvän eettisen potentiaalin.

No niin, sitten on käsittelemättä vielä tuo kaikkivoipaisuuden kysymys? Tämän sutran siddhit alkavat nimittäin jo olevan sitä luokkaa, että ne näyttävät tarjoavan joogille käytännössä kaikkivoipaisuuden. Mutta voiko se pitää paikkaansa? Ja uhkaako joogi silloin Ishwaran suvereniteettia? Sanalla sanoen, ei. Ja tätä perustellaan useammalla eri tavalla.

Monien kommentaattorien mukaan joogi tällä tasolla kunnoittaa Ishwaran tahtoa, eikä häiritse luonnon luontaista kulkua; eikä hänellä ole enää egoistisia tarpeita, joten hänellä ei mitään tarvetta tehdä mitään mikä ei ole harmoniassa Ishwaran tahdon kanssa (esim. Bryant 2009; Broo 2019). Mutta onko tämä linjassa tämän kolmannen luvun kanssa? Patanjali antaa vielä sutrassa 51 varoituksen, johon olen viitannut aiemminkin. Ja tämä varoitus antaa ymmärtää, että joogi voi vielä tämänkin tason siddhien kera omata egoistisia taipumuksia!

Hariharānanda spekuloi, että joogi ei edes voi (ja yleensä ei myöskään haluaisi) muuttaa Ishwaran säätämiä luonnonlakeja kuin tiettyjen reunaehtojen sisällä, koska Ishwara on ja tulee aina säilymään niin paljon mahtavampana olentona. Lisäksi siddha-joogi joutuu sopeutumaan myös muiden mahti-siddhojen tekemiin valitnoihin, kuten Kontala huomauttaa. Eli vaikka meillä olisi kuinka paljon voimia, emme ole koskaan yksin täällä, ja joudumme aina sopeutumaan muiden, ainakin itseämme vahvempien ja myös samanvahvuisten olentojen tekojen luomiin raameihin. Joogi ei voi siis sanan varsinaisessa merkityksessä olla edes ‘lähes Jumalan kaltainen’, vaan nokkimisjärjestys on aina hyvin selkeä.

Tässä on ehkä hyvä tuoda esille tämän asian selventämiseksi kaksi filosofista Jumalkäsitykseen liittyvää latinan kielistä termiä: in esse ja in fieri. In esse-käsitys Jumalasta voidaan esittää metaforan avulla, että Jumala on kuin kynttilä joka valaisee huoneen, ja kynttilän täytyy olla jatkuvasti läsnä huoneessa, jotta valo säilyy. In fieri-käsitys taas olisi kuin talonrakentaja, jolloin luoja voi rakentaa talon, ja sitten poistua paikalta, mutta talo säilyy pystyssä. Tässä Hariharānandan argumentissa on taustalla nimenomaan in esse-käsitys, eli Ishwara ei ole pelkästää luonut maailmaa, vaan jatkuvasti ylläpitää sitä. Tämä on yleensäkin yleinen käsitys hindulaisuudessa eli puhutaan luojasta ja ylläpitäjästä – ja kyllä, lopulta myös tuhoajasta.

Broo tuo tässä esille, että Patanjalin Jumala ei ole luojajumala. Eli prakriti on ikuinen materiaalinen syy, joka itse luo omat ilmentymänsä; mutta Jumala voidaan kuitenkin nähdä ‘ensimmäisenä liikkuttajana’ eli aiheuttavana syynä (käyttääksemme aristoteelista terminologiaa). Tässä on kuitenkin huomautettava, että monet intialaiset teologiat omaavat Jumalkäsityksen, jossa yhdistyvät in esse- ja in fieri-näkemykset, kuten tuli mainittua äsken. Sanoisin, että Patanjali jättää Jumalasioissa paljon liikkumavaraa, jotta mahdollisimman moni teistinen koulukunta voi lukea ja soveltaa hänen tekstiään. Shankara (Vedanta-sutra kommentaarissaan) arvosteli Patanjalia tästä, että sen Jumalkäsitys on liian lähellä Sānkhyaa. Itse sanoisin, että Patanajli on Sānkhya-yogi, joka loi joogafilosofian Sānkhyan viitekehyksen puitteissa. Usein sanotaan, että Patanjalin taustafilosofia (tai metafysiikka) on Sānkhya + Ishwara. Mutta Sānkhyakin on omannut useita aatevirtauksia tässä asiassa. Tästä esimerkkinä Sānkhya-mies Hariharānanda viittaa johonkin nimeltä mainitsemattomaan Sānkhya-tekstiin, jonka mukaan ”Ishwara on kaikkitietävä ja kaikivoipainen”, jolloin hänen mukaansa Sānkhyan ja Yogan käsitykset ovat samoilla linjoilla tässäkin asiassa.

Vijnānabhikṣu, seuraten Vedanta-sutraa, taas rajaa joogin kaikkivoipaisuuden ulkopuolelle vain kyvyn luoda Universumeja – siihen joogi ei pysty. Kolbjorn Martens, joka on opiskellut sekä intialaista että tiibettiläistä tantraa, tuo mielenkiintoisen pointin esille: ainakin joissakin tiibetin-buddhalaisissa lahkoissa uskotaan, että vapautuessaan lopullisesti joogi nimenomaan luo uuden Univerusmin, ollen näin tämän Universumin ‘luojajumala’. Mutta buddhalaisuudesta yleensäkin puuttuu käsitys ikuisesta Ishwarasta eli omni-Jumalasta.

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti