sutra 3:46

Posted on

rūpa-lāvaṇya-bala-vajra-saṁhananatvāni kāya-saṁpat 46

Kauneus, suloisuus, voima ja timantinkovuus ovat ‘kehon täydellisyys’ (3:46).

Sri Patanjala Sānkhya-pravacane Yoga-shāstre:

”Hänen täydellistynyt kehonsa on miellyttävä silmälle, puoleensavetävä, täynnä voimaa ja peräänantamaton.” (ks. esim. Bangali Baba; Hariharānanda; Woods.)

Tutkija-kommentaattori Bryant osaa kertoa, että yksikään klassinen kommentaari ei selitä tätä tämän enempää. Maehle huomauttaa, että tämä on sutrista ainoa, jonka kohdalla kaikki klassiset kommentaattorit pidättäytyvät kommentoimasta omin sanoin sutraa tai ensimmäistä kommentaaria! Myös moni moderni kommentaari vaikenee; esimerkiksi Iyengar vain kehottaa lukemaan kirjaansa ‘Art of Yoga’, jos haluaa lisätietoa.

Niin, tämähän on suoraa jatkoa kahteen edelliseen sutraan eli tämä on yhä elementteihin kiinnittymisen tuotosta. Bryant antaa Rāmānanda Sarasvatīa seuraten hindumytologiasta apinakuningas Hanumanin esimerkkinä persoonasta, joka on saavuttanut tämän siddhin. Vivekānanda puolestaan sanoo joogin kehon olevan tämän tuloksen myötä tuhoutumaton, kunnes hän itse toisin tahtoo. Täten, tämä voisi viitata joogeihin, joilla on kyky poistua kehostaan viimeisen kerran omasta tahdostaan (ks. 3:39).

Kassila taas antaa esimerkkinä oman gurunsa Äiti Amman, joka ”kykenee tekemään 22-24 tuntia töitä vuorokaudessa ja silti hän näyttää aina raikkaalta ja säteilevältä”. Kassila yhdistää tämän siddhin enemmän sisäiseen kauneuteen, joka säteilee ulospäin hänen silmistään, ilmeistään ja ihostaan. Tällöin on kyse ensisijaisesti ehdottomasta rakkaudesta ja yleismaailmallisesta myötätunnosta, jolloin ihminen ei ole enää luonnonvoimien sitoma, ja tämän takia kehokin on kestävä ja peräänantamaton.

Broo taas näkee tässä yhteyden modernin joogan kehonkuvaan, joka ei ole hänen mukaansa ollut täysin vieras Patanjalillekaan. En välttämättä itse sanoisi noin, ainakaan ilman tarkennusta; varsinkin, kun ajattele tämän päivän some-joogakuvastoa… Ehkä Patanjali ei puhu ainakaan sellaisesta? Olen itsekin sanonut kieli poskessa: ihme ettei tämä sutra ei ole tunnetumpi ja siteeratumpi nykyajan joogakentällä. Kontala kirjoittaa, että ”kehon palvontaan liittyvä hulluus on aina ollut osa joogan maailmaa. Valitettavasti nykymedian kehitys on korostanut vinoutumaa, jossa näyttävä joogakeho ja asanaharjoituksen estetiikka painavat vaa’assa enemmän kuin sisäinen kasvu.” Pisimmällehän tässä on omalla tavallaan mennyt Bikram-jooga, jonka slogan tai mainoslause kuulemma yhteen aikaan USAssa oli ‘Look good naked!’.

Joka tapauksessa, jonkinlaisesta jopa alkemistisesta kehon transformaatiosta Patanjali puhuu. Ja sellainen sai suuremman roolin myöhemmässä hatha-perinteessä, jo siis kauan ennen ns. modernia (pääasiallisesti kehollista) joogaa. Klassisista hatha-teksteistä tunnetuimmassa eli Hathapradīpikāssa luvataan kapalabahti-hengitysharjoituksen tuovan ‘nuoruuden ja loiston’. Viparīta karāni eli inversiot, kuten niskahartia- ja päällä seisonta, päivittäin ja pitkällisesti harjoiteltuna (esim. max. kolme tuntia) voivat viedä ‘harmaat hiukset ja rypyt’. Lantionpohjaan ja sukuelimiin liittyvän harjoituksen nimeltä vajroli luvataan myös tuovan ‘kehon täydellisyyden’ (aihetta on tutkinut sekä akateemisesti että käytännössä enemmänkin James Mallinson).

Kun mennään ajassa taakespäin, niin Shvetāshvara Upanishadissa (2.12) kerrotaan elementteihin liittyen, että kun ‘joogan tulella’ saadaan aikaan keho, joka on vapaa sairauksista, vanhenemisesta ja kuolemasta. Nykyaikaisista joogan opettajista puolestaan Sadhguru alias Jaggi Vasudev ja Dharma Bodhi alias Kolbjorn Martens ovat puhuneet kirjaimellisesta transformaatiosta, joka tapahtuu kehossa ihan solutasolla, kun harjoitus etenee riittävän syvälle.

Yleensä Patanjalin lasketaan kuuluvan askeesiperinteeseen, joka on pohjimmiltaan kehokielteinen. Tähän tulkintaan liittyy olennaisesti myös se dualistinen taustafilosofia. Patanjalilla on siis dualistinen maailmankuva – mikä oli erittäin yleistä hänen aikanaan – jonka mukaan meissä oleva tietoisuus sekä maailmallinen kehomme ovat kategorisesti toisistaan erillisiä. Päämääränä on oivaltaa oma perimmäinen olemus tietoisuutena, ja lopulta vapautua kokonaan syntymisestä kehona uudelleen. Ja kun tähän pyritään askeettisesti, niin syntyy helposti käsitys kehokielteisyydestä. Nykyjoogan harjoittamisella taas voi olla suurelta osin kehonkuvaan samastumista lisäävä vaikutus! Tantrinen perinne puolestaan ei pyrkinyt välttämättä kieltämään kehoa, vaan käyttämään myös kehollisuutta hyväksi vapautumisen projektissa. Tällöin kehoon ei pyritä samastumaan entistä enemmän kuten some-joogassa, mutta hyväksytään oma asema kuolevaisena ja maallisena ihmisenä, ja pyritään itse- ja jumaloivallukseen ‘täysin rinnoin’ ihmisenä kaikkine luonnollisine haluineen ja tarpeineen (ks. esim. Wallis 2017).

Ranganathan tekee tähän liittyen oma mielenkiintoisen tulkinnan Patanjalista tässä kohtaa. Toisin kuin yleensä tässä asiassa tehdään, hän tekee eroa Patanjalin ja buddhalaisten sekä Vedanta-perinteiden välille, joissa kehoa pidetään usein ‘epäpuhtaana’ (kuten myös länsimaisissa uskonnollisissa perinteissä). Jälkimmäiset hän lukee kehokielteisiksi, mutta Patanjalin hän taas laskee olevan pohjimmiltaan kehomyönteinen, koska prakriti eli luonto on olemassa kokemista ja vapautumista varten! Tätä hänen mukaansa tukee ensinnäkin se filosofinen pointti, että vapautuminen saavutetaan luonnon avulla ja luonnossa toimien, jolloin luodaan tietoisesti sellainen luonnollinen ympäristö oman kehon sisällä ja välittömässä läheisyydessä, joka pystyy mahdollisimman totuudenmukaisesti heijastamaan perimmäistä olemustamme. Lisäksi tätä tukee Ranganathanin mukaan se, että Patanjalin yksi harjoitus on puhtaus (jonka tosin yleensä tulkitaan johtavan siihen huomioon, että keho likaantuu aina uudestaan), ja sitten vielä tämä sutra. Täten hänen mukaansa Patanjalille luonto ei ole ‘paha vihollinen’, sen sijaan se on ‘hyvä kumppani’. Mielenkiintoinen tulkinta, mutta kertooko tämä tulkinta Patanjalista paljoakaan on toinen asia?

Mutta miten elementtien kanssa harjoitellaan? Tantrisesta perinteestä löytyy kuuluisa bhūta shuddhi eli elementtien puhdistus-harjoitus, jolla sen voi aloittaa. Harjoituksessa visualisoidaan elementit tiettyjen symbolien avulla omaan kehoon, ja lisäksi kunkin visualisaation yhteydessä käytetään tietyllä tavalla elementti-mantroja LAM-VAM-RAM-YAM-HAM.

Ps. Koska on kyse luonnon hallinnasta, tähän yhteyteen voisi liittää myös ehkä New Age-ajatuksen: ‘Mitä ajattelet sitä tuotat’. Elokuva ‘The Secret’ popularisoi ajatuksen, että voimme mielellämme luoda todellisuutta. Kyseistä leffaa on kuitenkin kritisoitu runsaasti sen asiaa yksinkertaistavasta luonteesta, vaikka sillä olisikin todellisuuspohjaa. Nyt psykologi Gabriele Oettingen on kehittänyt ns. WOOP-menetelmän, joka on saanut toimivuudestaan ihan tutkimuksiakin tuekseen (WOOP = Wish, Outcome, Obstacle, Plan). Menetelmässä ensin rauhoitutaan, ja esitetään toive mielessä, kuin se olisi jo tapahtunut (Wish). Sitten visualisoidaan, mitä tapahtuu, kun toive toteutuu (Outcome). Sen jälkeen visualisoidaan mitä tapahtuu, jos toive ei toteudu jonkin, mahdollisesti omassa psyykkeessä olevan, esteen takia (Obstacle). Ja lopulta kehitetään mielessä ‘Jos teen näin, niin voi tapahtua tämä’-muotoinen suunnitelma (Plan). Kuhunkin vaiheeseen voi kuluttaa esim. minuutin aikaa, ja näiden toimenpiteiden on todettu oikeasti lisäävän todennäköisyyttä, että toive toteutuu! Jälkimmäiset vaiheet ovat tosiaan tärkeitä menetelmässä, koska aiemmin nosteessa olleen (pelkän) positiivisen ajattelun on todettu jäävän vaille tuloksia. Oettingen on, totta kai, saanut myös kritiikkiä, jopa suoranaisia syytöksiä pseudotieteestä, osakseen. Kokeile omalla vastuulla, mutta valitse toiveet huolellisesti!

“Be careful what you wish for…”

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti.