sutra 3:48

Posted on

tato mano-javitvaṁ vikaraṇa-bhāvaḥ pradhāna-jayaś ca 48

Siitä ajatuksen (tai mielen) nopeus, riippumaton aistitoiminta, ja voitto alkuaineesta (3:48).

Sri Patanjala Sānkhya-pravacane Yoga-shāstre:

”Ajatuksen nopeus tarkoittaa sitä, että keho savuttaa korkeimman mahdollisen nopeuden. Riippumaton aistitoiminta tarkoittaa kykyä aistia asioita suuntautuen haluttuun objektiin halutussa paikassa tai ajassa kehon sijainnista riippumatta. Voitto alkuaineesta tarkoittaa olennaisten ainesten ja niiden muunnosten alistamista valtaansa. Näitä kolmea kykyä kutsutaan ‘hunajakasvoisiksi’. Tämä kyky nousee aistien viiden muodon voittamisesta.”

Nyt siis jatkamme suoraan edellisestä sutrasta: ”Kokemiseen, olennaiseen, minätunteeseen, koostumukseen ja tarkoitukseen kiinnittymisestä: voitto aisteista.” Ajatuksen nopeus, riippumaton aistitoiminta ja voitto alkuaineesta nousevat siis edellä mainitun viiden aistimisen muodon ‘voittamisesta’. Mutta mitä ovat ajatuksen nopeus? Riippumaton aistitoiminta? Ja voitto alkuaineesta? Ensimmäinen kommentaari lyhykäisyydessään avaan suoraan nimenomaan näiden kolmen merkitystä. Mutta niitä on pohdittu enemmänkin, ja osin ristiriitaisesti, totta kai, myöhemmissä kommentaareissa.

Ajatuksen tai mielen nopeus tarkoittaa kykyä liikkua kehossaan ajatuksen nopeudella! Osa kommentaareista puhuu vain kehosta, tarkentamatta mistä kehon muodosta puhutaan (eli karkea, hienosyinen vai kausaalinen)? Osa kommentaareista taas puhuu nimenomaisesti fyysisestä eli karkeasta kehosta. Itse arvaisin, että tässä puhutaan hienovaraisesta kehosta, jonka avulla siis esimerkiksi ruumiista irtautumiskokemus koetaan (out-of-body-experience, ks 3:42-43).

Tähän liittyen Broo kirjoittaa: ”Einsteinin mukaan valon nopeus edustaa nopeinta mahdollista tapaa liikkua maailmankaikkeudessa…” Tätä voisi tarkentaa, että nykyfysiikan mukaan valonnopeus on nopein tapa, jolla informaatio voi siirtyä paikasta toiseen. Tai filosofi Wesley Salmon on tarkentanut asiaa pukemalla sen muotoon: ”…mikään kausaalinen prosessi ei voi ilmentyä nopeammin kuin valo”. Mutta tosiaan muinaiset intialaiset ajattelivat toisin, kuten Broo jatkaa ylläolevaa virkettään: ”…mutta ajatus on vielä nopeampi”. Ja tämä intialainen näkemys saa tukea myös nykyajan parapsykologisesta tutkimuksesta.

Parapsykologiassa ei osata välttämättä selittää, kuinka tämä tapahtuu, mutta on todistusaineistoa, että toisinaan informaatio liikkuu tavalla, jota nykyfysiikka ei osaa selittää, ja luultavasti siis nopeammin kuin valo, eli toisinaan jopa välittömästi. Tähän on haettu selitystä ns. ei-lokaalisuudesta. Ei-lokaalisuus on fysiikan käsite, jonka mukaan toisinaan sama partikkeli voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa (superposition), ja toisinaan informaatio näyttää siirtyä paikasta toiseen välittömästi (entanglement). Parapsykologiassa tämä yhdistetään tietoisuuteen, eli että tietoisuus itsessään ei ole missään paikassa tai ajassa, se on siis paikan ja ajan ‘tuolla puolen’. Ja täten, informaatio voi siirtyä puhtaan absoluutin tietoisuuden kautta periaatteessa ja potentiaalisesti mistä paikasta tahansa mihin paikkaan vaan, ja välittömästi! Mutta tämä näkemys vaatii ehkä ei-dualistisen ja/tai panpsykistisen maailmankuvan. (ks. esim. Dean Radinin työ.)

Klassisessa dualistisessa Sānkhya-yogassa asia täytyy selittää hieman toisin. Tämän näkemyksen mukaan taas mieli tai tajunta (buddhi) on praktritin eli ‘Luonnon’ ensimmäinen ja hienovaraisin ilmentymä, ja täten se voi levittäytyä periaatteessa ja potentiaalisesti koko prakritin (eli esim. koko Universumin) alueelle, ja näin saadaan esimerkiksi tietoa mistä tahansa ‘silmänräpäystäkin nopeammin’.

Broo antaa tästä esimerkin: ”Valo matkaa auringosta maahan kahdeksassa minuutissa, mutta ajatuksissamme voimme matkata aurinkoon ja takaisin silmänräpäystäkin nopeammin.” Tämä, itse asiassa, ei ole kovin hyvä esimerkki – ainakaan tuolla tavalla muotoiltuna. Broon esimerkissä ”matkaamme ajatuksissamme aurinkoon ja takaisin”. Eli silloin emme varsinaisesti matkaa aurinkoon, vaan otamme mielikuvan auringosta, ja se ei ole ihan sama asia. Tämä sutra puhuu ilmeisesti oikeasti aurinkomme kokemisesta sellaisenaan, ei vain mielessä! Ja näkisin, että tämä voisi olla mahdollista hienovaraisessa kehossa. Fyysisen kehon puolesta en löisi vetoa tässä asiassa…

Bryant tuo esille mytologisen esimerkin ja modernin anekdootin tästä ensimmäisestä kyvystä. Vyāsalle ilmestyy Bhāgavata-purānan mukaan hänen oma opettajansa Nārada hädän hetkellä. (Vyāsaa pidetään ‘perinteisesti’ Vedojen jakajana, purānoiden kokoajana, Mahābhāratan kirjoittajan JA Yoga-sutran ensimmäisenä kommentaattorina. Ymmärrettävästi nykytutkijat eivät usko näiden kaikkien olleen yhden ja saman persoonan aikaansaannoksia.) Tällainen gurun ilmaantuminen hädän hetkellä tai kriisitilanteessa löytyy myös modernista joogakirjallisuudesta eli Yogānandan ‘Joogin elämäkerrasta’.

‘Riippumaton aisititoiminta’ tarkoittaa siis kykyä aistia eri tavoin kaukaisia asioita oman kehon sijainnista riippumatta. Tässä puhutaan siis kaikesta päätellen erilaisista selvänäköisyyden muodoista, kuten kaukonäkeminen, prekognitio, telepatia jne. Monissa aiemmissa sutrissa on jo puhuttu yksittäisistä selvänäköisyyden muodoista, mutta tässä lupaillaan kai kaikenlaisten selvänäköisyyskykyjen saamista kerralla?! Tämä sopisi yksiin sen kanssa, että nämä loppupuolen siddhit ovat korkeamman tason sellaisia, ja vaikeammin saavutettavissa olevia. Broo antaa tästäkin esimerkin: ”Tämä tarkoittaa sitä, että jättämättä omaa huonettaan hän seuraamalla paikan ja ajan muunnoksia esimerkiksi voi nähdä Anckarströmin ampuvan Kustaa III:n 16. maaliskuuta 1792 Tukholman oopperatalon naamiaisissa.” Täten, jollain tavalla voimme saada tietoa menneistä, nykyisistä ja tulevista tapahtumista. Mutta se mekanismi on? Siitä eri perinteet ovat eri mieltä (ks. aiheesta 3:41; vrt. Broo 3:41).

Entäs, ”voitto alkuaineesta”? Tässä sutrassa käytetään prakritin (lähes) synonyymia pradhāna, joka usein tosiaan käännetään sanalla ‘alkuaine’ tai ‘alkuperäinen matriisi’ (eli luonto ennen ilmentymistä), siinä missä prakriti käännetään sanalla ‘Luonto’. Tämä voisi siis viitata kykyyn manipuloida luontoa nimenomaan alkuaineiden tai alkeishiukkastan tai kvanttikenttien tasolla, jolloin mahdollisesti voi luoda mitä tahansa aineesta? Swami Rāma kertoo anekdootin tällaisesta teoksessaan Living with the Himalayan Master. Vijnānabhikṣun mukaan, puolestaan, nämä kaksi jälkimmäistä kykyä ovat erityiskykyjä, jotka mahdollisia vain sutran 1:19 erikoistapauksille, eli ‘ruumiittomille’ ja ‘prakritiin sulautuneille’ (Bryant 2009). Nyt puhutaan siis hyvin erityisistä ja äärimmäisen harvinaisista kyvyistä, ja seuraavassa sutrassa mennään vielä pitemmälle eli ‘kaikkitietävyyteen’, mutta palataan siihen sitten. Toisaalta Desikachar tuo tämän hieman enemmän ‘maan pinnalle’, ja hänelle ‘voitto alkuaineesta’ tarkoittaa sitä, että joogia ”kaksinaisuudet eivät häiritse” (ks. 2:28).

Ensimmäisen kommentaarin mukaan tämän sutran kykyjen haltijoille on erityisnimitys eli ‘hunajakasvo’. Ei tiedetä, mistä tällainen tekninen termi johtuu; mutta Brhadāranyka ja Chāndogya Upanishadeissa kutsutaan erästä mystistä oppia ‘hunajaksi (Broo 2019). Iyengar antaa tälle metaforisen selityksen, että samoin kuin hunajan maku on sama, missä tahansa osaa kennoa, niin myös omaan perimmäiseen olemukseensa vahvasti samaistunut kokee kaikki kokemukset ‘samanmakuisina’ (one taste), ja tästä tulisi hänen mukaansa tämä nimitys tällä jo varsin korkealla tasolla. Iyengaria siteeraten: ”Jokainen solu heijastelee puhtaan tietoisuuden valoa…”

Text & foto: Marko Mikkilä.