sutra 3:49

Posted on

sattva-puruṣānyatā-khyāti-mātrasya sarva-bhāvādhiṣṭhātr̥tvaṁ sarva-jñātr̥tvaṁ ca 49

Sille, joka näkee eron kirkkauden ja purushan välillä: kyky hallita kaikkia ja kaikkitietävyys. (3.49).

Sri Patanjala Sānkhya-pravacane Yoga-shāstre:

Kun sattva, vapautettuna rajasin ja tamasin turmeluksesta, saavuttaa täydellisyyden ja muuttuu läpinäkyväksi, siinä täydellisessä kirkkauden ja selkeyden tilassa, joogin mieli on vakiintunut tiedossa purushan ja sattvan erosta, ja hän saa hallinnan kaikista olemassaolon tiloista. Tällöin kaikki objektiiviset ja subjektiiviset tilat äärettömine muunnoksineen ovat hänen ulottuvillaan. Kaikkitietävyys tarkoittaa samanaikaista tietoa kaikista laatujen muunnoksista menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa. Tätä tilaa kutsutaan ‘suruttomuudeksi’ (vishokā), ja saavuttamalla tämän, joogista tulee kaikkitietävä ja vapaa kaikesta kärsimyksestä.” (ks. Hariharānanda)

Sutra 3:35 kuului: ”Maailmallinen kokeminen on havainnointia, jossa ei eroteta sattvaa ja purushaa erillisinä toisistaan. Sattva on olemassa toista varten. Omaa itseään varten olevaan kiinnittymisestä: tieto purushasta.” Nyt puhutaan taas siitä mitä sitten, kun sattva ja purusha erotetaan toisistaan? Näin saadaan enemmän kuin ‘vain’ tieto purushasta. Ja nyt ollaan jo hyvin lähellä päämäärää Patanjalin systeemissä. Yleisluontoisesti sanoen, (ottamatta kantaa taustafilosofiaan) voisi sanoa, että joogi ei enää hetkeksikään erehdy omasta perimmäisestä olemuksestaan, vaan hän tietää alati olevansa se katkeamattomasti läsnäoleva tietoisuus. Toisin sanoen, hän ei enää samastu mieli-kehoonsa. Tätä on täydellistynyt erottelukyky, joka esiteltiin ennen kuin aloimme käsitellä joogan kahdeksaa osaa toisessa luvussa (2:26).

Miksi Patanjali puhuu sattvasta? Buddhi on se mielen komponentti, joka on lähimpänä purushaa Sānkhya-yogan mukaan, ja siihen viitataan usein sanalla sattva. Sattva on Luonnon laaduista se, joka tekee kaiken näkyväksi, mikä nähtävissä on. Tätä ‘kirkkautta’ pyritään siis joogan harjoittamisella lisäämään mielessä, ja kun se on saavuttanut huippunsa (eli mielessä on niin vähän rajasia ja tamasia, kuin on mahdollista), niin silloin buddhin voidaan hyvällä syyllä viitata sanalla sattva.

Siitä seuraa ‘kaikkitietävyys’; mutta tarkoittaako se todella samaa kuin Jumalan kaikkitietävyys? Sutra 1:25 kuului ”Hänessä (eli Jumalassa) kaikkitietävyyden siemen on ylittämätön”. Tässä sutrassa taas Broo kirjoittaa, että joogille ”avautuu itse Jumalan voimat: hänestä tulee kaikkivoipa ja kaikkitietävä”. Sutrassa 3:16 Broo puolestaan kirjoittaa aiheesta: ”Hänestä ei koskaan tule Jumala (īshvara), mutta Jumalan ja lähellä täydellistymistä olevan harjoittajan välinen ero on pieni”. Itse kyseenalaistaisin onko ero sanan varsinaisessa merkityksessä pieni, vai onko se aina tietyllä tavalla erittäin, erittäin suuri? Ensimmäinen kommentaari on esittänyt sutrassa 3:45 tärkeänä pidetyn poikkeuksen: Edistynyt joogi ei koskaan käytä mahtejaan muuttamaan perusluonnonlakeja, koska ensimmäinen täydellistynyt olento eli Jumala on ne jo aiemmin asettanut. Näin joogista ei voi koskaan tulla Jumalaa. Mutta voisiko olla, että on olemassa muitakin rajoitteita?

Bryant nostaa esille, että tämä tässä sutrassa luvattu ‘kaikkitietävyys’ liittyy vain prakrtiin ja sen eri tiloihin. Eli joogi voi potentiaalisesti saada tietoa kaikista eri paikoista ja ajoista riippumatta hänen oman kehonsa sijainnista. Mutta se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sanan varsinaisessa merkityksessä Jumalan kaikkitietävyyttä edes tästä prakritista. Se ei tarkoita, että joogi tietää monellako planeetalla on elämää, montako hiekanjyvää ja puunlehtiä on tässä maailmassa ja kaikista tämän Universumin planeetoilla? Se ei tarkoita, että tietää montako hiusta on jokaisen hiuksia omaavan olennon, tai ajatuksia ajatuksia omaavan olennon, päässä ollut kaikkina aikoina kaikissa paikoissa? Eikä se välttämättä tarkoita kaikkien tulevaisuuden (eikä edes tämän hetken) fysiikan, kemian ja biologian tieteellisen tiedon tuntemista? Se, joogin kohdalla, tarkoittanee pikemminkin, että hän saa kussakin tilanteessa kaiken sen tiedon, mitä hän tarvitsee, mutta ei yhtään aiemmin kuin sitä tarvitsee (esim. Desikachar; Maehle).

Toki joogi voi saada Bhagavad Gītān (luku 11) kuvaaman mystisen kokemuksen, jossa näkee hetkellisesti koko universumin, mutta sellaisessa tilassa ei voi elää tavallista elämäänsä, joten se on joogilla ohimenevä mystinen (ja Gitan tapauksessa erittäin epämiellyttävä) kokemus. Toisin sanoen on olemassa ‘kaikkititetävyyttä, ja on olemassa Kaikkitietävyytä. Tämä jälkimmäinen on, ja voi edes potentiaalisesti olla, vain Jumalan hallussa. Tässä sutrassa taas puhutaan pelkästään ‘kaikkitietävyydestä’.

Vaishnava-perinteen edustajana Bryant nostaa esille myös eri Vasihnava-koulukuntien parissa olevat teologiset uskomukset lukuisista ‘jumalallisista ulottuvuuksista’ (Brahman-realms), tai joskus puhutaan myös ‘henkisistä maailmoista’, jotka eivät ole siis materiaalisia, eli eivät ole osa prakritia. Näistä myöskään joogi ei saa tämän sutran mukaisen kyvyn avulla tietoa, vaan vain ja ainoastaan prakritista. Bryant itsekin kuitenkin huomauttaa, että nämä uskomukset ovat syntyneet Patanjalin jälkeen, eli niitä ei voi välttämättä liimata Patanjalin ajattelun päälle. Mutta on toki mahdollista, että hänellä oli samankaltaisia uskomuksia, koska on itsekin brahmini-perinteestä lähtöisin, ja kun hän myös ainakin pintapuolisesti vaikuttaa olevan dualisti.

Näiden teististen uskomusten mukaan tehdään siis kategorinen, dualistinen (tai jopa pluralistinen) jako prakritin ja henkisten maailmojen väliin. Tätä voidaan käsitellä myös monistisesti eli ei-dualistisesti. Tällöinkin voidaan tunnustaa, että on olemassa lukuisia eri ulottuvuuksia, jotka voivat olla ‘luonnonlaeiltaan’ erilaisia; mutta tällöin ei tehdä mitään kategorista jakoa Luontoon ja ‘Henkiseen maailmaan’, koska kaikki on pohjimmiltaan riippuvaista tietoisuudesta, eli kaikki on ‘henkistä’ jollain tasolla, tai jollain tavalla.

Usein sanotaan (esim. Kontala), että näistä muista maailmoista tai ulottuvuuksista voi saada tietoa vain pyhien tekstien avulla, mutta sekin jättää ongelman, koska eri perinteiden pyhät tekstit sanovat eri asioita… Intialaisista perinteistä shaivat, shaktat, vaishnavat, bauddhat ja jainat antavat kaikki eri teksteille korkeimman arvovallan. Ja sama pätee tietysti myös muun maailman uskontoihin ja viisausperinteisiin.

Sinänsä väitteet kaikkitietävyydestä ovat olleet yleisiä intialaisissa perinteissä; ja jo ennen Patajalia tästä ovat puhuneet sekä buddhalaiset että jainalaiset, joilta molemmilta Patanjali on ottanut runsaastikin vaikutteita filosofiaansa, mutta soveltaen kaiken siis Sānkhya-metafysiikaan. Joka tapauksessa, sekä Mahavirasta (jainalaisuuden ‘perustaja’) ja Siddharta Gautamasta (buddhalaisuuden perustaja) kerrotaan tarinaa kaikkitietävyydestä heidän valaistumisensa hetkellä – kuvausten mukaan mahdollisesti ohimenevänä mystisenä kokemuksena. He vain selittävät sen metafyysisesti eri tavoin, koska heillä on erilainen elämänkatsomus. Mutta Patanjalin Sānkhya-yoga-viitekehyksessä, ‘kaikkitietävyys’ on mahdollista, koska buddhi voi potentiaalisesti levittäytyä koko prakritin alueelle. (ks. Bryant 2009.)

Advaita Vedantasta ponnistava Venkateshānanda selittää koko sutraa täysin sisäisenä ilmiönä: Joogi voi olla oman mielensä herra, sen sijaan, että olisi mielensä orja. Hän tuntee itsensä läpikotaisin, koska hän tietää kuinka mieli ja alitajunta toimivat; ja koska hän tuntee oman perimmäisen olemuksensa (ātman). Hän on omien ajatustensaja tunteidensa haltija ja hallitsija, ja sen takia voi päättää kuinka reagoi kussakin tilanteessa, se nimenomaan antaa funktionaalisen ‘kaikkivoipaisuuden’. Eli on olemassa ‘kaikkivoipaisuutta’ ja Kaikkivoipaisuutta; ja tämä jälkimmäinen on vain yhdellä äärettömällä oliolla, sitä ei voi olla yhdelläkään rajallisella näkökulmalla varustetulla yksilöllä. Tähän liittyy ensimmäisessä kommentaarissa käytetty termi yksilölle eli kshetrajna (‘kentän tietäjä’), joka lienee lainattu Gitasta (13. luku). Olemme oman yksilöllisen havaintokenttämme ainoa havainnoija ja haltija (ks. Maehle; Bryant) – sen suhteen olemme kaikkitietävä ja kaikkivoipa. Tästä seuraa suruttomuus, tai täydellinen tyytyväisyys (ānanda; ks. myös santosha, 2:42).

Ps. Tässä tulee vielä mieleeni eurooppalaisen empiristin John Locken bhakti-henkinen ja maanläheinen kommentti: ”Emme voi tietää kaikkea, mutta voi tietää riittävästi tunteaksemme Jumalan.”

Pps. Tästä on suora yhteys sutraan 3:33 ”…intuitiosta, kaikki”.

Text: Marko Mikkilä, foto: Katja Metsätähti.